Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näytelmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste näytelmä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. joulukuuta 2021

Askartelua

Joskus olin tehnyt wc-rullista tällaisia kukkien alkioita ...mutta ne jäivät kesken...varmaan ainakin vuosi sitten..




Tänään  kun olin yksin kotona  näin ne kaapissa, kun mietin jotain käsityötä/askartelua. Ja kun minulla on kaikenlaisia erivahvuisia pieniä lankakeriä, niin kokeilla tehdä näistä koristeita. Eli kiersin vaan lankaa noiden ympärille. Minusta niistä tuli aika kivoja, voisi vaikka joulupaketin päälle esim. laittaa tuollaisen kukan, tai pitää muuten vaan koristeena.. katsotaan jos tulee uusia ideoita...




Asiasta toiseen. Eilen olin ystävien kanssa Vivamon joulunäytelmää katsomassa. En muuten sinne olisi mennyt, mutta kun ystävä miehensä kanssa halusivat, niin läksin seuraksi. Ystävän uusi aviomies kun ei ollut koskaan käynyt siellä.

Itse olen sen useamman kerran nähnyt ennestäänkin.

Heillä oli koira mukana, ja se jätettiin meille  yksinään sillä aikaa. Rasmuksen laitoin yläkerran makkariin lukon taakse, koira jäi  alakertaan. Ystävän koira kärsii eroahdistuksesta, hän kertoi siitä vasta matkalla, että varmaan ulvoo siellä ...no onneksi asutaan omakotitalossa. 

Kun he palauttivat minut kotiin ja lähtivät, niin menin katsomaan Rasmusta, se oli peloissaan ja halusi suoraan ulos. Myöhemmin illalla tuli hyvin pelokkaana sisälle ja selittelin sille, että "koira meni jo pois", kyllä se pikkuhiljaa asettui.

 Tänään isäntäkin tulee taas kotiin.

tiistai 9. marraskuuta 2021

Vastoinkäymisiä ja joku onnistuminenkin.

 


 Tänään esitimme Evästä päivään-ruokailussa Raamatun kertomuksen "Nainen kaivolla". Meitä oli kolme miestä ja kolme naista siinä kuvaelmassa.

Osa oli esittämässä henkilöitä, (ilman sanoja), eräs mies ja minä olimme lukemassa Raamatun tekstin aiheesta.

Onneksi se meni hyvin. Minä kun muisti ongelmien yms. sellaisen takia aina jännitän jonkun verran. 

Ja viime viikolla oli  mennyt yksi juttu jonkun verran pieleen juuri muistin ja jännityksen takia omassa seurakunnassa. Tosi ikävää tuo muistin pätkiminen. Ja sitten kun huomaa, että ei muista ja aivot on stressi tilassa, niin sitten hyökkää masennus päälle. Olinkin sitten sunnuntaina seurakunnassa rukoiltavana noiden muisti- yms. asioiden kanssa .

Kuitenkin tahdon jättää kaiken Suurempiin käsiin... kun itse en muuta voi.

sunnuntai 30. toukokuuta 2021

Vivamon näytelmät

 Tästä näette Vivamon näytelmät ja ajat, ketä kiinnostaa.



Saa varmaan vähän suuremmaksi tekstit kuvaa klikkaamalla.




lauantai 22. elokuuta 2020

Miksi kaikki aina muuttuu...

Muutos vastaisuus taas vaivaa. Face book oli kanssa uudistunut, pöh! Mieluummin olisin pitänyt entisen tutun :( Miks kaiken pitää aina muuttua... En ole uudistus mielinen.



Tuotakin olen miettinyt, että koska pitää ruveta seurakunnassakin (omassa siis) ruveta pitämään maskeja, kun ei siellä juuri kellään vielä ole. Soppiksellahan meillä oli maskit. Mulla on kaksi (käyttämätöntä) kertakäyttö maskia kyllä laukussa paperipussissa ollut jo jonkun aikaa, niin voi laittaa jos rupee muillakin olemaan. Ilmeisesti täällä päin ei ole kyllä yhtään koronaa vielä tällä erää. Mutta kerta se on ensimmäinenkin.



