Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste soppis. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste soppis. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2022

Soppa kirkolla ja Vivamossa

 


(Kuvat on tämän päivän lenkiltä Minin kanssa).

Ensiksikin jee, vihdoin taas roskiksen hakeminen toimii! Neljä kertaa sain soittaa sinne, ja isäntäkin soitti kaksi kertaa. Mulla meinasi jo hermot mennä, kun asia ei edistynyt..

 


 

Eilen oltiin taas soppakirkolla ja sen jälkeen vietettiin aikaa kaupungissa, kun oltiin menossa katsomaan Vivamon Vivarnia näytelmää. Vivarnia on sellainen vähän erilainen näytelmä, sen tapahtumat sijoittuivat tulevaisuuteen. Sopii lapsille ja aikuisille. Isäntä oli saanut kaksi vapaa lippua, niin niillä mentiin.

Vivamossa tuuli kovasti, mutta onneksi aurinko alkoi paistamaan.

 




Muitakin karvaisia kavereita näkyi.


Täältä tullaan...


Minikin on jo tottunut noihin hevosiin, ei enää pelkää niitä.




Soppa kirkolla oltiin myös eilen, minulta oli pyydetty taas runoa. Sekin kertoi Mäntyharjun ajoista, yksinäisyydestä, ikävästa, uskosta ja toivosta.


Ehkä kirjoitan sen joku päivä tännekin.












keskiviikko 18. toukokuuta 2022

Voi elämä..

 ...en muuta sano, kun yritin kännykkä laskua maksaa netti pankissa.. Hirvee numerorivi, joka meni koko ajan sekaisin...kun en saanut sitä niin nopeasti laitettua, vaan känny meni pimeeksi aina ja numerot meni samalla sekaisin. Loppujen lopuksi olin saanut numerorivin oikein, niin olin jo niin hermostunut, etten muistanut tunnuslukua, plääh!

Nyt rauhoitun ja maksan sen toisena päivänä ja käyn sitä ennen ottamassa numerot ylös sähköpostista, kun se on varmaan tullut myös sähköpostiin. Olis pitänyt heti tehdä niin...

Ei ole vanheneminen aina kivaa :(

Mitä muuta kuuluu... oltiin soppakirkolla, ja käytiin myös sammutin tarkistuttamassa, nyt on sekin tehty. Leipää oli tullut paljon soppakirkolle, niin vietiin niitä sitten eteenpäin ja kylätalollekin vietäväksi jäi. Huomennahan se kylätalo-tilaisuus taas on. Se onkin kai viimeinen, kun seuraava torstai on pyhä, helatorstai.

Valkovuokkoja poimin keittiön pöydälle.


Huomenna on lääkäri, ja meitä on pyydetty kyläänkin (jos ehdimme), ja sitten on vielä tuo kylätalo-tilaisuus.


tiistai 29. maaliskuuta 2022

Harmia..

 


...tuli nyt tv:n kanssa, kun ei tv:stä tullut mitään. Kaikenlaisia konsteja yritettiin, mutta kuvaa ei tullut. Onko vika tv:ssä, kaapelissa, antennissa...tiedä häntä. Eilen vielä toimi normaalisti, johdot ym on tarkistettu... tosin oli ollut kovin tuulisia päiviä, jos olisi tuuli kääntänyt antennia...

Tänään oltiin Evästä päivään-ruokailussa. Ja samalla sen jälkeen suunniteltiin pääsiäis-kertomusta näytelmänä, joka tulee heti pääsiäisen jälkeen. Eli se on sitten siellä ruokailussa. Käytiin myös kirppiksellä, josta isäntä osti farkut vitosella.

Huomenna sitten taas soppakirkolle ja ruuan jakoon.

Pari päivää olin omituisessa kunnossa, tosi väsynyt, paleli ja päätä särki ja maha oli sekaisin. Onneksi nyt on normaali olo.

Kävelyllä käytiin tänään isännän ja koiran kanssa, tavattiin eräs tuttava pihallaan ja juteltiin hänen kanssaan. Oli melko aurinkoinen sääkin. Eipä tässä muuta.