Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 28. toukokuuta 2023

Vieraita..

 ..tai oikeasti kyllä tuttuja. Nimittäin vanhempi poikani  turusta oli meillä pari päivää, eli yhden yön yli. Mini ei kyllä meinannut tottua poikaan ollenkaan... ensimmäisenä päivänä pidinkin Miniä  enimmäkseen ulkona lieassa, eli paksussa köydessä jossa pääsee aika pitkälle. Silloin oli aika kiva sääkin, niin Mini viihtyi hyvin ulkona, ei juuri haukkunutkaan, ja itsekin olin välillä ulkona.

Jos sisälle otti niin hirveä haukkuminen alkoi. Ei siis oikein tykkää vieraista miehistä, vai mistä johtuu.. Minä olin mennyt Minin kanssa poikaa vastaan, siellä ei niin paljoa haukkunut, mutta kotona kyllä. 

Vaikka olihan Mini nähnyt hänet ennenkin. Mutta ei ole tottunut häneen.

Tänään sitten lähdettiin naapuri paikkakunnalle pitkästä aikaa seurakuntaan, poika tuli mukaan, niin Mini sai jäädä sisälle. Ja takaisin tullessa jätettiin poika bussia odottamaan. (Tai ensin meni vielä Kasvihuoneilmiölle.)

 Minä olin jotenkin niin väsynyt kun tultiin kotiin, yritin nukkua päikkärit, mutta en saanut unta vaikka se olisi tehnyt hyvää. Vatsakin oli vähän kipeä, niin ei voinut kahviakaan juoda piristykseksi. (Paitsi srk:ssa olin juonut kahvin ja syönyt gluteenittoman hyvän pullan.)

Kotiin tullessa käytiin vielä kaupassa.


torstai 25. toukokuuta 2023

Ripsii vettä

 ...mutta luonto varmaan tykkää.

 

 Täällä blogissa on taas jotain häikkää, ei saa kuvia tuotua tänne. En jaksa ruveta suomentamaan kirjoitusta, joten toivon vaan, että se seuraavan kerran olisi normaali.

 Isännällä on taas kaverin kanssa ruuan haku Mäntsälästä seurakuntaan. Meille kylätalolle siitä ei kyllä ole iloa, ainakaan viimeksi ei kotiin tullut muuta kuin ne mitkä isäntä oli ottanut itselleen syötäväksi matka evääksi.

Mutta tykkää reissata.

Ulkona satoi vähän vettä, mutta nyt on vähän aurinkoisempaa ja tuulee. Tänään siis on Kylätalo tilaisuus taas.

 Mua on taas tänä aamuna väsyttänyt oikein kunnolla, en silti saanut nukuttuakaan. Lainasin kirjastosta eilen kirjan "Palveluksessanne, Duunariäidin selviytymis taistelu" , ihan mielen kiintoinen kirja.

Laittaisin kuvan tänne mutta ei se taida onnistua... jos ei ihmettä tapahdu..



lauantai 20. toukokuuta 2023

Ei sitä sanaa jonka päässä ei käy..

 ...sanoi äiti ennen. Niinhän siinä taas kävi, että entisten ongelmien lisäksi oli mun face book tili kaapattu. Onneksi sain tyttäreltä ja pojalta puhelimitse neuvoja ja sain sala sanan vaihdettua.

Vanhuus kun ei tule yksin ja tietotekniikka ei ole mun laji.

Mitäs muuta..  Eilen oltiin naapurin hautajaisissa ja illalla vielä omassa seurakunnassa.

Siellä yllättäen pyydettiin mua todistamaan uskosta, meinasin mennä  ihan paniikkiin, kun se tuli niin yllättäen... kun pari henkilöä oli peruuttanut. No, kai se jotenkin meni. Ja siinä lopussa tuli ihan pakottava tarve taas sanoa, että kun maailman tila pahenee koko ajan, on niin tärkeää "tarttua Herran käteen".


Minin kanssa lenkillä.

Onko kellään neuvoa, miten saisi nuo valokuvien värit normaaleiksi? Kun tuokin kuva oli ihan värikäs luonnossa, mutta julkaistuna ihan haalea?



Tuoksuissa tuomien valkoiset kukkaset...

Kaunista on.

keskiviikko 17. toukokuuta 2023

Sadetta saa kukat ja maa..


 

 Rasmuksen kuva vanha


 Kyllä on luontokin virkistyneen näköinen :) Itseä kyllä vähän väsyttää.. ja Minikin tuossa lattialla pötköttää.

Isäntä tulikin ilta puoleen kotiin eilen, vaikka alunperin aikoi olla Vivamossa yötä. Kun nyt lopettivat harkat jo aikaisemmin. Tänään siellä onkin kenraali harkat ja menee pitempään.

Käytiin saunassa eilen, joka ei ollut niin hyvä idea, kun edelleenkään ei tule kuumaa vettä. Isäntä huuhteli kylmällä vedellä itsensä vaan löylyjen jälkeen, minä kävin keskikerroksessa lämmittämässä vesi pannussa vettä, niin sain sain lämpimämmällä vedellä huuhdottua.

Just meni myös hajalle veden keitin, tai sitä ei uskalla käyttää, kun pohjasta valuu vesi.

No, mutta viikonloppuna pitäisi tulla joku/jotkut katsomaan sitä lämmitys kattilaa. Toivottavasti vika löytyy ja tulee kuntoon. Ja mielellään ei maksaisi paljoa, nuo on kyllä "tuttavan kauppaa" tulossa. Uskovia miehiä.

Yleensähän vaikeudet kasaantuu, toivottavasti ei pidä paikkaansa sanonta: "Ei kahta ilman kolmatta", kun nuo kaksi kyllä riittäisi.

