Mitä nimeksi..

..nimittäin tälle postaukselle.. ehkä muistoja..

Imuroin tuossa lattioita, niin löysin lattialta vanhan kuvani. Ilmeisesti jäänyt yhtenä päivänä, kun katselin vanhoja kuvia ja muistelin vanhoja aikoja.

Tuossa Sesse 17-vuotiaana mini hamosessaan. Tuo vakosamettihame oli tehty koulun käsityö tunnilla joku vuosi aiemmin.

Huomaa, että kuva on vanha, kun väritkin on jotenkin haalistuneet. Kuva on otettu toukokuussa-74. Ja kuvauspaikkana pikkuinen "lehto" pihan ja maantien välissä. Sen takaa pilkottaa naapuri-kartanon ulkorakennus, ainakin sen kulma. Meillä oli siis rikkaat naapurit, kun oli oikein kartanon omistajat. Itse asuimme entisessä kaupanhoitajan asunnossa vuokralla. 

Siinä oli kaksi huonetta ja eteinen. Oli siinä hyviäkin puolia, se oli ihan kylän keskustassa, kauppa oli tien toisella puolella, nopeasti kävi kaupassa ja kaupalta sai samalla postinkin. Myös kirjasto-auto pysähtyi kaupalla, mukavan nuoren miehen ajamana. Kirjasto-auto oli ihan minun lempi paikkoja kun olin kova lukemaan.

Tämmöisiä muisteluita tänään.

Muistoja nuoruuden 70-luvulta

Metsäntyttö oli blogissaan kirjoittanut ja kuvannut omaa nuoruuttaan. Minä olen vähän vanhempi,mutta itsellekin tuli tuosta mieleen muistella omaa nuoruus aikaa 70-luvulta.


Miten silloin pukeuduttiin, ja sisustettiin ym. Tai ainakin meillä. Lapsuuskodissani asuin vielä tässä vaiheessa, vaikka melko pian muutin omilleni.

Tässä siskon kanssa saunan edustalla. Itselläni päällä musta-punainen lyhyt samettitakki ja siniset suorat housut,kumisaappaatko olisi jalassa, siltä vähän näyttäisi. Tuossa aika lyhyet hiukset.

Tässä sama takki ja sen alla keltavihreä neulepusero. Alaosassa turkoosi hame, sukkahousut ja muistaakseni tummanruskeat nauhalliset "kävelykengät". Ja vähän pitemmät hiukset.

Meidän kotitalon yläpuolelle oli istutettu männyn taimia naapurin toimesta, tämä kuva otettu siitä rinteestä. Tuossa on tuo kaunis peilikirjailtu violetti pusero, jonka olin jostain lehdestä tilannut. Tummanruskeat samettihousut olivat jääneet lahkeista pikkuisen lyhyeksi, (olivat muuten koulun kässä-tunnilla aiemmin tehdyt), niin niitä olin jatkanut  itse farkkukankaalla. Jalassa sinivalkoiset tennarit.


Sitten siirrytään sisätiloihin.

Siskon kanssa meidän keittiössä. Kodissamme oli vain keittiö ja kammari (olohuone),jossa myös nukuimme. Tuossa kuvassa minulla on myös lehdestä tilattu kirjailtu tunika, ja vaihteeksi vaaleansiniset farkut. Siskolla äidin tekemä kimmeltävä hame  t-paidan kanssa. (Ja upeat hiukset!)

Tässä olohuoneesta minun omasta nurkkauksestani. Takanani on öljykamiina, joka keittiön puuhellan kanssa lämmitti parihuoneemme. Anttilan uusi ohuempi kuvasto oli tullut. Kirjahyllyni olin tilannut aikaisemmin Anttilasta. Pöytä oli minulle mieluinen, kun se oli kaunis ja siinä oli kaarevat jalat. Tosin ei sitä tuossa paljon näy, kun pöydälläni oli jo silloin tapana helposti kaikella täyttyä, niinkuin nytkin :) Kynttilöiden takana olevan "lippaan" olin tehnyt kansakoulun puutyö tunnilla.
Yllä musta neulepoolo ja tykkäämäni turkoosi vetoketjullinen villatakki. Taitaa olla myös mustat suorat housut.

