Kuten kaikki varmaan jo tietää olen kiinnostunut varsinkin kierrätysompelusta, ja täällä blogissakin esitellyt paljon kaikenlaista esim. farkuista tehtyä ja muutakin saaduista ja muuten kierrätetyistä kankaista valmistunutta. Niihin en mene tällä kerralla, vaan esittelen ompelukirjani, joista haen välillä inspiraatiota. Mutta ensiksi kirjatelineeni, jonka laitoin viikonloppuna seinälle makuuhuoneeseen, joka on ompeluhuoneeni. Tuon telineen sain mukaani kerran, kun haimme Roskalava-ryhmästä vanhan pyörän. Se on ollut vaan vintissä komeron ovessa roikkumassa, vihdoin pääsi käyttöön. Aika tavaran kaupitsee, sanoo vanha sanontakin :)
Kirjatkin liittyvät enimmäkseen kierrätysompeluun.
Oodi tyynyliinalle (vanhasta uutta)
Sinivalkoista (iloisia ideoita kotiin)
Ompelun iloa (loihdi uutta kierrätyskankaista)
Viipaloitu villatakki ja muita tuunauksia
Olipa kerran housunpuntti (vanhojen vaatteiden uusi elämä)
Anna romun kiertää (50 ohjetta luovalle sisustajalle)
Nuo kirjat ovat enimmäkseen alennusmyynneistä (tai kirppikseltä) ostettuja, mutta tuo "Anna Romun kiertää" on tytöltä lahjaksi saatu. Siinä on nimestään huolimatta myös ompelu-ideoita.
Saatuja ovat myös nämä kolme tilkkukirjaa. Tilkku-kuvioituja tyynynpäällisiä olen muutaman harjoitellut, kun en aiemmin ole juurikaan tilkkutöitä tehnyt.
Ompelun oheistuotteita ovat myös kierrätetyt tuotteet, joita olen tehnyt ompelupisteeseeni, kuten nämä farkunpunteista tehdut säilyttimet. Niissä on peltipurkit sisällä, joten ne pysyvät kuosissa.
Myös ilmoitustaulu, jonka piti olla ompelu-ideoille (nyt siinä on kortteja ja ystävän ottama kaunis valokuva), on kierrätetty ja tuunattu.(vanhasta rautalevystä, tapetista ja ilmaiseksi saaduista kalastusmitaleista, vain niiden alusmangneetit on ostettu.
Myös hyllyn alla olevat laatikot ovat tuunatut kaupan ilmaislaatikoista, tapetinjämistä ja ilmaiseksi saaduista vetimistä.
Tämmöisiä mietteitä tänään ompelun tiimoilta. Kierrätys kunniaan :) Ja inspiroivaa päivää!