Mutta näillä mennään.

 



tiistai 16. toukokuuta 2023

Syvän vihreää..

 ...on nyt pilvisenä päivänä näkymä ikkunasta. Tosin oikeasti on kirkkaamman vihreää tuokin, en tiedä miksi värit eivät näytä kuvassa niin kirkkailta.



Nämä toiset kuvat ovat sentään kirkkaammat.



Nämä kuvat otettu eräänä päivänä Minin pissalenkillä :), kun halusin kuvata kukkia joen rannassa.



Nyt on tullut harmaampia pilviä taivaalle. Isännällä taas Vivamo harjoituksia. Toivottavasti siellä ei rupea kovasti satamaan. Asteita on kuitenkin mittarissa  noin 13 astetta.

Olen lukenut lahja kirjaani, suosittelen! On ihan mielenkiintoinen. 

Liekö tämä harmaa sää ja matalapaine kun väsyttää vieläkin. Tosin kun isäntä yleensä aiemmin herää, niin Mini on tottunut heräämään myös aiemmin, ja menee miehen kanssa alakertaan niin nyt herätti minutkin aiemmin, kun isäntä on ollut Vivamossa yötä. 

Mukavaa päivää silti!




sunnuntai 14. toukokuuta 2023

"Lahjottu"

 Kaksi vanhempaa tytärtäni + toisen avomies, olivat eilen meillä äitienpäivä kahvilla. Ja minä sain taas kaiken laista ihanaa :) 

Niinkuin kukka-amppelin...

Sitä pitää muistaa viedä yöksi sisään... varmuuden vuoksi.

Myös sain minitomaatti amppelin.

Sitäkin pitää yrittää liikutella asteiden mukaan. Tuossa on nyt kuistin kaapin päällä.

Lisäksi tuli kaikenlaista herkkua...

...ja kirja. Enni Mustosen uusi romaani.



 

Joten on "lahjottu" olo :) Synttärit olivat juuri ennen  sitä, 66 vuotta tuli täyteen.

Tänään soittivat kummatkin pojat. Ainoastaan nuorimmasta tytöstä ei ole kuulunut mitään, vaan vielähän sitä kerkiää.


torstai 11. toukokuuta 2023

Kevät nuhaa ja aurinkoa

 Aurinko paistaa. Tänään on taas kylätalo tilaisuus. Isäntä lähti kaupunkiin ja on siellä varmaan pitempäänkin kun on siellä mukana ruuan hakemisessa ja jakelussa illemmalla. Toivottavasti kuitenkin ehtii kotiin ajoissa, muuten mun täytyy pyytää joku muu hakemaan itseni kylätalolle, jotta pääsen avaamaan ovet ja viemään sinne kahvitus jutut.

Eilen käytiin pitkästä aikaa Lahnajärvellä kahvilla, sain hyvän gluteenittoman tortun palan kahvin kanssa. Ja tällä kertaa isäntä maksoi.

Mulla on ihan ärsyttävä allerginen nuha, siitepölystä ja varmaan vähän yhteis vaikutus Minin karvoista. Nenä vuotaa "jatkuvasti", mutta kuitenkin enemmän ulkona. Nyt kun tässä istun ja kirjoittelen , niin ei paljoa vaivaa. Olen nyt ainakin toisina päivinä ottanyt kaksi tablettia.

Huomenna ajattelin vasta imuroida, kun on lapsiani tulossa ilmeisesti lauantaina, ja isännälle savusauna vieraita jossain välissä. 

Iloa päiväänne!

maanantai 8. toukokuuta 2023

Kevättä rinnassa

 Tänään isäntä kävi eräässä kaupassa ostamassa jotain ruuveja itselleen, minä sillä aikaa käytin Minin pissalla sen kaupan lähellä. Kun mies tuli takaisin , niin ojensi mulle tämän kauniin orvokki ruukun.  Myyjä oli kysynyt missä minä olen, ja kuullut että olen koiran kanssa siellä pihalla, niin oli maksanut mulle tuon suloisen orvokin :)





Tänään myös paistettiin makkaraa jokirannassa.


Tällaista tänään.

sunnuntai 7. toukokuuta 2023

Voitetut kenkä huolet

 Aurinko paistaa, ja odotettavissa ehkä hieman lämpimämpi päivä. Miehellä harjoitus päivä Vivamossa.

Katselin tuolta toisen blogini puolelta asu kuvia, ihan kiva oli katsella niitä pitkästä aikaa. Nyt ei olekaan sitä blogia tullut käytettyä, kun ei oli juurikaan ole tullut vaatteita hankittua/saatua ja kaapitkin on aika täynnä. Nyt on tullut pysyteltyä vaan farkku linjalla. Kesällä sitten enemmän vaatteitten vaihtelua.

Mustat talvikengät ostin tässä keväällä, kirpparilta tietty, muutamalla eurolla. (Ne seurakunnasta ilmaiseksi saadut olivat jotain sekunda laatua, siksi varmaan sinne lahjoitettukin. Ainakin osa, kun mun kengistä alkoi aika pian päälys nahka "hilseillä" pois, pitkään kuitenkin pidin niitä farkkujen kanssa, kun ei niin näkynyt se housun punttejen alta. Isännän saamat kengät ovat edelleen siistit, mulle siis sattui "maanantai kappale").

 

Onneksi nyt kuitenkin löysin kirppikseltä toiset ensi talveksi. 4 euroa taisivat maksaa. Kirppikset on best! 

Tässä uudet :



Muutaman kerran olen noita "uusia" käyttänytkin jo.