Viimeisessä kuvassa olemme myös olohuoneessa, Takanani on minun itse ostamani lipasto, joka myöhemmin oli omassa kodissanikin vuosien ajan. Sen päällä näkyy mm. siskon sähköurut (jotka myöhemmin olivat minun lapsillani), sekä äidin kynttilöitä, maljakoita ja pikkumankka. Sen vieressä näkyy siskon koulupöytä. Koulupöydän takana näkyvät kirjavat verhot äiti sai sen asunnon entiseltä asukkaalta, josta tuli myös meidän ystävämme ja vierailupaikkamme (hän muutti kerrostaloon,oli vanhempi mukava nainen).
Olen tuossa pelaamassa pasiannssia. Ylläni on aiemmassakin kuvassa näkynyt kelta-vihreä neulepusero, sen seurana vihreät pitkät helminauhat ja tummansininen hame. Näissä kahdessa viimeisessä kuvassa oli myös uudemmat iso kehyksiset silmälasit.


Tällainen katsaus minun 70-luvultani :)

Mietintää

Tänään tulevat tyttäret käymään (kivaa) ja huomenna onkin sitten "työpäivä", vapaaehtoistyön nimikkeellä kyllä. Tänään sain myös postissa antikvariaatista tilaamani kirjan. Tuli ihan omaan postilaatikkoon, mikä oli kiva. Isännällä oli menoa kaupunkiin. Ihan mukava, ettei mun tarvinnut lähteä.



Katsottiin hetki tv:stä ilmasta kuvattua Helsinkiä, kun oli ilta-asussaan kaupunki, niin ajattelin että jos asuisi tuollaisessa isossa kaupungissa yksin kerrostalossa ja katselisi kaupunkia ikkunasta, tuntisi itsensä varmaan tosi yksinäiseksi. Maalla ei samalla tavalla tunne.



Muutenkin entinen kotikaupunki pienuudessaan on ihan sopiva, jos kaupungissa asuu, ei yhtään isompi tarvitsisi mulle ainakaan olla. Kyllä sielläkin joskus tunsi  (yksinhuoltajana ollessaan) olon yksinäiseksi, vaikka lapset olivatkin seurana, ja vaikka ystävien kanssa usein tavattiin. Nyt musta on tullut melkein erakko :) No, ei vaiskaan, mutta vähän sinne päin... tuota "ei vaiskaan" sanontaa käytettiin muuten nuorena...ei ole tullut aikoihin käytettyä, tarkoittaa siis jotain, että "ei kuitenkaan"...tai vastaavaa.



Taivaalle kerääntyy pilviä... toivottavasti ei ala sataa.

Edelleen muistoissa mennään...

Viime yönä mietin kouluaikoja. Miten hyvin muistatte esimerkiksi opettajien nimet ja mitä aineita he opettivat? Kansakoulussahan siihen aikaan yksi opettaja opetti aina kahta luokkaa. Esimerkiksi minulla Lea Arento opetti ekaa ja tokaa luokkaa j.n.e.
Kun tuli kansalaiskoulun (nyk.yläaste) aika, niin sitten opettajia olikin jo useampia eri aineissa. Piti ihan ruveta ajattelemaan ketä kaikkia opettajia siellä olikaan, ja mitä kukin opetti, kyllä ne kaikki aika hyvin vielä palautui mieleen, onneksi :) Paitsi ihan kaikkia aineita ei ehkä osannut oikealle opettajalle sovittaa.











Tuo kouluaikojen muisteleminen tuli siitä, kun olen lukenut vanhasta Viipurista kertovaa kirjaa, jonka mies oli ostanut itselleen kirppikseltä. Siinä kertoja muistelee mm. koulumuistojaan. Hyvin hän muisti opettajien lempinimetkin. Meillä ei tainnut kaikilla opettajilla edes olla lempinimiä. Mutta olihan meilläkin ainakin Nirppa, Urkki ja Kuikkalainen, jos oikein muistan.




Kaivoin esiin laatikon, jossa oli osa päiväkirjoistani, mutta yläkoulun aikainen oli niin "irtolehtipainos", etten jaksanut sitä tutkia. Sen sijaan juutuin lukemaan aikuisajan päiväkirjaani, jostain ehkä viidentoista vuoden takaa. Tai jotain sinne päin... kerrostalossa asumis ajalta. Pitäisi lukea kaikki päiväkirjat uudestaan, niin tulisi paljon muistoja mieleen...




