Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sisustus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. joulukuuta 2021

Tuttuja vieraita..ja yksi uusi tuttu :)

Tänään meillä kävi rakkaitani, kaksi tyttöäni, toisen tytön poikaystävä sekä toisen tytön tyttö. Käytiin myös Kasvihuoneilmiössä porukalla. Rasmus pelkää vieraita, niinpä se oli yläkerrassa ensin ja sen jälkeen on ollut ulkona. Äsken kävi kyllä sisällä syömässä..mutta halusi takaisin ulos, vaikka ei ollut ketään vieraita enää.

Minä sain hauskan ensivuoden seinäkalenterin, sekä suklaata  ja kirjan.

 


Itse valitsin tuon kalenterin, missä mummelit touhuaa.Kun itsekin alan mummeli olla :) Ja kolmin kertainen mummu olenkin.


 



Meinasin varata itselleni kolmannen rokotuksen, mutta päädyin siihen, että tilaan sen ajan puhelimella. Nuo sähköiset palvelut on niin ärsyttäviä välillä. Minulla kuitenkin on se vaadittu aika mennyt jo rokotuksista, kun nythän suositellaan sitä aikaistettavaksi, ja minulla on se aika kulunut. Isännällä on kuitenkin niin paljon menoja, että vahingossa voi tautiakin tulla  vastaan. Hän ei koronaa pelkää, kun on sen verran nuorempi. Päin vastoin minä saan komentaa häntä käyttämään maskia. En minäkään varsinaisesti pelkää, mutta "ei vara venettä kaada" niinkuin ennen sanottiin. Tyttäreni, sairaanhoitaja, on itsekin jo saanut rokotteen.

Tuosta otsikosta tuo "yksi uusi tuttu" oli siis toisen tytön poikaystävä. Mukava kaveri, ei siinä mitään :) Kiva oli häntä nähdä ensimmäistä kertaa.

Tällaista tänään. Pikkukuusi on tänä vuonna kuistilla.


Heissan!



torstai 18. maaliskuuta 2021

Aurinkoista

 Tultiin juuri aurinkoiselta lenkiltä,mulla oli sauvat, ja oli niin kuuma, että piti paidat vaihtaa kun tultiin  kotiin, tuli niin lämmin.


Niinkuin kerroin olen pikkuhiljaa laittanut pääsiäistä, samalla saa kotiin kevät värejä. Emilie pyysi, että laittaisin kuvaa pääsiäiskoristeista. Tässä niitä tulee, koristeet on kyllä samoja vanhoja, vintistä kaivettu esiin.


Munivia kanoja ja joku kukkokin minulla on :)


Kaapin päällä on keväisiä värejä. Tänään kun isäntä tuli kaupungista, hänellä oli kädessään kaksi ruusua, luulin että ne on oikeita, mutta olikin ostanut Rustasta, ikiruusut. Pistin ne pulloon kaapin päälle.



Eilen katselin lattialla liinavaatekaapin edessä virkattuja pikku liinoja, sovittelin niitä keskenään taas kerran, että saisiko niistä isomman verhon, mutta ei ne oikein sovi yhteen.




Tänään sain imuroitua ja illalla on vielä Kylätalo-tilaisuus, jos sinne joku tulee. En nyt keitä sinne kahvia,koska kahviloissakaan ei saa sisällä juoda kahvia. Saadaan olla maskit päässä koko ajan.

Mukavaa iltaa teillekin!

lauantai 14. marraskuuta 2020

Olkkarin siivousta ja syys-sisustusta

 Tänään,kun mies on näytelmäharkoissa, olen saanut rauhassa siivota,ei ole kiire mihinkään. Muutama kuva siivotusta olohuoneesta. Meillä on niin pienet tilat, ja kuitenkin paljon tarpeellista (ja vähemmän tarpeellista) tavaraa, joten harvemmin meillä on kovin siistiä.