Mukavaa sunnuntaita lukijoille :)

perjantai 5. toukokuuta 2023

Aurigon leikkiä ja kätten työtä

 Yhtenä päivänä kivasti aurinko paistoi ikkunan kulmaan.


Sai kivasti hehkumaan lasi maljakon.



Tänään minua huvitti kun Rasmus istui meidän auton etupellillä ja samaan aikaan jänis meni hiljakseen tietä pitkin. Kuten huomaatte mulla on halvat huvit.

Parina päivänä tein uutta vessan mattoa solmimalla.


Tällainen siitä tuli. Sen tekeminen oli ihan kivaa.

Tänään oli imurointi päivä, taas sai pölyjä vähemmäksi. Tosin yläkerran imuroin vasta ensi viikolla.

Hyvää perjantaita ja viikonloppua :)

maanantai 1. toukokuuta 2023

"Jos vain saan olla onnellinen"

 


 Tuo otsikko on Ola Tungesvikin kirjasta. Kiinostaisi lukea se Gunnar Mattsonin kirjakin, joka on ensin ilmestynyt  "Prinsessa" nimellä. Mutta toisaalta se on ehkä sairas kertomuksena surullisempi. Tai sitten ei, kun Seija kuitenkin paranee.

Ja koska en ole sitä ensimmäistä kirjaa lukenut, niin kirjoitan vain tästä Ola Tungesvikin kirjasta.

"Narvikin äidin kielen opettaja näki televisiosta Seijan ja miehensä Gunnarin haastattelun. Kun Seijalta kysyttiin pelkääkö hän syövän puhkeavan uudelleen, hän vastasi: "Jos vain saan olla onnellinen uskon, että saan myös elää".

Ujon Seijan kauniit silmät koskettivat Ola Tungesvikia syvältä ja "Prinsessa" jäi unelmana hänen mieleensä. Elokuussa 1991 Ola saapui suomeen ja löysi Seijan Tilkasta, jossa tämä työskenteli sairaanhoitajana. Jo kaksi päivää myöhemmin Ola kirjoitti Seijalle romanttisen rakkauskirjeen.

 

Siitä alkoi Olan ja Seijan haikean kaunis tarina, seitsemän onnen vuotta, jonka he ehtivät viettää yhdessä ennen Seijan äkillistä kuolemaa joulukuussa1997."

 

keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Valkovuokkoja ja vanhoja kuvia

 Tänään olin Minin kanssa pitemmällä lenkillä. Sää oli sellainen, että välillä tuli hiki ja sitten taas tuuli niin että tuli kylmä. Katsoin parhaaksi pitää villatakin päällä.

Ennen ulos lähtöä leikkasin maton kuteeksi sen viime postauksen  paidan loput.

Lenkillä takaisin tullessa keräsin valkovuokkoja pienen kimpun.


Kuvassa näkyvät vanhoissa kuvissa miehen isä, minun mummo ja minä.

 Kaikki nuorena :)


maanantai 24. huhtikuuta 2023

Sanomaa ommellen

 Muistatte varmaan, että meidän isäntä tykkää paidoista, joissa on hengellistä sanomaa. Taas oli yksi paita ,musta väriltään, tullut tiensä päähän, oli pikku reikiä siellä täällä.. Mutta kaapista löytyi valkoisia t-paitoja... leikkasin rikkinäisen paidan selkäpuolella olevan tekstin ja ompelin sen valkoiseen t-paitaan. Etu puolelle.


Nyt on "Jumalan valtakunnan rakentaja" vielä toiminnassa :)


lauantai 22. huhtikuuta 2023

Taivaan nään sinisen...

 


 Hienoja päiviä on ollut. Eilen oltiin illalla seurakunnassa, oli hyvä ilta. Tänään sitten mentiin naapuri kylään nauttimaan kahvia ja suklaata, sekä käytiin kirppiksellä ja kaupassa

Kukatkin on alkaneet kukkia sisällä. Tulilatva  ja enkelin siipi.


Ostin kirpparilta olkalaukun, joka maksoi 3 e. Ajatuksena, että tarvitsisin vähän isomman laukun tuon super pienen sijaan. Tai ainakin silloin tällöin. Myöhemmin tuli mieleen, että olisi siellä varmaan kotona ollut  myös isompi laukku, mutta vaihtelu virkistää :)

Ikävämpi juttu oli se, että meidän postilaatikko oli pudonnut, sen kiinnitys irronnut, mutta onneksi saatiin se  taas paikoilleen.

Isäntää avustin myös uuden sahapukin teossa, kun entinen oli jo liian huojuvaksi tullut.

Eipä tässä tämän kummempaa.


torstai 20. huhtikuuta 2023

Ruokailua ja muuta

 Hyvää ja mukavaa päivää teille! 

Aurinko paistaa ja asteita on vähän yli 10. Siitä se varmaan lisääntyy.. tuohon asti pääsin viimeksi, mutta mennään nyt eteenpäin.

                                              xxxxxxxxxxxxxxxxxx

Viimeksi pääsin vasta alkuun , nyt mittari näyttää auringossa 20 astetta mittarissa.

Pyykit laitoin koneeseen, ja mietin viitsisinkö laittaa ulos kuivumaan, olisi vaan pitänyt aamulla pestä, niin olisi saanut varmaan melko kuivaksi. Kun ei tiedä millaista säätä huomenna on.

En vielä ole kertaakaan laittanut pyykkejä ulos kuivumaan. Kuivatan ne sauna kerroksen kuivaustelineessä.

Kesällä on ihana kuivattaa ulkona, kun pyykit oikein tuoksuvat puhtaalle.

