Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 17. marraskuuta 2019

Mielenkiintoinen kirja ja kuvanlataus-ongelmia, huokaus...






Kuinkahan moni teistä on lukenut kirjan Prinsessa, kirjoittajana Gunnar Mattson. Minä en ole lukenut, mutta haluaisin lukea. Sen sijaan luin kirjan "Jos vain saan olla onnellinen", jonka kirjoittaja on Ola Tungesvik. Näille molemmille kirjoille on yhteistä, että ne molemmat kertovat kaimastani Seijasta ("Prinsessasta"). Ja kummatkin on kirjoittanut hänen miehensä, "Prinsessan" hänen ensimmäinen mies , toisen hänen toinen miehensä.




En muista edes kuulleeni kirjasta "Prinsessa" koskaan, enkä myöskään tästä Seija Mattsonista. Johtuu varmaan siitä, että kirja on ilmestynyt vuonna 1965,jolloin minä olen ollut 8-vuotias. Tämän toisen kirjan löysin terveyskeskuksen eteisessä olevasta kirja/lehti laatikosta (eli "saa ottaa") laatikosta.





Mielenkiintoinen kirja, joka sytytti minussa halun lukea sen ensimmäisenkin kirjan. Joka oli kuulemma ollutkin kuuluisa, ja monet ihmiset tunsivat Seijan nimellä Prinsessa. Mutta nyt tähän "Jos vain saan olla onnellinen"-kirjaan.





Kirjan takana lukee näin:




"Prinsessan" viimeinen rakkaus.



Seija Mattsonista tuli kuuluisa vuonna 1965, kun hänen miehensä Gunnar Mattson julkaisi menestysromaaninsa Prinsessa, joka kertoo Seijan kamppailusta imusolmukesyöpää vastaan ja hänen ihmeellisestä paranemisestaan taudista.
Kirjan ilmestymisen aikoihin narvikilainen äidinkielen opettaja Ola Tungesvik näki televisiosta Seijan ja Gunnarin haastattelun. Kun Seijalta kysyttiin, pelkäsikö hän syövän puhkeavan uudelleen, hän vastasi . "Jos vain saan olla onnellinen, uskon että saan myös elää." Ujon Seijan ääni ja kauniit silmät koskettivat Ola Tungesvikia syvästi ja "Prinsessa" jäi unelmana hänen mieleensä.




Elokuussa 1991 Ola saapui Suomeen ja löysi Seijan Tilkasta, jossa tämä työskenteli sairaanhoitajana. Jo kaksi päivää myöhemmin Ola kirjoitti Seijalle romanttisen rakkauskirjeen. (Seija oli tässä vaiheessa jo jäänyt leskeksi. Oma huomautukseni.)
Siitä alkoi Olan ja Seijan haikean kaunis tarina, seitsemän onnen vuotta, jotka he ehtivät viettää yhdessä ennen Seijan äkillistä kuolemaa joulukuussa 1997."




Asiasta toiseen. Kun eilen yritin ladata kännykästä kuvia koneelle, joka ei sekään onnistunut, niin se kai jotenkin sotki koneen, niin etten nyt saanut enää digikamerastakaan uutta kuvaa siirrettyä...voi elämä! Missä viipyvät kaikki tietokonenerot mun elämästäni... Pitäis varmaan mennä käymään tytön luona, siellä olisi useampikin tietokone-nero... Mutta esittely-kirjastakaan en siis saanut kuvaa siirrettyä tänne.

lauantai 16. marraskuuta 2019

Tuhlaajapojan paluu





Tänään kerron pienen tarinan tuhlaajapojasta.




