Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 17. joulukuuta 2024

Hyvänen aika...

Eilen muistin yht äkkiä, että mullahan on ikuis lainassa tytön kirkas valo lamppu. Kävin heti hakemassa   sen vintistä, ja vähän sitä käytinkin. Oli kiva olla oikein kirkkaassa valossa. Tänään oltiin kaupungissa. Käytiin myös Apsilla syömässä. Ja ruuan jakelustakin saatiin jotain.  Äsken kävin Minin kanssa lenkillä, nyt oli jo tiekin aurattu. Vai oliko jo eilen.. nyt olisi  vähän nälkä, pitää varmaan kohta mennä syomään jotakin. Isäntä meni tänäänkin saunaan lenkin jälkeen, minä en nyt mennyt, mutta kohta syödään jäätelöä ainakin jälkkäriksi.  Eipä tässä muuta! Kuin hei!

sunnuntai 15. joulukuuta 2024

Tervehdys

 Eilen isäntä kävi kotona,ja tänään taas lähti vivamoon, mutta ilmeisesti tulee tänään kotiin,jos en väärin käsittänyt. Joo,oli se niin,kun hän lupasi tuoda koiran ruokaa illalla. Täällä on satanut lunta, vähän sitä kolasin . Mini tykkää kieriä lumessa. Kävin Minin kanssa lenkillä,täällä ei ole aurattu,niin oli vähän epätasaista kävellä. Piti katsoa tarkemmin mihin astuu. Piha tien kolasin aiemmin. Kaupassa käytiin. Ei tässä mitään ,väsyttää aina vaan .Sain sentään joulu juttuja laitettua. Hyvä sekin. Onkohan tämä kaamos väsymystä... Vaan kohtahan se kirkastuu..ja pimeys antautuu... sitä odotellessa.

lauantai 14. joulukuuta 2024

Kohti joulua

 Hei taas. Isäntä on Vivamossa, tulee illalla kotiin. Oli pari pari  yötä Vivamossa. Ja tänään on sauna päivä. Täällä on satanut kosteaa lunta. Huomenna mennään varmaan lähi kirkkoon. Täällä on hiljaista ja rauhallista, Minikin nukkuu. Minäkin tuossa käväisin ainakin unen raja mailla. Olen sängyssä  lukenut kahta kirjaa, ensin sitä Mika Niikon elämän tarinaa,joka on vielä kesken, ja nyt enemmän hömppä kirjaa "Jäljet veräjällä". Jonka olen joskus lukenut aiemminkin. Voisi sanoa, että voi hyvin lukea vanhojakin kirjoja kun ei niitä niin hyvin muista. Kun muisti on mitä on. Isäntä joskus  vitsaili, että on kiva kun on jokapäivä uudet työ kaverit, tämä oli siis vitsi kyllä. Kyllä hänellä on vielä parempi muisti kuin minulla. Eipä tässä tämän kummempia kuulumisia. Minä olin laittanut vanhimmalle pojalle kortin, hän sitten soitti minulle, että siinä ei ollut lähettäjän nimeä, mutta hän oli tunnistanut käsialasta. Se voi ollakin , ettei hän pääse jouluksi tänne. Mutta katsellaan.

torstai 12. joulukuuta 2024

Tänään ...

 Oltiin  lähi seurakunnan ruokailussa. Siellä oli puuro lounas ja kahvi.Ja glögiä. Sen jälkeen isäntä lähtikin kaupunkiin , ja menee sieltä sitten taas vivamoon.  Minä käytin minin tarpeillaan ja sitten otettiin minin kanssa nokoset. Ja sen jälkeen join toiset kahvit. Oletteko jo kovasti laittaneet joulua? Minä en ole, muuta kuin joulu kranssin ja pienen joulu valoketjun laittanut. Ehkä nyt pitäisi vintistä jotain koristelua vielä etsiä... Eilen käytiin siellä kahvi tapaamisessa . Siellä oli nyt aika vähän porukkaa. Ja vetäjäkin oli joutunut lähtemään muualle. Mutta ensi viikolla kai on viimeinen tapaaminen ennen joulua siellä. 

Eipä tässä tämän kummempaa. Menen katsomaan löytyykö vintistä mitään jouluista kivaa koristetta. Moikka.Jatkan tässä vielä vähän, kun haluan tietää toimiiko tämä normaalisti,kun tuntui että siinä olisi jotain häikkää. Minä kävin eilen hakemassa vintistä vielä joulu valoja, kun löysin sieltä vielä pari jouluvalo nauhaa ja jotain muutakin.

tiistai 10. joulukuuta 2024

Aurinko jo laskusuunnassa...

....  lyhyt on talvinen päivä. Käytiin kaupungissa ja siellä ruokailussa, oli ihan joulu ruokailu. Kotiin tultua käytin Minin ulkona. Isäntä oli jo mennyt yläkertaan pötkölleen ja minäkin  sitten sen jälkeen menin alakertaan nokosille, hyvää se teki. Aurinko paistaa nyt vain puiden latvoihin. Muuten oli kiva kun aurinkoakin näkyi kaupungissa. Mulla oli aamulla hammaslääkäri täällä lähempänä, ja pääsin isännän kyydissä kaupunkiin sen jälkeen. Kaksi reikää oli löytynyt,niihin tuli jo tänään ajat, toinen uuden vuoden jälkeen, ja toinen maalis kuussa. Onneksi ei kumpikaan särje. Nyt jo auriko alkaa painua puiden taakse. Tosi lyhyt on talvinen päivä.

maanantai 9. joulukuuta 2024

No niin...

 Nyt on taas isäntäkin maisemissa, ja käytiinkin kaupassa, ja sain kortitkin postiin. Käytiin samalla myös nauttimassa kahvit huoltiksella.  Ostin kahvin kanssa pullan, gluteenittoman, ja se olikin tosi hyvä, valmiiksi lämmitetty, kuin vasta leivottu, nam.  Äsken kävin käyttämässa Minin ulkona, niin se on ikävää, kun Mini ilmeisesti pitää tätä tietä reviirinään, ja ärhentelee sille yhdelle  uudelle koirien ulkoiluttajalle, tai siis sen koirille, jolla on kaksi koiraa mukanaan, kun tämä on tullut vasta  myöhemmin tälle tielle taluttamaan koiriaan. Ja Mini on  nimestään huolimatta iso ja voimakas, toivon aina ettei satuttaisi samaan aikaan ulkoilulla olemaan, ja minulla on täysi työ pitää siitä kiinni, kun pidän sitä kaularemmistä tien toisella puolella. Tänään taas satuttiin tulemaan vastakkain. Mitenkä sitten kun tulee vielä liukkaampaa yms. Olisiko kenelläkään ideoita tähän patti tilanteeseen.. pelkään että Mini vetää minut nurin jos yht äkkiä tullaan vastakkain, jos on liukasta. Tämä ei miten kään liity siihen uuteen perheeseen joka muutti tuonne toiseen taloon, vaan tämä ulkoiluttaja on jostain kauempaa. Aina riittää mietittävää...Mini on muiden koirien kanssa ihan ok, onko se vain se, että niitä koiria on kaksi, vai mikä...








sunnuntai 8. joulukuuta 2024

Vähän tylsää..

 Viime yönä nukuin tosi huonosti,yskitti ja päätäkin särki. Toivottavasti ei tule enempää oireita. Isäntä tulee vasta illalla vivamosta, enkä tiedä keritäänkö käydä kaupassa. Kortitkin vielä odottavat postiin laittoa. Saadaan uudet naapurit tuohon naapuri taloon, se on kuulemma nyt ostettu, tiesi toinen naapuri kertoa. Mulla olisi hammaslääkäri parin päivän päästä, jos en tule enempää kipeäksi, nyt ainkin on parempi olo. Vähän vaan yskittää. Minin kanssa oltiin aamu pissa lenkillä, yleensä isäntä käyttää sen aamuisin, mutta kun oli yötä vivamossa. Maisema ulkona on harmaa valkoinen. Muuten oli ihan kiva sää kun ei ollut kylmä. Nyt näkyy tulevan vähän lunta. Eipä tässä sen kummeempaa.

lauantai 7. joulukuuta 2024

Täällä on pilvistä ja lunta..

 Siinä sää tila. Isäntä oli yön kotona ja tänään taas näytelmiin. Me täällä Minin ja Rasmus kissan kanssa ollaan. Tuossa vähän aikaa lepäilin, kun väsytti. Täytyy kohta varmaan katsoa jotain ruuan puolta, mulla on ainakin yksi valmis ruoka, jos sen söisi.  Ensimmäiset pienet jouluvalot laitoin eilen ikkunaan ja tänne olkkariin valo kranssin, mutta laitan ne päälle vasta illalla. Kurkku on vähän karhea, toivottavasti se isännän flunssa ei tule minuun. Isäntä itse on jo terve. Jos huomenna pääsee kauppaan, niin vois ostaa jotain flunssa lääkettä varalta. Ja jos saisi ne kortitkin postiin. Eipä tässä tämän kummempia. Heippa vaan!

perjantai 6. joulukuuta 2024

Huomenta

Uudestaan piti aloittaa tämä postaus, kun painoin ilmeisesti jotain väärää nappulaa,ja se poisti aloitetun tekstin. Juuri olin sanomassa, että kyllä tämä muisti sairaus vaikuttaa sillä lailla,että jotkut asiat tuntuu, tai aika monetkin, tuntuu siltä että olen pudonnut kärryiltä,niin sanoakseni. Jopa joulu korttien lähettäminen tuntuu olevinaan vaikealtaa, onko entiset osoitteet, koska pitää lähettää yms. Mutta täytyy ottaa vaan itseään niskasta kiinni, vaikka pää olisikin pöpperoinen. Isännälla on tänään taas vivamo reissu, kerkisi juuri parantua flunssasta. Tänään hän tuleekin illaksi kotiin. Joulu korteista vielä, että nyt on ainakin tarpeeksi kortteja kun vivamosta ostin kauniita kortteja ja entisiäkin on. Jospa nyt otan itseäni niskasta kiinni  ja kaivan kortit esiin, kai ne kohta pitää lähettää. Hei vaan!

keskiviikko 4. joulukuuta 2024

Talvinen päivä hämärtyy pikku hiljaa..

 Ihan kiva tuo valkoinen ohut lumi peitto ja aurinkoistakin oli vähän samalla. Minä eilen katselin joulu valoja, niin huomasin että suurin osa oli rikki. Roskiin menivät.  Ehkä täytyy ostaa jotain jouluvaloa uutta. Yksi joulu valo kranssi pitäisi kyllä ainakin olla, joka viime vuonna oli ikkunassa, silloinen seurakunnan lahja. Vai oliko jo sitä edellinen, aika menee niin , ettei pysy perässä. Huomenna onkin taas kylätalo ilta. Isännän flussa alkaa olla kunnossa, ja ylihuomenna hän meneekin taas Vivamoon. Toivottavasti  pysyy terveenä. Käytiin sen kunniaksi kahvilassa, kun isäntä on suurin piirtein terve, enkä minäkään ainakaan vielä ole tartuttanut sitä itseeni, toivottavasti pysyy kaukana...Kahvilan jälkeen käytiin kirpparilla. Minä ostin kirjan Mika Niikosta. Ja isäntäkin jotain. Taisi olla joku sähkö kynä... Mutta eipä tässä muuta.

maanantai 2. joulukuuta 2024

Mitäs nyt kirjoittaisin...

 Ei tässä ihmeempiä  kirjoitus aiheita ole,tavallista elämää vaan. Minin kanssa kävin lenkillä. Hieman tuulista oli. Kaupassa käytiin. Vähän tuossa levähdin,kun isäntäkin oli  päivä levolla,mutta  lyhyeksi se jäi.. Nyt hän lähti jakamaan lehtiä, ei kysynyt minua mukaan,varmaan haluaa Vivamon jälkeen olla omissa oloissaan...rauhassa. Jokainen kaipaa välillä yksin oloa. Ensi viikon loppuna hällä on taas vivamo reissu. Tällä viikolla on myös  hengelinen kylätalo tapaaminen. Juuri kuulin , että nuori pastori tulee sinne puhumaan. Se on hyvä, ettei isännän tarvitse niin paljon puhua, kun hän on enemmänkin uskostaan todistaja. Ei niinkään saarnaaja. Tai ei koe itseään saarnaajaksi.  Menipäs tämä niin syvälliseksi. Ja nyt hän sitti ja pyysi mua tekemään kylätalo kutsut valmiiksi, niin sanon heippa.Tähän asti kirjoitin eilen . Vaan jäi kesken,kun hän pyysi minua tekemään kylätalo kutsut valmiiksi. Isäntä oli saanut flunssan Vivamossa.  Hei vaan.

sunnuntai 1. joulukuuta 2024

Sunnuntaissa ollaan

 Eilen isäntä lähti Vivamo harkkoihin, ja oli siellä yötä. Kai ne vielä tänään jatkuvat. Minä olen jo kaksi kertaa käyttänyt Minin ulkona, ekan kerran tarpeeseen ja toisen kerran mentiin vähän pitemmälle lenkille huvikseen. Ei onneksi satanutkaan. Eilen illalla Mini oli taas outo, ihan kuin olisi pelännyt jotakin. Halusi  vaan mun sänkyyn ja vilkuili vaan ympärilleen. Laitoin sitten hengellisen musiikin soimaan, itse olin niin väsynyt etten etten juuri kerinnyt kuulemaan mitään,kun nukahdin saman tien. Mutta ilmeisesti Mini kuunteli rauhoittavan levyn. :) Ei ainakaan mitään touhunnut. Metsän tytölle vaan kiitokset ihanasta levystä! Kun eilen kaipasin gluteenitonta kahvin kanssa, niin teinkin oman sovelluksen siitä taikinasta mistä eilen kerroin. Eli vain omenoiden tilalle laitoin omena sosetta. Ja hyvää on. Isäntä ilmeisesti tulee vasta illemmalla ja sen jälkeen vielä vielä menee sähly peliin. Mini oli eteisessä pötköttelemässä,mutta nyt tuli sisälle, kun kävin itse eteisessä. Nyt vaimeasti kuorsaa sohvalla. Taidan ottaa Ministä mallia, ruokaperäiset eli ruuan jälkeen lepohetki on hyvä asia.

lauantai 30. marraskuuta 2024

Tänään...

 Isäntä lähti Vivamon harkkoihin. Sitä ennen käytti mua kaupassa. Yritin muistaa kaikki tarpeellisen, kun  isäntä on sitten vivamossa yötäkin. Varmaan kaikki tarpeellinen tuli ostettua, mua vaan pikkuisen harmitti,kun en löytänyt kaura sydämiä, joista tykkään. Ovat gluteenittomia. No kyllä niitä varmaan taas tulee. Varmaan muutkin on löytäneet ne. Olisi vaan ollut kiva syödä sellaiset kahvin kanssa. Mulla on tuolla taustalla lasten ohjelma tuolla päällä :) No nyt kävin sammuttamassa sen pulisemasta. Mulla olisi kyllä pakkasessa gluteeniton taikina josta voisi tehdä joko suolaisen tai makean leipomuksen. Katsotaan jos innostun siitä jotain tekemään...en ole mikään hyvä leipuri... Niskatkin on jumissa, pitäisi käyttää tuota hieronta laitetta. Jospa laitankin sen käyntiin. Joten heippa!

torstai 28. marraskuuta 2024

Halusin vielä kertoa tämän..

 Kun vuosia sitten asuimme Mäntyharjulla vähän aikaa, niin silloin kirjoitin tämän runon. Ja nyt yhtenä päivänä kun olimme kahvi tapaamisessa, niin lausuin tämän runon. Alustuksena vielä se että en osannut oikein sopeutua sinne, ja emme siellä olleetkaan kuin vajaan vuoden. Ja kun lapsetkin halusivat takaisin lohjalle, niin muutimme sitten takaisin. Mutta tässä tämä runo. 

 Aamulla kun heräsin päivään uuteen, heräsin samalla toivottomuuteen. Kaikki on turhaa, elämä tässä kuluu harmaassa ikävässä. Missä on sydämmessän uskon ääni, missä rauha sisimpääni. Arjenko tyhjyys toivon vei, elämälle suuntaa löydy ei.

Voiko tänään olla se päivä jolloin kaikki toiseltä näyttää, voiko tänään olla se päivä. kun Herra ilolla täyttää.