 

 


 Myös Rasmus tuoksuu hyvälle <3

Tänään oli viimeinen luterilaisen srk:n ruokailu tältä keväältä. Kävimme siellä, kun se on tuossa lähellä, ja ruokailu maksaa 4 e per henki. Myös kahvi kuuluu ateriaan. Tuttuja siellä näki myös.

Nyt lähden katsomaan, onko pyykit pyörineet.  Heippa!


tiistai 18. huhtikuuta 2023

Hyvää ja huonoa

 Elämä on sellaista. Eilen oli meidän autosta puhjennut yksi rengas, ja tänään oli isännän lääkärin tarkastus naapuri kylässä. Tämä oli tullut ilmi sillä aikaa, kun minä olin naisten piirissä ensimmäistä kertaa, aikoihin. Olin myös ystävän luona hieronnassa, kun hän opiskeli hierojaksi,ja se hieronta oli tosi hyvä.

Isäntä oli saanut naapurin isännän avuksi, kun rikkinäinen rengas oli niin kovin kiinni, ettei meinannut millään lähteä.. lähti sitten lopulta ja laitettiin tilalle kesärengas, täällä kun on jo kesäkelitkin. Tänään sitten miehen lääkärin jälkeen käytiin vaihdattamassa kaikki muutkin renkaat kesäkuosiin.

Samalla käytiin Evästä päivään ruokailussa. Ja kierrätyskeskuksessa.



Kotona levättiin hetki ja sitten kahvit nautittiin. Mini sai punkki lääkkeen  ja Rasmus myös. Isäntä oli ostanut myös Minille ison luun, jota se vieläkin jyystää mielissään.

Pihaa haravoin. Isäntä imuroi autoa sisältä. Sellaisia keväisiä puuhia. Toivottavasti teilläkin on ollut hyvä päivä!

perjantai 14. huhtikuuta 2023

Pilvisempää..

 ..mutta onneksi ei ole lunta satanut. Sitä ei paljoa ole kuin muutamissa paikoissa.

Tänään mulle tulee kaksi tyttöäni käymään. Kiva.Ja toisen tytön koiran pitäisi myös tulla ensi vierailulle, katsotaan miten ne Minin kanssa pärjää...

 Ja illalla sitten  myöhemmin on Kylätalon ilosanoman ilta.

                  - - - -

Tuon yllä olevan kirjoitin jo eilen, vaan se jäi kesken.

Tosiaan kaksi vanhempaa tyttöäni oli käymässä ja vanhimman tytön uusi koira oli mukana. Hyvin tulivat Minin kanssa  juttuun, vaikka Mini on hyvin paljon isompi kuin Manu.

Käytiin aluksi pieni lenkki tekemässä, että saivat ulkona tutustua. Kiva kun pärjäsivät keskenään.

                - - - - -

Kylätalo tilaisuus meni sitten illalla myös hyvin.

Tänään paistaa taas aurinko,kiva!



maanantai 10. huhtikuuta 2023

Vanhaan malliin

 Metsäntyttö blogissaan julkaisi  vanhaa tekstiä, kuinka ollakkaan olin itse lukenut vähän aikaa sitten 1909 vuoden Katekismusta. Tuo katekismus oli aikoinaan, kun tähän muutettiin, heitetty vanhan saunan "romuihin", josta sen pelastin. Se oli edesmenneen talon omistajan jälkeen jäänyt.

Kansista huomaa, että se on iki vanha ja kannet ovat huonokuntoiset. Mutta sisältä on ihan luettavassa kunnossa. En tiedä miksi se oikein siunasi minua kun sitä luin  ja tekstikin oli ihan ymmärrettävää, jotenkin oikein Pyhä Henki yhtyi siihen.

Olihan se tietysti sellaista koukeroisempaa tekstiä, mutta selvän sai.

 


Silloin kun olin pelastanut sen poltto kohtalolta, en kuitenkaan ollut sitä juurikaan lukenut, paitsi nyt joku aika sitten.

Mutta hyvä näin, että se oli säästynyt.

sunnuntai 9. huhtikuuta 2023

Ihana kevät

 Tänään oltiin kirkossa ja jokainen kirkossa ollut sai narsissin oksan, eli me saatiin kaksi narsissia. Mulla kotona oli vain teko narsisseja, muovisia sellaisia, niin laitoin muovi narsisien maljakkoon vähän vettä, ja sinne elävät narsissin oksat, tuli ihan kiva.



 Kirkon jälkeen oltiin kaupassa ja ostin samalla itselleni yhden ruukku narsissin.

Päivällä käytiin vielä tutussa kahvilassa kahvilla, sen jälkeen kun oltiin kotona syöty. Muuten on aika paljon väsyttänyt tänään. Liekö kevät väsymystä.. Isäntä on pelaamassa sählyä. Minä lähden piakkoin viemään Minin ilta tarpeilleen. 

Pitkästä aikaa ostin kaupasta sellaisen tarjous jutun,eli kolme lehteä yhdessä pakettina. Ikuisuuksiin ei ole tullut lehtiä ostettua. Siinä oli sisustus lehti, askartelu lehti ja ruoka lehti.

Heippa! (Ps.Mikähän kirjoitus tuohon viesti osioon tuli ihan itekseen? Vai joko se poistui...)

lauantai 8. huhtikuuta 2023

Pääsiäinen jatkua saa...

 ...jossain laulussa sanotaan.

Kiirastorstaina oltiin iltakirkossa, muuten isäntä on ollut enimmäkseen Vivamo-näytelmissä.

Lintuja on tullut uusia pihaan, ja kaksi isoa varista olivat hupaisia, katselin ikkunasta kuinka keräsivät isoja kasoja Minin karvoja nokkansa täyteen, kai ne jo pesän tekoa suunnitteli.