Syystä että pikku "tuhlaajapoikani" Rasmus tuli kotiin aamulla <3 Olin tietysti lähes joka päivä huokaissut Taivaan Isälle, että lähetä Rasmus kotiin. Mutta ei vain kuulunut... Eilen illalla sitten oikein koko sydämestäni taas huokasin Jumalan puoleen sanoen, että jos sä oikein haluat ilahduttaa mua, niin lähetä Rasmus kotiin! Kuinkas sitten kävikään...tänä aamuna kun olin nukkumassa, niin mies aukaisi makuuhuoneen oven ja Rasmus tuli naukuen sisälle....oi onnen päivää! Taivaan Iskä tosissaan halusi mua ilahduttaa :)






Mutta niinkuin tuhlaajapoika-vertauksessa tuo kotona viihtyvä "vanhempi veli" Hipsu jo meinasi taas "kurmoottaa" vähän Rasmusta...se on ilmeisesti mustasukkainen kun äippä haluaa paijata mokomaa tuhlaajapoikaa, joka on ollut missä lie, kun hän on sentään lähes joka aamu äidin vieressä makaamassa...





Usein me ihmiset (ja näköjään kissatkin) toimitaan noin. Itsekin olen noita vanhemman veljen tunteita käynyt läpi vuosia sitten. Mutta niinkuin Sanassakin sanotaan "omin sanoin": Pitihän nyt iloita, kun veli joka oli poissa tuli kotiin :)





Siunattua päivää sinulle!

keskiviikko 13. marraskuuta 2019

Tämän päivän mietteitä...






(Vanhoilla kuvilla mennään edelleen).





Heissan kaikki! Vesisade ja harmaus jatkuu...minkäs sille voi..



Tänään lähdettiin käymään naapurikylällä,käytiin kahvilassa ja samalla kylän kaupassa , ostamassa pääasiassa huomiselle Kylätalolle kertakäyttöastioita.
(Huomennahan onkin taas se viikon vilkas päivä: soppakirkon työpäivä ja illalla kylätalo-tilaisuus. Ja varsinaiset soppiksen vetäjät ovat poissa, meidän pitää pärjätä ilman. Onneksi tuttu "sijais-emäntä" tulee laittamaan ruuan siellä). Perjantaina tulee sitten ystävä kylään.




Takaisin tullessa poikettiin eräässä "hoitokodissa", kun eräs kaveri oli miestä pyytänyt käymään,minä menin mukaan "siivellä" :) Sopivaan aikaan satuttiin menemään, saatin ruoka siellä ja kun toisella tutulla kaverilla oli siellä synttärit, saatiin myös täytekakkua. Ja saatiin rukoilla erään nuoren naisen puolesta, hän itse pyysi.




Pari kaveria sieltä pitäisi tulla huomenna kylätalo-tilaisuuteen. Minä olin autuaasti unohtanut, että mun piti kysellä, että saisi kunnon toimivan ulkolampun kylätalolle, kun ei siellä ole toiminut toinen ulkovalo ollenkaan ja eteisessäkin on ollut vain mun kynttilälyhty. En todellakaan ollut sitä muistanut pätkääkään. Tänään sitten se tuli yhtäkkiä mieleen ja laitoin siitä viestiä "vastaavalle", mutta hän oli lomalla ja antoi vaan toisen numeron, mihin ilmoittaa. Että voi olla, ettei siitä huomiseksi ole vielä hyötyä... Nyt on kuitenkin viesti laitettu eteenpäin. Kyllä nyt on pimeällä niin pimeää, että kunnon valo olisi tarpeen.





Tämmöistä miettimistä tänään. Pimeästä huolimatta valoa ja iloa!

tiistai 12. marraskuuta 2019

Muistia ja muistettavaa







Kiitos kaikille mua muistaneille, selvisin suht hyvin siitä pitkästä muistitestistä (Cerad), vaikka sitä paljon pelkäsin etukäteen. Niinpä nyt putosi kivi sydämeltä,kun se meni niinkin hyvin. Mukava nuori hoitaja teki sen testin ja oli sitä mieltä, että hyvin meni. Lähettää lääkärille tulokset, ensi viikollahan on se lääkäri. Hyvän tuloksen kunniaksi tarjosin miehelle pullakahvit TK:n kahviossa :)




Ja kun tuota lievää masennusta on koko ajan, sekin voi vaikuttaa muistiin. Samoin nukkumisen häiriöt ym. Ja se, että on aika paljon muistettavaa, kaikenlaisia menoja ja muuta koko ajan varsinkin miehellä, mutta myös mulla. Ja miehen menotkin mun pitää muistaa, ettei itselle sovi muuta niiksi ajoiksi,kun ei ole sitten kyytiä.
Mutta tosiaan, paljonpa helpotti tuo testin tulos, huoh!