Kun Jumala siirsi minut paikkaan tähän, hän tahtoi opettaa kärsivällisyyttä vähän.Vaan huono oppilas olen sen tiedän, arjen harmautta huonosti siedän. Tästä hiljaisuudesta en löydä tarkoitusta, rutiinitkin vain rasittaa. Tahtoisin antaa ja saada virvoitusta,tahtoisin enemmän Jumalaa kirkastaa.

Voiko tänään olla se päivä, kun Herra ilollä täyttää....jnj

Hän laittoi minut syrjään miettimään, elämän tarkoitusta etsimään, että vihdoin huomaisin sen miten tärkeä on toinen ihminen.

Yksinäisyys lääkettä olla saa, mutta jatkuvasti käytettynä masentaa. Ihmisten joukkoon Jumala meidät loi, siinä hän meille siunauksen toi.



Illan rauhaa

 Tervehdys täältä illan hämärästä. Tosin on mulla lamppu palamassa :) Isännälle tuli viesti raamattu piiristä, niin hän lähti sinne. Minä käytin Minin iltalenkillä, joka on usein aika lyhyt pimeän keskellä. Ei Mini itsekkään tykkää lähteä kauas pimeässä. Tasku lampun kanssa käydään. Nyt mini on saanut ilta ruuan ja syötyään meni pikku huoneen patjalle  makailemaan . Tänään oltiin erilaisissa tapahtumissa. Isännällä oli lääkäri, lehtiä jaettiin postilaatikoihin, kahvilassa käytiin..minä neuloin tytölta  saamastani kauniin vaalean punaisesta langasta itselleni neule pannan.  Eipä tässä muuta kuin illan rauhaa ja hyvää yötä.

Kahden pimeän välissä

Minusta on kyllä hyvä, että lumet suli, on parempi koiraakin ulkoiluttaa. Ja ei muutenkaan ole niin kylmä. Eikä liukasta. Tänään luultavasti menemme taas kaupunkiin käymään, samalla sinne kahvi tapaamiseen. Mitäs muuta..ei oikein mitään uutta ole tapahtunut, enemmän vaan tällaista hiljais eloa.. Isännällä on huomenna lääkäri, niin voi olla , että minäkin menen silloin mukaan ja käydään taas samalla lempi kahvilassa. Jätän tämän sepustuksen kesken ja jatkan myöhemmin... no niin, eilen aloitin tuon postauksen, ja nyt on uusi päivä.Eilen kun meillä meni niin pitkään kaupungissa, niin Mini oli taas vaihteeksi jättänyt haisevan vastalauseen eteiseen. Ja meikäläinen sen taas sai siivota. Tänään on ruokailu täällä lähellä. sinne olemme menossa. Ja myöhemmin sinne isännän lääkäriin naapuri kylään. Varmaan  myös pistäydymme kahvilassa samalla. Tällaista tänään. Mukavaa päivää teille!

tiistai 26. marraskuuta 2024

Pimeätä..

 On se kumman pimeätä näin aamuisin, ja myös iltaisin, kun lumetkin on taas sulaneet. Isäntä lähti kaupunkiin, minä en nyt lähtenyt , kun Mini pelkäsi taas vaihteeksi eilen illalla , kun tuuli kovasti , niin änkesi meidän sänkyyn.. onneksi rauhoittui suht nopeasti. Ja nytkin on luvattu vesisadetta, ja taitaa myös tuulla. Minillä on nuo omat traumansa. Olisiko niiltä ajoilta kun oli ollut  ulko koirana. Kaupungissa olisi ollut ruokailu, mutta mulla on tuolla maksalaatikosta vielä puolet. Ja muutaman päivän päästä meillä on ruokailu täällä lähellä. Silloin voidaan ottaa Mini vaikka autoon odottamaan, jos on huononpi sää. Ei autossa pelkää. Sain tyttäreltä jämä lankoja, voisi taas neuloa jotakin, se on jotenkin rauhoittavaa. Ulkona on ollut kovin vaihtelevaa keliä, lunta, vettä, jäätä, nyt ollaan enemmän vesi kelillä. Eilen käytiin meidän lempi kahvilassa, ja kauppa ostoksetkin ostettiin sieltä lähi kaupasta. Eipä tässä muuta, kuin hei hei!

sunnuntai 24. marraskuuta 2024

Tervehdys pitkästä aikaa...

 Ainakin tuntui pitkältä...kun oli taas ongelmia tään blogin kanssa. Mutta nyt ollaan taas kartalla. Rakas tyttäreni auttoi minua ja miestänikin. Täällä on ollut jo talvi välillä, mutta nyt on luvattu vesi sateita, niin voi saada lumet kyytiä. Tänään oltiin taas kirkossa aamu päivällä. Joulukin alkaa olla nurkan takana...mitä vanhemmaksi tulee,sitä nopeammin  päivät menee... Mitenkäs teillä menee? Toivottavasti hyvin.  Sain tyttäreltä jämä lankoja, niin voisi taas jotakin vaikka neuloa, se on se on rentouttavaa. Jotain vanhoja juttuja vein joulun lapsi keräykseen. Eipä tässä muuta, palataan taas. Hei vaan.


sunnuntai 17. marraskuuta 2024

Tänään...

 Täällä ollaan. Isäntä on vivamo harkoissa. Niinpä mun piti tänään käyttää Mini nyt aamullakin ulkona. Yleensä isäntä käyttää sen aamuisin. Otin taskulampun varalta mukaan,mutta sen verran oli jo valoisaa, ettei sitä tarvinnut. Eilinen päivä meni melkein teeveetä katsellessa, kun yksin olin ja ei ollut mitään menoja. Harvoin noin tiiviisti katson teeveetä, mutta olihan siitä seuraa ... Isäntä on nyt ollut siellä yönkin. Hän usein on kyllä sanonut, että ei vieraassa paikassa saa oikein unta. Minä taas eilen huomasin miten haperoksi muisti on jossain asioissa mennyt...kun korjasin yhtä puseroa,,, ei siinä mitään muuta, mutta jonkun ajan kuluttua ajattelin, että pitäis se pusero korjata... Johtuikohan siitä kun olin yksin ... No mutta näillä mennään, mitä Luoja suo. Onneksi kuitenkin muistan aina lääkkeet ottaa. Vaikka hajamielinen professoori olenkin. Tänään isäntä tulee kotiin ja illalla menee sählyyn. Mukavaa päivää teille!

lauantai 16. marraskuuta 2024

Tuulee..

 Kävin Minin kanssa aamu päivä lenkillä. Isäntä oli sen kyllä käyttänyt ennen Vivamoon lähtiessään, mutta vielä oli ainakin hyvä ilma, vaikka vähän tuuleekin. Olin ikkunasta nähnyt,että eräs mies jolla on kaksi koiraa on ruvennut käymään täällä lenkillä, niin Mini innoissaan aina haistelee kovasti sen jälkiä. Isäntä on kyllä sanonut, että Mini oli vähän rähähtänyt niille koirille silloin. Minä en ole itse vielä sitä koiraa paremmin tavannut enkä miestä. Mutta jos satutaan nokakkkain, niin toivon että Mini on kiltisti. Minilläkin kun aika paljon voimaa,ettei tule mitään rähinää. Toisaalta tällä tiellä on useampikin koira, mutta ne on enimmäkseen tuttuja. Niin, isännällä alkoi taas vivamo harkat, muistuttelevat taas mieleen asioita näytelmästa. Minä taidan ottaa Ministä mallia ja mennä levähtämään. Hei!

perjantai 15. marraskuuta 2024

Täällä taas tänään

 Tänään oli siivous päivä. Isäntä meni kaupunkiin.Siivouksen jälkeen  Mini örisi eri tavalla, niinkuin haluis herättää huomiota kun se oli eteisessä makailemassa. Minä ajattelin,että jos sillä  on hätä, että lähden sen kanssa lenkille, ja käytiinkin. Ei se muuta kuin pissaili ja merkkaili. Mutta ihan kiva oli kun sääkin oli suotuinen. Tänään meillä on kummallekin pikaruuat, jotka saatiin ruuan jakelusta. Nuo ruuan jakelut on ihan kiva lisä meistä. Ruoka on muutenkin aika kallista. Pieni tuloisille tarpeen. Ja välillä sieltä saa kissan ja koiran ruokaa myös. Meillä kun on  molemmat. Nälkä tässä alkaa kohta ollakin.  Mulla meni jo aiemmin veren sokeri alas siivouksen jälkeen ja piti ottaa silloin vähän haukka palaa. Mutta kohta pääsee  muutenkin syömään. Isäntä ei ole vielä tullut. Mutta teille hyvää päivän jatkoa :)

torstai 14. marraskuuta 2024

Heippa taas

 Tänään mulla oli hammaskiven poisto kaupungissa. Sinne tuli samaan aikaan myös vanhempi nainen ja vähän juteltiin siellä. Hammaskiven poiston jälkeen menin prismalle jossa isäntä mua odotteli . Yhden miehen kanssa tuli juttua siinä nyky ajasta, että kun ei kaikkea nyky ajasta ymmärrä. Niin kun noista tietoteknillisistä jutuista, hän kysyi miten sinne talletus automaattiin laitetaan rahaa, mutta ei se meillekään  ollut tuttu peli. Myöhemmin meitä nauratti se, että mikä se äppi on. No täällä ehkä viisammat voi valistaa. Onneksi otettiin huumorilla koko juttu.Mua  nauratti se vielä jälkeenkin päin. Tänään oli myös ruokailu lähi seurakunnassa,oli taas  hyvää ruokaa , vitosella per henkilö.  Eipä tässä tämän kummempaa. Isännällä alkaa pian Vivamon näytelmä harkat. Mun täytyy muistaa katsoa että mulla on kotona tarpeeksi ruokaa, kun isäntä kai on siellä kaksi yötä peräkkäin. Tämmöiset mietteet tänään.


 


maanantai 11. marraskuuta 2024

Lenkillä

 Tultiin äsken lenkiltä isännän ja Minin kanssa, tehtiinkin pitempi lenkki. Takaisin tullessa Mini haistoi jonkun vieraan hajun ja veti koko ajan niin kovasti, että luovutin remmin isännälle. Ja reipasta vauhtia tultiinkin, lopulta Mini  näki sen jota jahtasi, eli joku vieras mies meni koiran kanssa...sen nähtyään lopetti vetämisen. Ja oltiin jo lähellä kotia. Sen verran reipasta vauhtia tultiin, että kotona piti vaihtaa pusero,  kun hiki tuli. Aamu päivällä käytiin kahvilassa. Ruuaksi tein jauheliha keittoa, sitä jäi vielä huomisellekin. Kyllä mulla tuli alotettua lintujen ruokinta jo, sen karkkilan reissun jälkeen,kun oli hetken lunta. Saa nähdä kuinka kauan kelit pysyy tällaisena sulana. Mukavaa päivää teille!

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Heissan!

 Oltiin Minin kanssa lenkillä äsken. Tosin pienemmällä lenkillä. Kun Mini ei nykyisin aina halua lähteä pitemmälle lenkille, varsinkin jos isäntä ei ole mukana. Mutta tarpeet tuli tehtyä. Tänään oltiin lähi kirkossa ja  saatiin kahvit sen jälkeen. Ja kauppa reissu. Tänään on pilvinen sää täällä, mutta onneksi ei sada. Vähän viileää on täällä sisällä nyt, kun ei ole ollut tulta uunissa. Eikä mitään järkevää kirjoitettavaakaan, isäntä katsoo lätkää.Minäkin katsoin eilen joutessani, kunnes mua väsytti niin, että oli pakko lähteä yläkertaan. Yritin lukea, mutta kohta oli pakko antaa periksi väsymykselle. Ehkä oli uni velkaa, kun nukuin pitkään vielä aamullakin. Mutta teille mukavaa päivää!

lauantai 9. marraskuuta 2024

Ikävä yllätys

 Eilen oltiin seurakunnassa illalla. Mini ei ole pitkään aikaan tehnyt mitään ikävää yksin ollessaan, mutta eilen kun tultiin kotiin oli kakat ja pissat eteisen lattialla.  Oli vielä avannut eteis komeron oven ja vetänyt sieltä jotain isännän peli vaatteita myös likaiselle lattialle. Hoh hoijaa, meikäläinen sai putsattavaa lattiaa ja likaantuneet jutut . No, nyt ne on olleet pyykissä. Mutta vasta kohdaksi sain eilen ne edun valvonta paperit vihdoin kuntoon. Seurakunnassa sain myös kuulla muistakin, joilla on sama sairaus kuin mulla. Se on aika yleistä. Ja tosiaan on hyvä että siihen on lääkitys. Kaikkea ei enää voi tehdä itse  kyllä, mutta on hyvä että esimerkiksi tytär auttaa. Ja isäntä sai sen mun kännyn liikkeessä päivitettyä. Tänään on sauna päivä, ja mennäänkin jo aikaisemmin saunaan, kun isäntä tahtoo katsoa lätkää myöhemmin.  Äsken olin Minin käyttämässä pienellä lenkillä ja tarpeillaan. Illalla sitten uudestaan  Minin kanssa ulos. Hyvää sauna päivää kellä sellainen on :)

torstai 7. marraskuuta 2024

Uusi päivä taas

 Tänään on kylätalo päivä. Mulla känny vaati päivittämista,  kun tiedän että isäntä haluaa aina perjantaisin käydä yksin kaupungissa, niin hän sanoi että voi käydä  kaupunkiin mennessään viedä mun puhelimen päivitettäväksi liikkeeseen. Toivottavasti se onnistuisi niin. Isäntä on joskus sanonut, että munkin olisi parempi ottaa ihan normi puhelin, mutta minä olen tottunut tuohon vanhaan puhelimeen, jossa on minulle tutut asiat. Ja kun siellä on lapset ym. Nuo päivitykset vaan menee yli hilseen... Eilen käytiin kaupungissa ja sitten siellä hengellisessä kahvi tilaisuudessa. Minulla oli siellä myös runo. Sitä ennen oltiin käyty myös eräiden ystävien luona. Mielellään muuten isännälle suon sen vapaan kaupunki reissun, ei tarvitse aina olla yhdessä. Siellä ystävillä, missä käytiin, on sellainen tilanne, että toinen on sairas, niin joutuvat melkein aina yhdessä hoitamaan kaikki asiat. Lääkäri reissut ja muut sellaiset. Herra siunatkoon heitä. Paljonhan mekin yhdessä hoidetaan asioita, jos ne sellaista vaatii. Ja kun tarvitsee autoa. Herra auttakoon kaikkia vanhoja ja sairastavia!

maanantai 4. marraskuuta 2024

Kahvilassa

 Tosin minä join teetä, kun vatsa on ollut vähän ärtynyt. Eilen illalla oikein poltteli vatsaa. Onneksi se on nyt parempi. Käytiin samalla laittamassa ilmoitus tauluille kutsut kylätalolle ilosanoman iltaan. Ostin sieltä kahvilasta myös itselleni vitamiineja, kun siellä on sellaisiakin tarjolla.  Kotona , ulkona, harjasin Minin,siitä lähti taas kovasti karvaa. Taidan jatkaa tätä kirjoitusta myöhemmin. No niin palasin tähän. Kävin Minin kanssa lenkillä, se oli vaan aika moista takkuamista, kun se ei oikein ollut kävely tuulella. Joten lopulta annoin periksi kun oltiin jonkun aikaa kävelty. Kotiin tultua se meni heti sängylle makaamaan. Ehkä sillä oli joku paikka kipeä.. yhdessä Minin kanssa vanhetaan. Mulla on nyt nivelsiteet olleet parempana vaihteeksi. Täällä on nyt kaunis aurinkoinen päivä, ihan erilainen kuin eilinen, ei  lumesta tietoakaan. Muuten kyllä viileätä. Eipä tässä muuta.

sunnuntai 3. marraskuuta 2024

Karkkilassa

 Tänään oltiin karkkilassa hengellisessä tilaisuudessa, tuttuja on sielläkin. Karkkilassa on kaksi seurakuntaa, tämä missä oltiin on pienempi ja tutumpi. Joskus on kyllä käyty myös siinä isommasa, mutta siitä on jo aikaa. Alun perin meinattiin mennä lähi kirkkoon, ja käytiinkin siellä ovella, mutta siellä oli lappu , että tänään on ilta tilaisuus. Ja isännällhän on illalla sähly peli, tosin hän oli kahden vaiheilla meneekö silti sinnekin...jos ehtii kirkkoon, no se on hänen asia. Täällä oli hetken lumiräntää, mutta Karkkilassa oli ihan luntakin. Onhan se vähän pohjoisempana, oletan. Eilen oltiin ukraanalaisten ystävien luona kylässä, ja samalla miehet vaihtoivat meille talvirenkaat. Se oli hyvä juttu. Onneksi tutuin ukraanlainen osaa jo aika hyvin suomea, saimme siellä myös syödä ja juoda teetä. Hehän eivät juo kahvia, ainakaan nämä ukraanalaiset. Tässä tämän päivän saldo. Mukavaa iltaa teille.

