Löysin runon..

 

 ...tähän aikaan sopivan. Kaikesta huolimatta sen nimi on Riemuitse. Runon on kirjoittanut Ritva Viljamaa.

Riemuitse

Riemuitse Jumalan lapsi,

autuas olethan,

lahjaksi vanhurskauden

saithan taivahan.

Saithan armon ja rauhan,

saithan rakkauden.

Saithan ystävyyden,

kestävän ikuisen.

 

En voi riemuita, vastaat

pelkään elämää, 

pilvien harmaus painaa,

kaikki on pimeää .

Armon auringon peitti

synkkä pilvien vyö,

loista ei tähtien tuike,

ahdistaa keskiyö.

En voi riemuita, vastaat

taakkani painava on,

edessä pimeä korpi,

tienoo tuntematon.

Outoja ääniä kuulen,

outoja varjoja nään,

sokaisemana pelon

paikalleni jään.

Riemuitse Jumalan lapsi,

riemuitse sittenkin

kätesi yhteen liittäin

kiittävin sydämin.

Silloin tapahtuu ihme -

valkenee pimeä yös.

Ritva Viljamaa

Sinulle jota epävarmuus ahdistaa, tahdon jakaa kanssasi tämän .

Omenankukkien aikaan

Minulle nousi mieleen säe jostain runosta, mutta en löytänyt sitä....enkä muista kenen kirjoittama se on, mutta liittyy näihin omenankukkiin...




"Tänään putosi omenapuista
kukkien hauras hopea.
Taaskin on tultu
askelta lähemmäs kesää."










Täällä ei vielä olla siinä tilanteessa.

Voikukka-runo

Paikkakunnan eilisessä lehdessä oli minusta ihana runo, siksi halusin jakaa sen tännekin, kirjoittaja on Pentti Salmela.




Voikukka



"Minut nurmikon vaivana nähnyt olet
minut kitket pois tai maahan polet.
Minut pelkäksi haitaksi leimattu on,
vaikka kultaa olenhan auringon.


Olen tunnus kesän, sen täyttymys ajan
välissä kevään ja elokuun rajan.
Olen osa lapsuutes´ aurinkokuvaa
sinun untesi haihtuvauntuvaa.


Minä huppuun kätken kauneuteni
aina kun päivä pilveen meni.
Minä osaan vain säihkyen valossa loistaa
ja auringon valoa valona toistaa.


Sitten kun itse taivun hiljaisuuteen,
minun lapseni kevyinä kesään uuteen
lentävät unihöytynä sadun
ilo täpliksi ankean asfalttikadun."




Minä olen aina tykännyt voikukista, ne ovat lapsuuteni kesien muistoja. Voikukka-seppeleitä tehtiin, myöhemmin tein joskus lapsille. Ihanaa, että joku on tehnyt niistä runon <3 Ne ovat kesän kukkia siinä missä muutkin,vaikka ruohonleikkuri ne katkookin. Mies leikkasi tänään ruohon ensimmäistä kertaa tänä kesänä. Vielä niitä kukkii sivummalla, pörriäisten iloksi :)

Face bookista kopsattua

Tämä runo on joskus niin sopiva minulle:




"On mahdotonta sanoa,
mikä on kenellekin sopivasti.
Se mikä on toiselle vähän,
voikin toiselle olla liikaa.
Jaksamme eri asioita
ja eri määrän.
Voimat riippuvat niin
monesta tekijästä.
Toiselle sama asia on alku,
toiselle viimeinen pisara,
jonka myötä malja läikky yli.
Näinkö vähästä, ajattelee joku.
Mutta mistä hän tietää,
miten paljon maljassa jo oli."



Hanna Ekola

Siunausta päivääsi!

"Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, kalleudet kätköistänsä , tietääksesi, että minä, Herra, olen se joka sinut nimeltä kutsuin, minä, Israelin Jumala." Jes.45:3



Tuo jae oli tänään Hilja Aaltosen Päivähartauskirjassa aluksi. Sen jälkeen oli runo häneltä:




"Epäilin lupaustasi, pelkäsin kuolemaa,
odotin tuomiotasi, en voinut rukoillakaan.
Yöni - sysimusta - aina vain synkkeni.
Mistään ei virvoitusta lötänyt henkeni.


Silloinpa aukeni Sana, kirjasta Jesajan,
kirkkaana, armahtavana, viestinä Jumalan.
Huomasin, juuri nyt tässä kätketyt aarteet saan,
yössä ja pimeässä, siellä ne avataan.


Jos aina polkuni yllä aurinko helottais,
uskoni ruusut kyllä kukkansa varistais.
Maisemat erämaaks muuttuis helteessä auringon,
jos yön varjoja puuttuis, tuulia kohtalon."

Mitta

Tänään luin juuri sopivan runon Fasebookista:






Mitta


Lähdin lapsuuden kodistani,
selässäni reppu
ja repussa mitta.
Sillä mittaan itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.
Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.
Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.
Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
Ei riitä.
Vein sen takaisin
ja äitini hämmästyi:
Ei se ole virheellinen.
Se on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan.



Arja Laurila











Tuota uutta mittaa etsitään terapiassakin, siksi tuo runo niin sykähdytti sydäntäni. Monessa suvussa on usein kulkenut se sama mitta aina vanhemmilta lapsille ja taas eteenpäin. Mutta se on väärä mitta! Rikkimennyt ja vanhan aikainen. Siihen ei kannata uskoa. Uskotaan mieluummin Jumalan mittaan, että jokainen ihminen on arvokas...olipa terve tai sairas, nuori tai vanha, työssä käyvä tai työtön, masentunut tai iloinen... meistä jokainen riittää, ihmiselämä on itsessään arvokas. Tätä yritän itsekin opetella.




Muista että Sinä olet arvokas! Ja minäkin olen :)