Aurinkoa ja surullisia uutisia

Nyt on ikäviä uutisia viimeisen vuoden aikana tullut enemmänkin...eilen sain tiedon serkkuni miehen kuolemasta,hänet on jo haudattukin. He asuvatkin Ruotsissa. Serkun kanssa paljon oltiin yksissä lapsena ja nuorena, kun kesälomiakin usein vietettiin, tätini perhe ja meidän perhe, yhdessä Pohjois-Karjalassa. Serkkuhan nyt omistaa sen meidän suvun entisen mökin.(Jossa minä pienenä asuinkin).
Tosin ei hän ehkä tänä kesänä pääse sinne. Koronatilanteen takiakaan.




Me syötiin äsken ja nyt alkoi väsyttämään, mies menikin nokosille. Eipä mulla taida mitään kirjoittamista ollakkaan. Jos nyt jonkun julkaisettoman kuvan tähän liitän mukaan.
Leukemiaa sairastava ystävä on nyt sairaalassa lisätutkimuksissa, hänen puolestaan rukoilimme,kun on vaikeat,kivuliaat  tutkimukset tänään.

Mutta kaikesta huolimatta kesä kauneimmillaan ja aurinko paistaa. Lempeätä kesäpäivää!

Emo ja lapsukaiset :)

Tänään saan odottaa "lapsukaisiani" kylään. Lapsiahan he ovat aina, vaikka vanhin on jo 42 ja nuorin 23 :) Ja siinä välillä kolme muuta. Olen rikas!



Aamulla satoi kovasti vettä, nyt kun ollaan aamupäivässä sade on loppunut ja ilma kirkastuu. Se on hyvä, kun vanhin poikakin kävelee bussipysäkiltä tänne.
Miehellä on vielä tämä viikonloppu kurssipäiviä. Eilen illalla oltiin seurakunnassa ja oli hyvä ilta.




Tästä hedelmävadista tuli mieleen, että tässä on kuin äiti ja lapset :D Lajit ei tosin ole sama, mutta tuo omena on suojelevasti keräännyt pikkupäärynät "helmoihinsa" :D











Kun pihalta keräsin aiemmin niitä kesätavaroita, niin toin sisälle myös tämän lyhty-parkani, joka oli ihan surkeassa kunnossa taas kesän ja syyssateiden jälkeen. Otin sen käsittelyyn ja sain jo vähän puhdistettua sitä, mutta seuraava homma olisi liimata ja vaikka maalata sitä...katsotaan nyt tuleeko sitä kalua... Vaikka muitakin lyhtyjä olisi, en haluaisi tätäkään roskiin pistää, jos vain saisin sen kunnostettua. Katsotaan...











Nyt lähden lämmittämään ruokaa itselleni ja ehkä valmistelen jotain iltapäiväksi, kun lapset tulevat :)

Vieraita vai ei...

Tänään piti tulla ne miehen kutsumat vieraat... vaan eipä kuulunut heitä. Olivatko kenties unohtaneet koko asian. Kun olivat parikymmentä minuuttia myöhässä sovitusta ajasta, niin mies istui jo kahvipöytään...
kun oli vielä mennyt jonkun aikaa niin otin itsekin kahvia ja voileivän ja tunnin päästä raivasin kupitkin pois... että sellaista. Muuten tuli kaikenlaista touhuttua ulkona, pihakalusteita laitettua lisää, äitienpäivä-paprika siirrettyä isompaan ruukkuun, miestä avustettua lauta-hommissa... Äitienpäivä-tomaatti näyttää voivan huonosti, jos sais huomenna ostettua lisää multaa, niin voisi senkin istuttaa isompaan multaan.












Huomennahan pitäisi tulla käymään sukulaispojan, jota en ole nähnyt vuosiin...hänellä on nyt perhekin...en tiedä kyllä tuleeko yksin vai perheen kanssa. Silloin kun hänet viimeksi näin, niin oli nuori poika. Toivottavasti se vierailu menee hyvin :)
Eipä tässä tänään muuta. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Pallollisia vaate-muisteluja

Metsäntytöllä oli blogissaan kauniista sinivalkoisesta pallollisesta kankaasta vaatetta ja kerroin hänelle, että äidilläni oli sinivalkoinen pallollinen leninki 60-70-luvulla. Hän sanoi, että olisi kiva nähdä se vaikka vain mustavalkoisessa kuvassa. Ja mustavalkoisiahan ne taisivat enimmäkseen ollakin 60-luvulla.