Tänään siis seurakuntaan ja huomenna mies menee näytelmään ja myöhemmin sählyyn, mun pitäs sillä aikaa lämmitellä savusaunaa, tai siis jatkaa sen lämmittämistä, kun mies on laittaa alkuun.
Sain tänään alakerran taas imuroitua, kattoo jos huomenna jatkais yläkerrasta. Pölyn tuloa ei voi estää. Huomenna olisi myös telttakokous naapuri-paikkakunnalla, mutta kun mies ei kerkeä, niin tuskinpa tulee kenenkään kyydissä mentyä ja kun miehelle tulee pelin jälkeen sauna vieraita.

Mä lupasin keittää saunakahvit, jos haluavat. Mies toi ruuanjakelusta pullaa.

                     










Tuon ylläolevan kirjoitin jo eilen.


Illalla oltiin sitten srk:ssa, ja nyt mies lähti juuri näytelmään. Sateista säätä on vaan luvattu, toivottavasti ei sada näytelmän aikana. Pilvistä on. Minä "vahdin" savusaunaa. Itse en kyllä sinne mene tänään. Miehet menevät sählyn jälkeen.


Mukavaa lauantaita!


Ps. Kuulemma sen vanhan face bookin sais vielä palautettua, mutta kun sen pitäisi muuttua kuulemma syyskuussa kuitenkin, niin samahan se on nyt harjoitella.



sunnuntai 2. elokuuta 2020

Säilöminen alkoi




Tänään piti ottaa esiin tämä kapine.










Olin kerännyt rastaan kanssa kilpaa kypsiä punaherukoita, raaemmat on vielä pensaassa. Samalla kaivoin muutaman rasiallisen pakastettuja punaherukoita, viime vuotisia, ja laitoin nekin joukkoon.




Myös tätä tarvittiin:









Ja nämäkin on hyvä olla lähellä.













Vanha kotitalouskirja väittää näin:










Kyllähän se mehun valmistus menee, mutta jälkien siivoaminen (mehumaijan peseminen ja muu jälkien raivaus ei ole niin mukavaa). Marjan tähteet vein ulos autotallin taa perhosten iloksi.




Mutta 4 pulloa punaherukka-mehua sain tehtyä ja yhden pienen pullon jälkimehua, sen heti käytettäväksi.








Eilen aamulla tuli vanhempi poikani meille ja kerkesimme syödä, kunnes läksimme pihalle odottamaan ystävää ja hänen tyttöään. Olimme menossa Vivamoon. Vähän oli ongelmia, koska kuskin piti hakea se maahanmuuttaja-poika myös mukaan, mutta häneltä saadun osoitteen mukaan eivät löytäneet paikkaa, mutta asia selvisi kun soittivat minulle, niin olivat ihan väärällä puolella taloa. No, loppujen lopuksi saivat nuorukaisen myös mukaan ja tulivat hakemaan meidät.




Aika haipakkaa piti mennä ja juuri kerittiin näytelmän alkaessa. Liekö mies toppuutellut alkamista, kun tiesi että olemme tulossa :) Näytelmä oli siis Laupias samarialainen. Ainahan ne näytelmät ovat hyviä, minä olen vaan vuosien aikana nähnyt niitä niin monta, ettei enää samalta tunnu, kuin alussa.
Sää oli kyllä erinomainen myös.



Tultiin kotiin, mieskin tuli jonkun ajan päästä ja käytiin saunassa. Tänä aamuna lähti taas näytelmään ja poika lähti hänen kyydissä kaupunkiin veljensä luona käymään, ja sitten sieltä Turkuun, huomenna kun on hällä työpäivä.



Pitäisi varmaan syödä jotain, kello on kohta 13 ja nälkä alkaa vaivata... mitähän sitä kaapista kaivaisi.. Näihin tunnelmiin..Sesse vaikenee... :)