Historiaa

Huomenna tulee 10 vuotta siitä kun ostimme tämän pikkutalon. Tänään juuri löysin sopivasti netistä lisää tietoa tuosta ikivanhasta Turku-Helsinki tiestä, josta eilen oli puhe.

Tämä "kartta" oli mukana talon papereissa, ja kiinteistövälittäja siitä myös puhui, että tuosta joen yli ja meidän pihan poikki aikoinaan on kulkenut muinainen Turku-Helsinkitie.

 

 

 

 

 Etsin jo alkuaikoina lisää tietoa siitä, mutta en löytänyt. Tänään rupesin etsimään ja nyt löysinkin, olin etsinyt sitä tietoa väärällä hakusanalla. Olin etsinyt nimellä  vanha Turku-Helsinki tie , jolloin kone tietysti tarjosi vanhaa ykköstietä. Tänään aloin etsiä hakusanalla muinainen Turku-Helsinkitie ja sehän tärppäsi .)

Muinainen tie löytyi sieltä nimellä  Ylinen Uudenmaan tie. Siinä oli myös kartta. En saanut tekstistä kopiota, mutta kirjoitin ylös tärkeimmät asiat.

 

"Tie kaartaa lähemmäs Nummen kirkonkylää ja ylittää sen länsipuolella Hämjoen (eli meidän tontin vierestä menevän joen) nykyään jo metsittyneellä paikalla, Pääniityntien ja Heikkilänkulmantien välissä.

Ylinen Uudenmaantie on vanhin tunnettu paikallistie Uudellamaalla, siitä löytyy maininta jo vuodelta 1442." Se mainitaan "Keskiaikaiset ja Jaakko Teitin luettelossa olevat tiet."

Tässä alla olevassa kuvassa näkyy se tie tuolla keskellä sellaisena nauhana, kerran otin kalliolta tuon kuvan. Tuolla kaukaisuudessa näkyy kirkonkylä kirkontorneineen.

Mulla tuli aiemmin kuva arkisto täyteen ja jouduin paljon poistamaan kuvia, osan laitoin muistitikulle, mutta ei sekään nyt toiminut. Osa on myös digikamerassa, joka piti pistää lataukseen. Harmittaa kun ei löydä kunnon kuvia.

Kymmenen vuotta siis tulee tässä pikkutalossa täyteen huomenna.

Hyvä tässä on ollut asua, vaikka ensimmäinen talvi meni totutellessa maalaiselämään ja varsinkin pimeyteen, kun täällä ei katuvaloja ole.

Mutta kaunistakin välillä oli :)

Tässä on kuulemma ollut joskus jotain kunnan asuntoja, ja esimerkiksi meidän ikivanha savusauna on ollut ainakin  kahden perheen käytössä, siksi siinä on kaksi ulko-oveakin, toinen meidän pihaan päin ja toinen takapuolella naapurille päin.

Meidän vintissä oli myös tooosi isoja valokuva-kopiota joissa tätä meidän taloa rakennettiin. Eli tämä ei ole alkuperäinen talo, mutta kuitenkin noin samanikäinen minun kanssani :)

Tällaista historiaa tänään. Huomiseksi sainkin yllättäen vapaa päivän, kun kuntouttavan (soppiksen) vetäjät on molemmat sairaana, niin sitä ei ole huomenna. Sen sijaan on kyllä Kylätalo-tilaisuus huomen iltana.

Suomessa vuonna 1931

Minulla on muutamia vanhoja Suomen kuvalehtiä, joista tämä on vanhin. Vuodelta 1931. Mitä silloin on kirjoitettu ja kuvattu? Kansikuvassa on Miss Estonia, Lilli Silberg. Hänestä kerrotaan sisäsivuilla, että hän on konttoristi "Kawen" suklaatehtaasta ja 24-vuotias.