Etsin kuvan ja tässä tätini ottama kuva perheestämme noin 1967. Äiti, isäpuoli, siskopuoli äidin sylissä ja minä edessä.
















Kuva meni vinoon kun otin sen kuvasta, mutta opinpahan samalla käyttämään kuvan muokkaus työkalua, josta en ole aiemmin käyttänyt kuin kuvanparannusta. Niinpä sain siitä rajattua reunat pois, hyvä minä :)







Tuo äidin leninki oli minusta kaunis, silloin lapsena, sinivalkoisena, ja näin aikuisena katsoen kaunis malliltaankin. Kuva on otettu pihan reunassa olevan ison puun alla. Siinä puussa usein kiipeilin. Puun toiselta sivulta meni pikkutie mäkeä alas maantielle.
Itselläni on hyvin muistamani vaatteet: ruskeat sortsit ja ruskea-valkoraidallinen froteepaita.







Ihan onnellisen näköinen perhe :)
















Äidillä oli myös nuorempana ollut pallollinen leninki. Väristä en tiedä mitään, mutta kaunis leninki ja hyvä kuva äitini nuoruus-ajoilta :)
















Muistaakseni äiti sanoi, että tuo kuva oli hänen parhaan ystävänsä ottama.







Pallollisista mekko-muistoista vielä sen verran, että itsellänikin oli vaaleansininen pallollinen mekko teini-ikäisenä. (Olinkohan joku 13 silloin).Äiti sen oli ostanut, olikohan siinä valkoiset vai harmaat pallot...ainakin siinä oli kellohelma ja pieni kaulus. Siitä ei vain ole kuvaa.






- - -






Taas on tullut piviä taivaalle, niinkuin eilenkin, josta tämä kuva. Vaan ei silloinkaan sateeksi asti tullut. Vaikka noin harmaalta näytti, niin kohta pilvet olivat taas hajaantuneet.














Muuten on kova, viileä tuuli ollut eilisestä lähtien ja mittarikin näyttää nyt "vain" 14 astetta. Eilen oli niin kova tuuli, että Elmoakin vähän pelotti ulkona ja olikin tavallisuudesta poiketen aika paljon sisällä eilen. Mutta meidän "suojaisessa nurkkauksessa" ulkona join eilen kahvit kera raparperipiirakan, siinä oli lämmin kun aurinko paistoi eikä tuuli käynyt juuri lainkaan :)

Sähköistä postia ja keväistä luontoa

Hei! Nyt minulla on blogille oma sähköposti-osoite. Jos haluat ottaa yhteyttä, niin nyt se on mahdollista. Osoite on sesse-anneli@outlook.com , se näkyy myös blogin oikeassa yläkulmassa, tietoja minusta osiossa :) Ne joilla on minun toinen sähköposti-osoite, voivat käyttää myös sitä. Ja laitathan blogiin viestin, jos olet laittanyt s-postia!



Eilisellä lenkillä kuvattua keväistä/lähes kesäistä luontoa.



















Tuomet on niin vehreitä ja niissä on jo nuput.



















Tytöt ovat tulossa parin tunnin päästä äitienpäivä-vierailulle :) Leppoisaa lauantaita!

Käväisy

Piti tulla sisälle huokasemaan, kun tuli niin kuuma ulkona touhutessa... mutta "ei lämmin luita riko" sanottiin ennen. Kannoin lisää ulkotuoleja varastosta ja muuta "kesärekvisiittaa". Oli kyllä vintissäkin lämmin, kun sielläkin kävin. Yhden linnunpöntönkin kiinnitin paremmin, kun mua vaivas se, että oli niin huonosti kiinnitetty. En missään tapauksessa halua, että pönttö putoaa, silloin kun siellä on asukkaat...





