Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. huhtikuuta 2022

Juhlaa ja kipua

 Eilen oli uuden seurakunta-tilan viralliset avajaiset. Monista seurakunnista oli pastoreita toivottamassa siunausta uudelle paikalle. Hieno srk-paikka on nyt. Juhlan keskellä minulla oli selkä taas tosi kipeä, ja kun oli kaksi tilaisuutta ja välissä kahvit, niin oli paljon istumista, joka tuntui tekevän pahaa selälle. (Ihan kodin siivouksesta oli mulle tullut tuo selkäkipu, joka paheni sitten istuessa). Tänään on jo jonkun verran parempi, kävin Minin kanssa lenkilläkin. Isäntä on on pääsiäisnäytelmän harkoissa. 

Laitoin kaksi villaista selän lämmitintä selkää lämmittämään. Sekin auttaa. Harmittaa kun tuo selkä on aina välillä siivouksen jälkeen ruvennut vaivaamaan, ei tykkää kumartelemisista ja nostelemisista. Ja jonkinlaista iskias-kipua voi olla nyt myös kun tuntuu lonkassa.

 


 Tämä kuva on huhtikuun kalenteri kuva. Ei täällä vielä leskenlehtiä näy.

Joskus saimme ruuan jakelusta kaksi pakettia piparitaikinaa. Ovat olleet pakasteessa. Nyt sain vihdoin toisen paketin leivottua, isännälle. Itsehän en voi sitä syödä. En löytänyt pipari muotteja, kun meinasin sydämiä tehdä... niin tein vähän isompia pipareita muovisella purkin kannella :)


Aika vaaleiksi jäivät, kun pelkäsin että palavat.

Broilerikastiketta tein samalla, ruskistin kanan palat vähän kerrallaan, laitoin joukkoon mausteita, lihaliemikuution ja vettä ja laitoin uuniin hautumaan.

Itselleni ei sattunut olemaan mitään muuta gluteenitonta ruokaa kuin leipää, niin tein vanhan ajan malliin...murensin leivästä paloja ja kastike päälle. Hyvää oli, vähän vähempi suola olisi kyllä minulle riittänyt...isäntä kyllä tykkää suolaisesta. Kun vahingossa tuli suolaisempaa.


Hyvää viikonloppua kaikille!

Ps. Metsäntyttö kyseli siitä pöydästä, jonka sain, niin se on vaan sellainen pikku pöytä, samanlainen kuin meillä on entinenkin. En vielä ole sille keksinyt virkaa, jos en keksi, niin sitten ehkä toteutan sen idean, jonka sen saadessani ystävältä sain, eli laittaa pihalle kesällä kukkapöydäksi.


keskiviikko 8. syyskuuta 2021

Ässällä alkavat ja lukemista

 Tänä aamuna, mies ehdotti, että lähdetäänko käymään Salossa... no loppujen lopuksi se vaihtui Sammattiin, mutta ässällä alkavia molemmat. Ja matka oli huomattavasti lyhyempi, pihiys iski ...

Unohdin ostaa kauramaidon, tai käskeä ostamaan, kun isäntä kävi kaupassa ostamassa ranskalaisia. Tein uunissa ranskalaiset ja paistettua naudan lihaa. Samalla uunin lämmityksellä tein kaksi gluteenitonta omena-piirakkaa.

Nyt pitäisi hakea kaupasta kauramaitoa ja samalla gluteenitonta vaniljakastiketta omenapiirakan kanssa. Onneksi vielä toistaiseksi on lähikauppa, joskus vuoden päästä se ehkä häviää :(

---------


Niinpä tuli tehtyä, ja nyt on kahvit nautittu gluteenittoman omenapiirakan ja gluteenittoman vaniljakastikkeen kanssa. Toisen omenapiirakan laitan pakkaseen.

