Metsäntyttö blogissaan julkaisi vanhaa tekstiä, kuinka ollakkaan olin itse lukenut vähän aikaa sitten 1909 vuoden Katekismusta. Tuo katekismus oli aikoinaan, kun tähän muutettiin, heitetty vanhan saunan "romuihin", josta sen pelastin. Se oli edesmenneen talon omistajan jälkeen jäänyt.
Kansista huomaa, että se on iki vanha ja kannet ovat huonokuntoiset. Mutta sisältä on ihan luettavassa kunnossa. En tiedä miksi se oikein siunasi minua kun sitä luin ja tekstikin oli ihan ymmärrettävää, jotenkin oikein Pyhä Henki yhtyi siihen.
Olihan se tietysti sellaista koukeroisempaa tekstiä, mutta selvän sai.
Silloin kun olin pelastanut sen poltto kohtalolta, en kuitenkaan ollut sitä juurikaan lukenut, paitsi nyt joku aika sitten.
Mutta hyvä näin, että se oli säästynyt.