Mies on lämmittänyt savusaunaa, jos sinne jonkun kaverin saa seurakseen :) Huomennahan hällä alkaa taas harkat.
Tytöntyttö täytti eilen 7 vuotta. Ostin hälle tänään pienen yllätyksen, kun varmaan tulee tyttöjen mukana lauantaina äitienpäivä-vierailulle.
Tässä neiti pienempänä :)












Eipä mulla mitään kirjoitettavaa taida ollakkaan, kunhan käväisin :)





Terkut Hipsulta!

"Viekin mummo"

Pari blogi-ystävää kirjoittivat Viekin kylästä, joka on Pohjois-Karjalassa. Siitä tuli mieleen lapsuusmuisto. Isäpuolellani oli ollut luumätä jalassa lapsena/nuorena, joka ei meinannut parantua millään. Hän oli saanut itse tehtyä lääkettä tältä "Viekin mummolta", ja luumätä oli parantunut. Kolo vain jäänyt luuhun. Muistan kun hän kertoi, että pinseteillä oli pitänyt luun siruja kaivaa siitä jalasta. Isäpuoleni oli kotoisin Suhmurasta. Muistelen hänellä olleen jäljellä sitä rasvaakin, joka oli meillä hänen itsetekemässään vihreäksi maalatussa lääkekaapissa. Siellä olivat myös ne pinsetit. Isäpuoleni oli muutenkin kova säästämään kaikkea...niinhän sitä ennen varsinkin monet olivat, kuin myös äitinikin.













Katsoinkin sitten löytyykö vielä tietoa "Viekin mummosta" netistä. Ja kyllähän sitä löytyi. Ihan Wikipedian artikkelikin. Tiedot siitä.



"Viekin mummon" oikea nimi oli Anni Pölönen, hän eli vuosina 1889-1960. Hänen isänsä oli kuuluisa kansanparantaja "Aapo" Mikkonen (1845-1918)
Anni Pölönen toimi isänsä apuaisena sekoittamalla lääkkeitä luonnosta saatavista aineksista.
Isänsä kuoleman jälkeen hän jatkoi tämän työtä aina kuolemaansa saakka.


Anni Pölönen ji varhain leskeksi, hänen puolisonsa Paavo Pölönen kuoli v.-30. Heillä oli kahdeksan lasta, joista isänsä kuollessa vanhin oli 14 ja nuorin vuoden ikäinen.



Toisen maailmansodan aikana Varpasen kylä evakuoitiin ja he siirtyivät Kiuruvedelle, jossa Anni jatkoi toimintaansa.
Pölösen vastuuntunnosta kertoo se, että eräs hoidossa ollut miespotilas otettiin evakkomatkalle mukaan.



Sotavuosien jälkeen Pölönen asui lapsineen maatilalla , jonne hän oli muuttanut 1947. Pölöselle tulleet kirjeet (joissa tiedusteltiin vastaanottoaikaa tai pyydettiin lähettämään lääkkeitä) tulivat perille niinkin puutteelisella osoitteella kuin "Viekki asema, kaksi kilometriä asemalta vasempaan". Joensuusta päin tultaessa.
Kesäisin hänellä oli jopa 30 potilasta päivässä, ja vaikeimmat tapaukset saivat asua Pölösen luona pitempäänkin. Osa potilaista oli käynyt ensin lääkärillä, mutta tulleet Pölösen luo kun lääkkeet eivät olleet tehonneet, tai kun he eivät olleet halunneet esimerkiksi mennä heille määrättyyn leikkaukseen.
Potilaat olivat enimmäkseen maanviljelijöitä ja työläisiä, mutta olipa joukossa mm. kauppias, opettaja ja pastori.



Anni Pölösen parannuskeinot perustuivat sekä luonnon aineksista valmistettuihin omiin rohdoksiin että apteekin tuotteisiin. Apteekkilääkkeet olivat enimmäkseen kasvikuntaan perustuvia ja niitä Pölönen käytti omissa lääkesekoituksissaan. Hän hoiti enimmäkseen ulkoisia vaivoja, kuten ihotaudit, kuoliot, luumätä eli osteomyeliitti, reumatismi ja säärihaavat. Lastentautien listalla olivat maitorupi ja riisitauti. Osa lääkkeistä oli siis sisäisestikin nautittavia.