Isäntää harmitti kun vasta huomenna kerkiää putsaamaan  linnunpöntöt. Viime vuonna putsattiin yhdessä, en kyllä yksin uskalla lähteä kiipeämään.

Ulkona ihana aurinkoinen sää.

Talitintti ja sinitintti kurkistelevat sisään ikkunan läpi. Varsinkin sinitiainen on pyörinyt ikkunan takana, se on super suloinen.



Enpä kovin kummoista pääsiäis koristelua laittanut,jotain pientä vaan.

Kiva kun on aurinkoista pääsiäistä ollut, Minin kanssakin sain yhden pitemmän lenkinkin tehtyä, kun aiemmin liukas ja märkä pikkutie oli paremmassa kunnossa. Muuten on tehty vain pienempiä lenkkejä.

Pientä pilven haiventa on tullut taivaalle, toivottavasti ei ihan pilviseksi heittäudy. Nyt menen lämmittämään itselleni ruokaa. Hyvää pääsiäisen jatkoa!

tiistai 4. huhtikuuta 2023

Kohti pääsiästä

 Tervehdys täältä !

Aurinko paistaa, mutta lämpötila nollassa. Toki se tuosta lämpenee, kun auringon valta voittaa. 

Vivamossa alkaa näytökset, harjoitukset on pidetty. Jos joku ei ole pääsiäis näytelmää nähnyt niin kannattaa käydä katsomassa. Itse olen useammankin kerran nähnyt.

Jotenkin piristävää on kun aurinko heti aamusta paistaa, se on kevät nyt <3

Ilma saisi kyllä lämmetä, varsinkin kun on ollut niin jäätävän kylmä tuuli. Minillä on talvi karvan lähtö,voi valtava kun siitä lähtee karvaa. Ollaan sitä ulkona ja sisällä harjattu, mieluummin tosin ulkona...

Pääsiäistä olen pikkuisen laitellut koristeiden muodossa. Tosin Rasmusta ei ehkä voi lukea koristeeksi :) Mutta kone temppuili,ja en pääsiäis kuvia saanut.




 


 

Mutta näillä mennään. Rasmus on kanssa ihana ja jopa koristeellinen :)


keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Kaikenlaista

 


Kuvat vanhoja

"On ihanaa kun aurinkoinen paistaa, jälkeen sateen ja myrskytuulen, ilma raikas henkäileepi... on ihanaa kun aurinkoinen paistaa"..laulun sanoin.

Kiva tosiaan, kun aurinko paistaa ja ehkä sulattelee lumikinoksia, joita tänne kerkisi jo muutaman päivän aikana sataa. 0ltiin jakamassa TV7-lehtiä postilaatikkoihin naapuri kylässä. Käytiin siellä myös kahvilassa nauttimassa kahvit ja suklaa pusut.


 

Naapuri pöydässä miehet puhuivat sodasta, että jos sota leviää tänne..se ei ollut niin kivaa.

Meidän mies ei siihen osallistunut, vaan luki sanomalehteä. Takaisin tullessa laitettiin ilmoitus tauluille kutsu huomiseen Ilosanoman iltaan kylätalolle.


 

Mini oli mukana jakamassa lehtiä, mutta kun menimme kahville jätimme sen autoon, ja huomasimme että mun puolen etupenkki oli ihan tahrainen kun se oli käynyt siellä kuolaamassa :( 

Onneksi tällä kertaa ei ollut siellä mitään syötävää sille. Kun vasta viimeisenä käytiin kaupassa.

Viimeisenä ennakkoäänestys päivänä vihdoin tuli mentyä äänestämään. Hyvä kun sekin on tehty.

 


Samoin eilen käytiin "Evästä päivään" ruokailussa kaupungissa.Nautitaan nyt auringosta ja siitä että eilen saatiin isännän kanssa kolattua lumet, joita oli kerinnyt sataa melko runsaasti.




Iloista kevät päivää!


lauantai 25. maaliskuuta 2023

Tällaista hulinaa..

 Isäntä on Vivamon näytelmä harkoissa. Tulee yöksi kotiin, mutta menee aamulla takaisin. Minä täällä imuroin ja ravistin matot, ne vähäiset mitä on,kun kaikki isommat matot on otettu pois Minin pissavaaran takia. Se kun välillä pissaa sisälle, jos ollaan sen mielestä liian kauan oltu pois. Vaikka olisi sitä ennen käytetty ulkopissalla :(

En tiedä onko se mielen osoitusta, vai vaan todellista pissa hätää.. Ärsyttävää kumminkin, kun muuten on niin ihana.


Hetken saamme nauttia suht lumettomasta kelistä, mutta mahdollisesti uutta lunta saattaa tulla. Ainakin sellaista on lupailtu.

Eilen oli seurakunnan tilaisuus, mutta itselläni oli vatsa vaivoja ollut edellisestä päivästä lähtien,ja edelleen väsytti kovasti, niin jäin kotiin.

Oli hilkulla, ettei isäntäkään olisi päässyt, kun automme juuttui mutaiseen märkään pihaamme. Onneksi sitten saimme pari naapurin miestä minun lisäksi työntämään.

Odotamme hieman kuivempia kelejä, mutta saattaa tulla lisää sadetta,joko vettätai lunta..kevät keikkuen tulevi..

Eilen oli valtavasti erilaisia lintuja meidän lintulaudalla ja sen alla. Punatulkkuja, talitinttejä, ilmeisesti mustarasraita, yksi  kirjavampi pikkulintu ja naapuri pihan oravakin oli löytänyt samaan syssyyn.. liekö muitakin...oli kiva katsella lintulaudan hulinaa.