Kolmannella aukeamalla mainostetaan Tavaratalo Stocmannia. Kehoitetaan: Aloittakaa valopihasta, kun kiertokäynti Stocmannilla on mielessänne! Rullaportailla, hisseillä ja kiertoportaita pääsee mukavasti eri osastoille...muotikerrokseen...kodinsisustusosastoille...viimein päätyäksenne ihmeen viihtyisään Lounas- ja Kahvilahuoneeseen 8 kerroksessa. Tervetuloa!














(Stocmanni on tainnut todellakin olla oikein edellä kävijä).








Sisäsivuilla on esimerkikisi kuva pojasta kelkkailemassa Vuotjärven jäällä. Valokuvaaja Y.Ingman.















On myös kuvia uudesta Eduskuntatalosta, tässä Valtiosali.















Lehdessä kerrotaan myös 100-vuotta täyttävästä Orisbergin eli myöhemmin Seljän kansakoulusta. Koulun perusti 1831 kapteeni (myöhemmin vuorineuvos) Lars Mangnus Björkman, joka myöhemmin aateloituna Björkenheim.















Lehdessä myös kysellään mm. Annetaanko teillä pyytäjille? Kirjoitus alkaa: "Lisääntyvä työttömyys ja sen seurauksena oleva puute ilmenee ainakin täällä Helsingissä lisääntyneenä kerjäämisenä." Myös on artikkeli pakolaisista. Heitä oli tullut aiemmin suurin määrin Vienasta, Aunuksesta, Inkeristä...






Onko loppujen lopuksi maailma muuttunut niin paljoakaan...toisaalta ihan mahdottomasti... Ehkä maailma on muuttunut, entä ihmiset... sitä voi kukin tykönänsä miettiä.

Menneen muistelua

Olin viisi-vuotias kun muutimme Pohjois-Karjalasta Karkkilaan, Ahmoolle, äidin ja isäpuolen kanssa. He olivat vasta menneet naimisiin. Ensimmäiset 1-2 yötä olimme Hotelli Rautaruukissa yötä, koska meillä ei ollut asuntoa tiedossa, vain isäpuolen tuleva työmaa.














Kuva hotelli Rautaruukista juuri 60-luvulta, me v.1962 muutimme.






Isäpuoli oli saanut työpaikan Höggforssin tehtaalta Karkkilasta. Hän lähti kyselemään asuntoa ja saatinkin siinä parissa päivässä hellahuone vuokralle. Jossa aloitimme elämämme. Hyvinhän me siihen mahduimme, kolme henkeä, kun P-Karjalassa oli sitä ennen ollut kahdessa pienessä huoneessa 5 henkeä: Ukki, mummi, eno, äiti ja minä. Että olimme vaatimattomaan asumiseen totuttu, niinkuin monet siihen aikaan. Entisessä kodissa ei ollut sähköjäkään, tuossa hellahuoneessa oli :)
Muistelen, että minusta oli hienoa, kun oli niin valoisaa :)






Kun parin vuoden päästä aloitin koulun Ahmoon kansakoulussa, niin silloin olimme jo muuttaneet samassa talossa olevaan kahden huoneen asuntoon, jossa oli tilava tupa ja pienempi kammari. En löytänyt eka- ja tokaluokan koulu rakennuksesta kuvaa, mutta tässä rakennuksessa kävin kolmannen ja neljännen luokan.
















Yläasteella eli silloisessa kansalaiskoulussa olin 7-9:n luokan täällä Karkkilan keskustan koulussa. Eli noin 4 km:n päässä Ahmoolta.
















Keskustasta on myös monia mukavia muistoja. Linja-auto asemalla odotettiin linja-autoa ja katseltiin vähän poikiakin :)




















Yleensä kuljin koulumatkan kyllä pyörällä, mutta huonon sään sattuessa pääsin välillä bussilla toiseen suuntaan ja toiseen suuntaan kävelin.







Kesällä kävimme joskus kaupungin (tosin se oli silloin kauppala) uimarannalla pyörillä kaverien kanssa. Tämä kuva on otettu v.72, joten se oli juuri sitä aikaa.(Kuva kirjasta).















