Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joki.. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joki.. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 20. huhtikuuta 2022

Kaupungissa ja pihalla

 Eilen oltiin kaupungissa. Käytiin Evästä päivään -ruokailussa, ja  myös ruuan jakelussa, sen jälkeen isäntä oli auttamassa vähän aikaa yhdessä muutossa. Sai sieltä mukaansa pikkuisen pöydän saunaan ja peilin, jonka minä otin sisälle. Minä kävin kirjastossa ja kirppiksellä.


Sää oli niin kaunis, otin kirkosta kuvan.




 Pikku hiljaa alkaa meilläkin osa pihasta sulaa. Etu piha on jo jonkin verran sulanut. Takapihan jäätikköä hakkasin tänään reunoista, että se sulaisi nopeammin.

Joki on mahtava taas, kuten usein keväisin.






Mini oli pitkässä nuorassa ja oli oikein innoissaan kun oltiin kaikki ulkohommissa. Tanssahteli ja nautti keväästä.

Aamupäivällä oltiin viemässä Kylätalo-kutsuja ilmoitustauluille ja jakamassa tv7- lehtiä postilaatikkoihin. Sen päätteksi isäntä tarjosi jäätelöt.

Huomennahan se kylätalon ilosanoman ilta on.


perjantai 14. toukokuuta 2021

Kesä kuvia

 Vai vieläkö pitäisi sanoa kevät kuvia? Mittari näyttää yli 20 astetta, eikös se silloin ole kesä :)



Tuossa kuvassa meidän vanhan sähkötolpan/kaapelin päällä istuvat "tirpat" ja heidän kesämökkinsä. Eivät yhtään välittäneet vaikka olin Elmon kanssa pihalla ja kuvasin.


Pieniä ovat kooltaan, täytyisi katsoa lintukirjasta mitä lintuja ovat. Ruskeaa ja valkoista päässä, vartalo näyttää harmahtavalta.




Valkovuokot kukkivat kovasti meidän takametsässä.




Ja joki virtaa.



Tässä takametsän puolelta kuvattuna. Jokihan kiertää meidän tonttia  niin, että kulkee ensin meidän tontin  takarajana,(savusaunan takana), sitten kääntyy mutkalle ja kulkee toista reunaa... se on kyllä jo naapurin puolta virallisesti, virallinen raja menee meidän pihatien sivussa, mutta naapuri ei juuri koskaan siellä käy. Eli voimme ihan vapaasti siellä kulkea. Meillä on muutenkin tuolla puolella asuva naapuri tosi mukava. Ja meidän Elmon paras kaveri :) Tai ainakin toiseksi paras, jos eräs koirakaveri on paras...

Piti jo lepotuolit hakea vintistä sekä päivänvarjo. Hyvää päivän jatkoa!


maanantai 20. tammikuuta 2020

Eiliseltä lenkiltä



Nyt olen kahtena päivänä peräkkäin käynyt lenkillä, eilen metsässä, tänään tietä pitkin. Eilen napsin kuvia metsästä. Olen kyllä "matti myöhäinen", kun vasta vähän ennen iltaa älyän lähteä lenkille. Niin tänäänkin, ilta jo hämärtyi kun tulin kotiin. Kuvat on kuitenkin eiliseltä, jossa meinasin myöhästyä taas auringon säteiltä.











Piti ottaa latvuksista ja taivaalta kuvia, kun sinne vielä paistoi aurinko :)

















Tänään ei sitten aurinkoa näkynytkään, mutta ei onneksi satanutkaan. Elmo tapasi kaikki kolme kaveriaan lenkillä :) Ennen lenkkiä kun olin päivälevolla, heräsin siihen, että Elmo oksensi matolle, syömäänsä kanakeittoa... onneksi sain sen putsattua.











Tänään on ollut tällainen hiljaiselo päivä,ja pyykinsilitys päivä.

maanantai 21. lokakuuta 2019

Tois puol jokkee




Tänään alkuillasta kiertelin syksyisessä metsässä, polulla ja pikkutiellä. Sieltä kuvattua. Meidän jokemme toiselta puolelta.












Lehtikuusia tuossa metsässä en ole koskaan oikein huomioinutkaan, mutta nyt metsässä oli ollut jonkunlainen harvennushakkuu ja nuo keltaiset lehtikuuset oikein pistivät silmään sieltä koivunrunkojen keskeltä...














Tuolla vesi iloisesti kuohui siltarummun alla.















Ruohoinen, lehtien peittämä pikkutiekin oli mukavan kirjava.













Tuosta olisi päässyt maantielle, mutta minä käännyin takaisin.