 

Eilen kaupungissa käydessä kävin myös kirjastossa ja lainasin sieltä kaksi ohutta kirjaa, molemmat saman kirjoittajan elämästä kertovia, ensimmäinen tuli jo luettua. Kirjat ovat Elise Tykkyläisen kirjoittamia omasta elämästään.

Ensimmäisessä kirjassa kerrotaan kuinka suomalainen nuori Elise , joka oli Egybtissä matkustelemassa ja seikkailemassa, rakastuu beduiinimieheen ja synnyttää hälle lapsen. Mies on väkivaltainen ja Elisen elämäon vaikeaa.

Lapsen synnyttyä  Elise pääsee pakoon väkivaltaista miestään suomeen vauvan kanssa. Kuitenkin hän menee takaisin kolmen vuoden päästä, koska kokee  ilmeisesti velvollisuudekseen antaa lapsen isän tavata lapsen...


 

 

Tästä alkaa toinen kirja, jonka vasta aloitin, ja jo alussa huokailin, että voi sentään, kun lapsen isän väkivaltaisuus tulee heti esiin...

Ehkä minun ei pitäisi lukea tuollaisia kirjoja, kun sitä perheväkivaltaa oli ensimmäisessä avioliitossani... Mutta haluan kuitenkin lukea tuon jatko-osankin, miten se päättyy...

Tämmöistä tänään.


tiistai 27. huhtikuuta 2021

Joululta..

 Tein jouluksi olevinaan kaurakeksejä. Ei siinä mitään, mutta olin katsonut "kiireessä" sokerin määrän väärin. Niistä tuli yltiömäisen makeita ja kovia. Laitoin ne kyllä kauniiseen purkkiin :)



Siinä ne ovat puuhellan reunalla olleet (kun puuhellaa aika harvoin käytämme, niin sen päälle kertyy muutenkin vaikka mitä, koska keittiössä ei ole mitään tasoja, paitsi tiskipöytä ja ruokapöytä).

Koska keksit olivat liian makeita ja hyvähampaisille sopivia, isäntäkään ei ole tekareilla niitä voinut syödä,vaikka muuten on perso makealle. Joten minä olen tässä neljän kuukauden aikana aina silloin tällöin ottanut palasen keksistä, nyt on viimeiset menossa...

 


 

... eivät ihan hukkaan menneet.

Oletteko te onnistuneet tekemään jotakin leipomista/ruokaa väärin katsoituilla ohjeilla?

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Pientä leivontaa

 



Tänään miehellä on muuta menoa ensin ja sitten rokotus. Minä tein gluteenittoman omenapiirakan. Ai että, se maistui hyvältä. Piti kaksi palaa syödä kahvin kanssa, varsinkin kun "eturuuaksi" olin syönyt vain kaksi leipäpalaa, kun en viitsinyt itselleni sen kummempaa tehdä. Olisin tietysti voinut uunissa tehdä samalla jotain ruokaakin, mutta ei nyt tullut tehtyä. No, kananmunia keitin hellalla, kun huomasin, että niitä olikin entisiä, ja olin pyytänyt isännän tuomaan niitä kaupasta.


Ulkona on hieno sää, mutta viileä tuuli. Kävin ulkona katsomassa josko olisin juonut kahvit siellä, mutta liian viileä oli ainakin vielä. Ei ollut tuulensuoja paikkaa. Joku helikopteri ilmeisesti meni kovalla metelillä, ja Elmo sai hepulin, kun pelästyi sitä...juoksi vain edestakaisin, muttei tullut sisällekkään..


Rokotuksesta ei tullut muuta, kuin käsivarsi kipeytyi ja piti ottaa yöksi särkylääke. Nyt se on jo vähän parempi.

Yhtenä päivänä sain tietää, että silloinen poika, joka oli kanssani samalla luokalla pitkän aikaa, oli kuollut. Tuli vähän surullinen olo kun nuorena oltiin hetken aikaa vähän enemmän kuin pelkkiä koulukavereita. Vaikka ei nuoruus ajan jälkeen  ole oltu missään yhteydessä. Kai se johtui siitäkin, kun olin joku aika sitten juuri lukenut vanhasta päiväkirjasta hänestäkin.