Pistin kesä värejä pois ja vähän syksyisempää tilalle. Rakastan kesä värejä, turkoosia ja limenvihreää, mutta nyt tuli tilalle violettia, liilaa, pinkkiä ja vaalean punaista.




Tuo kaitaliina näyttää kuvassa punaiselta, mutta on siis pinkihtävä, vaikka laitoin punaisemman puolen päälle.




Tuoleihin laitoin entisten poppanoiden tilalle vanhat liilat hartiahuivit, toinen on äidin entinen ja toinen löydetty kierrätyksestä ehkä. Ja limenvihreän ison riepumaton tilalle vuosi sitten ostamani syys/talvi maton.






Tässä on meidän digi-nurkkaus. Mun tietokone ei ole tässä, mutta isännän kone, tv, dvd yms. Tässä oli aiemmin noiden laitteiden alla vain pikkujakkara, mutta tänään mietin mikä olisi siihen parempi ja tuli mieleen, että mehän saatiin aiemmin pieni yöpöytä, joka on ihan joutavana vintin rapussa. Siihen sain laitteet nätimmin ja laatikossa voi pitää vaikka osan dvd-filmeistä. "Aika tavaran kaupitsee".





Elmokin väsyi siivouksesta, vaikkei tehnyt sen hyväksi muuta kuin oli mun tiellä. Ja valtasi parhaan lepopaikan. (Sohvan selkänojalla on aina huopia, kun tv:tä katsoessa tulee viileä).

Keitin itselleni kahvia ja laitoin pyykkikoneeseen pois vaihtamani tekstiilit, Elmokin sai lattialle puhtaamman huovan makuu-alustakseen...mutta näköjään sohva on pehmeämpi vanhoille luille.

 

 Kiva, kun sain olkkarin siivottua paremmin, vielä pitäsi lisää pölyjä pyyhkiä ja pikkuhuoneeseen etsiä joku sängynpeite ja muuta pientä järjestelyä. Mutta jospa ensin juon termoksesta vielä toisen kupin kahvia... Heippa vaan! Leppoisaa lauantaita!

 




sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Muistoja nuoruuden 70-luvulta

Metsäntyttö oli blogissaan kirjoittanut ja kuvannut omaa nuoruuttaan. Minä olen vähän vanhempi,mutta itsellekin tuli tuosta mieleen muistella omaa nuoruus aikaa 70-luvulta.


Miten silloin pukeuduttiin, ja sisustettiin ym. Tai ainakin meillä. Lapsuuskodissani asuin vielä tässä vaiheessa, vaikka melko pian muutin omilleni.









Tässä siskon kanssa saunan edustalla. Itselläni päällä musta-punainen lyhyt samettitakki ja siniset suorat housut,kumisaappaatko olisi jalassa, siltä vähän näyttäisi. Tuossa aika lyhyet hiukset.








Tässä sama takki ja sen alla keltavihreä neulepusero. Alaosassa turkoosi hame, sukkahousut ja muistaakseni tummanruskeat nauhalliset "kävelykengät". Ja vähän pitemmät hiukset.









Meidän kotitalon yläpuolelle oli istutettu männyn taimia naapurin toimesta, tämä kuva otettu siitä rinteestä. Tuossa on tuo kaunis peilikirjailtu violetti pusero, jonka olin jostain lehdestä tilannut. Tummanruskeat samettihousut olivat jääneet lahkeista pikkuisen lyhyeksi, (olivat muuten koulun kässä-tunnilla aiemmin tehdyt), niin niitä olin jatkanut  itse farkkukankaalla. Jalassa sinivalkoiset tennarit.


Sitten siirrytään sisätiloihin.




Siskon kanssa meidän keittiössä. Kodissamme oli vain keittiö ja kammari (olohuone),jossa myös nukuimme. Tuossa kuvassa minulla on myös lehdestä tilattu kirjailtu tunika, ja vaihteeksi vaaleansiniset farkut. Siskolla äidin tekemä kimmeltävä hame  t-paidan kanssa. (Ja upeat hiukset!)