Kylän lapset keräsivät Pölöselle mm, pihkaa pientä korvausta vastaan. Muita tarvittavia aineita olivat esim. koiranheisipuun kuori, mali eli koiruoho ja sinänsä myrkyllisen näsiän marjat. Myrkylliset aineosat uutettiin spriin avulla.
Isompia leikkauksia Pölönen ei tehnyt, mutta hänellä oli kylläkin kirurginveitsi paiseiden yms. avaamiseen. Esim. juuri luumätää vastaan voide piti saada tikun avulla luuhun asti. Pinnalle levitettiin vielä toista voidetta.
Hänen tiedettiin myös iskeneen suonta ja auttaneen synnytyksissä.



Isänsä tavoin Pölönen joutui käräjille toimintansa vuoksi, mutta selvisi pienillä sakoilla, koska aina löytyi hänen puolestaan puhuvia todistajia.
Pölönen oli luonteeltaan rauhallinen ja ystävällinen, luottamusta herättävä.




Anni Pölösen esineistöä on Pielisen museossa instrumentteja ja apteekista hankittuja lääkepulloja.

Muistojen virtaan...

Viime yönä alkoi taas suvun historia pyöriä päässä. Kaipa sitä pitää kirjoittaa muistiin.








Aloitetaan vanhimmasta eli isomummostani Kaisasta, jota en ole kyllä koskaan nähnyt, muuta kuin kuvassa.


















Kaisa Sykkö oli siis äitini mummi. Hänen syntymävuottaan en tiedä, joskus 1800-luvulla kuitenkin.







Sen sijaan ukin ja mummin kohdalla liikumme jo tutummilla vesillä. Ukkini Kalle Raassina syntyi vuonna 1893. Hän meni naimisiin Kaisa Sykön tyttären Anna Sykön kanssa. Anna oli syntynyt vuonna 1897. Anna oli nuorena ollut Joensuun Pelastusarmeijassa, josta tämä kuva. Vanhempana hän oli kai Helluntalainen ja harras uskova.


















Anna oli sanonut miehelleen naimisiin mennessään, että hän ei sitten rupea tusinakaupalla tekemään lapsia, johon Kalle oli vastannut humoristisesti: "No, jätetään yhtä vaille". Ja niin kävikin, Kalle ja Anna olisivat saaneet 11 lasta, mutta loppujen lopuksi 8 jäi henkiin. He saivat viisi tyttöä ja kolme poikaa.
Vanhin syntyi vuonna 1920 ja nuorin vuonna 1936. Äitini oli heistä kolmanneksi nuorin. Hän syntyi vuonna 1930. Nyt he kaikki ovat jo edesmenneitä.









Tässä Kalle ja Anna viiden lapsensa kanssa. Joukosta puuttuu vanhin sekä neljänneksi vanhin. Äitini on kuvassa äitinsä ja Kalle-veljensä takana.



















Tässä äitini muistaakseni 14-vuotiaana. Kun itse olin nuori niin minusta äiti oli söpö tässä kuvassa :)



















Ja tässä olen jo minäkin.


















Anna-mummo myöhemmin halvaantui ja äiti oli hoitamassa häntä, kunnes meni uusiin naimisiin isäpuoleni kanssa, tästähän jo muutama postaus sitten kerroinkin.
Anna kuoli tammikuussa 1964. Äiti sai sitten sisareltaan kirjeen Karkkilaan:







"Kirjoitan sinulle, kun on asiaakin, sain Hilkalta (toinen tätini, huomautus minun) tänään kirjeen, että Äiti on nyt sitten muuttanut toivomaansa Taivaan kotiin, kovia tuskia kärsittyään vuorokauden. Loppiais aamuna klo 10 hän oli nukkunut pois. Hänet haudataan 19 päivänä tätä kuuta joten tiedät tulla hautajaisiin."....
















Muistan kun äiti kertoi mummin kuolemasta ja näin silloin yöllä painajaista. Mummi jäi sairautensa takia minulle jotenkin vieraammaksi.