Aikaisemmin jo kirjoittelin elämän tarinaani, lyhyempää versiota, ja tulostin sen itselleni, ajattelin antaa sen yhdelle tytölleni luettavaksi, mutta unohdin. No, ehkä myöhemmin :)

Vanhan kansan viisauksia (?)

Ennen lasten kasvatuksessa viljeltiin paljon kaikenlaisia sananlaskuja yms. Äitini käytti niitä myös, ja sananlaskut ovat jääneet päähäni kuin yliminäksi. joka motkottaa esim. laiskuudesta, pitkään nukumisesta ym. Sananlaskuja oli jokapaikassa. Aapisessa, säästölippaassa ym.










"Ei maaten markat kasva".


"Jonka jalka kapsaa, sen suu napsaa".


"Joka ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä".


"Aikainen lintu nappaa madon".


"Jolla on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä."


"Aamun virkku, illan torkku, se tapa talon pitää".











Mietin tässä olenkohan minäkin huomaamattani käyttänyt niitä lapsilleni...en muista. Ehkä tyttöni, joka/jotka blogia lukevat voisivat joskus kertoa :)










Entäs Blogi-ystävät? Kuulostiko tutulta teidän lapsuudessa?












Kuvituksena vanhoja sananlasku-kortteja, joista kaksi ensimmäistä sain nuorena ystävältä ja myöhemmin kun aloin kortteja yleensäkin keräämään, niin löysin niitä lisää netistä. Tosin mun mielestä nuo kaksi ensimmäistä on edelleen kivoimmat :)

Menneen muistelua

Olin viisi-vuotias kun muutimme Pohjois-Karjalasta Karkkilaan, Ahmoolle, äidin ja isäpuolen kanssa. He olivat vasta menneet naimisiin. Ensimmäiset 1-2 yötä olimme Hotelli Rautaruukissa yötä, koska meillä ei ollut asuntoa tiedossa, vain isäpuolen tuleva työmaa.














Kuva hotelli Rautaruukista juuri 60-luvulta, me v.1962 muutimme.






Isäpuoli oli saanut työpaikan Höggforssin tehtaalta Karkkilasta. Hän lähti kyselemään asuntoa ja saatinkin siinä parissa päivässä hellahuone vuokralle. Jossa aloitimme elämämme. Hyvinhän me siihen mahduimme, kolme henkeä, kun P-Karjalassa oli sitä ennen ollut kahdessa pienessä huoneessa 5 henkeä: Ukki, mummi, eno, äiti ja minä. Että olimme vaatimattomaan asumiseen totuttu, niinkuin monet siihen aikaan. Entisessä kodissa ei ollut sähköjäkään, tuossa hellahuoneessa oli :)
Muistelen, että minusta oli hienoa, kun oli niin valoisaa :)






Kun parin vuoden päästä aloitin koulun Ahmoon kansakoulussa, niin silloin olimme jo muuttaneet samassa talossa olevaan kahden huoneen asuntoon, jossa oli tilava tupa ja pienempi kammari. En löytänyt eka- ja tokaluokan koulu rakennuksesta kuvaa, mutta tässä rakennuksessa kävin kolmannen ja neljännen luokan.
















Yläasteella eli silloisessa kansalaiskoulussa olin 7-9:n luokan täällä Karkkilan keskustan koulussa. Eli noin 4 km:n päässä Ahmoolta.
















Keskustasta on myös monia mukavia muistoja. Linja-auto asemalla odotettiin linja-autoa ja katseltiin vähän poikiakin :)




















Yleensä kuljin koulumatkan kyllä pyörällä, mutta huonon sään sattuessa pääsin välillä bussilla toiseen suuntaan ja toiseen suuntaan kävelin.







Kesällä kävimme joskus kaupungin (tosin se oli silloin kauppala) uimarannalla pyörillä kaverien kanssa. Tämä kuva on otettu v.72, joten se oli juuri sitä aikaa.(Kuva kirjasta).















Tuolla ranta-kahviossa varmaan limut juotiin tai jäätelöt syötiin.







