Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Kukkia, sadetta ja mattoa

 Aika viileätä ja pilvistä tänään. Mulla oli ollut pyykit kuivumassa pari päivää ulkona telineessä, mutta kun eilenkin satoi niin eivät ne olleet kokonaan kuivuneet, joten toi ne kosteat sisälle kuivumaan, osa oli kuitenkin lähes kuivia. Loput saa kuivua sisällä.


Kukat kyllä kukkii ulkona ..





Sekä pihassa, että luonnossa.


Aika vaihtelevat säät on nyt ollut, ihan yht äkkiä voi alkaa sataa, niinkuin eilenkin kastuin Minin kanssa lenkillä.

Minä olen aina välillä leikannut muovipusseista (joita tulee paljon) matonkudetta ja virkannut kynnysmattoa. Se on ihan rentouttavaa puuhaa. Saa nyt nähdä mitä siitä tulee. Äidiltä perinyt tuonkin homman :) Ensin aloitin sen värikkäistä perunapusseista, mutta niitä ei nin usein tule, joten lisäsin siihen ihan muitakin muovipusseja, vähän värikkäämpia mielellään.

Tämmöista höpötystä tänään. Voikaa hyvin <3




sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Hieman haikeutta ilmassa

 Tänään ajettiin pientä tietä, kukat kukkivat pientareilla, kapea tie toi muistoja lapsuudesta/nuoruudesta, kun  Pohjois-Karjalan mökille tultiin kesälomaa viettämään. Tuli haikea ikävä niihin aikoihin, kun oli nuori, eikä huolet painaneet.. koko elämä edessä.

Mutta nyt on nyt. Ei kannata liikaa jäädä kiinni muistoihin. Vaikka laulussa sanotaankin: "Muistoissa, muistoissa ihana on elää.."


Tämmöiset tossut tuli aiemmin virkattua.




Huomenna on isännällä kontrolli-käynti Hesassa, haluaisi minut mukaan matkaseuraksi. Vaikka mun täytyy varmaan odotella ulkona sen aikaa, kun ei suositella ylimääräisiä ihmisiä mukaan.

Ja kuulemma laittaa lisää kolikkoja parkki-automaattiin tarvittaessa.

Saatetaan tietysti ottaa samalla matkailun kannalta tuo Hesan reissu.

 

 




keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Uutta tarjotaan..



...blogia meinaan... vielä käytän vanhaa, kun on mahdollista. Entinen on parempaa, sanoisi varmaan  se vanha jäärä, mielensä pahoittaja :)







Ulkona sataa vettä, ja mies lähti taas kaupunkiin,ja Vivamoon. Toivottavasti sade menee ohi ennen näytelmää. Itsekin olen menossa näytelmää katsomaan viikonloppuna ystävän kyydissä. Ja vanhin poikanikin saattaa tulla silloin meille käymään ja ehkä myös Vivamoon, niinkuin ystävän tyttökin.



Kävin eilen kuitenkin keräämässä vadelmia hakkuuaukean reunasta, luultavasti oli yöllä silloin satanut,kun nyt ei tullut nuhaa. En kyllä mennyt pusikkoon, vaan keräsin reunoilta. Keittäisiköhän niistä vadelmakiisseliä tai vadelmahilloa, yhden rasiallisen laitoin aiemmin pakkaseen.
Kiisselin ja hillon keittoa vaikeuttaa kyllä se asia, että meillä on sokeri melkein lopussa, paitsi ruskeata ruokosokeria on, kai sekin kävisi. Olen nyt syönyt vadelmia aamu puuron kanssa.




Myös virkkausta on tullut harrastettua, niistä kirppis langoista.














Eilen huomasin, että tosiaan ei ole viime aikoina pitkään aikaan tullut käytyä kirppiksellä kuin kolme kertaa. Yhdessä ulkorakennuksessa olevassa kirppiksessä, yhdessä pihakirppiksessä ja yhdessä "normaalikirppiksessä". Pitäisi kyllä käydä, niin kauan kuin on mahdollisuus, ennenkuin korona-tilanne taas pahenee. Ja kierrätyskeskukseen voisi viedäkin tavaraa.



Ei tässä tämän kummempaa.

sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Maton virkkausta




Hei vaan! Tänään onkin sateinen päivä. Onneksi parina edellisenä päivänä kerittiin käydä kävelylenkillä isännän kanssa.Eilen saatiin mukaamme Elmon lisäksi kaksi naapurin koiraa :) Toinen Elmoa isompi, toinen Elmoa pienempi.



Minä virkkasin muutamana päivänä mattoa matonkuteista, jotka leikkasin aiemmin. Vanhoja vaatteita, tyttöjen ja minun entisiä, rikkimenneitä. Onneksi löysin vanhan kerän pinkinkirjavaa ystävältä saatua matonkudetta, se piristi kivasti mattoa :)Ei ihan tasainen tullut, mutta ehkä se siitä muotoutuu.










Mitäs te olette tehneet pääsiäisenä?