perjantai 1. marraskuuta 2024

Ikävän harmaata

 Isäntä lähti kaupunkiin. Täällä sataa vettä ja räntää, ei ole oikein mieltä ylentävä sää. Muutenkin mulle tuli sellainen moka, etten lukenut tarkkaan niitä kauraleivän sisältöä, niin ne aiheuttivat minulle sen, että maha meni sekaisin ja sain taas aamu yöstä valvoa. Muutenkin on väsynyt harmaa olo .En jaksanut ruveta kunnolla siivoamaankaan, vaan vain lakaisin lattiat. Nyt täytyy  muistaa, että syö vain sellaista leipää että siinä lukee gltuteeniton. Vaikka kuinka lukisi kaura leipä. Saa isäntä syödä ne muut kauraleivät. Tosi vetämätön olo on nyt. No, mutta illalla on taas seurakunnan tilaisuus, jospa se piristäisi. Ja vaikka saisi vihdoin ne edunvalvonta paperit täytettyä loppuun , kun ne henkilöt on ilmeisesti tänään paikalla. Että nämä uudemmatkin paperit olisivat sitten valmiit. Toivottavasti mielialakin tästäparanisi. Tintitkin kaipailivat jo ruokaa,ostin niille jo siemeniä,mutta en vielä ole laittanut tarjolle, kun ajattelin , että vasta kun tulee lunta. Jos en nyt helly aiemmin :) Täällä sataa nyt pelkkää vettä.

torstai 31. lokakuuta 2024

Huomenta taas

 Eilen oltiin siellä kahvi tapaamisessa taas, siellä on myös ruuan jakelua, niin sain monta gluteenitonta leipä pakkausta, joka on aina kotiin päin. Mukanamme oli myös yksi ystävä ensimmäistä kertaa ja hän löysi heti sielun kumppanin toisesta tuttavastamme. Vaikka ennen lähtöä oli vaikeuksia, kun meidän piti mennä ystävän kyydillä, niin hänen autonsa ei suostunut lähtemään käyntiin. Menimme sitten meidän autolla. Isäntä oli onneksi ottanut käynnistys kaapelit mukaan, niin tilaisuuden jälkeen isäntä sai hänen autonsa käyntiin. Palkaksi saimme autoomme bensaa, joka oli tietysti kiva yllätys, kun hän halusi antaa. Tänään on sitten täällä lähellä ruokailu, jonne olemme menossa. Nuo ruokailut on ihan mukavia tapaamisia myös. Tässä ruokailussa on maksu, toinen on meille ilmainen. Eli pieni tuloisille. On se kiva kun järjestetään noita kaikkia tapahtumia. Kohta pitäisi vaihtaa auton renkaatkin talvi sellaisiin.  Eipä tässä tämän kummempaa, kuin että mukavaa päivää!

maanantai 28. lokakuuta 2024

Mitäs tänään..

 Ulkona on ihan kaunis sää. Aamu päivällä käytiin kahvilassa ja samalla apteekissa. Kotiin tultua levähdettiin hetken. Sen jälkeen meinasin mennä Minin kanssa lenkille, mutta kun isäntä oli menossa metsään niin Mini halusi sinne myös. Joten annoin periksi ja käytiin metsässä. Siellä piti kyllä katsoa mihin astuu kun oli kaiken laista, mihin voi liukastua , ja märkää.. En sitten viitsinyt lähteä enää lenkille, kun oma nilkkakin on vähän kipeä. Olen nyt muutenkin pitänyt nilkka tulea siinä. Telkkaria ollaan katsottu, mutta nyt isäntä lähti puu hommiin. Huomenna onkin sitten taas kaupunki päivä ja siellä ruokailu. Mitäs teille kuuluu? Toivottavasti on kaikki hyvin. Hei vaan!

sunnuntai 27. lokakuuta 2024

Illan rauhaa

 Oli outoa kun ilta tuli niin aikaisin. Oli jo pimeää kun menin käyttämään Miniä ilta pissalla. Naapurin  koirakin oli samaan aikaan ulkoilemassa isäntänsä kanssa. Isäntä on sählyä pelaamassa. Minä muokkasin isännän kirppikseltä ostamat  farkut sopivaksi hälle. Oli tyytyväinen niihin. Vaikka minä pelkäsin että tuleeko niistä hyvät. Kiva kun hän tykkäsi , että tuli hyvät. Tänään käytiin kirkossa ja sen jälkeen kaupassa. Muuten ei mitään erikoista. Ai niin,olihan aamulla kauempaa asuvalta ystävältä puhelin soitto kiva yllätys. Pyyteli käymään, saa nähdä koska se toteutuu.. Me tarvittaisiin kohta uusi auto, entinen alkaa olla aika vanha, vaikkakin vielä on ollut uskollinen palvelija.  Nyt on jo ilta, hyvää yötä ystävät!

lauantai 26. lokakuuta 2024

Lauantaita

 Tulin juuri minin kanssa lenkiltä. Oltiin vaan lyhemmällä lenkillä kun mulla on aina vaan tuonivelside vaiva, saattaa hetkeksi ihan kuin parantua, mutta taas tulee takaisin. Olen nilkkatukea siinä pitänyt. Jotenkin se on löystynyt, nytkin piti tasaista tietä yrittää kulkea,kun nämä meidän pikku tiet eivät aina ole niin tasaisia. Niin pienemmässä lenkissä oli jo tarpeeksi. Mini sai kyllä kaikki asiansa toimitettua. Niin se on taas sauna päivä. Ja jäätelö päivä :)

perjantai 25. lokakuuta 2024

Perjantaita

 Perjantai ja siivous päivä. Nyt on siivous tehty. Isäntä menee aina perjantaina kaupunkiin niin saa rauhassa siivota. En vaan muistanut laittaa vessojen (ylä- ja alakerran siivouksessa) hanskoja alussa, kun tuo pesuaine on aika vahvaa, mutta nyt olen laittanut useamman kerroksen rasvaa ja toivon ettei tule mitään ihottumaa. Mullahan oli vuosia sitten kädet tosi huonossa kunnossa, kunnes Jumala paransi ne rukouksessa, kun seurakunnan paimen rukoili  niiden puolesta. Kiitos Herralle! Seurakunnan pastori pariskunta on nyt ollut ulkomailla vierailulla hengellisillä matkoilla. En tiedä joko tulevat seurakuntaan. Meillä oli vintissä ollut hiiri/ tai hiiriä , oli silputtu pahvilaatikkoa, isäntä vei sinne ansoja niille. Oli jättänyt ne riviin lattialle, minä silloin ajattelin , että toivottavasti ei tule itsellä astuttua sellaiseen, no tänään se tapahtui, onneksi vain villa sukan kärki jäi ansaan. Ehkä käyn laittamassa niitä vähän eri järjestykseen, kun mulla kuitenkin on sieltä haettavaa milloin mitäkin. Mutta tällaista tänään.Heippa!

torstai 24. lokakuuta 2024

Huomenta taas

 Tänään on kylätalo päivä. Ei hyvin alkanut päivä. Kissa oli jäänyt sisälle, yleensä menee yöksi ulos, ja minäkään en tajunnut pistää sitä ulos vaan otin sen yläkertaan, niin eikös se pissannut mun peti vaatteisiin..ei kiva. Piti kesken yön ruveta petiä raivaamaan pissa jutuista, ottaa päällimmäinen ohut patja  pois ja sen sellaista. Aamulla sitten koneeseen pesuun kissan pissa juttuja, huoh!  Toivottavasti tästä päivä paranee... Pari peittoa vielä jäi toiseen kertaan pestäväksi..  Kun yleensä me nukutaan melko viileässä kahden peiton alla. Eläimet on kivoja,mutta on niistä huolta ja vaivaakin. Kunhan entiset saa kuivaksi, niin voi laittaa seuraavat pyykkiin. Nyt ei enää ole oikein kiva sää ulkona kuivattaa. Meillä on pyykkiteline kellari saunan eteisessä. Niin, se kylätalo... täytyy kohta katsoa mitä kylätalo kassissa/korissa on ja mitä tarvitsee ostaa, vai saako jostain.. kaikki aina selviää. Itse usein hermoilen turhaan. Toivotaan että tulee hyvä ilosanoman ilta! Jos joku haluaa rukoilla sen illan puolesta, niin kiitollisena otetaan rukoukset vastaan :)

keskiviikko 23. lokakuuta 2024

Tänäänkin kaupungissa

 Oltiin kaupungissa kun oltiin menossa sinne yhteen kahvitilaisuuteen. Sitä ennen kyllä tavattiin tuttu mies ja juteltiin. Syötiin jätskiä samalla. Käytiin myös kirppiksellä. Josta isäntä löysi mieleisensä farkut kun oli sellaisia kaivannut. Hintakin oli sopiva 5 euroa. Sen jälkeen mentiin sinne kahvitilaisuuteen, jossa oli musiikkia, juttelua ym . Kiva se on poiketa millon missäkin. Tuokin tilaisuus poiki sellaisen asian, että saadaan eräs nuori pari meidän mukaan seurakuntaan , kun pääsevät meidän kyydissä.Minilläkin alkaa juoksu aika loppua. Isäntä soitti jo eläin lääkärille, mutta sai helpottavan tiedon, että voi ihan normaalisti kestää välillä pitempään, ja nyt alkaa helpottaa. Eipä tässä muuta.

tiistai 22. lokakuuta 2024

Kaupungissa

 Tänään oli kaupunki reissun vuoro . Oltiin ruokailussa ja hengailtiin kaupungilla, kirjastossa ja muualla. Ruokailussa oli hyvää ruokaa. Ja sen jälkeen kahvit. Kotona sitten käytin Minin lenkillä. Rasmuskin oli osan matkaa mukana.Tuli sitten omia aikojaan takaisin. Isäntä meni keittämään kahvia tulilla. Minä olin keittänyt mukilliset kotona, mutta se ei hälle nyt riittänyt. Saatiin myös ruuan jakelusta ruokaa. Se on kiva lisä ruoka pöytään. Tänään on ollut ihan kivan lämpöinen sää. Mitäs muuta...Tällä viikolla  onkin taas kylätalo tilaisuus täällä Nummella. Eipä tässä tämän kummempia uutisia. Mukavaa loppu päivää teille jotka täällä käytte! Moi moi!

maanantai 21. lokakuuta 2024

Tänään...

....kävimme naapuri kylässä kahvilassa. Samalla saimme torstain ilosanoman illan  kutsut ilmoitus tauluille. Tänään on täällä pilvistä,mutta ei vielä ainakaan sada. Isäntä meni nokosille, minua ei nyt väsyttänyt. Tuuli yrittää irroitella vaahterasta viimeisiä lehtiä. Yhtenä päivänä oli meidän pihalla peura, olin eteisessä jotain tekemässä kun eteisen ikkunasta näin sen ja tuijotimme toisiamme hetken. Sitten se pinkaisi juoksuun. Silloin kun oltiin vähän aikaa ilman koiraa, niin silloin peurat kävivät usein meidän pihassa, ei se silloin haitannut. Rasmus  kisu on jäänyt vähän lapsi puolen asemaan, kun se vähän varoo vieläkin Miniä. Kun Mini on niin iso. Eipä tässä mitään,kunhan kirjoittelin. Hei vaan!

sunnuntai 20. lokakuuta 2024

Pyhä päivän rauhaa!

 Tänään oltiin lähi kirkossa. Kotiin tultua syötiin kalaa ja peruna muussia. Hyvää oli. Kala oli paneroitua, niin jouduin ottamaan paneroinnin omasta kalastani pois, kun mulla on gluteeniton ruoka valio. Paistettuna paneroiti lähti hyvin pois. Mini söi sen mielellään :) Ruuan jälkeen isäntä meni nokosille. minua ei väsyttänyt. Niinpä tulin kurkistaman tänne. Isännällä on tänään taas sähly peli päivä. Toivottavasti sinne tulee tarpeeksi pelaajia. Ulkona iso vaahtera on joutunut suurimman osan lehdistään jo luopumaan.  Ei tässä mitään erikoista ilmeisesti ole tänään. Mukavaa syys päivää!

 

lauantai 19. lokakuuta 2024

Kiitos vielä kommenteista eiliseen

 Käytiin äsken isännän ja koiran kanssa lenkillä. Kaunis ilma ja lämmin, noin 13 astetta. Lauantai ja sauna päivä, tosin melkein aina käydään saunassa kaksi kertaa viikossa. Huomenna sitten taas kirkko. Viikot menee niin ettei meinaa perässä pysyä. Olen kyllä iloinen että tähän tautiin on lääkitys ja vielä toistaiseksi toimii suhteellisen hyvin. Ja  niiden hinnatkin ovat tulleet paljon alas, ovat ihan siedettäviä nyt. Ja jokaisenhan on kerran täältä lähdettävä.On onni olla uskossa ,on ikuisen elämän toivo ,ei tarvitse murehtia mihin joutuu kuoltuaan. Suosittelen kaikille :)

perjantai 18. lokakuuta 2024

Yksinäisyydestä

 Kadun poikki kulkien, läpi syrjä kujien

illan hämärtyessä työstä kotiin palailen.

Kautta takapihojen vielä oikaisen

kunnes tien päässä tutun oven aukaisen.

 

 Rappukäytävässä valot sytytän

kolmanteen kerrokseen sitten kiipeän.

Avain kiertyy  lukossa, ovi narahtaa

hiljaisuus on vastassa, yksinäisyys odottaa.


Katson ikkunasta ulos kaupunkiin 

nyt sen huomaan vasta on syksy tullutkin.

Valot syttyy ikkunoissa, perheet kotiin palailee

jälkeen työn ja koulun iltaan yhteiseen.

 

Yksinäisen ateria mikroon sujahtaa 

sitten kahvit,lehti ja teeveestä jotain katsottavaa.

Jälkeen ilta uutisten on aika nukkumaan

aamulla taas toistuu kaikki uudestaan.

 

Tätäkö on elämä, onko mitään parempaa

työ sekä yksinäisyys usein ahdistaa.

Viikon loppunakaan ei mitään mainittavaa

vuoteellani makaan, en osaa nukahtaa.

 

Kaikki menneet virheet mieleen nousee taas,

 Niin paljon olen rikkonut, en muistanut Jumalaa.

 Kädet ristiin hakeutuu hiljaa kuiskaan  vaan

Jos olet siellä Jumala voitko mua armahtaa?

 

Lämpö virtaa ylleni , niin hyvä olla on, Jumalani kohtasin

Jumalani kohtasin, Hän poisti tuomion.

Tiedän , viikon  loppuna etsin vanhan ystävän

joka jo vuosia sitten sai uuden elämän.     

 

Kirjoittanut Seija Laitinen


Tässä olen yrittänyt asettua yksinäisen miehen elämään.

 

Siivousta, ja asiaa runoista

 Isäntä meni kaupunkiin, niin minä sain rauhassa siivota :)  Sen jälkeen lueskelin vanhaa kirjaa johon olen merkinnyt juttuja lapsuudesta ja nuoruudesta. Se ei ole päivä kirja (niitäkin mulla on vino pino. lapsuudesta lähtien kylläkin) mutta olen sinne  merkinnyt kaikkia vanhoja asioita muistiin suvusta ja monesta muustakin asiasta. Aina olen ollut innokas pistämään kaikkea muistiin kirjoittamalla. Ja nyt kun sairastan muisti sairautta , johon on kyllä lääkitys, niin edelleen kirjoitan kaikkea. Runoja enimmäkseen päiväkirjan lisäksi. Tosin nyt vähemmän kuin ennen.Enemmänkin tulee lausuttua  vanhoja runoja, silloin kun niitä pyydetään. Aikoinaan koulussa ollessani siellä oli mies opettaja  joka kannusti minua kirjoittamaan runoja, ja antoi minun joskus lausua oman runoni. Ja tietysti tuli luettua Runotyttö kirjoja :)

torstai 17. lokakuuta 2024

Eilistä ja muutakin

Eilen oltiin karkkilassa, eli mun vanhassa koti kaupungissa. Käytiin siellä seurakunnassa,ja samalla sen seurakunnan pastorin synttäreillä. Sitä ennen käytiin  vielä eräässä muussa tapahtumassa. Siellä lausuin muutaman runon. Se oli sellainen vapaa muotoinen tapahtuma, jossa sai kahvit ja seuraa ym. Tänään on sitten toisen seurakunnan ruokalu täällä lähellä lähellä, sinne olemme menossa myös. On kiva nähdä tuttuja ja syödä hyvää ruokaa. Ei meillä tosiaankaan aina ole näin vilkasta :) Mitäs muuta..Isäntä meni hakkaamaan halkoja, kun oli ensin katsonut puun hakkaus videota, sai ehkä uusia ideoita.. 