Kalle-ukki kuoli sitten muutama vuosi myöhemmin. Jota surin paljon enemmän, koska olin ollut sellainen "ukin tyttö", silloin kun asuimme äidin kanssa siellä.
Eikä suru-uutiset siihen loppuneet... lokakuussa-71 kuoli enoni eli äidin vanhin veli, joka oli sota-invaliidi, oli menettänyt toisen jalkansa sodassa. Ja siinä välissä oli vielä kuollut isä-puoleni vuonna -69 muistaakseni. Hän oli vasta noin nelikymppinen, ehkä hieman alle, kuollessaan sydänkohtaukseen.









Minua on niin ruvennut sukuni historia kiinnostamaan kun ikää on tullut lisää... hyväksi avuksi on tuo äidin entinen Raassinan sukukirja, sekä äidille sukulaisiltaan tullee vanhat kirjeet. Osa niistä on varmaan hävinnyt/hävitetty, mutta osan sain äidin kuoleman jälkeen itselleni. Sekä äidin vanha valokuva-albumi, jossa on sukulaisten nuoruuskuvia ym. Eipä silti, olin kiinnostunut siitä jo nuorena ja mielelläni kuuntelin, kun äiti esimerkiksi siskojensa kanssa muisteli vanhoja aikoja. Sitä tapahtui varsinkin silloin kun olimme äidin kotimökillä kesä-lomalla, usein siellä saattoi olla useampikin sisarus yhtä aikaa käymässä. Oma muisti vaan ei enää ole paras mahdollinen, ja muistaako sitä vanhoja asioitakaan prikulleen oikein...eikös ne vähän aina värity kertojan mukaan. Mutta näin minä muistan.






Hyvää Tapaninpäivää!

Elämän kiemuroita

Kun Metsäntyttö blogissaan "Metsäntyttö" kertoili asuinpaikoistaan, niin omatkin muistot alkoivat tulvia mieleeni. Ja se ajatus, että kun on asunut monessa paikassa, niin ei ole oikein missään kotonaan. Ja toisaalta on kuitenkin monessa paikassa ollut niin "kotonaan", että usein on kaipaus jollain tavalla niitä entisiäkin paikkoja kohtaan. Mutta kerran taivaassa saa olla niin "kotonaan", ettei tarvitse enää mitään ikävöidä eikä mitään paikkoja kaivata, jos sallitte tällaisen sivuhuomautuksen :)







Olen syntynyt Kotkassa vuonna-57, luulen että vanhempani asuivat silloin, (vai vasta myöhemminkö?), Haminassa. Mutta syntymäpaikakseni on kuitenkin joka tapauksessa merkitty Kotka. "Kotkan poikii ilman siipii" totesi mulle eräs työnantaja nuorena tyttönä.







Isä ja äiti













+ minä
















Haminassa asuessa vanhempani muuttivat erilleen, isän löydettyä uuden naisen, ja äitini läksi apulaiseksi erääseen perheeseen, minut mukanaan. On se äidin elämäkin ollut varmasti vaikeaa. Olin silloin aika pieni. Äiti kertoi, että olin kovin pidetty siellä paikassa, jossa oli emäntä ja aikamiespoika. Siellä oli myös koira Popi, joka oli kuulemma hyvä ystäväni :)
















Emäntä oli vuosia äidin kanssa kirjeenvaihdossa. Tässä ensimmäisiä kirjeitä. Hän oli kirjoittanut: "...pikku Seijaa kaipaan, kun ei ole enää pyrkimässä tädin syliin. Popikin ikävöi kaksi päivää. Senkun kävi kamarissa ja katsoi ikkunasta ulos... niin lähetän tässä näitä Seijan ja Popin kuvia, että vieläkö pikku-Seija muistaa Popia..."















Tuo kirje on kirjoitettu keväällä-59. Eli on niitä ensimmäisiä kirjeitä. Tuohon aikaan olin vasta vajaa kaksi vuotias. Nyt vasta rupesin ajattelemaan, että tosiaan olen ollut tosi pieni, kun sinne palveluspaikkaan menimme. En tiedä kauanko äiti siellä oli, kun sitten mummi (äidinäiti) halvautui ja ukki pyysi äitiä tulemaan hoitamaan äitiään. Siksi lähdimme tuolta Kouvolan läheltä Pohjois-Karjalaan äidin lapsuuskotiin. Siellä meitä asui pienessä kahden huoneen mökissä Ukki, mummi, sotainvaliidi-enoni sekä äiti ja minä. Onneksi siellä oli myös ainakin myöhemmin minulle kaveriksi kissa-emo Mirri ja sen kaksi pentua :) Ja kahdessa lähinaapurissa asui vielä silloin lapsia, joten pari-kolme leikkikaveriakin löytyi.