Leppoisaa lauantaita!


torstai 16. heinäkuuta 2020

Lintuja ja kelloja



Aiemmin vintissä "rapistellessani" löysin tuon vanhan pienen hyllyn, ja tuli mieleen laittaa kaikki kuistin ikkunalla istuvat linnut samalle hyllylle, ja myös lasilinnut sisältä. (Meni sinne yksi jänökin :)










Nyt on lintujen ystävän tekolinnut samassa ja pihalla ilahduttavan paljon eläviä lintuja :)




Kun nyt kerran ryhmitellään, niin savikellot pääsivät pihapuuhun roikkumaan, isointa lukuun ottamatta.









Tai ehkä on väärin sanoa pihapuuhun, mutta kuitenkin pihatien reunassa olevaan tammeen, vaikka se periaatteessa onkin jo naapurin maata. Tuon ruosteisen lyhdyn mies oli laittanut sinne jo aikaa sitten.



Olen vähän kyllästynyt noihin vanhoihin koristeisiin, niin olkoot nyt ulkona. Isännällä on tänään näytelmän kenraaliharjoitus, huomenna onkin sairaalassa käynti niin, joutuu huomisen olemaan poissa.



Tein tänään raparperi-juomaa ja gluteenittoman raparperipiirakan, kyllä täytyy todeta, että olisi kaivannut vaniljakastiketta tai jäätelöä seurakseen, kun oli sen verran väkevää. Kun sitä kahvin kanssa maistoin. Muuten mureaa kyllä.











Raparperijuoma on jäähtymässä, niin kohta pullotan sen.  Torstaiset terveiset täältä!

tiistai 26. toukokuuta 2020

Kaikenlaista



Siitä sydämestä,josta kerroin eilen, innostuinkin sitten tekemään vähän erilaisen koristeen. Ne ruusut eivät oikein siihen sopineet, niin laitoin muuta tilpehööriä, jota löysin askartelu-jutuistani. Se päätyi kuistin seinälle.











Kuistille vaihdoin eilen kesäverhot, tehdyt rikki menneestä pussilakanasta. En kyllä oikein ole tyytyväinen noihin,mutta olkoot nyt hetken aikaa.
















Eilen oli eräs tuttu rouva meillä käymässä piha-kahveilla, niin oli niin kuuma auringossa, että piti nuo kuvan olkihatut kaivaa vintistä meille rouville, nyt jätinkin ne kuistille.
Tänään sitten kokeilin uutta ruoka-ohjetta, siihen tuli kaikenlaista vihannesta, riisiä ja jauhelihaa, minä tosin laitoin jauhista. Hyvää tuli, muuten paitsi, että neste (kanaliemikuutiosta) oli vajunut uunissa sen verran, että ihan päällä oli kovempia riisejä. Ei se tahtia haitannut.




Tässä kuva ennen uuniin panoa.











Samalla paistoin gluteenittoman omenapiirakan, sen nimi oli helppo omenapiirakka, ja oli nimensä mukainen :)











Ihan hyvin onnistui gluteenittomista jauhoista, vaikka oli tavallisista jauhoista ohje.




Laitan tähän ohjeen, jos joku haluaa:




Helppo omenapiirakka



1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja (minä käytin gluteenittomia jauhoja)
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
1,5 tl leivinjauhetta
1 dl öljyä
1 dl rasvatonta maitoa (minä käytin kauramaitoa)




Sekoita munat ja sokeri. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet + öljy ja maito.
Levitä piirasvuokaan, levitä päälle omenalohkot + esim. ruokosokeria (minä en laittanut mitään sokeria päälle).
Paista 200:ssa asteessa 25-35 min.