Tosin kaikkien suosikki siemenet oli jo lähes loppuneet ja toinen siemensekoitus ei ollut niin mieleen.

Tällaista hulinaa täällä :) Hyvää viikon loppua <3


torstai 23. maaliskuuta 2023

Keväisiä tuulahduksia ja askareita

 

Heissan! Nyt on tullut kevät olo ja sen mukana piristynyt tekemään kaikkia koti hommia.

 


Esimerkiksi pyykkien silitystä..

.... ja vaatekaapin siivousta...



Tämä kuva on senverran vanha, että tuosta on jo lumi sulanut.

Keväinen sää piristää

Tämä viimeinen kuva pisti hanttiin, eikä suostunut menemään  siihen riviin, mitä muut, mutta annettakoon se anteeksi, tämä oli tämän päiväiseltä lenkilta. Vesi iloisesti solisi, vaikka se jää mielikuvituksen varaan.

maanantai 20. maaliskuuta 2023

Kevättä kohti

 Eilen oli hetken aikaa ihana lämmin sää kun olin Minin ja Rasmuksen kanssa lenkillä. Olen lisäksi isännän suosituksesta ottanut pitemmän fleksin talutukseen, Mini on ollut siitä aivan innoissaan, kun on veto varaa, pyörinyt lumisissa ojissa, ja ottanut spurtteja siellä missä on lunta vielä :) Mini tykkää lumesta.

Tosin nyt on lumet aika paljon vähentymään päin. Se hyvä puoli siitä on, että tietkin on sulanut aika suliksi. Sitä ennen olikin oikein ikävät liukkaat kelit.

Tänään taas on palattu viileämpään eiliseltä.

 


Terkkuja Miniltä :)

lauantai 18. maaliskuuta 2023

Kaikenlaista

 Heipä hei! Mukavaa viikonloppua sinulle! Isännällä on Vivamo harkat tänään. Minä eilen imuroin alakerran, tarkoitus olisi tänään imuroida yläkerta. Olen myös alkanut Miniä harjata, kun keväästä siltä alkaa lähteä entistä enemmän karvaa.

Maha meni vähän sekaisin aamupalasta, ilmeisesti kauraleivästä, vaikka se oli ihan kauraa, mutta siinä olikin vehnä gluteenia. Minkä pussi kyllä ilmoitti, mutta en arvannut että niin vähästä. Täytyypä jättää se isännälle. Toinen vaihtoehto olisi kahvi, mutta sitä yleensä juon aamulla, ettei luulisi siitä tulevan.

Aika hyvin olen kuitenkin sopeutunut tähän gluteenittomaan ruoka valioon. Ruuan jakelustakin saan gluteenitonta, jos vain siellä on. Paljon on vähentyneet ruuan jakeluissa kuulemma ruuat, kun monet ostaa punaisen lapun ruuat...niinkuin minäkin, jos niitä kaupassa on ja sopivat ateriaan.Eilen saatiin leipiä oman seurakunnan jakelusta.

Kaikki ruoka on kallistunut, että ihan hyvä kun sitä saa.

Nuohoojakin kävi eilen, saa olla taas huoleti siitäkin.

Eilen oltiin seurakunnan iltatilaisuudessa, hyvä tilaisuus ja hyviä lauluja. Niitä samoja joita ennen laulettiin "Laulusiskojen" kanssa, kunnes meidän ryhmän vetäjä pääsi kirkkauteen, nyt niitä on harvemmin kuullut. Hänen tyttärensä niitä laulatti eilen, se oli kiva. Onneksi mulla on itsellä myös ne entiset lauluvihkot, niin voi niitä välillä laulaa :)

Mietin juuri, että useampia henkilöitä on jo päässyt kirkkauteen, niitä joita tapasi seurakunnassa ja muutenkin.

Hyvää viikonloppua!

 


 


keskiviikko 15. maaliskuuta 2023

Taivaan, nään sinisen..

 ...ihanan näköinen sää. En ole vielä käynyt ulkona, kun isäntä käyttää Minin aina aamulla. Minä olen ollut ruuan laitto puuhissa.

Keitin perunoita ja porkkanoita sekä naudanliha kastiketta. En ole vielä syönyt, vaan ne odottaa puuhellan kulmalla, jos mieskin ehtisi syömään. Mutta hän ei ole vielä tullut, niin saattaa olla , että syön itse ensin.

Minä olen tosi vähän täällä nähnyt oravia, kaupungissa niitä näki enemmän... mutta nyt aamulla näin ikkunasta  oravan naapurin pihassa, niin tuli mieleen, että onkohan se käynyt meidän lintulaudalla myös.. kun olen ruokkinut lintuja.

Lintuja on niin mukava katsella.

Mutta nyt lähden syömään, kun "nälkä alkaa vaivata miestä hilpeää" , tai tässä tapauksessa naista" ,toivotaan että se mies sieltä tulee syömään myös!

Leppoisaa päivää!

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Eilistä ompelua

 Isäntä osti tuossa aiemmin,tosin minun kehoituksesta, edulliset farkut. Niissä vaan oli leveämmät lahkeet, eikä ollut pitänyt niitä kuin kerran. No, nyt tuli ilmi, että hänestä lahkeet oli liian leveät,ja pyysi mua kaventamaan niitä.

Minä pelkäsin taas, jos ne menee pilalle, mutta kun mies sanoi, että sitten heitetään roskiin, ettei hänellä tule niitä muuten pidettyä. Jos ei saa kapeammiksi puntteja. No pitihän minun sitten käydä toimeen, ensiksi sovitettiin ja laitoin nuppineuloilla  suunnilleen, miten kapeaksi tulee..

