Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvilat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kahvilat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. maaliskuuta 2022

Kylmä aamu, mutta ihana aurinko

 Ajeltiin tänään naapuri-kylälle, kahville ja kirppikselle, kun olin jo aiemmin huomannut, että siellä oli taas kirppis auennut. 

Kiva jossain käydä, kun muuten on maailman tilanne niin masentavaa ajateltavaa. Saa ajatukset johonkin muuhun välillä. Isäntä osti kaksi kirjaa ja vielä samaan "pakettiin" minä sain puseron.Taisivat maksaa yhteensä euron. Olin nimittäin katsovani, että kirjat olivat kolme kpl euron, ja isännän kahden kirjan lisäksi sain puseron samaan.



Tuo pusero oli vaan niin söpö ja kauniin värinen. Tuokin sellainen mitä voi pitää esim. topin kanssa. En tosin ole sitä vielä kokeillut.


Muutama päivä sitten ostin halpakaupasta nätin vaaleanpunaisen tulilatvan eurolla. Kotoa löysin siihen sopivan ruukun.

 


 


Iloa pienellä hinnalla :)

maanantai 1. marraskuuta 2021

Polvikipua ja ajan vietettä.

 

Kuva kuvattu kahvilan ikkunasta ulospäin, kaunis orkidea.


Tässä olen kärvistellyt polvikivun kanssa, välillä vähän parempana...jos käy sauvalenkillä niin taas huonompana :( Pitäisi kuitenkin liikuntaakin antaa sille, tai niille, polville, kun molemmat on vähän kipeitä, toinen enemmän. Tänään isäntä sanoi, että sun täytyy mennä lääkäriin, sitä taitaa vaivata se, kun en voi olla niin reipas kuin pitäisi..

No, huomenna mennään ainakin kaupunkiin muuten...

Hipsu on edelleen sinnitellyt, ja pikkuisen alkanut paremmin syödä, tykkää makailla mun päällä. Toivon, että tuosta vielä kuntoutuisi sekin.

Joskus kaikkia pikku juttuja olen jossain välissä näperrellyt.







...kaikenlaisista vanhoista askartelu-materiaaleista, joita on tullut säästettyä.

Kaunis aurinkoinen päivä ulkona, ja lyhyen sauvalenkin tein.

tiistai 3. elokuuta 2021

Eläimellistä menoa maalla

 

Tämä näkymä on silmieni edessä tietokoneella istuessani. Tosin luonnossa värit ovat syvemmät kuin tuossa kuvassa.


Tänään olen iloinnut eläimistä. Elmon kanssa käytiin lyhyellä kävelyllä, siellä nähtiin kaksi peuraa..äiti ja lapsi. Toisella kerrallakin olivat samassa paikassa. Juttelin niille hiljaa, niin eivät lähteneet pakoon...tosin en ihan lähelle yrittänytkään.

Nähtiin myös jänis. Ja tietysti omat eläimet. 

Muuten meni aikaa autokorjaamolla, jonne satuin menemään mukaan...ei ehkä olisi kannattanut, kun siellä meni useampi tunti. Mutta sen jälkeen käytiin kahvilassa syömässä, ihanaa ruokaa, nam. Varsinkin kun oli nälkä.

Huomenna kaupunkiin ja näen samalla lapsiani ja lastenlapsiakin. <3 Kirppikselläkin voisi käydä...

keskiviikko 28. heinäkuuta 2021

Pilvisempi päivä...

 

(Kuva vanha)

... oli tänään. Aamusta satoikin oikein kunnolla, ja ilma oli harmaa. Lähdettiinkin piristeeksi kahvilaan kahville. Kotona tehtiin kuumia voileipiä ruuaksi. 

Päivemmällä sade loppui ja käytiin taajamassa kävelyllä, Elmo oli mukana, mutta huomasimme, että kävely rasitti sen jalkaa, niin ei viitsitty enempää kävellä. Sen sijaan menimme käymään vanhan tädin luona, joka oli soittanut, että yksi kirppikselle vietävä laatikko oli unohtunut sinne. (Kun aikaisemmin mies oli jo pari laatikkoa vienyt).

Lisäksi saatiin sieltä iso pino pestyjä rasioita vietäväksi soppakirkkoon. Huomenna viedään ne vaatteet ja muovirasiat. Elmo oli siellä taas kuin kotonaan, nukkui lattialla.

Nyt on ollut puolipilvistä, mutta jos hetkenkin aurinko pilkistää, niin on jo kuuma.

Eipä tässä tämän kummempaa.

tiistai 1. kesäkuuta 2021

Kesä tuli

 


 Tällaisia ihania kukkia on kasvanut pihalle, onko nää lemmikkejä? Ovat toisen kahvittelu pöydän vieressä, niin saa niitä ihastella.

Yritin äsken ladata kännykkä päivityksen ulkona, kun muistelen, että silloin kun ostin tuon uuden mokkulan, niin sanottiin, että fifi yhteys varmaan toimii ulkona, kun niitä linkkimastoja on aika tiheässä. Viimeksihän päivitin ja latasin sen kirjastossa, mutta kokeilen nyt onnistuiko pihalla, niin ettei tule maksuja..hmm.. Kyllä se ainakin latasi sen, kun olin laittanut fifi yhteyden päälle. joten katsomme... mulle nää jutut on ihan hebreaa...

Isäntä meni käymään kaupungissa, ja iltapäivällä aiotaan mennä käymään Lahnajärvellä, kun siellä on ilmaiset kakku kahvit, kun on uusitun kahvilan 1-vuotis synttärit. Muutenkin siellä silloin tällöin ollaan käyty kahvilla ja muutaman kerran syömässäkin. Kiva paikka vanhan ykköstien varrella, ja melko lähellä on myös toinen "jännä" paikka eli Kasvihuoneilmiö.

Vaikka asutaan täällä maalla, ja monen mielestä varmaan "korvessa", niin täällä on kyllä mielenkiintoisia paikkoja.

Onneksi päänsärkyni on helpottanut ja Elmokin vähän piristynyt. Käytiin äsken pieni lenkki tekemässä, ei se juuri pitkälle mielellään lähde, paitsi jos koirakaveri sattuu olemaan mukana.

Mukavaa päivää kaikille!