Makoisaa päivän jatkoa!



sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Joulua kohti hyvillä mielin...



Vielä täällä kirjoitellaan, ei niin kiire ole, etteikö kerkeis kirjoittamaan :) Tänään tein valmiiksi gluteenittoman taikinan joulutorttuja varten jääkaappiin. Huomenna sitten leivon tortut ja teen kakun (toivottavasti onnistuu), saa itsekin syödä luvan kanssa, kun tulee molemmat gluteenittomia :)
Kun meillä on vain pieni pöytäkuusi, niin laitoin joulupalloja lamppuun roikkumaan, niinkuin joskus aikaisemminkin











Valotaulukin sai uudet paristot, niin taas toimii.












Joululaatikot ostin valmiina, niinkuin ennenkin. Saarioisten äidit osaavat :) Muistan kun kerran tein itse porkkanalaatikon, niin ei ollut kovin suosittu :D
Kinkkua ei tänä vuonna ole, mutta on muuta lihaa/leikkelettä. Rasmus makaa mun sylissä, kun kirjoitan...pehmoinen ja lämmin ystävä <3

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Viikon puolivälin mietteitä









Juhannusruusu uusinta kierroksella.





Mitähän se Sesse tässä aikoo?












Ei menny niinkun Strömsöössä tämäkään. Meidän uuni ei paista kunnolla. Ohjeen paistoajat ei pidä paikkaansa. Täytyisi laittaa vanha puu-uunin lämpömittari taas sähköuuniin ja katsoa mikä sen todellinen lämpötila on...
Olin törmännyt ruokaohje-vihkoa katsellessani ohjeeseen "mökkiläisen pikapulla" ja päätin kokeilla sitä. Vaan hyvin likilaskuinen ja puoliraaka pullan tekele siitä tuli :( No, kyllä se kahvin kanssa menee, osa on jo syöty.











Tuollaisen kaura/margariini-kuorrutteen olin siihen laittanut.






Asiasta toiseen. Olen lukenut Eira Pättikankaan pohjalais-kirjoja, niin että kohta alan puhuakkin pohojalaasta...












Kuten varmaan ootte huomannutkin tykkään lukea vanhan ajan elämästä, ja siitähän noissa kirjoissakin on kyse. Nyt on menossa tuo Jäljet veräjällä. Se vaan kun sängyssä lukee, niin vaikka oli olevinaan väsynyt ja haukotteli kun yläkerran makkariin lähti, niin sitten kun tunti-puolitoista myöhemmin lopettaa lukemisen, niin kirjan tapahtumat ja kaikki muut ajatukset vaan pyörii päässä, ja minä pyörin sängyssä... Eilen illallakin meinasi tulla ihan ahdistus, kun ajattelin asioita ja elämää. Ei saisi antaa pelolle ja ahdistukselle valtaa. Onneksi hengelliset laulut soivat usein päässä, ne lohduttavat ja rauhoittavat.
Yleensä kun mies tulee myöhemmin nukkumaan, niin silloin tai sen jälkeen kohta lopetan lukemisen ja yritän nukkua.





Eilen tuli tehtyä puutarhatöitäkin,kun ei ollut niin kuuma. Nyt on pitkän pensasaidan alun alustat kitketty ja pensaat kasteltu, siinä saavat kasvaa pituutta. Ja toissapäivänä ensimmäistä kertaa ajoin sitä päältä ajettavaa ruohonleikkuria, kun mies opetti sen käyttöä. En kyllä tiedä muistaisinko tältä istumalta sen käytön, mikä vipu pitää olla missäkin asennossa, mutta eiköhän tuohon saa lisäopetusta jos on tarpeen... :)




Mukavaa viikon puoliväliä!


lauantai 2. kesäkuuta 2018

Pilviä ja hellettä



Täällä on tullut taivaalle pilviä, valkoisia ja vaaleanharmaita...saa nähdä pystyvätkö kehittymään sadepilviksi...
Oltiin jakamassa lehtiä postilaatikkoihin naapuri-paikkakunnalla. Kyllä oli pilvistä huolimatta aurinkoakin ja liian kuumaa. Tuntui jo loppuvaiheessa , että alkoi päätä särkemään ja kun ei ollut sukkia, niin kengät hankasivat varpaita...