Ripille pääsin Karkkilan kirkossa vuonna-72 muistaakseni.















16-vuotiaana menin ensimmäiseen työpaikkaani, ompelimoon/vaatetehtaaseen, joka sijaitsi entisessä työväentalossa.
















Silloin olimme jo kaksi kertaa vaihtaneet asuntoa, mutta pysyneet kuitenkin samalla kylällä. Ja asuin edelleen kotona.







19-vuotiaana muutin pois Karkkilasta Vihdin Nummelaan, mutta myöhemmin kävin vielä vuoden asumassa Karkkilassa.







Sain tytöltäni joululahjaksi Karkkila-kirjan ja se taas herätti kaikki muistot :) Ja tyttökin oli kiinnostunut vanhoista ajoista. Tämän postauksen kuvat ovat Karkkila-kirjasta, Ahmoonkylä-kirjasta ja postikortista. Yritin kyllä katsoa, ettei niissä kielletä kuvien julkaisemista.

Teltalla ja muisteluja

Kävimme tänään Karkkilassa, jossa oli meidän seurakunnan Karkkilan pään järjestämä pienempi muotoinen telttakokous, kahden päivän teltta. Eilen ei oltukaan, mutta tuli mieleen tänään lähteä, kun muistorikkaiden paikkojen läpi sai kulkea.





Teltta oli pystytetty Haaviston VPK:n kentälle. Kokouksen jälkeen otin näitä kuvia.






Tällainen pienempi "telttamaja" ....
























Makkarateltalla oli tämmöinen kyltti :)
















Kuvasin myös ympäristöä. Eli VPK:n rakennuksia.































Komea vanha koivu














Jo tullessa olimme ajaneet nuoruusaikaisen kotini ohi, joka näytti jotenkin hylätyltä ja rapistuneelta. En sen enempää silloin kerinnyt sitä katsoa, mutta takaisin tullessa pysähdyimme pyynnöstäni siihen.







Tämä oli meidän asunnon puoli ennen. Tyhjänä näkyi ainakin se olevan. Tuo alakerran ikkuna oli meidän keittiön ikkuna ja vintin ikkunan takana oli mun "Kesäpesä" teininä. Pikkuikkunan takana joskus nukuin joskus kesäöitä, ja taisi pikkusiskokin nukkua.














Kuvassa ja tällä puolella ei se rapistuneisuus ole niin silmiinpistävää kuin toisella puolen taloa... siellä täällä räystäslaudat roikkuvat ym.








Tässä koti 70-luvulla













Haikeaa on katsoa vanhoja paikkoja, ja paljon oli näkymissä muutoksia muutenkin. Ajanhammas on purrut toisia paikkoja, toisaalta on tullut taas jotain uutta, komeaa... tietkin olivat erilaisia kuin ennen, mutta sentään perille osattiin Haavistoon. Tuttu paikka kun on sekin, siellä asui ystäväni ja uimassa kävimme Haavistossa äidin ja siskon kanssa , ja toisen ystävän kanssakin, Parsilanjärvellä (Tuo taisi olla järven oikea nimi), vaikka Haavistonjärveksi sitä sanoimmekin. Se oli meidän lähes lähin ja suosikki uimapaikka, noin 5 km kotoa.




Järvellä emme nyt käyneet, vaikka lähellä olisi ollutkin.





Tämmöisiä tunnelmia tänään :)

Muistoja ja muisteluita

Vielä tuohon Sarah Kay-postaukseen,että näistä purkeista tulee myös Sarah Kay mieleen, vaikka ovat ilmeisesti Carl Larssonin.





























Tuo ylimmäinen on purkki, joka pitää sisällään pieniä muistoja, sekä omasta että lasten lapsuudesta. Siellä on omat äitiyskortit, lasten neuvolakortit sekä itsetehtyjä kortteja ja kirjeitä omasta lapsuudesta ja nuoruudesta, sekä lasten antamia lapsukaisina.






Kuinka moni teistä on kuulunut Kultapossukerhoon? Minut on sinne liitetty 27.6.-64.
















Kultaista possua ei minulla ole enää jäljellä, se on hävinnyt elämän saatossa. Vuonna 1973 sain Kultapossukerhosta jäähyväiskirjeen, kun olin 15-vuotias.