Tuolla ranta-kahviossa varmaan limut juotiin tai jäätelöt syötiin.







Ripille pääsin Karkkilan kirkossa vuonna-72 muistaakseni.















16-vuotiaana menin ensimmäiseen työpaikkaani, ompelimoon/vaatetehtaaseen, joka sijaitsi entisessä työväentalossa.
















Silloin olimme jo kaksi kertaa vaihtaneet asuntoa, mutta pysyneet kuitenkin samalla kylällä. Ja asuin edelleen kotona.







19-vuotiaana muutin pois Karkkilasta Vihdin Nummelaan, mutta myöhemmin kävin vielä vuoden asumassa Karkkilassa.







Sain tytöltäni joululahjaksi Karkkila-kirjan ja se taas herätti kaikki muistot :) Ja tyttökin oli kiinnostunut vanhoista ajoista. Tämän postauksen kuvat ovat Karkkila-kirjasta, Ahmoonkylä-kirjasta ja postikortista. Yritin kyllä katsoa, ettei niissä kielletä kuvien julkaisemista.

Mennyt aika...

...kiinnostaa minua kirjoissakin yhä enemmän.





Nyt on ollut kirjastosta lainassa kaksi sota-aikaan liittyvää kirjaa, jotka molemmat on olleet mielenkiintoisia. Ja siksikin tietysti, että ne ovat tositapahtumiin perustuvia.






Ensiksi lukemani kirja on Elina Hytösen: Perhe sodassa. 1939-45 Kirjan on kustantanut: Minerva Kustannus Oy.
















Kirjan kirjoittaja oli talvisodan syttyessä 3-vuotias helsikiläistyttö. Lapsuus muuttui hetkessä, kun hän joutui lähtemään äidin ja kahden pikkuveljen kanssa pommituksia pakoon Anttolaan. Siellä he elivät ahtaasti pääasiassa yhdessä huoneessa, sukulaistalossa, jossa oli muitakin sota-pakolaisia. Lapset sairastelivat ja muitakin lapsia oli talossa tavaton määrä. Vilinää ja viskettä riitti ja eripuraa syntyi myös.







Talvisota päättyy aikanaan, mutta sitten alkaa jatkosota. Perhe hajoaa taas eripuolille, kun lapset joutuvat sotaa ja ruuan ja muun päivittäistavaran puutetta pakoon Ruotsiin, ja siellä jokainen eripaikkaan. Kaksi veljestä asuvat kuitenkin samalla kylällä, vaikkakin eri taloissa. Kirjoittaja itse oli Ruotsissa vähemmän aikaa, mutta veljet pitempään ja olivat jo kotiutuneet sinne, kun taas "piti" lähteä Suomeen.





Kirja kertoo hyvin lasten ja vanhempien tuntoja sodan ja puutteen keskellä. Kirjassa on paljon sota-ajan kirjeenvaihtoa ja kirjoittajan muistelemia tapahtumia.
Nuo kirjeet ovat kirjan "suola" koska ne tekevät kirjasta niin autenttisen. Historiasta kiinnostuneille suosittelen!




- - -



Toinen kirja, joka minulla on vielä kesken, on Pauliina Salmisen: Miehittäjän morsiammet. Rakkautta ja petoksia jatkosodan Itä-Karjalassa. Kustantaja: Atena Kustannus Oy.













Suomalaiset miehittivät Itä-Karjalan syksyllä 1941. He valmistelivat aluetta osaksi toivomaansa Suur-Suomea. Siellä sotilaat tutustuivat Itä-Karjalaisiin naisiin, ihastuivat ja rakastuivat. Seurustelusuhteista syntyi paljon aviottomia lapsia, lähes 500. Myös ikäviä puolia, raiskauksia, hyväksikäyttöä ym. esiintyi.





