Kirjastossa silmäni osuivat hyllyyn näytteille pantuun kirjaan, Milla Peltosen: Erakot Omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita.
Ja kuten sanottu ennenkin minussa on introverttinä vähän "erakon" vikaa itsessänikin, niin hetihän ajattelin, että tuo voisi olla mielenkiintonen kirja. Ja lisä mausteena oli kirjan upea kansi.
Nyt kirja on luettu, enkä tosiaan pettynyt. Kirja oli mielenkiintoinen kokoelma erilaisten erakko-luonteisten ihmisten elämän tarinoista, alkaen lapin savottamiehistä ja kullankaivajista , uskonnollisista erakoista ja monien eri asioiden vuoksi yksinäisyyteen haluavista ihmisistä ja heidän elämästään.
Kirjan takakannen tekstissä sanotaan:
"Suomi on erakkojen luvattu maa,mutta erakotkaan eivät ole niinkuin ennen. Tai ainakaan niinkuin yksioikoiset käsityksemme heistä. Keitä ja mitä erakot ovat? Miksi he ovat valinneet elämän muiden ulottumattomissa, vai ovatko? Mitä he haluavat elämäntavallaan sanoa, vai haluavatko? Mitä erakkous meikäläisissä oloissa oikeastaan merkitsee?
Erakot kertoo yhteiskunnan "ulkopuolelle" vetäytyneistä yksineläjistä. Se tutustuttaa lukijansa omintakeisiin persoonallisuuksiin pohjoisen erämaissa, korpien kätköissä, kaukaisilla saarilla ja vuorilla, peräkylillä ja kaupunkien reunamilla. Se kurkkii menneisyyteen ja kulttuuriseen kuvastoonkin, mutta keskustelee ennen muuta suomalaisten nykyerakkojen kanssa. Ja kertoo heidän kiehtovat tarinansa."
Jos vähänkin kiinnostaa hieman erilaisten ihmisten tarinat ja heidän elämänsä niin suosittelen!