Aamupäivällä käytiin kauppareissulla, meinattiin takaisin tullessa ajaa naaras-fasaanin päälle. Se sulautui niin vaaleanruskeaan hiekkatiehen, että jos mä en olisi huudahtanut, niin isäntä ei olisi kuulemma sitä nähnyt. Kotona laitoin uunissa ruokaa ja samalla raparperipiirakan (raparpereja olis tuoreitakin, mutta kun sitä on vielä pakasteessakin, niin piti ottaa sieltä).














Syötiin ruoka ulkona etupihalla, kun siihen ei paistanut aurinko. Sen jälkeen lähdettiinkin sinne lehtien jako reissulle. Pihassa kaikki kukkii ja nopeasti.






Juhannusruusut...



















Kimalaisten iloksi.








Kesäkukat.....





















Unkarinsyreeni aloittelee....













Lupiinit....













Nyt menen keittämään kahvit ja maistetaan raparperipiirakkaa :)

torstai 5. huhtikuuta 2018

Sumua ja leipomista



Tänään mies lähti aamulla jo ennen mun heräämistä kaupunkiin, auto meni korjaamoolle ja mies itse sillä aikaa käy soppakirkossa ja hengailee kaupungissa. Illalla sitten on taas Kylätalolla hartaus, jossa tällä kertaa me olemme vastuu-vuorossa. Eli ei nyt tule ketään muuta pitämään puhetta, mutta "todistaja" eli uskostaan kertova on jo pyydetty valmiiksi. Toivottavasti musiikkiväkeä ilmaantuu myös. Tällä kertaa ystäväkään ei kerinnyt leipomaan sinne, joten luultavasti mennään osto pullalla, en oikein luota omiin leivonta taitoihini, kun ei koskaan tiedä miten ne leipomukset onnistuu :(









Ulkona on sumuinen päivä ja ulkomittari näyttää +6 astetta. Facebook muistutteli mua äsken vuosi sitten julkaistusta kuvasta, jossa leskenlehdet kukkivat. Nyt ei niistä ole vielä tietoa.









Tuohon asti kirjoittelin aamulla. Tässä välillä tein tonnikala-metvurstipitsaa ja leivoin nyt kuitenkin samalla banaani-suklaa kakun. Tässä ohje kirja kakulle.



















Se on vielä jäähtymässä, joten en tiedä miten se onnistui, siihen tulis vielä vähän kuorrutusta ja sit voi maistaa yhden kapean palan, että kelpaako se Kylätalolle...vai pitääkö jättää kotiin viikonlopuksi :) Ja onko se liian pieni kylätalolle...en ole koskaan ennen tehnyt tuota kakkua, niin en tiennyt laittaa isompaa taikinaa.















Tässä valmis kakku








Äsken kun siivoilin keittiötä leipomisen/ruuanlaiton jäljiltä, niin kaksi joutsenta lensi ja laskeutuivat tuohon meidän vastapäiselle pellolle. Ja lintulaudalla oli töyhtötiainen, tavanomaisten tali- ja sinitiaisten sijaan. Joutsenet näkyvät edelleen olevan tuolla pellolla. Ja nyt sinne on tullut myös viisi kurkea. Se on kevät nyt :)






Mukavaa kevättä :)


















perjantai 22. joulukuuta 2017

Emännän töitä


Tämä ihana paperitaulu on lapsuuskodistani. Rakastin sitä ja sen tunnelmaa lapsena/nuorena...ja vieläkin :)















Tänään mentiin ensin joulun ruokaostoksille heti aamulla, niin selvittiin ilman ruuhkaa :) Ja noista yläkuvassa olevista peuroista, tuli mieleen, että kauppareissulla ihan lähellä kirkonkylän keskustaa kaksi peuraa ponkaisi tien yli meidän edestä. Onneksi ajoimme hiljaa.