Osa rakkaussuhteista päättyi onnellisesti avioliittoon ja Suomeen muuttoon, mutta paljon siis jäi yksinäisiä äitejä Itä-Karjalaan.
Kirja perustuu arkisto-materiaaliin sekä kirjallisuuteen ja asianomaisten kirjeisiin toisilleen.






Tämä kirja minulla on siis kesken, vähän yli puolenvälin, mutta ihan mielenkiintoinen tämäkin. Sota-ajan historiaa.




ps.(Ihan älyttömän pimeä päivä on, en meinannut saada kunnon kuvia edes lampun alla).

Höpötystä

Aurinkoiset terveiset (sään suhteen) täältä maalta! Eilinen meni hujauksessa, kun aamupäivällä mulla oli ihanan hierojani lahjoittama hieronta kaupungissa. Illalla sitten mentiin seurakuntaan, jossa sain kertoa uskoontulostani, joka tapahtui v.-90.





Tänä aamuna oli jännä "raja" tuossa taivaalla...harvoin näkee noin vaakasuoraa pilven rajaa!




















Mies on saanut laavun suurinpiirtein tehtyä ja meni sytyttelemään nuotioon tulta...pitäneekö keittää pannukahvia... Mies on ulkoilmaihminen, minä en niinkään näin kylmään aikaan. Mutta kyllähän menen miehen seuraksi kahvia keittelemään ulos, jos hän on niin ajatellut :)






Muuten syötiin ruoka juuri joku aika sitten. Huomasin kellarissa käydessäni, että olin kokonaan unohtanut, että olin vienyt sinne aiemmin saatuja omenoita ja tomaatteja....onneksi melkein kaikki olivat vielä kunnossa! Teinkin sitten ruuaksi kuumia voileipiä ja salaattia, molempiin sain käytettyä tomaatteja ja salaattiin myös omenaa. Jälkiruuaksi tein kahvi/kaakao kiisselin, tosin se on vielä jäähtymässä, joten syömme sitä välipalaksi/illalliseksi :) Sen tekeminen johtui siitä, että kylätalo-tilaisuudesta oli jäänyt ylimääräistä kahvia. Eipähän mennyt sekään hukkaan!





Tämmöistä tänään. Lainasin muuten kirjastosta hyvän kirjan eilen, nimeltä Perhe sodassa. Se kertoo talvisodan ajoista erään perheen kokemana. Siinä on autenttista materiaalia, kuten kirjeitä sota-ajalta ym. Sitä kerkisin eilen lukea jo kirjastossa miestä odottaessa ja illalla vielä sängyssä. Ehkä kirjoitan siitä esittelyn, kun olen sen lukenut. Aurinkoista syystalven päivää!



ps. Eikä muuten sieltä työkkäristäkään soitettu viikolla,vaikka piti, ja koko viikon latasin kännyn akkua ja pidin sen koko ajan lähellä. Höh! Mun akku kun tyhjenee aika nopeasti nykyisin.

Kävelyllä museolla

Tänään olimme kaupungissa. Kävin aikani kuluksi lähimaastossa kävelemässä, katsomassa vanhoja paikkoja. Sinne oli tullut uusi kävelytie, en ainakaan tuota tietä muistanut ennen olleen. Se johti sopivasti museolle, joten pääsin ottamaan sieltä kuvia.




Pedagogio













Museokahvila














Makasiini
















Vanha aitta


















Joku vanha kone
















Tykki
















Museolta kävelin keskustaan päin. Matkalla oli pätkä entistä rautatieta, joka nyt kasvaa puskaa.













Muistelin, että siellä jossain lähellä oli sotaan lähtö muistomerkki, en ollut varma missä se oli, mutta läksin kävelemään sitä tietä jossa arvelin sen olevan, ja sieltähän se löytyi.




















Tällaista historiaa tänään.

