Alakuloa/virkistystä

 

 Nyt on sen verran raskaita asioita ollut mietittävänä, ja lisäksi erilaista menoa, että tänään en jaksanut/halunnut kylän kirkkoonkaan lähteä, vaikka isäntä sinne meni. Siellä onkin kirkon 200- vuotis juhlapyhä.

Eilen oli oman seurakunnan"seurakunta päivä/virkistyspäivä" järjestetty yhden meidän seurakuntalaisen pihalla. Paljon oli porukkaa, ja ihan kiva tilaisuus, vaikka itse olinkin vähän alakuloinen. Myös "tutut" ukrainan tytöt olivat siellä.

Ja toissapäivänä oli tilaisuus omassa srk:ssa, ja sitä edellisenä kylätalo tilaisuus. Joten ei ihme, että väsyin, kun jouduin vielä ikäviä asioita miettimään.

Nyt istun siis koneella ja juon kahvia. Kirkolla on myös ruokailu, niin ei tarvii isännällekään ruokaa laittaa.

Ulkona on kaunis aurinkoinen sää, ehkä viimeisiä kesäpäiviä vietetään. Vanhin poikani ehkä tulee alkuviikosta täällä käymään.

Toivotaan ja rukoillaan että kaikki kääntyy hyvään suuntaan siinä ikävässä asiassakin.

Kaunista päivää teillekin!

Kirja postaus

 

Luin uudestaan Tapani Sopasen kirjan , joka kertoo Kerttu Seestie-Leskisestä. Hänen  ihmeellisestä , usein uskonvaraisesta toiminnasta rakennuttaessaan vammaisten lasten hoivakotia, josta pienestä alusta kasvoi monien rakennusten Kivalakylä.

Kerttu Seestie-Leskinen vammautui "puoskarin" käsissä jo pienenä tyttönä ja kävi kuoleman portailla asti. Vastoin odotuksia hän kuitenkin pitkän sairaala-ajan jälkeen kuntoutui niin paljon, että pystyi kainalosauvoilla kävelemään, vaikka oli joutunut menettämään toisen jalkansa.

Hän oli kuitenkin iloinen ja sisukas nuori nainen siinä vaiheessa kun avioitui ja saivat kaksi poikaa. Avioliitto päättyi kuitenkin eroon miehen uskottomuuden takia, ja jo sen avioliiton aikana Kerttu oli kaivannut takaisin nuoruutensa vahvaan uskoon.

Hän sai Jumalalta näyn vammaisten lasten kuntoutus kodista, ja eron jälkeen muutti poikiensa kanssa pieneen maalaismökkiin, jossa joutui/sai jo elää osittain uskon varaista elämää. Esim. naapuri kävi lattian alla olevasta kellarista perunoita hakemassa (kun Kerttu itse ei sinne voinut kainalosauvoilla mennä) ja sanoi, että enää perunoita jäi vaan yhdeksi kerraksi...kummallisesti niitä riitti kuitenkin koko talven, vaikka niitä ei lisättykään kellariin...joka kerran jäi "vain yhdeksi kerraksi..."

Pikkuhiljaa Kertun suuri luottamus Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa kasvoi entisestään ja niin Kerttu, joka oli jo kirjoittanut kirjeitä ja toimittanut lehteä työ näystään, sai vuonna -52 perustaa Suomen Invalidilasten Orpokoti Kivala ry:n. Ja niin pikkuhiljaa alkoi Kertun unelma vammaisten ja orpojen hoitokodista lähteä liikkeelle...

Uskollinen ystäväpiiri, jolla oli sama näky, alkoi kasvaa ja näky toteutua... Jos saatte kirjan käsiinne, kannattaa lukea...on tosissaan Jumalan ihmeellisestä huolenpidosta ja johdatuksesta kertova kirja.