Tuohon oli tullut turhaa tekstiä, niin poistin sen.


 







tiistai 15. lokakuuta 2024

Vatsavaivoja...

 Niin siinä kävi etten kuitenkaan itse jaksanut lähteä sinne ruokailuun, kun yöllä olin valvonut  vatsa vaivojen takia, enkä ole missään tärkeässä roolissa. Kun olisin ollut vaan kansaa...En tiedä mistä tuo vatsa vaiva taas pitkästä aikaa tuli,varmaan olen taas vahingossa syönyt jotain mistä vatsani ei tykkää. No, ei voi kaikkea muistaa.. onneksi se imodiumilla pikku hiljaa helpotti.Mutta ainahan se yö valvominen sitten väsyttää. Nyt juon hunaja teetä tässä samalla. Taidan kyllä mennä vielä ottamaan nokoset, kyllä sen verran vielä väsyttää. Minikin on mennyt nukkumaan.

maanantai 14. lokakuuta 2024

Tervehdys

 Taas meinasi tulla heti ongelmia matkaan tään blogin kanssa, mutta onneksi se nyt selvisi itsestään, ettei tarvinnut soittaa taas tytölle. On se ärsyttävää muisti sairaalle tällaiset jutut.  Mutta näillä mennään mitä Luoja on antanut. Muuten on mennyt varsin hyvin. Ulkona iso vaahtera on muuttunut keltaiseksi ja pudottelee ympärilleen runsaasti lehtiä, nurmikko on vielä vihreänä. Pesukoneen pistin päälle, kun onneksi sain sen melko täyteen, kun oli isännän peli vaatteita ym. ja sain sinne samalla Minin" juoksu"  housuja.Kyllä pitkään kestää tuo juoksu aika sillä. Kävin Minin kanssa taas lenkillä, lähes joka päivä käydän tuo sama lenkki, välillä pitempänä ,välillä lyhyempänä. Me molemmat Minin kanssa tykätään siitä lenkistä. Saa nähdä miten talven tullen huvittaa kävellä sitä, kun tulee liukkaat ym. On se kuitenkin hyvä, että on tuo rakas koira, niin tulee itselläkin ulkoiltua joka päivä. Eipä tässä kummempaa, huomenna on se pikku näytelmä ruokailun alussa, Vivamosta ollaan saatu lainata sopivia näytelmävaatteita. Heissan!

sunnuntai 13. lokakuuta 2024

No niin, taas pelaa..

 Kiitos tyttären! Eipä tässä mitään erikoista ole tapahtunutkaan. Itselleni vaan ärsyynnyn välillä kun en kaikkea muista.. Muuten on mennyt ihan hyvin. Tänään käytiin kirkossa sunnuntain tapaan, ja sen jälkeen kaupassa. Isäntä meni taas sähly peliin.  Äsken kävin Minin kanssa pissa lenkillä, ja  Rasmus kissakin tuli mukaan. Molemmat saivat nyt ruokaa. Syksy on tullut ja Minillä juoksu-aika. Aika pitkään tuo juoksu aika tuntuu kestävänkin. Luulisi tuon kohta loppuvan. Mitäs teille kuuluu?  Tytär auttoi mua saamaan blogin toimimaan. Tosin hänkin joutui ottamaan puhelun siskon miehelle. Onneksi suvussa on yksi tietokone nero. Sellaiset ovat hyviä olemassa. Syksy on tosiaan tullut, kesä kalusteita ulkoa vietiin isännän kanssa suojaan yhtenä päivänä. Tällaista hiljais eloahan tämä pää asiassa on, vaikka toisaalta on menojakin. Parin päivän päästä on sellainen pienois näytelmä ruokailun alussa seurakunta talolla, missä olemme mukana. Nyt taitaa isäntä tulla kotiin kun auton valot tulivat...ja Minikin jo haukkuu. Hei vain!

torstai 3. lokakuuta 2024

Aurinko armas paistaa..

 Kävin äsken Minin kanssa lenkillä, olin pukeutunut juuri sopivasti, ei ollut kylmä eikä kuuma. Nyt isäntä lähti lenkille. On jo laittanut saunan lämpiämään, minun täytyy lisätä puita. Oli kiva kävellä muuten, mutta pikkuisen on taas ollut nilkka kipeä.Kotiin tultuamme laitoinkin nilkka tuen. Muuten oli ilo kävellä aurinkoisessa säässä. Aamu päivällä käytiin kaupassa ja myöhemmin seurakunnan ruokailussa tässä lähellä. Oli taas hyvää ruokaa. Sen jälkeen nokoset, jotka oli ihan tarpeen, kun yöllä oli vatsa vaivoja, eikä voinut kunnolla nukkua. Ei mitään hajua mistä se vatsavaiva (ripuli) taas tuli. Onneksi oli vielä lääkettä. Ulkona on niin kaunista kun aurinko paistaa. Se on piristävää. Kaunista päivää teillekin!

keskiviikko 2. lokakuuta 2024

Tänään...

 Käytiin kahvilassa ja ja kaupassa. Muuten tavallista elämää. Ei mitään erikoista. Talvi vaatteita kävin kaivamassa vintistä. Nyt onkin päälläni sieltä kaivettu ihanan lämmin jakku ,jossa karva kaulukset. Aika viileää on muuten ollut sisälläkin, vaikka aamulla oli ollut puuhellassa tuli ja myös kakluunissa. Ja ylhäällä varmaan on makkarissa viileää, eilenkin pidin makkarissa vähän aikaa lämpö puhalinta päällä ja sellaista selän lämmitintä. Ylhäällä ei ole vielä pidetty tulta. Niin se talvi tulee pikku hiljaa. Isäntä on toisessa seurakunnassa nyt, minä en halunnut lähteä Minin takia, kun oli luvattu sateita, mutta ei siellä tainnut kuitenkaan sataa... Saatiin Minin kanssa käydä lenkilläkin. Eipä tässä muuta. Hei vaan!

maanantai 30. syyskuuta 2024

Aurinkoista päivää!

 Käytiin naapuri kylässä kahvilassa.  Käytiin myös kirppiksellä, isäntä osti jonkun poran. Sen jälkeen kotona syötiin ja oltiin nokosilla nokosilla, minäkin taisin hetkeksi nukahtaa. Päivä kahvin jälkeen mentiin isännän ja Minin kanssa lenkille. Aurinko paistaa, aamulla oli viileää, mutta nyt jo tuli hiki.  Kiva kuitenkin , että on hyvät ja aurinkoiset kelit. Huomenna onkin kaupunkiin meno.  Ja ilmeisesti harjoitellaan tulevaa näytelmää varten. Niin voi mennä pitempään kaupungissa.Onneksi se on luvannut huomiseksikin puoli pilvistä. Ettei sada. Saa Minikin olla rauhassa. Kun se pelkää sadetta, höpsö! Aurinkoa teidänkin päiväänne! Toivottelee Sesse

lauantai 28. syyskuuta 2024

Syömässä ulkona

 Isäntä oli saanut ylimääräistä rahaa, ja tarjosi mulle ruuan . Käytiin syömässä "Sammattilaiset" eli ranskalaiset pekonilla. Hyvää oli! Minusta tuntui niinkuin olisi ollut enemmän pekonia kuin aiemmin. Mini oli autossa mukana ja kun olin syönyt, niin otin Minin autosta haistelemaan kaikkia mielenkiintoisia hajuja, kun isäntä oli jäänyt vielä juomaan kahvit. Vähän vaihtelua Minillekin. Ei nyt ole satanut enää. Mentiin päikkäreille, mutta en taaskaan saanut nukuttua. Onneksi yöllä saan kyllä hyvin nukuttua. Ainakin useimmin. Nyt voisin lähteä minin kanssa lenkille, kun ei sadakaan. Mukavaa päivän jatkoa!

perjantai 27. syyskuuta 2024

Kummallista..

Tänään tytär kävi taas auttamassa meitä tieto teknisissä asioissa. Mutta sen  jälkeen en taas päässyt sähkö postiin, kummallista, luki vaan että se oli estetty. Onneksi kerkisin katsoa edelliset viestit, ei niitä montaa ollutkaan. Minä voisin ihan hyvin kyllä olla ilman sähkö postiakin,  niin ei tarviis hermoilla sen toimimisesta tai toimimattomuudesta. Ehkä lopetan sen katsomisen kokonaan. Onneksi isäntä sai hoidettua tytön kautta yhden jutun. Minä en nyt mennyt seurakuntaan kun arvasin, että Mini pelkää kun sataa, niin jäin sen seuraksi. Ja Mini onkin vähän pelännyt. Mutta onneksi nyt rauhoittui. Ja pötköttelee kellarin lattialla. Kun vielä saisi sen lähtemään iltapissalle myöhemmin, jos sataa. Sillä on nuo omat pelon aiheet. Voisi se varmaan pärjätä melkein silläkin kun käytin sen aiemmin ulkona, mutta kokeilen kuitenkin vähän myöhemmin varalta käyttää. Että tällaista. Hyvää yötä!

Puolipilvistä ja tuulee..

 Siinä tämän hetken sää tila. Isäntä meni käymään kaupungissa, minä imuroin. Kummankin kerroksen. Tyttö tulee käymään tänään, kun minulla ja vähän miehelläkin on tarvis apua. Illalla olisi seurakunnan tilaisuus, mutta katsotaan nyt lähdenkö mukaan. Riippuu varmaan säästä, ja Ministä. Illaksi on luvattu sadetta... Eikä mua haittaa jäädä kotiinkaan, kun illalla vasta oltiin kylätalon hengellisessä illassa. Kaksi naista oli ensimmäistä kertaa siellä. Uskovia kyllä. Kylätalolla jatkuu keittiö remontti, mutta me voidaan siellä silti pitää tilaisuuksia. Keittiö vaan on toistaiseksi pois käytöstä. Mutta minä tuon muutenkin kotoa kaiken tarvittavan. Eilen oli eräs ystävä tuonut lisäksi kaiken laista herkkua. Meillä on siellä hyvä henki. Minä olin unohtanut ostaa mehun sinne, sanoinkin että kun mulla on alshaimerin tauti, niin en voi kaikkea muistaa :) Joku sanoikin, että hyvä seija. Mutta näillä mennään. Toivottavasti vielä pitkään!

torstai 26. syyskuuta 2024

Kosteaa säätä

Vähän joo sataa. Meillä on tänään Kylätalo ilta, toivottavasti tulee hyvä ilta. Vähän taas mietin tuota Minin iltaa, toivoisin että ei illalla sataisikaan, kun Mini on niin yliherkkä ja pelkää... just katoin sää ennusteen, niin ei pitäisi sataakkaan illalla. Kiitos Herralle!  Isäntä on kaupungissa, minä kaivoin pakasteesta lihaa sulamaan ja sen kanssa teen jotain perunoista. Äsken vaan meinasi mennä hermot, kun meillä oli tuli aamulla uunissa, ja nyt se oli kitulias ja kun puhaltelin sitä, että saisi syttymään uudelleen, niin palovaroitin alkoi huutaa.. no minä puhaltelin posket pullollaan että saisin sen syttymään uudestaan. onneksi syttyi. Isäntä oli jo laittanut viestiä, että laita pelti kiinni. Minä olin laittanut sinne pari pikku puuta toiveena että ne entiset savuavat palaisivat ,ja nyt ne palavat iloisesti.  Nyt huomasin , että nuo liha leikkeet olivatkin  korppujauhoilla kuorrutettuja, elikkä minä en voi syödä niitä. Ehkä otan itselleni grilli makkaraa.Se on gluteenitonta, tuo makkara. Nyt toivottelen teille mukavaa päivää !

keskiviikko 25. syyskuuta 2024

Pilvistä ja vähän tuulista

 Tänään oli jännä kun menin nokosille ja yritin nukkua, niin Herra vaan tarjoili ajatuksiin vain kaikkea hengellistä, ja tuli sellainen tunne, että hän oikein tahtoo ruokkia minua sanalla. Enpä pistänyt vastaan :)  Ihana oli olla Herran hoidossa. Kiitos Hänelle! Ja kun Raamattua lukee niin se ruokkii jälkeen päinkin.

 Ja samoin hengelliset laulut. Muutenkin on kiva kokea olevansa Herran hoidossa. Ulkona taivas tummenee ja kohta varmaan pukkaa sadetta. Sitä varten käytin Miniä ulkona. Naapurissa oli vieraita ja Minikin sai huomiota. Vaikka Mini onkin vieraita kohtaan varautunut ja arka. Sai kuitenkin yhden koiran keksin, se kelpasi ja yhdellä haukkauksella meni.

Eipä tässä muuta. Hyvää oloa kaikille! T.Sesse

tiistai 24. syyskuuta 2024

Vieläkin lämmintä..

 ...vaan se varmaan kohta vaihtuu sää tyyppi. Sateita pitäisi olla luvassa, ei olisi niin väliksi.. Katsotaan nyt miten käy. Oltiin kaupungissa , ruokailussa ja sen jälkeen käytiin kierrätyksessä, kun oltiin aikaisemmin saatu ilmais kupongit kierrätys keskuksen vaatteisiin, yksi vaate kummallekin. Isäntä antoi mulle omankin kuponkinsa, niin valitsin vaan kaksi puseroa. Hän oli ostanut rahalla pienen kirjan. En ole vielä kokellut puseroita, vaan otin arviostaan ajatellen, että parempi vähän liian iso kuin liian pieni. (Ettei käy niinkuin rintaliivien kanssa).  Käytiin myös kaupassa, Lidlissä vaihteeksi. Paljon oli ruokailussa porukkaa. Kotona otettiin pienet nokoset , tai ainakin yritettiin..jossain hämärän rajamailla käytiin, ei kunnon unessa. Puutarhassa juotiin kahvit. Ja minä läksin Minin ja kissan kanssa lenkille, tosin Rasmus jäi lenkille, liekö mennyt katsomaan erään naapurin kissa tyttöä lasin takaa, sillä tavalla se on kuulemma tehnyt välillä.. sanoi kissan omistaja. Kun se kissa on välillä alakerrassa, sillä on siellä omaa paikkaa, niin käsitin, niin voivat tuijotella toisiaan ikkunasta :) Ei siis ole ulkona ole ulkoileva kissa. Niin kuin meillä.  Eipä tässä muuta.

maanantai 23. syyskuuta 2024

Mitäs tänään..

 Oltiin naapuri kylässä, haettiin punkki lääkkeet koiralle ja kissalle. Koira sai jo omansa , kissa ei ole vielä saanut. Käytiin samalla toisessa kahvilassa, sekä kaupassa. Oltiin ajoissa liikkeelä, niin en tiedä oliko lempi kahvila jo auki, mutta toinen oli, niin käytiin siellä kahvilla , ja kaupassa käytiin myös.  Myös laitettiin kylätalo kutsut ilmoitus tauluille. Mulla on taas särkenyt päätä, niin hierotutin sitä meidän omalla hieronta laitteella., niskaa nimittäin. Voisin tietysti varata ajan ystävältäni, hän tekee hierontoja. Ja joskus viimeksikin oli niin hyvä hieronta. Minun piti ottaa nokoset, mutta ei siitä mitään tullut. Vois kohta lähteä Minin kanssa lenkille. Ihan mukava sää on täällä, aurinkoista ja puoli pilvistä. Eilen käytiin kirkossa, niin silloin oli yllättävän kylmältä tuntuva ilma. Mutta muuten oli hyvät keskustelut tuttujen kanssa kirkko  kahveilla. Nuo kirkko kahvit on kiva lisä Jumalan palveluksen jälkeen. Ja muistaakseni ensi kerralla on myös keitto lounas. Mukavaa päivää teille, minä lähden Minin kanssa ulos. Heippa!

lauantai 21. syyskuuta 2024

Luulin että kesäloppui...

