Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kynttilät. Näytä kaikki tekstit

lauantai 5. lokakuuta 2019

Kylmä yö...




...on ilmeisesti ollut. Minulla palelun lisäksi muutenkin vähän huono yö. Oli kumma vaikka kuinka lisäsi vaatetta ja peittoa ja vaihtoi sänkyä, niin aina oli
varsinkin jalat ihan "jäässä", eikä muutenkaan saanut unta. Aamusta sitten sain paremmin nukuttua ihan omassa sängyssä.





Aamulla onneksi mies oli laittanut tulen alakerran kakluuniin lähtiessään ja minä lisäsin vaan puita ja laitoin ylös tulet. Vintistä kaivoin talvivaatteita miehellekin, omat toin jo aikaisemmin. Aikoinaan pojalta saamani "suolakivi-lyhdyn" toin alas vintistä ja pistin palamaan, kauniilta näyttää.












Hyvä ilta oli eilen seurakunnassa, ja oli kiva kun eräs pariskunta oltiin saatu mukaan, heistä mies oli kai ensimmäistä kertaa, ja tykkäsivät tilaisuudesta.Vaimo oli joskus pari vuotta sitten käynyt. Maija Haikosen puhe oli hyvä,kuten yleensä aina. Täälläkin satoi ihan pikkuhiven räntää eilen. Onneksi ei enempää, meillä on vielä kesärenkaat. Kohta kai ne pitää vaihtaa, jos tätä menoa kylmeneminen jatkuu.






Olkaahan varovaisia liikenteessä, siellä missä on jo lunta tai jäätä.

tiistai 13. helmikuuta 2018

Aamun ajatuksia










Tänä aamuna laitoin keittiön pöydälle palamaan kynttilän, kun oli vielä niin hämärää, ja pikkulampusta oli palanut lamppu. Meillä on muutenkin ollut ongelmia noiden lamppujen(kin) kanssa, on taas useampi lamppu palanut peräkkäin ja pari pistorasiaa lopetti toimimisen :(
Täällä on tietysti vanhat sähköviritykset, kun talo on vuodelta-56. Tuosta tulikin mieleeni, että torstaina on sähköt jonkun aikaa pois, ilmoitti "sähkövahti" kännykkään, tekevät jotain hommia tällä seudulla.
















Nyt alkaa taas virtsatulehduksen kanssa olla normaali olo, mutta kun se oli alkanut jo toissapäivänä ja eilen iltapäivällä sain lääkkeet, vaikka otin ensimmäisen tabletin heti, niin illalla oli tosi hankala olo tuon tulehduksen kanssa... ja ettei menisi liian helpoksi tuli vielä pyörryttävä olo, joka oli tosi inhottava, pari kertaa meinasi silmissä sumentua. Ja tuli etova olo. Liittyivätkö sitten toisiinsa, luultavasti jotenkin. Laitoin rukouspyyntöjä seurakunnan ystäville ja join monta kannullista vettä ja juoksin vessassa. Lopuksi otin toisen antibiootin yöksi ja asetuin pikkuhuoneen sänkyyn (syystä, että pikkuhuoneessa on vessa) kolmen torkkuhuovan alle lukemaan Raamattua ja rukoilemaan. Ja kiitos Herralle olo parani huomattavan pian ja sain loppuyön nukutuksikin puolen yön jälkeen. Koko yön nukuinkin sitten pikkuhuoneen sängyssa, siitä on tullut näköjään oikein mun sairasvuode. Kissat olivat seurana sängyssä :)






Nyt on aamu-antibiootti otettu, mutta en uskaltanut lähteä miehen kanssa kaupunkiin, senkään takia kun en halunnut kylmään autoon istumaan. Vaikka mulla on etupenkillä sellainen istuin alusta, niin silti se on alussa kylmä ja nyt meiän auton lämmityslaitteessakin on ollut häikkää, ettei se toimi aina.
Pitäs varmaan ottaa käyttöön taas se kokoon taittuva alusta, joka mulla on jossain laukussa tallessa, niin sitä voisi kuljettaa mukana. Voi näitä vanhenevan naisen vaivoja :)





Rakas ystävä lähtee huomenna leukemian takia kantasoluhoitoon, voi kun kaikki menisi hyvin. Sitä rukoilen!






Ulkona on harmaa pilvinen päivä, vaihteeksi ei sada lunta. Hyvää päivänjatkoa teille <3

keskiviikko 13. joulukuuta 2017

Kynttilöitä






Tänä aamuna oli sininen hämärä,kaunista!
















Nyt vähän vaille 10 aurinko paistaa puiden latvoihin.








Eilen sain päähäni kokeilla kynttilöiden valamista, kun vanhoja kynttilän jämiä oli kerääntynyt, ja joku rikkinäinen kynttilä siihen lisäksi. En ole oikeastaan kynttilöitä koskaan tehnyt, paitsi kerran kun tein sytykeruusuja, niin valoin lopusta steaariinista pikkuiseen posliinikippoon kynttilän. Mutta nyt olin aiemmin saanut vanhalta ystävältä sydänlankaa, niin päätin koettaa. Muotit olivat ongelma, mutta muistin, että mulla oli jäljellä myös saatuja pahvisia muffinsimuotteja muutama, niin kokeillaan niitä... Tiedän että maitotölkkeihin voi tehdä, mutta ne oli kaikki käytetty sytykkeenä :) Ja sitäpaitsi mulla ei kuitenkaan kauheasti ollut niitä jämiä. Valkoisia jämiä oli eniten, niin sulatin ne vesihauteessa metallisessa cappucino-purkissa.
Tässä kynttilöitä jämettymässä. Yksi on tehty vessapaperirullaan ja yksi siihen pieneen posliinikippoon.

















Ja tässä valmiita. Ei mitään mallikappaleita, mutta enpä ole sellainen itsekään...tulee tekijänsä näköisiä :)
















Tämmöisiä matalia kynttilöitä joita voi polttaa tarjottimella.
















Muut ovat valkoisia, paitsi yksi vihreä ja yksi sininen. Punaiset jämät vielä jäi. Niistä olinkin ajatellut tehdä sytykeruusuja, mutta tallella oli vaan sellaisia huonon mallisia munakennoja ja tosiaan oli turhan pitkään mennyt aikaa noissa kynttilöissäkin ja puhtikin loppui.
Se vessapaperi rullaan tekemäni kynttilä olikin alaosastaan huono, niin katkaisin sen, niin siitäkin tuli tarjotin kynttilä.
















Loppuun jouluisen värikäs kuva kaapin päältä. Nuo jouluiset "ruukut" on minusta niin kauniita, ja kun ei nyt joulukukkia ainakaan vielä ole, niin pesin mullan jämät pois ja laitoin niihin tuikkuja ja korujani :)
















Mukavaa päivää!