"Jumalan kulkukoira" kertoo Seija Uimosesta, joka oli lähetystyössä Kroatiassa.
Lainaan tähän kirjan takakannen tekstiä:
"Sitkeiden suomalaisnaisten kokemuksia sodan keskellä Kroatiassa. Pakolaisten ja hädässä olevien rinnalla elämistä, rakastamista käytännössä, seurakunnan kokoamista puutteen ja kriisien paineissa, yksinäisten hetkien sisäistä taistelua. Mutta samalla ihmeellistä varjelusta ja Jumalan tekoja ihmisten elämässä.
Sanansaattajien lähetti Seija Uimonen pysyi työtoveriensa Raili Tapion ja Marja-Liisa Mrcelan perheen kanssa Kroatiassa itsenäisyystaistelujen riehuessakin. He kertoivat toivon ja lohdutuksen evankeliumia kodeissa ja pommisuojissa ja elivät yhdessä seurakuntalaisten kanssa surussa ja ilossa. Balkanille kyynelin kylvetty siemen kantaa nyt kaunista hedelmää."
Ja mistä kirja sai nimensä? Seija kertoo, että kun hän raskaan ja yksinäisen kauden jälkeen palasi suomeen kesällä 1982, hänen henkiset ja fyysiset voimat olivat aivan lopussa. Vatsa oli epäkunnossa ja hän on oli sairaslomalla.
Ystävät pyysivät kuitenkin häntä lähtemään lomalle Lappiin kanssaan. He leiriytyivät Utsjoelle, josta menivät Tenojoelle. Ystävät heittivät onkea ja Seija istui rantakivellä. Hän kärsi sekä fyysisestä että henkisestä tuskasta joka kuristi kurkkua... Rannalla juoksenteli takkuinen kulkukoira , joka oli märkä ja hiekkainen, kun se tuli Seijan lähelle, Seija näki, että se oli täynnä avoimia haavoja...Se hyppäsi suoraan Seijan syliin ja painoi kuolaisen ja rapaisen päänsä katsoen häntä silmiin tunnetta täynnä. Koira teki pienen lenkin ja tuli takaisin Seijan luo katsoen häntä suoraan silmiin rakkautta ja uskollisuutta täynnä...
Silloin Seija ymmärsi , että Jumala lähestyi häntä koiran kautta, kaksi Jumalan kulkukoiraa oli kohdannut toisensa. Molemmat olivat uupuneita, rähjääntyneitä , yksinäisiä...Rähjäinen koira vaistosi tilanteen ja vapautti Seijan itkemään . Siitä alkoi avautuminen, vahvistuminen ja parantuminen.
Jos haluat lukea lähetystyöstä ja sen vaikeistakin puolista, niin suosittelen.