Sen jälkeen mies lähti kaupunkiin diakonia-hommissa auttamaan. Minä rupesin emännän hommiin, eli ruuanlaittoon ja leivontaan. Useampi tunti siinä meni, kun piti osittain eri aikaan paistella, kun ei uuniin sovi/tai oikeaan lämpöön/tasoon.





Meillä oli ollut pakasteessa kaksi isoa rasiallista juures-sosetta (muistelin aikaisemmin, että se oli lanttusosetta ja ajattelin tehdä siitä laatikon jouluksi isoon uunivuokaan). No, vaikkei se lanttua pelkästään ollutkaan, (mikä oli toisaalta hyvä asia,kun kaikki eivät siitä pidä),niin pysyin ennekkosuunnitelmissa ja tein siitä "juures-laatikon".
Seuraavana oli teon alla kukkakaali-vuoka, se mahtui samaan aikaan juureslaatikon kanssa uuniin.
Sen jälkeen samoille lämpimille joulutortut seka pakasteesta sulatettu perunamuusi kattilaan ja uuniin lämpiämään.Sitten ei enää tarvinnutkaan, kuin makkaraa ja sitä kukkakaalivuokaa muusin kanssa ruuaksi. Itse söin...saa nähdä mitä vatsa niistä tykkää...miehelle jätin ruuat odottamaan.









Kaksi joulutorttua jätin myös meille pöytään kahvin seuraksi. Isäntä ei ole vielä tullut kotiin, ei osannut aamulla sanoa mihin aikaan he menevät niitä joulukasseja viemään. Itsekin olin kerran kolmantena tuollaisella joulukassin jako reissulla, silloin kun asuttiin vielä kaupungissa.







Saunasta oli palanut lamppu,ja kun menin sitä melko pimeässä vaihtamaan ja kiersin sitä, niin eikös koko lamppu (siis ei vain hehkulamppu) kiertynyt irti :( En ruvennut sitä siellä hämärässä tuhraamaan, kun tortutkin olivat uunissa...täytyy miehen kanssa yhdessä sitä katsoa. Toivottavasti sen saa paikalleen, tai muuten joudutaan huomen illalla kylpemään kynttilän valossa...vaikka hyvinhän se joulusaunaan sopisi. Vanhin poikakin on tulossa huomen illalla myöhään, haetaan hänet taajamasta pikavuorolta.
Ulkona alkoi pienesti pyryttämään lunta, ja vielä äsken paistoi aurinko... En siis kerinnyt aurinko-aikana ulos. Mutta ei tässä muuta...lyhtyjä pitäisi laittaa ulos ja vaihtaa patterit niihin onnettomiin led-valosarjoihin.





Ehkä vielä huomenna tapaamme :)





keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Seurustelua tilkkujen kanssa ja muuta höpinää




Olen "tuhonnut" kangasvarastojani. Ja saanut aikaiseksi kolme tilkku-tyynyn päällistä.







Ensin vihreän...














sitten keltaisen...













...ja viimeksi tänään sinisen...














Taustapuolet kaikissa on yksiväriset. Vihreässä vaaleanvihreä, keltaisessa luonnon vaalea (kun ei ollut keltaista isompia paloja) ja sinisessä kirkkaan sininen. En tiedä jaksanko niihin vetoketjuja laittaa, vaan ompelenko vain kiinni kun tyyny on sisällä. Punaisen vois vielä tehdä, ehkä :)







Mulla oli myös facebookissa ja sen Kierrätysideat ryhmässä myös nuo aiemmat pikkuhatut ja kyselin ideoita....yhteensä kaikista tuli tällaisia ideoita: Kortteihin koristeeksi, hius-koriste, korvakorut, rintakoru, neulatyyny, barbeille hattuja...