Jospa nyt jotain iloa tulisi sydämeenkin, kun tuosta ahdistuksesta pääsi :)

maanantai 11. marraskuuta 2019

Levoton sielu






(Kuva vanha)






Levoton olo on huomisen pitkän muistitestin vuoksi. Ja silti ei saisi jännittää, kun sinne menee...se voi muuten vaikuttaa tulokseen. Mutta olen laittanut "siskoille" rukouspyynnön ja haluan luottaa siihen, että Herra tyynnyttää mun mieleni kun sinne menen. Saa muistaa mua rukouksin ken tahtoo :)
Ensin käydään ruokailussa syömässä ja sitten menen sinne testiin. Ensi viikolla on sitten siitä lääkärin aika.





Vielä tänäänkin on kurkku ollut jonkun verran kipeä...pitkään kestää sekin. Limaa kyllä on nyt ruvennut irtoamaan. Ensimmäistä kertaan moniin päiviin olen ilman kaulaliinaa sisällä. Kaulaliina kun kivasti lämmitti kurkkua. Tänään vaan oli niin lämmin, kun puuhellalla laitoin ruokaa ja keitin miehelle inkiväärijuomaa, lopuksi vielä keitin hellalla pannukahvia. Eräs tuttu mies oli käymässä ja juotiin sitten kahvit. Ulkonakaan en ole juurikaan ollut moneen päivään, muuta kuin kaupassa käymässä ja linnuille ruokaa laittamassa pihalle.






Tänään hain vintistä kirkasvalo-lampun,kun eräästä blogista sain "muistutuksen", että voisi olla jo sen aika. Yleensä kun aiemmin se on ollut kevät/kesä ajat sisällä niin olen sen muistanut aina nähdessäni sen laatikossaan, nyt se oli totaalisesti "poissa silmistä, poissa mielestä". Ehkä tuo kirkasvalokin alkaa piristää,kun pääsen sitä käyttämään, ja väsymys helpottaa.





Eipä tässä muutakaan...eteenpäin sanoi mummo lumessa...tosin täällä sitä lunta ei ole.







sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Pähkäilyä





Tässä yhtenä päivänä tuli vaihdettua kuistille aiemmin saadusta jättikapasta ompelemani punervat kapat. Niissä on punaisella pohjalla pikkukukkia ja yläosassa kulta-vihreitä raitoja.












Vaikka ei noissa varsinaisesti ole mitään jouluaihetta, niin vähän jouluiselta/talviselta rupesi kuisti tuntumaan...vaan haitanneeko tuo. Ei ole isäntäkään mitään valitusta esittänyt, liekö huomannutkaan.



















Kun siirsin miehen tietskaa toiseen paikkaan, silloin kun "korjasin" sitä, jouduin myös siirtämään tuoleja olkkarin ikkunan edestä , niin huomasin, että kun tuoliin istuu niin juoru osuu melkein päälakeen, niin jouduin juorun siirtämään toisten kukkien kanssa samaan paikkaan pikkuhuoneen ikkunalla...alkaa muistuttaa jo kasvihuonetta tuo... mutta toisaalta, kun siellä on se valokin syyskaktuksen yläpuolella, niin siellä voin vaikka virkistyä talven keskellä :) Katsella valoa ja kasveja.












