Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulua. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. joulukuuta 2023

Joulun alkua

 Heippa! Kiva, että tää blogi  toimii,  kun luulin jo viimeksi, että se lukittui. Tänään oltiin kaupungissa Evästä päivään ruokailussa. Siellä oli myös kuorolaisia laulamassa. Käytiin myös kaupoilla katsomassa ja jotain pientä tuli ostettua. 

Meillä oli eilen kasaantunut kierrätys pisteelle vietäviä iso kasa eteisen nurkkaan, niin kun käytiin  kaupalla, eikä muistanut niitä ottaa, niin Mini oli silpunnut ne pieniksi ja levittänyt pitkin eteisen lattiaa. Isäntä sanoi, että haistoi ruuan hajun niistä. Niin varmaan olikin.

Pikkuisen laitoin eilen joulua, eli laitoin jouluvaloja ulos ja sisälle ja vaihdoin kukalliset keittiön verhot toisiin. Pieni muotoista tää joulun laitto on meillä ainakin vielä.

Isännälle ostin myös pienen lahjan , tosin laitan vielä lisää. Joko te olette alottaneet joulu puuhia?

Ps. Ilmeisesti lukittui vaan kuvat.

sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Hyvää pakkas aamua!

 Isäntä on ollut Vivamossa harkoissa, niin meikäläinen innostui aloittamaan "joulustelun"...

Tuossa kranssissa on valot, vaan eivät tuossa päällä, kun piti vaihtaa patterit. Unikko verhot saavat tuoda jouluista punaista tänä vuonna.



Nyt on siis joulustelut aloitettu, siitä pikkuhiljaa lisääntyy.

Ulkovalot pitäisi seuraavaksi laittaa, vaan on turhan kylmä. Ja odotan kunnes isäntäkin on kotona, on helpompi kahdestaan laittaa.


Tällaisen jakkaran päällysteen olen virkannut, kun sisällä on viileätä, niin on lämpimämpi istuakin ja onhan se värikkäämpi kuin pelkkä musta.




Lämpöä saadaan kakluunista :)


Meillä toinen ulkomittari näyttti aamulla 18 astetta ja toinen talon toisella seinällä näyttää edelleen 25 astetta...kumpi lie totuus.

Pakkasta kumminkin! Tuskin tänään menen lenkille palelemaan, eilen olin ja jo silloinkin oli kädet jäässä, kun oli sauvat, vaikka oli rukkaset kädessä.

Hyvää pyhää!