Sitten vaan ompelukonetta surruuttamaan... ja ihme ja kumma miehen mielestä niistä tuli hyvät, ja laittoi heti jalkaan, kun lähdettiin lähi srk:n ruokailuun :)

Mitäs muuta...

Huomenna on päivä uuss, ja ens viikolla kuuss, sanoi joku vanha sanonta.. Mutta pysytään nyt vielä tässä päivässä. 

Ulkona alkoi hieman satamaan lunta. Pyykinpesukoneen laitoin päälle. Ja lakaisin lattiat, kun en jaksanut imuria ottaa. Nyt on helppo lakaista, ja imuroidakin, kun ei ole Minin takia kuin ihan muutama pikkumatto. Kun se oli kastellut aiemmin yhden ison maton, silloin kun sillä oli ne menkat. 

Koirissa on hyvät ja huonot puolensa..


Ja niin kissoissakin, mutta on ne vaan niin ihania, tässä vanha kuva Rasmuksesta. Meinanneeko laittaa ihan s-postia, kun koneen päällä on :) Rasmus voi ihan hyvin vielä <3

keskiviikko 8. maaliskuuta 2023

Ei turhaa kiirettä

 Toissa jouluna sain tytöltä joulukortin, jossa oli lupaus maksaa mulle hiusten leikkuu valitsemassani kampaamossa. Vaan kun olen niin hidas ja kasvatin vaan tukkaa, joka oli jo pitkin selkää, niin vasta nyt laitoin tytölle viestiä, että onko se tarjous vielä voimassa, vai onko jo mennyt vanhaksi :)

Oli kuulemma voimassa, joten eilen se sitten tapahtui.. voi mikä kasa pitkiä hiuksia jäi kampaamon lattialle. Mielellään olisin vieläkin niitä kasvattanut, mutta latvat alkoi olla jo niin huonossa kunnossa, enkä ihan vähän takia viitsinyt kampaamoon lähteä.


 

Näissa kuvissa näkyy nykyinen pituus.


Eli ponnarin saa nytkin ja voi alkaa kasvattaa uudestaan tukkaa :) Kiitokset tytölle <3

 

Mutta joskus on ollut näinkin pitkä... ihan siihen pituuteen en jaksanut kasvattaa...


Eli vähän tuostakin pitempi.

Mutta nyt toivotan vain hyvää naisten päivää kaikille naisille <3


lauantai 4. maaliskuuta 2023

Ei kahta ilman kolmatta...

....sanotaan, mutta toivottavasti ei pidä paikkaansa. Nimittäin olin pihalla kolaamassa yöllä satanutta lunta, isäntä kun oli mennyt näytelmä harkkoihin. Mulla  oli Mini köyden päässä pihalla myös. Kun sain kolattua, niin kun Mini oli innoissaan lähtemässä lenkille, vaikka oli isännän kanssa käynytkin aamu pissalla, niin ajattelin, että no käydään ihan pikku lenkki ...

Lähdettiin, ja takaisin tullessa tuli yllättäen ihan  vieras koira vastaan kulman takaa, ja Mini riehaantui niin että alkoi kiskoa joka suuntaan, ja kun en uskaltanut päästää sitä lähelle vierasta koiraa,  niin Minin kiskoessa tietysti oli taas jäätä lumen alla ja kävi sama juttu että kaaduin... onneksi ei muuta sattunut kuin tuohon entiseen ranteeseen.

Toinen osapuoli kysyi, että sattuiko, ja minä sanoin ettei pahemmin. Onneksi! Tämä alkaa olla jo noloa... Minihän on ollut ennen enemmän häkki koirana, eikä ole oppinut kaikkia kohteliaisuuksia, siksi itsekin olen sen kanssa varuillaan kun tulee vieraita koiria. Pidin Minille puhuttelun vetämisestä, vaikka se ei varmaan sitä tajuakkaan :)

No mutta, näillä mennään.

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Ihana aurinko

 Itse olen täällä sisällä vielä ollut, imuroimassa ym. Mutta ikkunasta näkyy ihana aurinkoinen päivä! Ajattelin jossain välissä käydä Minin kanssa lenkillä.





Mulla aamulla keskeytyi tämä kirjoittaminen. Ja varsinaisella lenkillä käyntikin  siirtyi myöhemmäksi, eli vasta äsken kävin varsinaisella lenkillä Minin kanssa, ja nyt kello on jo yli viisi. Ei ollut enää aurinkoista.  Mutta hyvää se teki silti :)

Katsotaan minkälainen sää huomenna on. Nyt muuten ikkunasta näkyy, että siellä alkoi sataa räntää. Sitä oltiin kyllä luvattukin, mutta hyvä että tuli vasta nyt.


tiistai 28. helmikuuta 2023

Onneksi ei pahemmin sattunut

 


Kyllä sitä kaikenlaista tapahtuu. Eilen kun olin omaa Miniä ulkoiluttamassa, niin eikös se haistoi niin mielenkiintoisen hajun, että ryntäsi tien reunasta hangen puolelle ja veti minut mukanaan kun en osannut varautua. Se metsän puoli oli tosi liukas siinä kinoksessa, varmaan jäätä,  ja menin selälleni ja satutin käteni. Onneksi ei pahemmin käynyt.

Nyt on side tukemassa kipeää rannetta. Sen verran särkee, että otin särkylääkkeen. Enkä lähtenyt kaupunkiin ruokailuun isännän kanssa.