Kirja: Sisar

Sain joku aika sitten luettua tämän Sisar-kirjan. Sen on kirjoittanut Elisabeth Aho. Kirja on kirjoitettu vuonna 2011 ja on Otavan julkaisema.

Kirja sijoittuu kansalaissodan aikaan. Takakannessa sanotaan mm. näin:


"Historiallinen romaani sisällissodan repimän pääkaupungin asukkaista sekä ystävyydestä ja selviytymisestä vuosien 1917-1919 myllerrysten keskellä.

Helsinki huhtikuussa 1918. Diakonissalaitoksella hoidetaan sisällissodassa haavoittuneita, ja eräänä päivänä sinne tuodaan nainen, joka muistaa menneisyydestään vain välähdyksiä.

Sisarten hoidossa Ellen toipuu, mutta vasta läheinen räjäytystyöonnettomuus palauttaa hänen mieleensä aiemmat tapahtumat: pienen hellahuoneen, työn puhelinkeskuksessa ja Selman, jolla on ollut suuri vaikutus hänen elämäänsä.

Kesä tuo toivoa kaupungin asukkaille, vaikka kaikesta on yhä pula, ja monet lapset elävät orpoina ilman vankileirille vietyjä vanhempiaan. Sisarten luo jäänyt Ellen alkaa pohtia, voisiko myös hän auttaa muita ja löytää sillätavoin elämäänsä suunnan."

Kirjassa on ikäänkuin kolme eri "osaa", ensin vuosi 1918, sitten takaumana vuosi 1917, ja lopuksi vuodet 1919-1924.




On mielenkiintoista lukea noista ajoista, vaikka toisaalta surullistakin. Historiasta kiinostuneille voin suositella!

Vanhoja autoja

Kun olin aikoinaan kierrätyksessä töissä, sain sieltä kuvia vanhasta kalenterista, jossa oli kuvia vanhoista autoista.







Muutamista kuvista tein tauluja, poikien (lastenlasten)huoneeseen, sekä pari itsellekin. Loput jäivät lipaston laatikkoon.















































Komeita autoja! Päivä vaan ei ole muuttunut vielä komeaksi, eikä taida muuttuakkaan, tiheä pilviverho on taivaalla. Liekö sumuakin.

Sammatin sisarukset

Metsäntyttö aiemmin mainitsi blogissaan vanhasta kirjasta "Sammatin sisarukset", joka kertoo Elias Lönnrotin perheestä,ja varsinkin hänen tyttäristään Idasta, Elinasta ja Teklasta sekä heidään ystävättärestään Tilda Holm`sta. Kirja on kirjoitettu vuonna 1948 ja sen on kirjoittanut Hilja Haahti.





Minua kiinnosti tuo kirja erityisesti siksi, että siinä on paikkoja joita itsekin tunnen. Esimerkiksi kirjassa esiintyvät järvet Haarjärvi,Kaitajärvi, Valkjärvi ja Heilampi olivat minulle niminä tuttuja, sekä tietysti Sammatti, Päkärin tila ja Nummen kirkonkylä muutenkin. Lohjakin mainittiin. Lisäksi en juuri mitään tiennyt/muistanut Lönnrotista, vaikka on hänestä varmaan koulussa puhuttu, joskus ikuisuus sitten.





Sitten kirjassa tuli eteen Lammin talo, niin muistin, että olihan minulla Lammin talosta kuvakorttikin... Kortin takana lukee : Elias Lönnrotin vanhuuden koti. Elias Lönnrot muutti Nikusta Lammin taloon 1876 ja asui siellä kuolemaansa asti eli vuoteen 1884. Tuossa sammatin sisarukset-kirjassa perhe asui vielä Haarjärven Nikun talossa , jossa he asuivat vuosina 1859-1876.
















Kiinostuin aiheesta niin, että tulostin netistä itselleni tietoa Elias Lönrotin lapsista. Siellä oli Marita koonnut sukututkimuksen tietoja "esiserkuistaan".
Siitä luin, että Lonnrotin ensimmäinen lapsi oli poika, isänsä kaima Elias, joka kuoli 2,5-vuotiaana.(1850-1852).