 ....vaan vielä oli niin kuuma lenkillä naapureiden ja koirien kanssa, että ihan hiki tuli. Mulla oli liikaa päällä, vaikka ensimmäisen kerroksen otin pois ja solmin vyotärölle. Isännälla on järjestyksen valvojan jatko kurssi, tai joku sellainen. Minä siivosin, ja sen tarpeessa olikin. Vielä voisi pölyt pyyhkiä. Eilen illalla oltiin seurakunnassa, ja onneksi Minikin oli ollut kiltisti. Pesukone pesi pyykit ja laitoin vielä ulos kuivumaan, kun siellä paistaa aurinko ja vähän tuulee. Ja taivas on sininen .Kauniilta näyttää tästä ikkunasta katsoenkin. Mulla oli eilen vähän huono päivä, kun päätä särki ja väsytti vaan. Otin särkylääkkeen ja tuntui ettei auta mitään, mutta otin sitten toisen, niin seurakuntaan mennessä oli jo ihan hyvä olo. Mutta eipä muuta kuin aurinkoista päivää sinnekin!

keskiviikko 18. syyskuuta 2024

Ei mitään erikoista tänään

 Tänään on ollut vain täällä lähellä olevia juttuja. Isännältä oli hajonnut kello. Hän oli maksanut netissä mun laskun, niin minä ostin hälle kellon. Käytiin myös Kasvihuoneilmiössa, joka on aika lähellä meitä,kahvilla. Jännä juttu muuten, että meillä isännän kanssa hajosivat kellot perä jälkeen. Ja sitä ennen oli jo kummallalkin teipillä korjattu remmi. No nyt on hyvät kellot kummallakin. Mitäs muuta..käytiin metsässä katsomassa oliko miehen työkalu jäänyt sinne, mutta ei löydetty sitä. No ehkä se ilmaantuu jostain. Mini oli mukana, se tykkää olla ja juosta metsässä. Vaikka kyllä silläkin on vauhti vähän hiljentynyt. Kaikkihan me tässä vanhetaan. Sää on ollut sellainen pilvi poutainen. Kiva ettei kuitenkaan sada.Mukavaa päivää teille!

tiistai 17. syyskuuta 2024

Kaupungissa

Tänään oltiin  kaupungissa. Oltiin ensin seurakunnan ruokailussa,ja meillä oli miehen kanssa siellä omat osuutemme. Minä mainostin sitä kirjaa, jossa on minunkin runojani ja lausuinkin muutaman runon, sekä laitoin runokirjan kiertämään, jos joku on kiinnostunut tilaamaan.Miehellä oli oma osuutensa puhua ja laulaa. Sen jälkeen syötiin ja sen jälkeen jäimme vielä suunnittelemaan tulevia tapahtumia. Sen jälkeen läksimme kirpparille. Minä ostin ihan uudet rintaliivit (onneksi eivät olleet kovin kalliit, koska olivatkin liian pienet mulle, harmi!) Ehkä sopisivat jollekin tytölleni,toivottavasti. Ostin myös puseron itselleni,se sentään sopi juuri ja juuri. Mitä tästä opimme? Sen että usein luulemme olevamme pienempiä/laihempia kuin olemme. Ja onneksi tosiaan oli kirpputori hinnat. Sen jälkeen isännällä oli vielä toinen meno, minä kävin kirjastossa lukemassa yhden lehden ja sen jälkeen menin autoon odottelemaan, sainkin aika kauan odotella, mutta olin jo asennoitunut siihen, niin ei se niin harmittanut. Tällaista tänään.

maanantai 16. syyskuuta 2024

Kahvilassa

 Tänään käytiin naapuri kylässä, piti mennä kahvilaan ja jakaa loput lehdet. Mutta kahvilan pitäjät olivat jääneet ansaitulle lomalle. No, me läksimme jakamaan lehtiä posti laatikoihin. Se tuntui vaan niin hitaalta, niin ehdotin miehelle, että mentäisiin vähän kauemmaksi jakamaan paikkaan johon saataisiin viedä kaikki loput lehdet, Niin tehtiin, ja saatiin kaikki jaettua. Siellä ollessa oli tavallinen posteljooni juuri jakamassa lehtiä laatikkoihin. Tuli siinä juteltua samalla posteljoonin (mukava mies) kanssa, ja annoimme hänellekin oman lehden. Nyt on siis viisi sataa lehteä jaettu taas. Ja hengellisistä lehdistä voi  niiden saajille löytyä kipinää uuteen elämään. Muuten käytiin sitten toisessa kahvilassa, ja minä näin tiskillä sellaisia juustotaskuja ja en yhtään muistanut että enhän voi syödä gluteenitonta...eikä mieskään muistanut varoittaa. Niinpä olin jo puolet syönyt, niin söin loputkin. Otin vaan perään Imodiumin. Katsotaan selviänkö sillä. Ja join kahvit päälle. Että sellaista tänään.

sunnuntai 15. syyskuuta 2024

Hyvää sunnuntaita!

 Tänään käytiin taas kirkossa ja sen jälkeen siellä kirkko kahvilla. Ja tultiin sitten kaupan kautta kotiin ja syömään. Olin eilen tehnyt jauheliha peruna keittoa, niin tänään syötiin siitä loput+leipää. Isännällä onkin taas illalla sähly. Otettiin otettiin nokoset, (ruoka peräiset sanoisi edes mennyt äitini). Päiva kahvin jälkeen  menin Minin kanssa lenkille ja teinkin vähän pitemmän lenkin. Minikin oli oikein reipas. Mitäs muuta... Muuten täällä ei mitään erikoista tapahdu. Parin päivän päästä on meillä ruokailussa tehtävää, minulla runon lausuntaa (ja samalla aion myös esitellä siellä sitä uutta runo kirjaa). Siinä on 20 eri ikäisen naisen runoja. Minä olen niistä yksi. Aion tietenkin lausua muutaman oman runoni. Ja mieheni puhuu jotain muuta hengellistä. Saa muistaa meitä että kaikki menisi hyvin! Kiitos jos muistat!

lauantai 14. syyskuuta 2024

Kosteata on

 Olin kyllä iloinen, että Mini oli ollut kiltisti eilen! Olin jättänyt sille valon päälle sinne kellari käytävään jossa se tykkää makoilla viileässä. Oiskohan se auttanut. Tänään on ilmeisesti isäntä laittamassa savu saunaa lämmitykseen. Ja varmaan taas pyytää kavereita sinne. Minä sain eilen seurakunnassa kaksi tärkeätä allekirjoitusta tyttärelle menevään paperiin, niin nyt on sekin hoidettu. Kun kaksi tytärtäni hoitavat  sitten tarvitessa mun asioita  kun milloin se aika tulee.Saapa nähdä mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan. Ulkona on kovin kostean näköistä. Eli minusta ikävä ilma. Mutta näitä harmaita päiviä syksyyn kuuluu. Mukavaa päivää teille kuitenkin!

perjantai 13. syyskuuta 2024

Eilisestä

 Kun eilen oli kylätalon tilaisuus, niin luulin erään ystävän tuovan sinne pulla puolen. No niin ei käynyt. Mutta Jumala järjesti sen niin , että toinen ystävä oli leiponut gluteenittoman tortun kylätalolle. Se oli kiva, kun luulin, että joudutaan vaan olla pelkän kahvin ja mehun varassa. Paljon oli taas porukkaa. Muutenkin kylätalolla on nyt remontti, ja esimerkiksi keittiö oli pois käytöstä. Minä kyllä aina keitän kahvin kotona valmiiksi isoon termokseen. Ihan hyvin siis meni kokous. Täällä sataa nyt vettä. Mitäs muuta.. sateista säätä on luvattu ainakin puoli päivään asti.  Katsotaan sitten millaiseksi sää muuttuu, että lähdenkö illan kokoukseen, vai jäänkö Minin seuraksi. Riippuu säästä, koska en halua että Mini hädissään rikkoo paikkoja. Onneksi kännykästä näkee tulevan sää ennusteen.Tänään olisi ollut mun siivous päivä, mutta en sitä tee nyt sateella, vaan odotan parempaa säätä. Että tällaista tänään.

keskiviikko 11. syyskuuta 2024

Pilvistä tänään

 Eilisestä sen verran, että oltiin kaupungissa. Ruokailussa , ja ruuan jaosta saatiin taas itsellekin. Minäkin sain tavallista enemmän glukuteenitonta, kiva.Se on kaikki kotiin päin, koska gluteeniton on paljon kalliinpaa. Käytiin myös kello liikkeessä, koska, niinkuin miehelleni sanoin, että mun kello oli kuollut. No, nyt on uusi nätti kello.Entisessä olikin jo teipillä korjattu hihna. Ei sitä oikein osaa ilman kelloa olla. On se sen verran tärkeä kapine. Tässä uudessa on iso kello taulu ja kultaväriä. Vähän luksusta.  Vois sanoa mainoksen sanoin: Koska olen sen arvoinen :)  Jumalan lapsi :) Eikä hintakaan ollut sen suurempi. Isäntä lähti kaupunkiin, hällä on siellä menoa. Ja taisi vielä illallakin olla hänellä toinen meno täällä lähellä. Minikin on ollut nyt ihan rauhallinen. Sää tilakin lupaa kirkastuvaa. Joten mikäs tässä on ollessa. Toivottavasti teilläkin on hyvä päivä!  Terveisin Sesse

maanantai 9. syyskuuta 2024

Aurinkoista päivää

 Tänään oltiin jakamassa lehtiä, oli aika kuuma ja mulla meni veren sokeri alas, ja väsyin. Onneksi sitten mentiin kahvilaan ja sai rauhoittua ja syödä ja juoda jotain. Mutta suurin osa lehdistä saatiin jaettua.Tällä viikolla onkin taas Ilosanoman ilta kylätalolla. Aurinkoiset päivät ovat jatkuneet, saa nähdä kauanko kestävät. Isäntä on taas puu hommissa. Minä käytin Minin ulkona. Mini oli ollut ihan nätisti sillä aikaa kun oltiin poissa. Nyt se makaa tuossa mun lähellä lattialla. Minä se vaan postailen omaksi ilokseni näitä pieniä tapahtumia. On kuitenkin kiva jotain kirjoitella. Minä kun olen aina kirjoitellut kaikkea, kirjeitä aikoinaan usean kirjeystävän kanssa, päiväkirjaa,  runoja ym. Olen joskus sanonutkin, että olen sellainen runo tyttö. Ja nythän niitä runoja on kirjassakin. Kaunista syys päivää kaikille!

sunnuntai 8. syyskuuta 2024

Aurinkoista sunnuntaita

 Tänään oltiin kirkossa ja sen jälkeen kirkko kahvilla. Käytiin  kaupassa, ja syötiin. Minä käytin Minin pissalla ja menin sitten nokosille.Isäntä on vieläkin nokosilla. Tänään oli kirkko kahvilla hyvät keskustelut. Nyt kun olimme vaan kirkossa ja kaupassa, niin Mini oli ollut ihan kiltisti. Kun oli lyhyempi aika. Mitäs muuta, huomenna tulee tyttäreni meille ja keskustellaan mun tulevaisuudesta.Onneksi myös mieheni on mukana keskustelussa. Vielä tässä ollaan ihan kuosissa, että ei mitään erikoista. Mutta hyvähän se on puhua valmiiksi tulevaisuudesta. Ja toivotaan, että mahdollisimman pitkään kestäisi tämä suht hyvä olo. Isännällä on sähly peli tänään. Toivottavasti sinne tulee pelaajia, että saavat hyvän pelin pystyyn.Toivottavasti teilläkin on hyvä päivä!

lauantai 7. syyskuuta 2024

Lauantai ja sauna päivä

 Minä kirjoittelin eilen, mutta se jäi kesken, niin kirjoitampa nyt jotain. Käytiin isännän kanssa jakamassa hengellisiä lehtiä postilaatikkoihin. Puhuttiin siitä, että kuinkahan paljon niitä onkaan tullut vuosien aikana jaettua. Isäntä meinasi että tuhansia vuosien mittaan. Vasta taivaassa se varmaan selviää . Toivottavasti niistä on ollut iloa ja hyötyä , ja ennen kaikkea tie pelastukseen. Minä sain taas toisen lääkityksen tabletteina, toinenhan on lääke laastari muodossa. Eilen olimme seurakunnan kokouksessa,oli hyvä kokous, mutta kotona oli Mini taas vähän pistänyt ranttaliksi. Se oli varmaan sekin kun nuo ilta kokoukset on niin myöhään, niin illalla oli jo pimeätä...tai ei kai koira pelkää pimeää.. Mua vaan ärsytti kun mun piti ruveta yksin siivoamaan jälkiä, ja isäntä meni vaan tietokoneelle. No onneksi sen jälkeen pääsi nukkumaan. Muutenkin on ärsyttävää kun illalla tulee jo taas pimeää aikaisemmin, niinkuin eilenkin piti mennä vielä käyttämään koira ulkona, eikä se edes tehnyt mitään. No sen jälkeen huomasin että se oli pissannut kellari kellari saunan pukuhuoneen lattialle ja repinyt sen muovimaton. Niin piti ne vielä hoitaa pois.Että revi siitä sitten...No Mini Repi... No, on Mini silti ihana ja äidin rakas :) Hyvää viikonloppua kaikille :)

torstai 5. syyskuuta 2024

Huomenta taas

 Eilen oli taas vaikeuksia kännykän kanssa,mutta onneksi viisaammat sai sen taas toimimaan. Ei ole vanheneminen  ja varsinkaan tämä tauti kivaa, mutta sillähän sitä on mentävä mitä on annettu.  Isäntä tekee puu hommia. Maanantaina pitäisi tytön tulla juttelemaan tulevaisuudesta. Jo valmiiksi. Pitäisi yrittää kuitenkin pitää mieli ala niin positiivisena kuin voi. Minä vaan yritän piristää itseäni kirjoittelemalla. Että on ainakin jotain tekemistä ja kenties odotettavaa kuten teidän kommentteja :) Vaikkei nämä minun postaukset niin hääppösiä ole. Kun ei ole mitään erikoisia tapahtumiakaan, Mutta näillä mennään.Katsotaan mitä tämä päivä tuo tullessaan. Mukavaa päivää teille!

keskiviikko 4. syyskuuta 2024

Iltapäivää

 Nyt alkoi taas kesän jälkeen ruokailut kaupungissa ja myös alkaa täällä meidän lähellä. Oli siis syksyn ensimmäinen ruokailu. Isäntä on sen jälkeen tehnyt puu hommia. Minä käytin Minin pitemmällä lenkillä, Kyllä tuli kuuma sillä reissulla. Isäntä meni suihkuun , ja lähetään sen jälkeen kuulemma kauppaan.Joten taidan jatkaa tätä kirjoitusta myöhemmin. No niin jatkan tätä kirjoitusta tänään. Olin tänään hammas lääkärissä, kun hampaissa oli vaivaa. Siellä poistettiin osa plagista, mutta vielä pitäisi mennä uudestaan, kun sitä oli niin paljon. Siihen saattaa mennä kyllä aikaa, kun täällä on tosi hankalaa päästä hampaita hoidattamaan. Onneksi nyt pääsin edes tuohon alkuhoitoon. 

Kaiken laisia vaivoja sitä tulee. Myös pitäisi tytön kanssa miettiä minun tulevaisuutta, haluaisin että myös mieheni olisi silloin paikalla. Laitoinkin tytölle viestiä että voisko sitä aiemmin suunniteltua tuloa muuttaa, että mieskin olisi läsnä. Kun hänkin haluaisi olla paikalla.

Katsotaan ja toivotaan että kaikki menisi parhaain päin.

maanantai 2. syyskuuta 2024

Ensin runsaasti vettä, sitten aurinkoisempaa

 Käytiin pusulassa kahvilla. Kun mentiin oli kova vesi sade. Siellä ollessa kahvilassa jo vähään hiljeni sade ja kotiin tullessa alkoi jo aurinko näyttäytyä. Me tosin sitten syötiin ja mentiin sitten päivä nokosille. Äsken juotiin kahvit. Isäntä aikoo hakea metsästä hakattuja pölkkyjä muutaman. Minulla oli yöllä hammas vaivaa, en tiedä onko se hammas jomotusta  vai vaan muuten vihlovaa hammas vaivaa. Aiemmin kun kun kerran kävin turhaan, kun vaikka vihloi niin se oli vaan pelkkää hampaan vihlontaa, johon suositeltiin vain laittaa vähän vihloville hampaille tarkoitettua hammastahnaa hampaisiin. Nyt illalla en saanut nukuttua kun hammas vihloi. Kaikenlaista!  Nyt siellä on kirkastunut, niin voisin mennä Minin kanssa ulos.

sunnuntai 1. syyskuuta 2024

Märkää..