Siellä on myös erittäin kärsinyt muistovihkoni. Se on joskus ollut omien lapsienkin käsissä ja sivujakaan ei ole kovin montaa enää jäljellä. Sain sen muistaakseni 8-vuotiaana. Johan siitä onkin aikaa noin 53 vuotta :)















Yksi muisto kuitenkin sieltä näytille.

















Myös ystävän kanssa lapsena kehittämämme salakielellä kirjoitetut pari kirjettä, tässä toinen kärsinyt. Osaisin tuon vieläkin lukea, jos siihen paneutuisin :)















Lasten antamia lappusia löytyy myös.







Tässä toiseksi vanhemman antama hellyttävä kortti, ulko ja sisäpuolelta:





















Se aika, kun hän "lähti mun luota" niinkuin kortissa sanotaan koitti silloin kun hän 18 vuotiaana muutti omaan asuntoon. Siitäkin on jo parikymmentä vuotta ...onneksi aina näemme :)







Tässä sitten vanhimman syvämietteinen piirros:














..ja kortti minulle, miksiköhän siinä on käytetty etunimeä, vaikka yleensä luki aina "äiti".















Tämänkin kortin tekijä on jo täyttänyt 40 v :)








Tässä sopiikin esitellä samalla pikkuiset tuohivirsut, jotka Siipirikko halusi nähdä. Vanhin poikani sai ne jo ennen syntymäänsä miehen serkun perheeltä. Eli niilläkin on ikää jo reilu 40 vuotta. Miehen serkku oli tehnyt ne itse, hän kun teki tuohitöitä ja muutakin käsin tehtävää. Päältäpäin ne näyttävät jo aika vanhoilta, ja lenkki joka piti ne yhdessä ja mistä ne roikkuivat seinällä, on jo irronnut...















....altapäin näyttävät paremmilta.














Tällaisia muistoja tänään, vaikka eilen jo nämä kokosin. Tänään sataa vettä ja on harmaata. Täytyy laittaa uuniin vähän tulta :)

Punainen lasten takki

Siipirikko oli kiinnostunut tästä minun ja siskoni vanhasta takista, (joka näkyi edellisessä postauksessa),nähdä sitä lähempää. Olen joskus siitä tehnyt oman postauksen ja ne kuvat on varmaan tuolla kuva-arkistossa, niin esittelenpä sen uudestaan. Pari uutta kuvaakin tuli otettua.

















Takin on valmistanut Vaaksa Oy Helsinki, ja koko numero on 20. Tarkoittaneeko sitten 2-vuotiaan kokoa?



















Päältäpäin takki on haalistunut, mutta siniraitainen vuorikangas ja takin punainenkin osa ovat uudenveroisia.


















Rintaan äiti on ommellut leppäkertun :)

















Harmi, ettei ole sellaista kuvaa, jossa takki olisi minun tai siskon päällä, mutta tässä takki nukella, jonka olen lahjoittanut jo eteenpäin. Nuken päässä olevan kesähatun keskimmäinen tyttöni sai lahjaksi kummiltaan kaksivuotiaana ihanan juhlamekon kanssa.















Netistä katsoin sen verran tietoa, että Vaaksa Oy on toiminut vuosina 1946-1972, Tampereella, Helsingissä ja Virkkalassa. Helsingissä vaatetehdas Vaaksa alkoi ensimmäisenä Suomessa valmistaa jenkkimallisia farkkuja vuonna 1954.
Muistan muuten, että itse sain ensimmäiset farkut kansakouluaikana, en sen tarkemmin muista. Ne olivat kapealahkeiset ja vaaleanruskeat. Myöhemmin äiti osti itselleen ja minulle samanlaiset ruskea/harmaa kirjavat samettifarkut. Sitä seuraavat farkut taisin sitten ostaakkin itse,kun olin mennyt töihin 16-vuotiaana. Sen jälkeen farkut onkin ollut lempiasusteeni. (Nykyisin kyllä kotona pidän enemmän collegehousuja ja muita joustavampia housuja).





Mukavaa lauantaita! Ja käykäähän joskus kurkistamassa hengellistä blogianikin eli Kotimatkalla, siihen linkki oikealla :)