Seuraava oli Maria, joka kuoli 21-vuotiaana keuhkotautiin, (1852-1874). Hänet haudattiin Sammatin kirkkomaalle.





Kolmas oli Ida 1855-1915, vanhempana hän asui loppuelämänsä Italian Sienassa. Hänen loppuvuotensa olivat murheelliset, sokeana ja reumaatikkona vieraalla maalla. Hänet haudattin Sienan Laterano-hautausmaalle.





Neljäs lapsi oli Elina (1858-1876) Hän kuoli kurkkumätään 18-vuotiaana.







Viides lapsi oli Thekla (Tekla) (1860-1879) Hän kuoli keuhkotautiin 19-vuotiaana. Hän oli sanonut Liina Holmin sisarelle sairaana ollessaan, kun tämä kysyi miltä tuntui niin nuorena ajatella kuolemaa, että: " Iloiselta vain! Äiti ja sisaret ovat jo edeltäkäsin menneet Isän kotiin ja pian olemme siellä kaikki."





Usko oli mukana heidän elämässään, niinkuin tuon sukututkimuksen tekijänkin elämässä, ja niinkuin minunkin elämässäni. Elävä toivo!





Vaikka Sammatti ja Elias Lönnrotin syntymäkoti Paikkarin mökki, samoin kuin Lammin talo ovat noin lähellä, ei ole koskaan tullut niissä käytyä katsomassa.

Kirja heistä on minulla vielä kesken. Sen verran kuitenkin vilkuilin kirjan loppuosaa, että huomasin heidän siellä jo asuvan Lammin talossa.

Tänäänkin menenmme käymään Sammatissa hakemassa yhden ystävän kyytiimmemme, mennessämme seurakuntaan.






Huomenna meille on tulossa ainakin yksi pikkutyttö, mahdollisesti kaksikin, jos hyvin käy :) Mukavaa viikonlopun alkua teille!

Reissun päällä

Eilen olimme auttamassa muutossa Espoossa ja tänään läksimme "kesä-ajelulle"...päämäärä oli vielä tuntematon, mutta lähdettiin Saloon päin... pähkäiltiin minne mennään ja kun tulimme Saloon oli vähän puhetta josko mentäisiin Aarresaarelle (eli sen nimiselle kirppikselle)... vaan päätimmekin jatkaa Tammisaareen päin.




Matkalla pysähdyimme katsomaan Tammisaaren opastus-taulua ja samalla käytin Elmoa pissalla, sekin kun oli tullut otettua mukaan ajelu-kierrokselle. Pysädys- paikassamme oli tällainen ISO tuulikello.













Myös tällainen nätti tyhjä rakennus oli siinä...olisiko ollut joku entinen kahvila...














Sää oli pilvinen, mutta onneksi ei ruvennut satamaan. Seuraavaksi vino pino kuvia Tammisaaresta. Meren rannasta ja lähistöltä...














































Vanhoja taloja vanhasta kaupungista ja vähän muualtakin ....ja kauniita kukkia :)































































Ihania kapeita kujia...






























Tällaisessa kahvilassa kävimme vanhassa kaupungissa.














Samassa pihassa oli myös pikkuinen kirpputori, vanhan talon kuistilla, jossa poikkesin. Siinä pääsi myös "toilettiin", joka oli yhtä pikkuinen kuin meidän vessa :)















Takaisin tullessa kävimme myös kahdella isolla kirppiksellä, vaan mitään en ostanut, liekö tullut tavara-kiintiö täyteen :) Sen sijaan Lidlistä tuli ostettua paluumatka-evästä ja kotiin ruokaa.







Oli ihan mukava reissu, varsinkin vanhassa kaupungissa... Lähempänä kotia alkoi sitten jo aurinkokin paistaa. Toivottovasti tykkäsitte kuvista :)