Takaisin tullessa kiipesin kaikkien kaadettujen puunrunkojen yli ihmettelemään ylhäällä kalliossa näkyvää aukkoa, jota en tiheämmän metsän aikana ollut huomannut...onko se kenties luola...





















...vähän tuli mieleen, jos siellä on vaikka ilves päivälevolla...







Sadekatoskin oli paikalla.















Takaisin tullessa huomasin, että nyt runkojen takaa näkyi meidän talokin ...sinne siis suunnistetaan, enää ei kuitenkaan pääse suoraan joen yli, niinkuin entisen sillan aikaan,vaan pitää kiertää uuden sillan kautta.












Joen vartta kulkiessani, joku sanoi "moi" juuri kun taiteilin pahimman kapean ja liukkaan paikan yli... kauemman naapurin rouvahan se sieltä tuli koiran kanssa, tiesinkin, että hänkin kulkee näitä samoja polkuja. Yleensä ei kyllä satuta samaan aikaan. Minulla ei ollut Elmoa mukana, koska Elmo oli tehnyt stopin ja kääntynyt alkumatkasta jo takaisin kotipihalle. Koira-kaveri emäntineen tuli kuitenkin meidän tienhaaraan (jossa Elmo istui odottamassa emäntäänsä), että koirat saivat moikata ja leikkiä vähän aikaa.




Semmoinen metsä-seikkailu.






maanantai 13. toukokuuta 2019

Kallioita ja muuta kuvattavaa





Täällä on tosi paljon kallioita, joka on tullut todettua. Ja usein niitä tulee kuvattuakin, varsinkin jos ei juuri sitä kalliota ole ennen kuvannut. Niinpä tuli taas Elmon kanssa lenkkeillessä kuvattua. Olin Elmon päästänyt irti ja sitä ei näkynyt, luulin sen menneen kotiin (kun olimme lähellä), niin kesken kuvaamiseni oksat rasahtivat ja minä katsomaan mikä eläin siihen tuli...no Elmohan se vain oli tullut katsomaan missä äiti viipyy :)







Mutta nyt niihin kalliokuviin. Tätä olin juuri kuvaamassa kun Elmo siihen rapsahti. Eli tämä kuva on otettu alhaaltapäin, eli , tuo "kalliopala" siinä "roikkui" kuin Damokleen miekka ylläni. Siksi en Elmoa nähnytkään kun tähyilin vain niska kenossa ylös.















Muita kallioita































Sammalvuode

























Kyllähän siellä muutakin maisemaa näkyi eikä pelkkiä kallioita.











































Eipä tässä kummempia... auto on kaverin "korjaamolla" ja mies siellä mukana. Toivottavasti saavat tarpeelliset osat vaihdettua. Hyvää päivän jatkoa!

lauantai 13. huhtikuuta 2019

Pilvistä lauantaita




Tänään on ollut tylsän harmaa päivä. Ja rannekin oli jo eilen illalla kipeä,ja aamullakin. Laitoin siihen tukisiteen. Ei mitään tietoa mistä se on kipeytynyt.... Iltapäivällä sitten läksin Elmon kanssa lenkille. Siellä huomasin, että myös polvi oli vähän kipeä, molemmat, sekä ranne että polvi vasemmalta puolelta. Vanhuus ei tule yksin.







Hyvin kuitenkin saatiin lenkki tehtyä. Tällaisessa "maan korvessa" mentiin alkumatka...Elmo tässä vaiheessa vielä irti, tuolla edessä näkyy mustaa :)














Sitten kun tulimme sivutielle, Elmokin joutui kiinni. Muutama sinivuokko ja leskenlehti tien reunassa piristi harmaata päivää. Aikamme sivutietä kuljettuamme tulimme taas toisesta suunnasta metsän poikki. Tästä meni ennen silta suoraan meille, tuolla puiden välissä näkyy valkoista, niin siellä on koti. Nyt jouduimme Elmon kanssa kiertämään uuden sillan kautta vähän kauempaa.














Kotona olen vielä vähän pääsiäistä koristellut. Olen hukannut pääsiäistipuni, niin tein lintulyhtyyn linnunpesän kuistille.



























Kahdesta kaupasta katsoin kukkamultaa, ihan sisäkukille, mutta en löytänyt... Tämänkin Amarylliksen poika pitäisi laittaa omaan ruukkuunsa. On jo melkein isompi kuin äitinsä.













Kaktuskin alkoi taas kukkimaan. Tosin vain hieman.













Mukavaa lauantaita!

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Kuvat edellä




Tänään kävin Elmon kanssa metsässä hankikanto kävelyllä.