Yhden vähän isomman tein, jota en ainakaan vielä ole koristellut, vaan barbi sai sen ihan sillään. Neitosella on niin paksut hiukset, että piti laittaa nauhat vanhan ajan tyyliin, että pysyi päässä :)














Mies oli eilen taas avustamassa ruuan jakelussa ja sai sieltä kaksi pitsapohjaa, jotka olivat rullana. Ne olivat siis raakaa taikinaa rullattuna. Tänään piti sitten tehdä pitsaa. Otettiin taas sitä mitä kotoa löytyi. Eli levitettiin taikina levyt pellille, päälle valutettua tomaatti-valkosipuli murskaa, sitten pakastimesta sulatettua tomaattista jauhelihakastiketta päälle, paprikamaustetta, mustapippuria ja pitsamaustetta sekä juustoraastetta, ja uuniin.













Kaksi palaa söin itse ja hyvää oli. Mies ei ole vielä tullutkaan, on tänäänkin vapaaehtois-keikalla, ovat käyneet hakemassa Vantaalta leipiä huomiseen ruokailuun ja leivän jakeluun.






Samassa uuninlämmössä tein myös pienen omenapiirakan pakasteesta sulatetuista viime kesän omenalohkoista. Vähän erilaisella ohjeella tein, siihen tuli kauraryyni-sekoitus päälle. En vielä ole sitä maistanut. Eiköhän tuo liene hyvää kahvin kanssa, vielä parempaa olisi jos olisi vaniljakastiketta sen kanssa. Jos mies soittaa ennen tuloaan vielä, niin vois pyytää sitä tuomaan vanijakastike-purkin :)







Ulkona aurinko paistaa taas vaihteeksi ja tuulee... Aurinkoa sinullekin!










perjantai 2. joulukuuta 2016

Päiväni murmelina...




Tänään aamupäivällä tunsin itseni murmeliksi, kun ravasin kolmen kerroksen rappuja edestakaisin :) Hakemaan puita kellarikerroksesta, yläkertaan laittamaan tuli kakluuniin, alakertaan laittamaan myös tulet, hakemaan lisää puita kellarista, alakertaan heittämään matot tuulettumaan ulos, välillä katsomaan onko yläkerran tuli kunnolla syttynyt, alakertaan imuroimaan, kellarikerrokseen hakemaan tytön pestyjä pyykkejä, laittamaan ne keskikerrokseen sisälle lisäkuivatukseen, ulos laittamaan linnuille lisää siemeniä jne.
Aamu oli taas ollut sellainen, että hitaasti käynnistyin ja kello oli jo lähempänä yhtätoista kun aloin siivota alakertaa. Siksipä tuo tohina... Vaan hyvimpähän tuota kerkesin siivota ennen miehen tuloa kaupungista ja laittaa ruuankin. Itse jo söinkin. Mies ei ole vielä tullutkaan.















Eilen oli Kylätalolla meidän Ilosanoman illan joulujuhla, olikin 24 henkeä. Minä en kerinnyt laskea, mutta ystävä laski. Mukana oli Lähetyspiiriläisiä, meitä "Laulusiskoja" ja muita seurakuntalaisia ja ystäviä. Osa-aikainen pastorimmekin oli mukana. Mieheni oli tilaisuuden vetäjänä. Me Laulusiskot lauloimme ja yksi meistä säesti kitaralla, yksi Laulusisko lauloi yksinlauluna "Varpunen jouluaamuna" ja kertoi uskoon tulostaan. Pastori puhui ja samoin toinen "veli". Yhteislauluina oli joululauluja.





