Luin uudestaan Tapani Sopasen kirjan , joka kertoo Kerttu Seestie-Leskisestä. Hänen ihmeellisestä , usein uskonvaraisesta toiminnasta rakennuttaessaan vammaisten lasten hoivakotia, josta pienestä alusta kasvoi monien rakennusten Kivalakylä.
Kerttu Seestie-Leskinen vammautui "puoskarin" käsissä jo pienenä tyttönä ja kävi kuoleman portailla asti. Vastoin odotuksia hän kuitenkin pitkän sairaala-ajan jälkeen kuntoutui niin paljon, että pystyi kainalosauvoilla kävelemään, vaikka oli joutunut menettämään toisen jalkansa.
Hän oli kuitenkin iloinen ja sisukas nuori nainen siinä vaiheessa kun avioitui ja saivat kaksi poikaa. Avioliitto päättyi kuitenkin eroon miehen uskottomuuden takia, ja jo sen avioliiton aikana Kerttu oli kaivannut takaisin nuoruutensa vahvaan uskoon.
Hän sai Jumalalta näyn vammaisten lasten kuntoutus kodista, ja eron jälkeen muutti poikiensa kanssa pieneen maalaismökkiin, jossa joutui/sai jo elää osittain uskon varaista elämää. Esim. naapuri kävi lattian alla olevasta kellarista perunoita hakemassa (kun Kerttu itse ei sinne voinut kainalosauvoilla mennä) ja sanoi, että enää perunoita jäi vaan yhdeksi kerraksi...kummallisesti niitä riitti kuitenkin koko talven, vaikka niitä ei lisättykään kellariin...joka kerran jäi "vain yhdeksi kerraksi..."
Pikkuhiljaa Kertun suuri luottamus Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa kasvoi entisestään ja niin Kerttu, joka oli jo kirjoittanut kirjeitä ja toimittanut lehteä työ näystään, sai vuonna -52 perustaa Suomen Invalidilasten Orpokoti Kivala ry:n. Ja niin pikkuhiljaa alkoi Kertun unelma vammaisten ja orpojen hoitokodista lähteä liikkeelle...
Uskollinen ystäväpiiri, jolla oli sama näky, alkoi kasvaa ja näky toteutua... Jos saatte kirjan käsiinne, kannattaa lukea...on tosissaan Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta ja johdatuksesta kertova kirja.