Äiti















Minä

















Asuimme siellä kolme vuotta, kunnes äiti meni uusiin naimisiin, ja isäpuolen saatua työpaikan Karkkilasta Högforssin tehtaalta ,muutimme Karkkilaan, Ahmoonkylään. Josta olen tehnyt aikaisemmin parikin postausta. Eli olin silloin viisi-vuotias.







Siellä asuinkin 19-vuotiaaksi, joten koen sen oikeastaan lapsuus-kotipaikakseni. Sen jälkeen elämä on kuljettanut ensin Vihdin Nummelaan, välillä paluu Karkkilaan, sen jälkeen Lohjalle, jossa tuli asuttua vuosia monessa eri paikassa. Jossain välissä poikkesimme Sysmässäkin. Myöhemmin takaisin Vihtiin pariksi vuodeksi ja Mäntyharjuun vajaaksi vuodeksi, ja sitten takaisin Lohjalle. Mutta aikuisiän kotipaikka on Lohja, johon tämä maalais-aluekin nykyisin kuuluu. Puoli vuotta kerkisimme olla Nummi-Pusulalaisia, ennenkuin tämä liitettiin Lohjaan :) Seitsemän vuotta ollaan nyt asuttu tässä talossa, joka on ennätys samassa asunnossa asua. Kyllä ollaan oltu liikkuvaista sakkia:)






Tällaisia muisteluita tänään. Hyvää adventtia!

Muistoja ja muistelua

Taas vajosin muisteluihin tänään. Ensin katselin vanhoja (tai ei niin vanhoja ) kuvia itsestä ja lapsista. Sen jälkeen vaivuin vielä vanhempiin muisteluihin, eli äidin nuoruuteen ja omaan lapsuuteen. Tuo muistelu, oli ajan vietettä, kun olen hieman flunssaiseksi tuntenut itseni tänään.









Mulla on laatikossa kaikenlaista vanhaa paperia siltä ajalta ja myös äidin kirjeenvaihtoa isäni kanssa, sekä äidin siskojen ja muiden sukulaisten kanssa.









Nyt en mennyt varsinaisesti kirjeen vaihtoon, mutta kirjekuorissa oli myös muuta mielenkiintoista pantuna talteen. Esim. tällainen rokotus-aapinen.
Luulisin, että minun lapsuudestani.


















Sen sisäsivulla oli esimerkiksi tällainen "tauti-runo", klikatkaa kuvaa isommaksi niin pystytte lukemaan.



















Laatkosta löytyi tietoja kehityksestäni, vauvanhoito-oppaan takakansi oli muistaakseni tuo, muistan sen lapsuudestani. Minulla on jäljellä vain takakansi siitä. Lienenkö minä vai pikkusiskoni myöhemmin värittänyt vauvan kuvaa :)


















Samoin vanha pankkikirjani, jonka olin saanut kaksi vuotiaana.



















Etusivulta näkyy niin rahanuudistus kuin Kultapossukerhoon liittyminenkin merkkien muodossa.




















Ennen rahanuudistusta summat olivat suuria...


















...sen jälkeen tuhat markkaa muuttui sataseksi.




















Vielä aikaisemmalta ajalta on äidin Merimiesunionin jäsenkortti. Kun vanhempani menivät naimisiin, isäni oli jäänsärkijällä työssä ja sai äidinkin sinne töihin "messi-tytöksi", näin muistan äidin kertoneen.





















Ja osattiin sitä ennenkin tehdä "yliampuvia" mainoksia.




















Äitikin lankesi tilaamaan tämän ondulaattorin, jonka piti kiharruttaa jotenkin hiuksia, jos sitä käytti säännöllisesti :)








Kiva muistella menneitä :)