 On tosiaan märkää ollut. Me oltiin kirkossa ja sillä aikaa Minillä oli ollut ihan omat pippalot. Oli mennyt  eteisen isoon komeroon, eikä osannut tulla pois sieltä, kun ovi oli mennyt kiinni.Oli sitten kakannut sinne komeroon, onneksi ei ollut löysää...Myös oli vähän pissannut sinne. Siellä oli isännän peli vehkeitä/ ja muuta, niin oli joittenkin päälle pissannut. No, nyt on koneesseen laitettu ja pesty ne. Kun me tultiin kotiin, niin ihmettelin missä Mini on, no siellähän se komerossa oli, varmaan taas säätä pelkäsi. Ainahan sitä jotain pientä kiusaa pitää olla.. Nyt käytiin Minin kanssa ulkona, ei se nyt mitään tehnyt. Tänään on isännän sähly päivä. Kurjaa kun on ollut märkää ja sateista. Nyt on syys alkanut nimensä mukaisesti. Odottaisin mieluummin aurinkoisia syys päiviä, että vielä voisi pyykit hulmuta tuulessa ja kuivaa auringossa. Sisällä ne kuivuu niin hitaasti. Vaan vielä niitä voi tullakin. Eipä tässä muuta.

lauantai 31. elokuuta 2024

Sauna päivä

 Oli tänään. Sitä ennen oltiin eräällä vanhalla tädillä kylässä, kun hän oli pyytänyt  meitä tulla poimimaan itsellemme luumuja. Isäntä on syönyt niitä pelkästään, minä tein lopuista luumu hilloa. Enkä kyllä uskalla paljoa kerralla syödä ettei mene maha sekaisin. Muutenkin mulla oli viime yönä maha vähän sekaisin.  Ja muutenkin vähän outo  yö , kun olin jäänyt pikku huoneen eli alkoovin petille (lähemmäs vessaa) niin Minikin tuli mun viereen nukkumaan, kun vähän pelkäsi sadetta. Ihmeen hyvin mahduttiin kuitenkin siinä olemaan. Minä rauhoittelin Miniä ja se rauhoittuikin. Ja molemmat nukuttiin siinä vierekkäin. Mutta kyllä silti väsytti aamu päivän. Varmaan ei se nukkuminen ollut niin rauhallista. Päivällä sitten käytiin siellä tädillä poimimassa ne luumut,. jotka saatiin, ja samalla juotiin kahvit ja rukoiltiin. Loput luumut tein hilloksi, eli yhden purkillisen. Huomenna onkin taas kirkko päivä, lähi kirkossa, jos vaan Miniltä pääsen, että olisi hyvä sää eikä mitään Miniä pelottavaa.  Mukavaa huomista pyhäpäivää teillekin.


perjantai 30. elokuuta 2024

Hyvää huomenta!

 Taas uusi päivä. Minulla on ollut vaikeuksia käsien kanssa, kun ne kramppaavat. Eilen illallakin kun luin sängyssä kirjaa niin koko ajan sattui kun kädet kramppasivat, niin että piti välillä niitä (sormia) hieroa ja venytellä ja juoda suola vettä.  Ei tule vanhuus yksin. Onko kellään kokemusta tällaisesta?    Mikä avuksi?  Jos mietitte mitä kirjaa luin, niin se on "Viipurista Parikaniemeen."Tässä kirjan taka kannesta tekstiä. "Kun sairauden rampauttama Väinö Hoikka , viipurilaisen kultasepän poika  lähtee elokuussa 1910 junamatkalle kohti Jaakkimaa , hän tarttuu viimeiseen oljen korteen. Voisiko unissasaarnaaja  Helena Konttinen auttaa häntä paranemaan?  Seuraavat vuodet mullistavat, niin Väinön kuin hänen taiteilija sisarensa Aurankin elämän perin pohjin. Inhimilliset tuet  romahtavat yksi toisensa jälkeen, mutta Jumala avaa heidän eteensä uudet tehtävät, jotka antavat elämälle syvemmän merkityksen. Tekijän isoäidin Aura Latvuksen  ja tämän veljen  koskettava , todellisuus pohjainen tarina kietoutuu uukunniemeläisen  herätysliikkeen  vaiheisiin  ja Helena Konttisen viimeisiin elin vuosiin. Siunausta päivään!

torstai 29. elokuuta 2024

Kylätalo päivä

 Taas on pari viikkoa vierähtänyt ja Kylätalo illan aika. Toivottavasti on hyvä ilta kun sinne ehdimme. Ja katsotaan onko yhtä paljon porukkaa kuin viime kerralla. Isäntä odottelee kaveriaan puu hommiin kanssaan, ja sen jälkeen miehet käyvät saunassa ja mennään kylätalolle. Päivät menevät niin nopeasti ettei  meinaa perässä pysyä. Minä näin edullisen asunnon kaupungissa myytävänä, ja huvikseni näytin sitä isännälle, mutta ei hän innostunut :) Tykkää tehdä puu hommia ja kaikkea sellaista, pihatöitä ym. Ja vielä kehui meidän lähi kirkkoa miten hyvä kirkko se on. Vaikka ei virallisesti siihen kuulutakkaan. Kiitos Herralle, hän tietää meidän olemisen ja jaksamisen rajat. Minäkin olen vielä ihan hyvässä kunnossa, kun on lääkitys, mutta kyllä usein tarkistan isännältä asian, en luota omaan muistiini. Onhan isäntä muutenkin minua nuorempi, ja minuun verrattuna parempi muistinen.Vaikka ei se aina pidä sekään paikkaansa.Mutta yhdessä mennään , eteen päin .Kaksin aina kaunihimpi :) Ehkä ensi viikolla täytellään niitä papereita tulevaisuutta varten. Hyvähän se on ajoissa tehdä paperi hommat. Kun on vielä järjissään. Että sellaista mietettä tänään.

keskiviikko 28. elokuuta 2024

Voi mahdotonta sentään..

 .....Me hukutaan omenoihin! Ja minä olen jo kurkkua täynnä omena souvia, laitoin nettiin  ilmoituksen, että saa tulla hakemaan omenoita, mutta ei ole vielä yhtään vastausta tullut, että joku haluaisi omenia.  Ilmeisesti kaikilla muilla on jo tarpeeksi. No, ei voi mitään... Tosi hyviä maultaan ovat nuo omenat, itsekin niitä omenapuusta ja muutenkin, syön, mutta liika on liikaa. Kuinka nyt tänä vuonna varsinkin on niin valtavasti tullut omenoita. Ehkä joudun antamaan periksi ja vielä ruveta omena souviin uudestaan, jos ei kukaan tarvitse omenoita, en haluaisi niitä hukkaan pistää. Kai se on pakko, jos ei muuta voi.  Tänään piti tulla yhden ystävän käymään ja samalla olisi saanut omenoita, mutta ei siitäkään mitään tullut. Hänellä oli muuta hommaa. Huomenna on taas kylätalo tilaisuus.  No, mutta näillä mennään.. Voisi sinne kylätalolle viedä myös omenoita, jos joku vielä haluaisi.


tiistai 27. elokuuta 2024

Tervehdys

 Tänään käytiin kaupungissa. Isäntä ei ollut saanut oikein nukuttua yöllä, niin oltiin ehkä vähemmän aikaa kaupungissa. Saatiin ruuan jakelusta taas ruokaa ym. Minä sain aika kivasti gluteenittomia. Tullessa syötiin vielä mini pehmikset apsilla. Meillä on valtavasti omenoita tullut, onneksi eräs ystävä tulee huomenna hakemaan itselleen. Meillä on jo omaan tarpeeseen, en enää välttämättä jaksa sitä omena souvia, kun nyt on pakkasessa monta purkkia. Tänään isäntä menee erääseen seurakunta tapahtumaan kauemmaksi, minä jään nyt Minin kanssa kotiin. Ulkona on aurinkoinen,vähän tuulinen sää.Isäntä meni metsään ja ilmeisesti Mini perässä. Rasmuskin taitaa jossain naukua.Sillä taitaa muuten kohta loppua ruoka. Se syö aika paljon. Täytyy katsoa, pitääkö sille hakea vielä kaupasta ruokaa. Eipä tässä muuta kummempaa. Mukavaa päivän jatkoa!

maanantai 26. elokuuta 2024

Pusulan reissu

 Tänä aamuna käytiin pusulassa, meidän lempi kahvilassa. Tosi mukava kahvila,jossa on myös kaiken laista kivaa katsottavaa ja ostettavaa. Itse nyt pienituloisina ei paljoa osteta, mutta joskus kahvin lisäksi jotain pientä on tullut ostettua. Muutenkin tykkään pusulasta, siellä on aina välillä kirppis myyntiä, sieltä on tullut ostettua jotakin. En voi  kyllä olla kehumatta pusulan kauppaakaan, olen niin iloinen kun siellä on hyvä valikoima gluteenittomia ruokia ja ovat tyrkyllä siinä lähellä kun menee kauppaan, ei tarvitse pitkään etsiä. Ja kaikki tämä on ihan minun yksityisen ihmisen  omia mielipiteitä, en kenenkään muun puolesta kehu näitä. :)  Ulkona on hyvä sää , linnut ovat jo ruvenneet parveilemaan,  ovat varmaan sitä mieltä, että kohta voi lähteä etelään.  Älkää linnut ihan vielä menkö...  On se jotenkin kaihoisaa kun syksy alkaa, mutta sellaista se vuoden kierto on. Itsellä varsinkin, kun on tuo alshaimerin tauti, niin toivoo vaan että pysyisi mahdollisimman pitkään kunnossa. Onneksi on lääkkeet. Siunattua päivää teille!

sunnuntai 25. elokuuta 2024

Tänään kirkossa

 Oltiin tosiaan taas lähi kirkossa, ja sen jälkeen siellä kahvilla. Vähän tutustuin siellä naiseen, jonka kanssa vähän juteltiin. Toivottavasti hän tulee uudelleenkin. Muuten ei tässä mitään erikoista, ei ollut mitään pelottavaa säätäkään, niin Minikin oli ihan leppoisasti. Edelleen tein omena souvia, kun niitä vaan tuntuu riittävän. Kyllä niitä omenoita vieläkin riittää... isännällä on sähly peli.  Ei tässä oikein ole mitään mainittavaa tapahtunutkaan , joten ei ole oikein kirjoitettavaakaan.  Joten toivottelen mukavaa iltaa ja hyviä yö unia. Ja Jeesuksen siunausta!

lauantai 24. elokuuta 2024

Ikävä yllätys...

 ..oli eilen, kun läksimme seurakuntaan, niin takaisin tultua Mini oli tehnyt vähän tuhojaan. Se oli taas pelännyt yksin ollessaan ja kellarin lattiaa oli vähän repinyt. Kun oli satanut, niin oli taas pelännyt että tulee ukkonen. Onneksi ei kuitenkaan mitään suurempaa vahinkoa tullut. Ja onneksi ei ukkosta tullut. On se tämä eläin talous haasteellista välillä.

Muuten oli hyvä kokous , paitsi minua mietitytti miten Mini pärjää kotona. Mutta tällaista se on tämä eläin talous välillä. Porukkaa oli runsaasti kuulemassa Jumalan sanaa. Mieheni sai tutulta ukraanalaiselta ystävältä pienen makean yllätyksen.

Tuo samainen ukraananalainen auttaa myös meitä löytämään uuden auton, siis käytetyn. Hän on oppinut jo aika hyvin suomea. Ja tietää paljon autoista.

Paljon oli porukkaa seurakunnassa. Hei vaan!

perjantai 23. elokuuta 2024

Aurinkoista huomenta

 Minä olen harrastanut nyt pyykki souvia, kun eilen illalla pesin pyykkiä, niin laitoin ne kellariin kuivumaan, tänään sitten siirsin ne ulos narulle, kun on aurinkoinen sää. Toivotaan että ne kuivuisivat raikkaiksi. Taas kun syksy on kynnyksellä, niin pyykkien kuivatus on oma järjestely juttunsa.

Isäntä lähti käymään kaupungissa. Juuri soitti mulle ruoka jutuista, samassa ajatuksessa oltiin isännän kanssa, että syödään ruuan jakelusta saatu  valmis  ruoka, sitten kun hän tulee.

Eilen teinkin makarooni padan, gluteenittomasta makaroonista. Kun kahdestaan ollaan, niin syödään vaihtelevasti, välillä vaan leipää lisukkeineen, tai sitten ihan kunnon ruokaa.

Kiva kun on aurinkoinen sää, mieli piristyy ja pyykit kuivaa, toivottavasti.

Mini pötkottelee kellarin lattialla, siellä on viileätä. Kun Minillä on paksu turkki. Eipä tässä kummempia.  Mukavaa päivää itse kullekkin!

torstai 22. elokuuta 2024

Huomenta

 Sain tuossa imuroitua alakerran ja yläkerran. Nyt on aika hengähtää. Illalla oltiin naapuri kaupungissa seurakunnassa. Joka on minun lapsuus/nuoruus kaupunki. On nyt  vähän useammin tullut sielläkin käytyä. Eilen oli isännällä ja kaverillaan puu souvia, joka jäi kesken vielä. Jatkavat sitä myohemmin. Muutenkin oli vilskettä, kun vielä toiset ystävätkin tulivat kylään. Täällä omenapuun alla istuttiin  ja juteltiin.  

Saivat kummatkin mukaansa omenoita, joita on riittänyt, myös seurakuntaan vein niitä.Omena sosetta on nyt purkeissa. En nyt jaksakkaan enempää postata, jotenkin on niin väsynyt olo. Täytyy levähtää hetken verran ja myöhemmin laittaa sitten ruokaa. Joten heippa!

keskiviikko 21. elokuuta 2024

Huomenta

 Täällä taas :) Mitä uusi päivä tuo tullessaan..saa nähdä. Ainakin isännälle on kai tulossa kaveri puu hommiin. Eilen olin myös alustavia hommia tekemässä  siihen isännän kanssa. Ikävämpiä juttuja on tulevaisuuden miettiminen, kun siitä tehdään jo valmiiksi suunnitelmia.Toisaalta tietysti on hyvä että kaikkia asioita suunnitellaan tulevaisuuden varalle. Vaan itsestä se tuntui vähän pahalta, vaikka tietysti hyvää vain tarkoitetaan, että tulevaisuudessa menisi asiat joustavasti ja parhain päin. Vaikka en vielä itse välttämättä halua niitä ajatellakkaan. Mutta Herra on minun paimeneni, Hän paimentaa minua parhaansa mukaan . Kiitos Hänelle ja rakkaille lapsilleni. Ja tietysti myös miehelleni. Katsotaan miten päivä lähtee käyntiin. Ja palataan taas kirjoittelemaan. Mukavaa päivää kaikille!

tiistai 20. elokuuta 2024

Kummallista

 Eilen oli omituinen päivä. Minä olin jo usempana päivänä tehnyt sitä omena souvia. Jostain ihmeestä mulle tuli vielä päähän, että mun pitää pestä ikkunat, kun ne kyllä oli sen tarpeessa.  Joten omena souvin lisäksi aloin pestä ikkunoita. No, sen jälkeen olinkin niin väsynyt että menin nukkumaan ja nukuinkin pitkään, isäntäkin kysyi että olenko kipeä.. olin vaan tosi väsynyt. Näköjään sitä saa itsestään enemmän irti kuin luuleekaan. Silloin kun heräsin oli jo melkein ilta, vähän katsoin tv:tä ja menin sitten nukkumaan. Otin kyllä melatoniinin, kun ajattelin että jos ei enää saakkaan unta. Ja nukuin hyvin kuuteen asti. Pitkään mulla olikin ollut mielessä ollut nuo ikkunan pesu jutut. Tänään käytiin kaupungissa ja ja ruuan jakelussa.Huomenna tulee isännän kaveri  puuhommiin, ja me isännän kanssa tehtiin jo alustavia töitä miehille valmiiksi. Muuten yksi harmillinen asia oli tänään, liittyen mun lääkkeisiin. Kun apteekissa käytiin. Vaan ei siitä enempää.

maanantai 19. elokuuta 2024

Tylsähköä.. mutta sitten piristystä

 Minä olen ollut vaan väsynyt, mutta vaikka väsytti illalla, ei saanut unta, onneksi melatoniini auttoi. Niitäkin pitäisi ostaa varalle, kun taisi olla lähes viimeiset . Yleensä saan unen aika hyvin, kun ensin luen sängyssä kirjaa, mutta joskus tulee tuollaista ettei saa unta, vaikka väsyttää kovasti. Tänään oli myös sellainen päivä, että ei meinannut päikkäritkään auttaa, oli vaan tylsää ja väsyttävää. Onneksi läksimme kahvilaan, se piristi :)  Kyllä se piristää kun hetkeksi on pois koti ympyröistä. Minikin oli mukana taka penkillä. Minä olen sitä omena souvia tehnyt, nyt on monta purkkia pakkasessa.  Ja varmaan vieläkin tulee, kun puussa on ollut tavallista enemmään omenoita. Isäntä on myös mua auttanut siinä. Kuorinut ja osin paloitellutkin omenoita valmiiksi, minä olen keitellyt niitä soseeksi. Vaikka alussa tuntui, ettei millään jaksaisi sitä omena souvia. Tämmöistä tänään. Mukavaa päivää teille!

