Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 28. helmikuuta 2023

Onneksi ei pahemmin sattunut

 


Kyllä sitä kaikenlaista tapahtuu. Eilen kun olin omaa Miniä ulkoiluttamassa, niin eikös se haistoi niin mielenkiintoisen hajun, että ryntäsi tien reunasta hangen puolelle ja veti minut mukanaan kun en osannut varautua. Se metsän puoli oli tosi liukas siinä kinoksessa, varmaan jäätä,  ja menin selälleni ja satutin käteni. Onneksi ei pahemmin käynyt.

Nyt on side tukemassa kipeää rannetta. Sen verran särkee, että otin särkylääkkeen. Enkä lähtenyt kaupunkiin ruokailuun isännän kanssa.

Itse aion syödä mitä kaapista löytyy, luultavasti  muussin ja gluteenittoman kastikkeen. Tuota gluteenitonta kastiketta saatiin seurakunnan ruuan jakelusta, se oli hyvä meikäläiselle gluteenittomallekin, ja on isäntäkin sitä syönyt.

Nyt ulkona alkoi aurinko paistaa...kohta tulee kevät!


maanantai 27. helmikuuta 2023

Koirien hoitoa

Meillä on "pesti" hoitaa tuttavan koiria. Se on jaettu useamman ihmisen hommaksi. Eli meidän kahden lisäksi  myös toiselle henkilölle. Siellä koiratalolla on kaksi koiraa. Ja meitä hoitajia siis kolme...

Käymme vuorotellen ruokkimassa koirat ja seurustelemassa niiden kanssa. Koirat ovat meille ennestäänkin tuttuja, mutta paljon enemmän kavereiksi tulleet nyt. Koirien emännällä on hyvin ansaittu loma reissu. 

 


tiistai 21. helmikuuta 2023

Hyviä uutisia

 Kiitos kaikille jotka olette muistaneet mua rukouksissa ja ajatuksissa <3

Tänään olin kuulemassa aivo kuvauksen tulokset, ja tulos oli normaali! Ei mitään muisti sairauteen viittaavaa. Kiitos Herralle, joka on auttanut, nyt on ollutkin normaali olo. Erikois lääkäri sanoi, että varmuuden vuoksi vuoden päästä otetaan uusi kuva. Tosi mukava lääkärikin oli. Mieheni oli myös mukana huoneessa.

Nyt saa taas henkäistä helpotuksesta. Olen kyllä sitä mieltä, että rukoukset on auttaneet. Sanoin siitä lääkärillekin :)

Kiitos vielä kerran kaikille <3

perjantai 17. helmikuuta 2023

Mietteitä

 Tänään harmaata ja sumuisen kosteaa. Isäntä käytti Minin ulkona, oli kuulemma liukasta. Minä laitoin pyykit koneeseen pyörimään, ja tiskikone odottaa samaa..

Eilen sain sentään imuroitua sekä alakerran, että yläkerran. 

 


Tuollaiselta näyttää nyt ikkunasta katsoen.

Muutama päivä vielä, niin saan kuulla kohtaloni lääkäriltä..

Juttelin yhden tutun kanssa, että vaikka olisi kasvain päässä, sekin olisi jotenkin toiveikkaampaa kuin tämä, niinkuin hän sanoi, että sille voisi jotain ehkä tehdä...kun jos on muistisairaus, joka etenee vääjäämättä.

Jotain lääke hoitoa voipi olla , mutta olen kuullut että ne on kalliita ja aiheuttaa sivu oireita. Eikä tässä tilanteessa olisi nihin varaakaan. Siksipä olen ajatellut, että jätän asian Herran huomaan. Toki menen kuulemmaan lääkärin uutiset. Pelkään vaan, että masennun uutisista kokonaan... mutta eletään vielä toivossa.

Jeesus on ihmeellinen auttaja kuitenkin joka tilassa. Hän tietää ja tuntee  minut parhaiten.

Päivä kerrallaan tässä mennään, nyt on kuitenkin ollut vielä ihan normaali olo.

torstai 9. helmikuuta 2023

Tänään..

 ..oli luterilaisen seurakunnan ruokailu täällä lähistöllä. Oli hyvää kalakeittoa ja lisukkeita, sekä kaiken päälle kahvit.

Ja sen päälle koitin ottaa nokoset kotona, mutta ei se oikein onnistunut...päätä on taas särkenyt tänään. Mutta Mini oli oikein iloinen kun tultiin kotiin, eikä viivytty pitkään :) Nuoli mun kädet märäksi , ja mun piti tietenkin taputella ja silitellä häntä :) Tänään on vielä Ilosanoman ilta kylätalolla illemmalla.

Ulkona on lähes kaikki lumet sulaneet..kummallinen talvi. Tuulee vaan kovasti. Lämpöasteita viisi ulkona.

Ei oikein ole mitään kirjoittamistakaan... Kylätalollakin on ollut viime aikoina melko hiljaista, mutta sisukkaasti olemme siellä olleet ja toivoneet, että vielä tulisi porukkaa enemmän. Aina siellä kuitenkin jonkun verran on.

Tällaista täältä. Sesse vaikenee tältä päivältä.

 


sunnuntai 5. helmikuuta 2023

Kylmä päivä

 Eilen olin Minin kanssa lenkillä, ja osan siitä hankikannolla. Eilen olikin vielä suht kiva sää.

 

 


 Aurinkoista, tässä ollaan tulossa metsästä.

Ja myös tämä kuva.


 

 Tänä aamuna olikin sitten tosi kylmä sää. Onneksi oli paksu toppis.

Kyllä se on päivän mukana vähän lauhtunut. Ja muuttunut pilviseksi. Pikkuisen sataa lunta.

Käytiin kirkossa ja sen jälkeen oli ruokailu seurakunta salilla. Keitto lounas ja kahvit. Ihan ilmainen. Ja maukas.

Eipä tässä tämän kummempaa.

 

 

 





perjantai 3. helmikuuta 2023

Kukka pieni

 Pari päivää sitten mies toi mulle kukan Lidlistä, en tiedä mikä kukka on, jotenkin vaan tuntuu ettei oikein viihdy meillä, kukat menee huonoon jamaan.




Onko vika sitten hoidossa vai kukassa, kun niin äkkiä alkoi näyttää huonolta kukat. Olen sitten nyppinyt huonompia pois.


Muuten kukat on aika pirteitä ikkunalla.

Nekin nauttivat valosta. Täällä sataa hienokseltaan lunta. Leppoisaa perjantaita!

torstai 2. helmikuuta 2023

Heippa!

 


 Ei ole tullut muutamaan hetkeen kirjoitettua. Ei tässä mitään kummempaa ole ollut. Eilen kävin Minin kanssa vähän pitemmällä lenkillä,oli ihan kivaa ja reipas mieli itselläkin, Ministä puhumattakaan. Lunta on pieni, ohut kerros, ei sen enempää. Lämpö asteet nollassa.

Olen lukenut uudestaan  Laila Hietamiehen  kirja sarjaa. Nyt on menossa "Vierailla poluilla,oudoilla ovilla."

Nyt on sitten päästy jo helmikuuhun. Ensi kuussa alkaa jo kevät lähestyä...

 

 


 

Teki mieli jo laittaa  jotain kevät värejä sisustukseen, mutta hillitsin vielä itseni :)

Mutta keittiössä on väriä muutenkin :) Tosin tämä alempi kuva on vanha, ylempi tätä päivää.