Tänään meillä kävi vieraita, miehen siskonpoika perheensä kanssa.
Kyllä huomaa, että meillä on pienet paikat, kun oli pariskunta ja kaksi lasta, niin tuntui, että hyvä kun kaikki sopii samaan huoneeseen... periaatteessa meillä on olkkarissa viisi istumapaikkaa + siirrettäviä jakkaroita. Ehkä pitäisi tehdä jotain muutoksia sisustuksessa, tuo keskellä huonetta poikittain oleva sohva vie tilaa, toisaalta mies ainakin haluaa olla lähellä tv:tä, että näkee kunnolla, eli sitä ei voi oikein siirtää mihinkään muuallekkaan. Ja myös kuntopyörä on oleskelu nurkkauksessa, koska mies haluaa katsoa tv:tä polkiessaan. Mutta pitkänomaisessa huoneessa taka-alalle jää sitten ns. turhaa tilaa, kun oleskelunurkkaus on tv:n edessä.
Täällä huoneen takaosassa on iso liinavaatekaappi, pikkukomero ja mun tietokonepöytä + tuoli. Sekä miehen soittovehkeet (kitara, basso, kaiutin ja nuottiteline).





Joskus ahdistaa tää ahtaus. Vaikka aika hyvin tähän on sopeutunut näiden vuosien aikana, jopa mieskin, joka on laajojen tilojen ystävä. Että tämmöistä mietintää tänä iltana. Mies lähti taas pelaamaan sählyä. Itsellä on vielä vähän kurkku kipeä, muuten suht normaali olo. Mies osti siskonpojaltaan useamman purkin tämän valmistamaa hunajaa, niin se on kuulemma hyvää esim. kurkkukivussa,esim. lusikallinen ihan pelkästään syötynä, sanoi hunajan valmistaja :)






lauantai 9. marraskuuta 2019

Avainta etsimässä ja muuta hössötystä




Voi harmautta! Sumu on laskeutunut maiseman ylle ja kaikki lumet on sulaneet. Nurmikko on sentään yhtä vihreää kuin kesällä.
Mies lähti aamulla menoihinsa, ja minä toteutin lupaukseni katsoa hänen tietokonetta, joka ei ole hänen yrityksistään huolimatta suostunut toimimaan. Joku aika siinä meni, mutta kyllä sain sen kuntoon, jess! Nyt pystytään varmaan taas katsomaan yle-areenaa sen kautta tv:stä.











Laitoin kaktukselle piristysvalon :)




Tänään on jo ollut vähän reippaampi olokin ja pää ja kurkku tuntuvat paremmilta, kiva! Eilen illalla miehen piti lähteä srk:n, hakea porukkaa ja viedä mun tytölle pyykit ja patja, niin, voi kauhistus, auton avaimia ei löytynyt mistään. Joka paikasta sisältä etsittiin, ja mies myös ulkoa autotallista ja puuvajan puolelta... sitten jo soitti niille, jotka piti hakea, ettei nyt pääsekkään hakemaan. Tuossa nykyisessä autossa kun on vain yhdet avaimet.
Sitten lähti vielä melkein pimeällä lampun kanssa etsimään avaimia tieltä ja metsästä, jossa oli käynyt... ja niin siinä kävi, että lampun valo kävi avaimenperänä toimivaan pikkuheijastimeen!! Mies tuli kiirellä sisään ja sanoi vaan, että avaimet löytyi ja nyt hän lähtee....vähän myöhässä. Aika huono juttu tuo, ettei ole vara-avaimia.




Minä olin jo kerinnyt tytöllekin soittaa, ettei mies voi tuodakkaan niitä pyykkejä ym. Ja ei mies halunnutkaan enää kiireessä niitä viedä.














Toinen tyttö oli laittanut mulle kuvaviestin virkatuista afrikankukista tehdyistä pöllöistä, ja kun mulla oli niitä kukkia aikaisemmin tehtynä (tosi värikkäitä), niin päätin kokeilla saisinko niistä pöllön, aika outo siitä tuli väristä johtuen ja muutenkin, verrattuna alkuperäiseen kuvaan nähden... Kyllä täytyisi harjoitella jos meinaisi onnistua, hmmm...mutta ihanan lämmin siitä tuli villalangasta tehtynä.












Tällaista kuuluu tänään tänne. Onneks alkaa olla jo parempi olo niin piristyykin :) Piristystä päivään teillekin!