Oli myös hyvä tilaisuus käydä ottamassa joka vuotiset kuvat jääputoukselta. Putous kokonaisuutena oli likaisen värinen, niin otin vain pikku näkymiä.







"Tippukiviluola :)"






























Tässä eläväpintaista jäätä.





Kuvasin myös joen toiselta puolelta meille päin. Kun minusta tää on kiva näkymä...kun rakennukset on rivissä joen rannalla. Tosin meillä on vain savusauna joen varrella, tässä ensimmäisenä näkyy...
Sen jälkeen on naapuri-mökki punaisine rakennuksineen ja sen jälkeen toinen keltaisine rakennuksineen.












Eräänä päivänä kuvasin ikkunasta auringonlaskua.































Mukavaa sunnuntaita teillekin :)


torstai 29. marraskuuta 2018

Toisin kävi...




Tänään minulla oli vakaat aikomukset lähteä kaupunkiin, soppakirkkoon ja sen jälkeen oli tarkoitus lähteä leffa-teatteriin katsomaan Oma maa-elokuva, kun minua se on kiinnostanut. Miestä ei niinkään. Piti aamulla jo lähteä, kun mies haluaa aina aamusta liikkeelle. Vaan toisin kävi, mies sai mennä yksinään.





Yöllä jo kuulin vatsan pitävän elämää, ja aamulla olikin maha sekaisin, niin hylkäsin koko ajatuksen kaupunki reissusta, kun ei ollut mikään pakko lähteä. Ei ole tullut täysin noudatettua FODMAP - ruokavaliota, niin siitä se taas johtui, tietty. En vaan jaksa sitä orjallisesti noudattaa, ja on siinä tietysti kysymys siitäkin, mitä milloinkin sattuu kotona olemaan. Nyt kun ei ole ollut riisikakkuja kotona, kun en ole muistanut ostaa, niin olen syönyt näkkileipää, jossa on kuitenkin ruista. Ja vehnähän on kai kaikkein pahin, ja välillä tulee syötyä pullaa kahvin kanssa. Varsinkin kun mies kaipaa aina jotain makeata kahvin kera.












Tuota Fodmap-ruokavaliota on siis suositeltu minulle "ärtyvän suolen oireyhtymään". Ja kyllä se auttaakin, jos vain jaksaisi sitä noudattaa. Paljon paremmassa kunnossa on ollut vatsa viimeaikoina.





No mutta, nyt minulla olisi sitten iltapäivälle asti aikaa tehdä jotakin hyödyllistä...saa nähdä tuleeko tehtyä. Pyysin miestä tuomaan kaupunkireissulta riisikakkuja ja kissanruokaa...kun sekin alkaa olla lopussa. Siivous-inspistä odotan...ei vaan meinaa millään tulla :)







Ei ole oikein minkäänlaista joulunalus tunnelmaakaan tullut, vaikka jokusen joulukortin olen tehnyt. Ja kuukauden päästä joulu on jo ohi. Loppuun kuva Elmosta yhden päivän metsälenkiltä. Elmo meni joen leveän kohdan jäälle kävelemään...onneksi kesti. Tuossa paikassa olen nähnyt Elmon yhden ainoan kerran uivan, ensimmäisenä meillä olo kesänään. Sen jälkeen sitä ei ole uinti kiinostanut.











Pirteämpää päivää teille!

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Harmaavalkoista



Alkuillasta kävin lenkillä, alkoi jo hämärtää, mutta ihmeen hyviä (siis valoisia) kuvia sai vielä...johtuiko sitten kuuran peittämästä nurmikosta, pensaista ja puista. Ne taisivat valaista maailmaa.













Näytti jo vähän talviselta.













Tämä oli ikkunasta otettu.














Tänään olimme puolilta päivin omalla laavulla paistamassa makkaraa ja keitin myös nuotiolla pannukahvit. Elmo oli tietysti mukana kerjäämässä makkaraa. Tosin se oli niin maustettua makkaraa, ettei Elmolle uskaltanut antaa kuin pienen palan. Itsekin mietin uskallanko ottaa vatsan takia tulista makkaraa, mutta vähän uskalsin kyllä.













Pannukahvia joimme mukilliset laavulla ja loput pistin päiväkahviksi termoskannuun. Tässä nokipannu vietynä sisälle huuhdottavaksi.













Rasmus ei odota huuhtomista vaikka hellalla onkin :D Sopii kyllä väritykseltään näihin harmaan valkoisiin kuviin.













Joki oli jo pikkuisen jäässä.













Tällaista harmaata tänään.