Itse aion syödä mitä kaapista löytyy, luultavasti  muussin ja gluteenittoman kastikkeen. Tuota gluteenitonta kastiketta saatiin seurakunnan ruuan jakelusta, se oli hyvä meikäläiselle gluteenittomallekin, ja on isäntäkin sitä syönyt.

Nyt ulkona alkoi aurinko paistaa...kohta tulee kevät!


maanantai 27. helmikuuta 2023

Koirien hoitoa

Meillä on "pesti" hoitaa tuttavan koiria. Se on jaettu useamman ihmisen hommaksi. Eli meidän kahden lisäksi  myös toiselle henkilölle. Siellä koiratalolla on kaksi koiraa. Ja meitä hoitajia siis kolme...

Käymme vuorotellen ruokkimassa koirat ja seurustelemassa niiden kanssa. Koirat ovat meille ennestäänkin tuttuja, mutta paljon enemmän kavereiksi tulleet nyt. Koirien emännällä on hyvin ansaittu loma reissu. 

 


tiistai 21. helmikuuta 2023

Hyviä uutisia

 Kiitos kaikille jotka olette muistaneet mua rukouksissa ja ajatuksissa <3

Tänään olin kuulemassa aivo kuvauksen tulokset, ja tulos oli normaali! Ei mitään muisti sairauteen viittaavaa. Kiitos Herralle, joka on auttanut, nyt on ollutkin normaali olo. Erikois lääkäri sanoi, että varmuuden vuoksi vuoden päästä otetaan uusi kuva. Tosi mukava lääkärikin oli. Mieheni oli myös mukana huoneessa.

Nyt saa taas henkäistä helpotuksesta. Olen kyllä sitä mieltä, että rukoukset on auttaneet. Sanoin siitä lääkärillekin :)

Kiitos vielä kerran kaikille <3

perjantai 17. helmikuuta 2023

Mietteitä

 Tänään harmaata ja sumuisen kosteaa. Isäntä käytti Minin ulkona, oli kuulemma liukasta. Minä laitoin pyykit koneeseen pyörimään, ja tiskikone odottaa samaa..

Eilen sain sentään imuroitua sekä alakerran, että yläkerran. 

 


Tuollaiselta näyttää nyt ikkunasta katsoen.

Muutama päivä vielä, niin saan kuulla kohtaloni lääkäriltä..

Juttelin yhden tutun kanssa, että vaikka olisi kasvain päässä, sekin olisi jotenkin toiveikkaampaa kuin tämä, niinkuin hän sanoi, että sille voisi jotain ehkä tehdä...kun jos on muistisairaus, joka etenee vääjäämättä.

Jotain lääke hoitoa voipi olla , mutta olen kuullut että ne on kalliita ja aiheuttaa sivu oireita. Eikä tässä tilanteessa olisi nihin varaakaan. Siksipä olen ajatellut, että jätän asian Herran huomaan. Toki menen kuulemmaan lääkärin uutiset. Pelkään vaan, että masennun uutisista kokonaan... mutta eletään vielä toivossa.

Jeesus on ihmeellinen auttaja kuitenkin joka tilassa. Hän tietää ja tuntee  minut parhaiten.

Päivä kerrallaan tässä mennään, nyt on kuitenkin ollut vielä ihan normaali olo.

torstai 9. helmikuuta 2023

Tänään..

 ..oli luterilaisen seurakunnan ruokailu täällä lähistöllä. Oli hyvää kalakeittoa ja lisukkeita, sekä kaiken päälle kahvit.

Ja sen päälle koitin ottaa nokoset kotona, mutta ei se oikein onnistunut...päätä on taas särkenyt tänään. Mutta Mini oli oikein iloinen kun tultiin kotiin, eikä viivytty pitkään :) Nuoli mun kädet märäksi , ja mun piti tietenkin taputella ja silitellä häntä :) Tänään on vielä Ilosanoman ilta kylätalolla illemmalla.

Ulkona on lähes kaikki lumet sulaneet..kummallinen talvi. Tuulee vaan kovasti. Lämpöasteita viisi ulkona.

Ei oikein ole mitään kirjoittamistakaan... Kylätalollakin on ollut viime aikoina melko hiljaista, mutta sisukkaasti olemme siellä olleet ja toivoneet, että vielä tulisi porukkaa enemmän. Aina siellä kuitenkin jonkun verran on.

Tällaista täältä. Sesse vaikenee tältä päivältä.

 


sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Kylmä päivä

 Eilen olin Minin kanssa lenkillä, ja osan siitä hankikannolla. Eilen olikin vielä suht kiva sää.

 

 


 Aurinkoista, tässä ollaan tulossa metsästä.

Ja myös tämä kuva.


 

 Tänä aamuna olikin sitten tosi kylmä sää. Onneksi oli paksu toppis.

Kyllä se on päivän mukana vähän lauhtunut. Ja muuttunut pilviseksi. Pikkuisen sataa lunta.

Käytiin kirkossa ja sen jälkeen oli ruokailu seurakunta salilla. Keitto lounas ja kahvit. Ihan ilmainen. Ja maukas.

Eipä tässä tämän kummempaa.

 

 

 





perjantai 3. helmikuuta 2023

Kukka pieni

 Pari päivää sitten mies toi mulle kukan Lidlistä, en tiedä mikä kukka on, jotenkin vaan tuntuu ettei oikein viihdy meillä, kukat menee huonoon jamaan.




Onko vika sitten hoidossa vai kukassa, kun niin äkkiä alkoi näyttää huonolta kukat. Olen sitten nyppinyt huonompia pois.


Muuten kukat on aika pirteitä ikkunalla.

Nekin nauttivat valosta. Täällä sataa hienokseltaan lunta. Leppoisaa perjantaita!