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Kirkkoa ja sählyä

 Isännällä alkoi syksyn jälkeen sähly pelit. Minä käytin minin ulkona iltapissalla, muuten Miniä taitaa vanhuus vaivata, kun ei aina jaksa lähteä pitemmälle lähteä lenkille. Tänään oli sellainen päivä hällä. TV:stä on tullut Kiviset ja Soraset. Niinhän sitä ihmisilläkin on väsyneempiä päiviä, ja sitten taas pirteämpiä. Aamu päivällä käytiin kirkossa ja samalla reissulla käytiin läheisellä ulko kaupalla, jossa oli sellaista myyntiä. Emme mitään ostaneet. Saa nähdä miten isännän peli on sujunut, onko ollut tarpeeksi pelaajia.  Mukavaa vaan että isännän pelit alkoivat, kun on tainnut jo odottaa sitä. Paistoimme makkaraa kotona ulkona kirkon jälkeen.  Itseäni muuten tällä kertaa väsytti kirkossa kovasti, vaikka ei siinä muuten  sen pitempää mennyt. Toivottavasti huomenna vähän pirteämpää. Johtuneeko tuo väsymyt siitä kun en ole saanut nukuttua päivä nokosia, ei vaan uni tule, vaikka väsyttää.

lauantai 17. elokuuta 2024

Uuden päivän aamu

Isäntä oli eilen järjestyksen valvojana, eräässä tapahtumassa. Ei hän ollut yksin, vaan muitakin oli samassa hommassa. En muuten muistanut kysyä miten meni, mutta kai se hyvin meni, kun ei mitän sanonut. Minä taas pyörsin sanani omenoiden suhteen, ja tein pari  purkillista omena sosetta kun sain rauhassa tehdä. Luultavasti teen joku päivä lisääkin. Tänään isäntä lähti taas aamulla , evankeliointia  ym.  Hän on kun on sellainen luonnoltaan ja siellä on Virkkala päivät.  Tänään täytyy hakea koiralle ja kissalle punkki lääkkeet. Rasmus kissa olikin taas pari päivää pois, mutta tänään tuli aamulla kotiin. Taitaa olla vähän levoton sielu. Onneksi ollaan kuitenkin sen verran maalla, että ei ole niin vaarallista. Kun on vapaana tottunut kulkemaan. Mietin mitenkähän vanha Rasmus on, kun tuntuu kuin se olisi ollut meillä aina..Kai sen saisi selville, kun kävisi tutkimassa kissan papereita.  

Minua väsyttää, pitäsi varmaan juoda toinen kuppi kahvia. Tänään olisi " virallisesti" siivous päivä, mutta en nyt jaksa mitään isompaa siivousta tehdä, kunhan jotain pientä .Virkeämpää päivää teille !

torstai 15. elokuuta 2024

Tänään ilosanomaa

 On nimittäin Ilosanoman ilta seurakunnassa. Oltiin saatu ruuan jakelusta aiemmin kaksi täytekakkua, jotka otin nyt sulamaan illaksi. Ja kiva, että niistä toinen on gluteenitonkin. Saa meikälainenkin herkutella :)

Isäntä lähti käymään kaupungissa. Minillä oli vatsa vaivaa, mutta saatiin sillekin lääkkeet. Helpottaa paljon, kun ei tarvii juoksuttaa sitä jatkuvasti tarpeilleen. Meillä on paljon omenoita tullut, ajateltiin tarjota seurakunnassa niitä haluaville. Mä en jotenkin jaksa nyt mitään omena souvia, muistikaan ei ole enää ihan normaali, vaikka lääkkeet kyllä auttaa paljon.

Viimeksi sainkin apteekista oikein ison paketin muisti lääkettä, kun ei siellä ollut kuin iso paketti :) Ne itkut tästä sairaudesta on itketty, ainakin toistaiseksi, ja elämä on otettava vastaan sellaisena kuin se tulee. Kaiken laisia sairauksia tulee, mitä kellekin. Iloitaan tästä suhteellisen normaalista olo tilasta.

Siunausta teidänkin päivään, toivottelee Sesse


tiistai 13. elokuuta 2024

Tultiin kotiin..

 ...kaupungista. Tavallista aiemin oltiin kotona. Tulo matkalla syötiin hampurilaiset. Niin ei nyt tarvitse syödäkkään. Isäntä menikin tekemään puu hommia. Aamulla jo aikaisin lähdettiin, niin ajoissa oltiin kotona. Isäntä tykkää tehdä puu hommia, minäkin olin yhtenä päivänä myös hommissa. Tosin huomasin sen jälkeen ,kun oli ollut vähän märkää, että sain lähes kaikki vaatteet sen jälkeen pistää pesuun. Mini oli ollut nyt ihan kiltisti kotona, kun ei ollut mitään ukkosta tai jyrinää,  iloisena tulu vastaan. Aamulla oli jäänyt kellariin viileään, pääsee itse auki olevaan rappuun, jos haluaa ylös tulla. Ruuan jakelusta saatiin myös ruokaa, ja minäkin sai gluteenitonta,sitä on yleensä vähemmän. Ja jopa gluteenittoman pienen pulla pitkon, jee..  Eipä tässä muuta, nautitaan vaihteeksi auringon paisteesta. Heippa!

maanantai 12. elokuuta 2024

Kosteata edelleen

 Kävin juuri Minin kanssa ulkona. Taas sillä oli maha sekaisin, mistä lie...vai eilisestä pelottavasta ukkos päivästä. Ken tietää.. haahuiltiin sitten siellä ulkona, kun ei Mini tiennyt tuleeko vielä tarves vai ei. Mutta onneksi ei juuri satanut, vaan oli hieman kosteata, mutta raikasta. Muuten käytiin lähi kylässä kahvilassa. Tuolla mini sängyllä nukkuu nyt koiran unta. Käytiin viemässä myös Kylätalo laput aiemmim, kun kohtahan se on taas Ilosanoman ilta. Eli torstaina. Saa nähdä onko huomenna jo parempaa säätä, ettei olisi niin kosteaa. Mutta päivä kerrallaan mennään , ja toivotaan että torstaina olisi olisi parempi sää. Eipä tässä nyt muuta, kuin hyvää päivän jatkoa!

sunnuntai 11. elokuuta 2024

Heippa

Olin unohtanut, tai sitten tuli jotain muuta, niin julkaista tuon eilisen blogi kirjoituksen. Mutta nyt on uusi päivä ja uudet kujeet, niinkuin sanotaan.  Eilinen oli aika raskas päivä, kun oli kovia sateita ja Mini paniikissa, taisi vähän ukkostaakkin... ja rakeita tuli niin, että kun illalla satoi niitä, niin vielä aamullakin olivat jäässä.

Isäntä lähti kirkkoon, minä jäin varmuuden vuoksi kotiin, kun on lupailtu mahdollisesti sateita, ja Mini pelkää rankka sateita. Minä sain taas uusia lääkkeitä entisten lisäksi. Mutta hyvä kun ne on hyvänä apuna. Eipä tässä muuta tällä kertaa.

Surinaa ja pörinää..

.. Kuuluu, kun isäntä leikkaa ruohoa. Hän on lähdossä illalla seurakuntaan, minä jään nyt kotiin kun mahdollisesti sataa/ukkostaa, niin jään Minin kaveriksi. Ja vastahan olin seurakunnassa. 

Huomenna pitää hakea uudet entiset lääkkeet ja jos annetaan, niin voisi samalla ottaa valmiiksi seuraavan uuden lääkkeen. Se on kyllä vasta 12.8. mutta katsotaan. Ei tarviis tehdä kahta reissua.

Lisäksi mietin sitä, että mistä apteekista olisi paras  hakea, kun lähi apteekki olis helpoin, mutta aina ei ole niitä mitä hakee. Mennään lähi apteekkiin ainakin ensin.

Mini haukkuu ulkona,täytyy varmaan mennä hakemaan se sisälle.

Isäntä oli ostanut Minille luita, joista se oli aloittanut ensimmäisen. :) Taitaa nyt olla Minille ilon päiviä tulossa. Ei sille tietenkään anneta kuin yksi kerrallaan. Eikä joka päivä. Muut taitavat olla pakkasessa.

Mukavaa viikonlopun alkua!

torstai 8. elokuuta 2024

Taas täällä :)

( Yritin saada kuvan tänne, mutta se olisi kestänyt niin pitkään, etten jaksanut odottaa

 Eilen ilta puoleen käytiin naapuri seurakunnassa, pitkästä aikaa siellä. Onneksi ei ole ukkosia tai muuta ollut, niin uskalsi Mininkin jättää kotiin vähän pitemmäksikin aikaa. Siellä oli ehtoollis kokous.

Muuten tässä on mennyt entiseen tapaan, paitsi kohta tulee taas uusi lääke, ilmeisesti toisen lisäksi. Onneksi tähänkin tautiin  (Alshaimer) on lääkkeitä. Ja on hyvä toimia entiseen tapaan, kun ei auta itku markkinoilla, niinkuin sanotaan.

Ja uskossa kun olen, niin kuitenkin on toivo ja tulevaisuus :)

Mitäs muuta... eilen tutkin taas käsityö kaappiani, siellä on kaikenlaista "väkerrystä", mutta olen arka niitä tarjoamaan minnekkään esim. myyntiin. Siispä saavat olla kaapissa, kunnes niille löytyy joku "loppusijoitus paikka",

Tällaisin miettein tänään. Mukavaa loppu kesän päivää, toivottelee täältä Sesse

tiistai 6. elokuuta 2024

Hei taas!

 Mulla oli taas vaikeuksia tuon blogin kanssa, mutta onneksi tää taas toimii.  Meinasi jo hermot mennä, kun se pyysi vaan kaikkia eri juttuja,onneksi nyt taas toimii normaalisti. Kiitos herralle!  Tänään käytiin kaupungissa, siellä ruuan jakelussa, kirjastossa ja kaupassa. Toivotaan että tää pysyy kuosissa. Eilen siivottiin vinttiä, ja nyt on vielä kaikkea roinaa, mitä nostettiin jo valmiiksi  vintin ovelle, että kun saa jotain nosto apua, esimerkiksi vanhan toimimattoman painavan tv:n kanto apua.

Sitä ei varmaan saa nostettua alaskaan ilman mies apua, en varmaan itse  jaksa auttaa siinä.  Mutta mä iloitsen nyt tästä kun tämä blogi toimii. Kiitos Herralle! Jotenkin tyhjä olo oli kun ei päässyt blogiin. Siihen on kuitenkin niin tottunut,vaikkei sen kummempia juttuja kirjoitakkaan :)


perjantai 2. elokuuta 2024

Hyvää huomenta!

 Eilen oli siis kylätalo, joka meni ihan mukavasti. Oli kivasti ihmisiäkin. Sen jälkeen oli vielä kotipihalla ukranalais perhe poimimassa mustaherukka pensaan, kun en nyt  jaksanut ruveta keittelemään marjoja. He olivat tyytyväisiä marjoista. Ja minä pääsin siitä huolesta.

Heidän lapset pelasivat sillä aikaa meidän isännän kanssa pallolla.

Pitäisi varmaan siivota , ei ole minun lempi puuhaa,mutta tehtävän sekin on. Joten eikun hommiin! Mukavaa päivää teille kaikille!


torstai 1. elokuuta 2024

Pilvistä

 Tänään meillä on taas Kylätalolla Ilosanoman ilta. Toivottavasti ei tule ukkosia , Minin puolesta pelkään..nyt muuten näyttää vähän satavan. Onneksi mini on kellarissa, ei ehkä siellä pelkää.

Isäntä meni käymään kaupungissa. Kissakin on vaihteeksi sisällä nukkumassa. Mini ja Rasmus on nyt jo paremmin sopeutuneet toisiinsa. Alussa Rasmus pelkäsi enemmän Miniä.

Minullahan on nyt lääke laastarit, siis niissä laastareissa on se lääkeaine, niin nyt on isommat sellaiset,niin on vähän vaikea löytää aina uutta paikkaa..kun entiset laastari paikat on jo punaisena. Mutta kiitollinen olen kuitenkin noista.

Anteeksi jos puhun samoja asioita, kun en välttämättä muista mistä olen jo kertonut.

Olen kuitenkin iloinen, jos jaksatte lukea meikäläisen sepustuksia :) Ja laittaa joskus kommentinkin.

keskiviikko 31. heinäkuuta 2024

Kirjoituksista

 Heipä hei! Kirjoitan tähän vähän, ja ilmoitan, että aion kirjoittaa myös välillä tuohon toiseen blogiin, kun vaan saan aikaiseksi. Ja joskus noita omia runojakin, niin voi kurkistaa niitäkin.

Äsken täällä satoi kovasti, ja Mini tietysti meni kellarin rappuun "turvaan". Nyt taas jo paistaa aurinko.


Säästä voi aloittaa..

 ..että pääsee alkuun :) Tänään on ollut ihan hyvä sää, ja käytiin naapuri kylän kahvilassa. Kotona sitten vähän syotiin ja mentiin nokosille. Posteja luettiin ulkona, sitten tulikin pientä sadetta, ja Mini meinasi ruveta panikoimaan, kun pelkäsi että tulee ukkonen. Onkohan se "entisessä elämässä" , kun on ollut viime ajat ulko koirana siellä, niin saanut siitä tuon kammon sadettakin kohtaan...pelkää tietysti että tulee ukkonen.

Onneksi se sadekin loppui melkein alkuunsa. Isäntä lähti nyt leikkaamaan ruohoa. 

Nyt on ihan hieno sää.  

Olisin laittanut kuvan siitä runokirjasta, mutta kun en tiedä  saako sitä jakaa tai tms. niin parempi antaa olla. Sain muuten siitä kirjasta kaksi kappaletta itselle.

(Minulle kun ei kaikki ole niin helppoa. )

Vanhuus ja Alshaimer  alkaa pikkuhiljaa  vaikuttaa :(  No ei vaivuta murheeseen, mulla on kuitenkin siihen nyt lääkitys, ja normaali oloissa pärjään ihan hyvin , kunhan en mene paniikkiin .

Mutta näillä mennään, mitä on annettu . Mukavaa päivän jatkoa.

tiistai 30. heinäkuuta 2024

Tervehdys

 Hei taas pitkästä aikaa. Minulla oli vaikeuksia blokin kanssa.  Nyt sain tytön miehen avuksi,ja nyt netti  taas pelaa. Myös kiitos Herralle! Olin ihan paniikissa, kun netti ei toiminut pitkään aikaan. Tänään sain myös ne kaksi runo kirjaa postissa. Niidenkin saannissa oli vaikeuksia. Vika oli minun , kun en muistanut oikeaa tunnus lukua. Mutta nyt saa ainakin vähän aikaa, ja pitempäänkin toivottavasti  nauttia teidänkin seurasta :) 

Runo kirjasta sen verran vielä, että sain tosiaan kaksi runokirjaa itselleni. Ihanaa kun sai oikein rauhoittua ja pääsi niistä paineista. Kun jännitin miten saan ne kirjat, kun ne tulivat minulle myöhässä, nyt ne ovat kotona. :)

Tytön miehelle suuret kiitokset!



keskiviikko 24. heinäkuuta 2024

Tänään sataa

 Eilen oltiin kaupungissa ja oli hyvä sää. Minikin sai olla rauhassa kotona. Tänä aamuna Mini heräsi melko aikaisin,ja isäntä vei sen pissalle, mutta itsekkään en saanut enää nukuttua. Nythän se taitaa olla kellarissa, kun siellä on viileää. 