Tarjoilutkin oli tietysti tavallista runsaammat. Ei kuitenkaan kahvituksen lisäksi puurotarjoilua, niinkuin viime vuonna. Sen sijaan sulhaspiirakoita ja munavoita sekä tiikerikakkua, joulutorttuja, pipareita, kahvia ja teetä. Ystävä auttoi tarjoilujen valmistamisessa. Hän paistoi tortut ja teki munavoin. Minä paistoin piirakat raakapakasteesta, ja hankin tiikerikakun eräältä "kotileipurilta", joka myy tuotteitaan. (Ei tarvinnut jännittää, että onnistuuko, jos olisin itse yrittänyt sen leipoa :)Muuten kyllä taisin vähän jännittää tarjoilujen esille laittoa ym kahvinkeittoineen, tarjoilujen riittävyyttä ja sitä keittiö-hössötystä siinä alussa. Koska mulla on sellainen vaiva, että jännittyneenä nielen ilmaa koko ajan ja sitten on vatsa kipeä. Otin vatsalääkkeen siellä, mutta silti kotona piti mennä vatsalleen lattialle, kun niin kouristeli mahaa. :( Yliherkkä, mikä yliherkkä...







Tämmöisen tulitikkulaatikon tonttuineen näin eräässä pikkupuodissa, itse kun kiinnostun kaikista ideoista, niin pistin mieleen ja tein kotona siitä oman kokeiluni. Tämä on vähän isompi rasia, kun siinä on ollut joskus sellaisia pitkiä tulitikkuja.












Voin laittaa siihen tavallisia tikkuja ja se voi olla meidän "jouluaski"...







Hyvää viikonlopun alkua kaikille!















tiistai 5. heinäkuuta 2016

Pyörremyrskykö?



Pyörremyrsky nimeltä Sesse on häärinyt keittiössä, ja tällaista jälkeä siitä seuraa :)



















Aamulla kurkistin aina vaan täynnä olevaan pakastimeen, ja ajattelin, että pakko se on jotain vanhoja saada sieltä pois, jos meinaa sinne uutta satoakin mahtuvan... Niinpä kaivoin sieltä omenalohkoja pari rasiaa, punaherukoita saman verran sekä rasiallisen mustikka/mansikka-sekoitusta. Toinen omenalohko-rasia oli jo niin ikivanha ja lohkot ruskettuneita, että se päätyi kompostiin.
Punaherukoista ja mustikka-mansikka sekoituksesta keitin vispipuuron. Toisesta omenarasiallisesta tein omenapiirakan. Noita tehdessä keittiö meni tuohon kuntoon :) Tosin täytyy mainita, että oli siellä ennestäänkin aamukahvittelut pöydässä. Niinpä tekemiseni tehtyä join vielä kahvit termoksesta + sämpylän puolikkaan...välikahvit :)






Nyt on vispipuuro kuistilla jäähtymässä ja omenapiirakkakin valmis. Ja tiskit pistetty koneeseen "pyörimään" ja lattia lakaistu.












Keittiökin näin siisti.













Vaan se oli lepotauko vain, sillä piti ruveta tekemään lounasta. Jääkaapissa oli parilta aterialta jääneitä keitettyjä perunoita ja porkkanoita sekä pari lihaista grillimakkaraa, joukkoon sipuli sekä mausteita, päälle ruohosipulia ja maukas pyttipannu oli valmis. Itse kerkisin syödä ja isännälle jätin levylle lämpimään.



















Ulkona kävin katsomassa taas kasvitilannetta. Kuvia sieltä.





Se pari kesää sitten pelastamani kasvi on nimeltään kukontöyhtö jos en ihan väärässä ole...kukkii nyt. Kuvassa myös ruusua ja samettiruusua.











Huvitti kun ruusunkukassa oli kimalainen ja se oikein kieri siellä siitepölyssä, varmaan että saisi sitä mahdollisimman paljon mukaansa.




















Ruusuangervo














Samettiruusut














Kruunuvuokot













Mukavaa tiistain jatkoa! Toivottelee Sesse :)