Ihan kiva oli eilen kaupungissa, tavattiin tuttuja, ja juotiin kahvia ja tuttava tarjosi mansikoita. Loput mansikat antoi meille. Myös ruuan jakelussa käytiin.

Eilisellekin uhkasivat mahdollisesti sateita, mutta ei tullut.

Aika usein kyllä tuntuu olevan sateisia päiviä tänä kesänä. Itse olin aamulla pirteä, mutta kun päivä alkoi harmaana, eikä ollut mitään mielekästä tekemistä, niin alkoi vaan väsyttää. Mutta ehkä päivä vielä muuttuu pirteämmäksi. Toivossa on hyvä elää...

maanantai 22. heinäkuuta 2024

Pahuksen nyky teknologia

 Hei vaan täältä! Kyllä vähän ärsyttää tämä nyky teknoglogia.  Tänään on ollut kuuma päivä , isäntä leikkasi nurmikon, minä laitoin pyykit pyörimään, ja nyt ne on jo narulla.  Nyt vähän väsyttää, kun ei ole tullut kunnon päikkäreitä otettua.

Käytiin kahvilassa, Mini oli tällä kertaa kotona, kun oli niin kuuma. Eikä onneksi ukkosia, niitä oli aiemmin.

Nyt isäntä lähti jäätelölle, minä en jaksanut...

Minä en tämän nyky teknologian kanssa enää oikein pärjää. Minua puraisi aiemmin punkki, mutta ei onneksi tullut mitään, tuttu hoitaja antoi ohjeet.

Minä luen aamuisin Raamattua ääneen, ensin vanhaa testamenttia, ja sen jälkeen uutta. Kun se varmaan pitää ainakin luku taitoa yllä, vaikka kai se jossakin välissä sekin hiipuu, mutta ei mennä nyt vielä niihin. Niin kauan kun on elämää on myös toivoa, eikös se niin ole :)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2024

Avun tarpeessa

Tänään pitäisi tytön tulla auttamaan tämän netin ja tietokoneen kanssa, ja jossain muussakin ... Jospa edes joku asia tulisi kuntoon. Ja saisin ne kirjanikin kotiin. Ei myöskään tv ole toiminut, mikähän siinäkin on..

 Kyllä rasittaa nää kaikki ongelmat. Isäntä kävi eilen Vivamossa katsomassa näytelmän, minä en uskaltanut lähteä, kun oli sadetta tulossa myöhemmin, ja onneksi en lähtenytkään, kun isäntä oli siellä niin kauan, ja (vähemmän odotettu sade, ja ukkonen) jota Minin puolesta pelkäsin, ja se tulikin... Mini raukka sai  taas pelätä olan takaa... istuin sen kanssa kellarin rapussa.

Tänään ei ole onneksi ukkostanut, vaikka vähän uhkaili sellaista.

Mutta katsotaan,jos edes  joku asia ratkeaisi. Tällaista se elämä on.

perjantai 19. heinäkuuta 2024

Siivousta sun muuta

 Ihanaa, sain siivottua ja sen jälkeen pestyä hiet pois. Mini köllöttelee kellari kerroksessa,tykkää viileästä. Eilen oli Kylätalo ilta, ei ollut nyt montaa henkeä, ilmeisesti kirkossa oli joku tilaisuus samaan aikaan.

Minä sain kohteliaisuuden, että näytän niin reippaalta.. siksi sen otin,  hyvin on auttanut se lääkitys. Saatiin useampi täytekakku ruuan jakelusta, viedään osa illalla seurakuntaan. Tietysti pitää jokunen itsellekin jättää, jos on juhlan aihetta, tai vaikka omaksi iloksi, kun näkyi olevan yksi gluteenienitonkin.

Kyllä muisti pätkii välillä, mutta vähemmän kuin aiemmin. Pitäisi pyytää tyttö käymään, kun jossain tietokone jutuissa on ongelmia, ei kaikissa jutuissa toimi oma muisti. 

Ja että saisin sen kirjanikin sieltä , kun sekin oli mulle liian vaikeaa,kun netin kautta pitää kaikki hoitaa. olisipa vielä vanha aika! Mutta näilla mennään. 

Joku muukin haikaili vanhoja aikoja, oli ne toisaalta helpompia, kuin tää nyky tekniikka!

torstai 18. heinäkuuta 2024

Parempi ..

 onneksi,  vielä yhden kerran jouduin käyttämään Miniä aamu yöstä ulkona. Isäntä nukkui sikeästi, niin annoin hänen nukkua, Mini teki kaikki tarpeensa . Itse nukuin nyt vähän myöhempään, isäntä oli käyttänyt Minin. Isäntä lähtikin melkein heti kaupunkiin, kun olin aamu pöydässä. Toivon tosiaan, että tuo minin vaiva olisi jo ohi. Mutta alkuun nähden ollaan jo voitolla.

Tänään on kylätalo päivä, eli ilosanoman ilta. Toivon , että Mini on täysin kunnossa illalla. Ettei tule enää ikäviä yllätyksiä.

 Ja myös, että ilosanoman ilta menee hyvin. Saa muistaa meitä :)

 


keskiviikko 17. heinäkuuta 2024

Mini ressu..

 Mini ressu on ollut ripulilla ja oksentanut :(  Nyt näyttää jo paremmalta, voi sitä reppanaa... mistä lie saanut sen taudin.. Onneksi näyttää nyt jo paremmalta.

Minä olen rukoillut sen puolesta, Ihmistä ja eläintä Jumala auttaa. Sanoo raamattu. Toivotaan että alkaa olla voitettu. Yöllä piti käyttää ulkona ja sitä ennen jo kerkisi kaksi kertaa tulla lattialle sekä oksennukset  sekä kakat. Nyt Mini on ollutkin enimmäkseen ulkona tänään, ja minä olen ollut sen kanssa siellä ja nyhtänyt rikka ruohoja.

Toivotaan Minille paranemista <3


tiistai 16. heinäkuuta 2024

Mitä sitä kirjoittaisi...

 Kerronpa viime yöstä... Ulkona alkoi sataa ja Mini peloissaan hyppäsi mun päälle, hyvä ettei sattunut kun hypähti melkein mun naamalle, ja se on niin iso ja painava, että siihen se jäi. Isäntä työnsi sitä pois, mutta  minä sanoin, että olkoon siinä isännän vieressä, laitoin vain tyynyn jalkopäähän ja jatkoin unia... Ja ihan hyvin nukuin. :)

Onneksi ei enempää ukkostanut, vain jyrähti.

Taisin jossain välissä , kun Mini oli mennyt pois, mennä itse omalle paikalle.

Mielenkiintoista elämää.. Nyt ollaan aamussa, on kahvit sekä puuroa ja leipää otettu aamiaiseksi. Isäntä lähti kaupunkiin. Minunkin piti alun perin lähteä myös, mutta sen verran väsytti, että en viitsinyt. Kun ei ollut mitään tärkeää siellä.

Mitäs muuta, olen lukenut Laila Hirvisaaren kirjaa Vuoksen helmi. Kirjaston poisto myynnistä kun ostin aiemmin kirjoja halvalla.  Mukavaa päivää teille!



sunnuntai 14. heinäkuuta 2024

Kirkossa ja kirpparilla

 Tänään oli erilainen kirkko päivä, kun siellä oli konfirmaatio päivä. Kirkko suurin piirtein täynnä. Ja ehtoollinen annettiin pois lähtiessä. Me menimme kirkon jälkeen kirppikselle, isäntä osti lompakon ja minä keramiikkaisen jutun, aion laittaa sen kukalle alustaksi, siinä on saapas ja sen  päällä kissa.

 Muuten oli tihku sadetta sää ja ei niin mukavaa, mutta kun käytiin pankki automaatilla, niin oli jo kirkastunut.

Kyllä on aika vaihtelevia säitä taas ollut. Päätäkin on vähän särkenyt. Eipä tässä mitään ihmeempiä, enimmäkseen olen lukenut.


perjantai 12. heinäkuuta 2024

Perjantaita!

 Olipa kauhea  nuha aamulla kun heräsin, tuntui että pää oli hyvin,hyvin nuhainen  ja kurja olo. Epäilin heti että se oli allergista, kun ikkuna oli auki...että joku kasvi sen on aiheuttanut. Myös kurkku oli kipeä. Otin allergia lääkkeet.

Sovittiin nyt isännän kanssa, että laitetaan ikkuna kiinni. Isäntä nukkuisi kyllä mielellään ikkunat auki. Tai sitten minä menen pikku huoneeseen eli alkooviin nukkumaan alakertaan. Tosin  alakerrassakin on ikkuna auki. Mutta ei ainakaan tarvitsi ihan ikkunan vieressä nukkua.

Silmiäkin kutittaa... ja on väsynyt olo.

Eipä tässä mitään  oikein jaksa kirjoittaakaan.

Onneksi on jo vähän parantunut olo. Parempaa teille!

torstai 11. heinäkuuta 2024

Tervehdys

 Eilen käytiin kylässä , ja kuinka ollakkaan unohdin sinne laukkuni. Kylä paikan emäntäkin oli huomannut sen vasta myöhemmin... yleensä pidän sitä aina olan yli, että se pysyy matkassa..

Hän sitten toi sen meille... no, ei se ihan hukkaan mennyt se reissu, kun annoin samalla hänelle joskus tekemiäni kangas nukkeja, hän voi vaikka seurakunnan  myynti pöytään laittaa niitä joskus. Eikä onneksi kovin pitkä matka ollut hällä.

Eilen sain samalla siivottua makuu huonetta. Kyllä siellä olikin pölyistä.

Tänään saattaa taas sataa, en yhtään tykkää siitä kun Mini pelkää, että tulee ukkonen , ja voi tullakin.. Se meni jo nyt kellariin makaamaan.

Mulla vaihtuukin nyt  lääkitys vahvemmaksi  ja sillä sitten mennään jatkossa.

Toivotaan että se sopii hyvin jatkossa.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2024

Kaikenlaista höpinää

 Tänään käytiin kahvilassa ja samalla reissulla eräällä seurakuntalaisella kylässä.  Ikävä asia on  on että meidän on että tv ei toimi. Eikä tiedetä mitä sille voisi tehdä.. ollaan siis ilman sitä.

Kaiken laisia vastoin käymisiä tulee. Ehkä sekin järjestyy  kuitenkin vielä. Eipähän tuokaan ole pakollinen. Isäntä lähti ostamaan jäätelöä saunan jälkeiseksi :)

Minä ostin erikoisen hyviä sipsejä, nam! Ovat joku uutuus.

Tulee vaan mieleen oliko se Eino Leinon runosta, että "pienentyy mun elon piiri", ja onkin pienentynyt, osaksi Minin takia... Kun se on niin pelkääväinen, varsinkin ukkosta pelkää, eikä sitä voi jättää silloin yksin. Kun se saattaa pistää hulinaksi, jos ukkostaa.

Onneksi näkee sään suurinpiirtein kännykästä, niin voi jäädä kotiin ukkosella, jos ei ole mitään pakollista. Että tämmöistä.  

Uutuus sipsit on nimeltään Love, punaisessa pussissa :)

maanantai 8. heinäkuuta 2024

Jännä päivä

 Nyt on jännä päivä, nimittäin meneekö auto katsastuksesta läpi...toivotaan parasta, pelätään pahinta... onneksi isäntä on saanut säästettyä rahaa, siltä varalta jos joutuu vaihtamaan autoa.

Mitäs muuta... ollaan yritetty vähentää romua vintistä.. aina sitä vaan riittää.. ja minä olen huono hävittämään  pois tavaraa..

Katselin esim. sisustus kirjoja joita on kirjahyllyssä vino pino. Osa uuden veroisia, silloin kun olin vielä töissä, niin tykkäsin ostaa sisustus kirjoja ja iloitsin niistä, nyt ne on vaan kirjahyllyn täytteenä. Eikä viitsisi ihan ilmaiseksi antaa pois kun ovat kuitenkin ostaessa maksaneet.  Pitäisi varmaan tarjota niitä johonkin.

Ei viitsisi ihan uuden veroisia ilmaiseksi antaa.

Raha kun kuitenkin olisi itsellekin tarpeen. Isäntä vihjailee , että pitäisi sitä kirppistä pitää, että tavarat vähenisivät. Kun sais aikaan... 

No mutta katsellaan...

----------- 

auto meni läpi katsastuksesta :)


sunnuntai 7. heinäkuuta 2024


  Rasmus tuossa ottaa aurinkoa, kuva on tosin vanha.

Ulkona on nyt muutenkin aurinkoista, aamuisen sateen jälkeen. Käytiin kaupassa ja jäätelö-kahvilassa, Minikin oli mukana, kun se kahvi paikka oli ulkona. 

Isäntä oli aamu päivällä kirkossa, minä jäin Minin kanssa kotiin kun silloin satoi ja Mini pelkää sadetta ja ukkosta. 

Meidän elämä on melko samanlaista päivästä päivään. Eli ei tässä mitään erikoisuuksia tapahdu, jotain pientä kivaa välillä.

Leppoisaa kesää!


lauantai 6. heinäkuuta 2024

Upeaa vihreää..

 ...on ulkona, kun edessäni olevasta ikkunasta katson. Muuten kyllä vähemmän kiva sää on kun on luvattu enemmän vaan sadetta... mutta näillä mennään.

Tänään on siis vaihtelevaa säätä, ja kiva kuitenkin jos/kun ei koko ajan sada. Täällä lähellä on tänään kirppis, siellä aiomme ainakin käydä, sekä kaupassa. 

Jatkankin tätä sitten kirppis -ja kauppa reissun jälkeen, katsotaan jos löytyy jotakin mieluista..

 --------------

No niin, täällä minä taas. Oltiin siellä kirppksellä. Ei ostettu muuta kuin kahvit ja leivonnaiset, sekä grilli makkarat. Paljonhan siellä olisi ollut  kaikkea kirppis tavaraa, vaan kun sitä on jo itselläkin niin paljon. Mutta varmaan varsinkin lapsi perheille kaikkea kivaa. Samalla käytiin kaupassa.

Tänään pitäisi isännälle tulla sauna vieraita.

Ja sääkin on ihan mukava, ei juuri kovin paljoa sada. Muutama ripsahdus silloin tällöin. Mukavaa päivää teillekin :)

perjantai 5. heinäkuuta 2024

Koska pesen ikkunat, ja muuta höpötystä

 Harva se päivä tulee mieleen,että ikkunatkin pitäisi pestä... ainakin ennen talvea.. Se vaan tuntuu niin vaivalloiselta... saa nähdä koska sekin toteutuu...

En muutenkaan ole esim. vaihtanut verhoja, paitsi jouluksi vaihdoin keittiöön punatulkku verhot, ja ne on edelleen ikkunassa...

No, ehkä se joskus toteutuu.. toisaalta jos kaikki ikkunat pesisi, niin voisi tarvita isännänkin apua jossakin ikkunassa...

No se siitä..

Eilen oli tosiaan Ilosanoman ilta kylätalolla.. alussa näytti että tuleeko ketään, mutta olihan meitä toista kymmentä kuitenkin. Ja ihan hyvä ilta oli.

Huomenna tulee isännälle sauna vieraita savusaunaan, jos hälle hyvin käy. Mutta nyt lopetan tämän höpötyksen...hei vaan!

torstai 4. heinäkuuta 2024

Heissan!

 Tänään on Ilosanoman ilta Nummen Kylätalolla. Eväs-Torpalla ei olekaan tilaisuutta, koska on lasten leiri. Viikon loppuna oli isännän synttärit, oli eräs perhe vierailulla. Annoin vanhan nukketalon tavaroineen heidän kolmelle lapselle.

Ja olen jonkun verran siivonnut vinttiä, tai ainakin se näyttää tilavammaltakin, kun olen järjestellyt sitä. Ja osa on piilossa vintin komeroissa. Ja jotain olen heittänyt pois. Vielä olisi itse vintti komeroiden järjestelyä. Ja siellä sahanpuru osastolla esimerkiksi mummoni entinen rukki.

Ei hommat lopu, jos vaan viitsii jatkaa. Ja nyt voisinkin sitä jatkaa.. 

Mukavaa päivää sinne teille!