Tässä olohuoneesta minun omasta nurkkauksestani. Takanani on öljykamiina, joka keittiön puuhellan kanssa lämmitti parihuoneemme. Anttilan uusi ohuempi kuvasto oli tullut. Kirjahyllyni olin tilannut aikaisemmin Anttilasta. Pöytä oli minulle mieluinen, kun se oli kaunis ja siinä oli kaarevat jalat. Tosin ei sitä tuossa paljon näy, kun pöydälläni oli jo silloin tapana helposti kaikella täyttyä, niinkuin nytkin :) Kynttilöiden takana olevan "lippaan" olin tehnyt kansakoulun puutyö tunnilla.
Yllä musta neulepoolo ja tykkäämäni turkoosi vetoketjullinen villatakki. Taitaa olla myös mustat suorat housut.










Viimeisessä kuvassa olemme myös olohuoneessa, Takanani on minun itse ostamani lipasto, joka myöhemmin oli omassa kodissanikin vuosien ajan. Sen päällä näkyy mm. siskon sähköurut (jotka myöhemmin olivat minun lapsillani), sekä äidin kynttilöitä, maljakoita ja pikkumankka. Sen vieressä näkyy siskon koulupöytä. Koulupöydän takana näkyvät kirjavat verhot äiti sai sen asunnon entiseltä asukkaalta, josta tuli myös meidän ystävämme ja vierailupaikkamme (hän muutti kerrostaloon,oli vanhempi mukava nainen).
Olen tuossa pelaamassa pasiannssia. Ylläni on aiemmassakin kuvassa näkynyt kelta-vihreä neulepusero, sen seurana vihreät pitkät helminauhat ja tummansininen hame. Näissä kahdessa viimeisessä kuvassa oli myös uudemmat iso kehyksiset silmälasit.


Tällainen katsaus minun 70-luvultani :)

maanantai 10. elokuuta 2020

Huonekalut kulkevat mikä minnekin...

Se miksi  "selasin"  niitä valokuva-kehyksiä , oli juuri tuo, että katsoin löytyisikö kehystä tuolle ihanalle kissa kuvalle...ja nyt kuva onkin jo makkarin seinällä vuoteeni vieressä :)











Tänään on sitten touhuttu kaikenlaista, kun mieskin on kotona. Hän kävi taas tyhjentämässä sitä "rytökasaa" ja minäkin olin purkamassa kärryä ja lajittelemassa jätteitä. Vietiin niitä myös jätepisteelle. Jätepisteellä oli laatikon sivuun nostettu  yhdistetty kenkäteline/penkki, poimittiin se autoon :) Ja siitä muodostui sitten järjestelyä eteisessä, kuistilla ja eteiskomerossa.



Eteisestä piti siirtää vanha lipasto kuistille, ja siellä oleva hylly meni purettavaksi. Pikku jakkarakin meni kuistille. (Ei sentään omin jaloin :).







"Uutta" kenkätelinettä/istuinpenkkiä ei voitu laittaa naulakon alle, vaan se tarvistsi tilavamman paikan, jonka se sai lipaston paikalta. Tässä on hyvä istuakin kenkiä pukiessa jos tarvitsee. Mies mielellään laittaa istuen kengät jalkaan.











Entinenkin jäi paikkaansa naulakon alle, koska niitä kenkiä reissaa pitkin eteisen lattiaa, nyt olis mahdollista, että ne olisivat telineissä. Saappaat on kyllä kuistilla. Muovinkeräys- ja toinen kierrätys-kori joutuivat nyt eteiskomeroon, sitäkin piti vähän järjestellä, että ne sinne mahtuivat.



Pyykitkin iloisesti hulmuilee narulla. Rakastan kuivattaa pyykkejä ulkona tuulessa. Kun syksy/talvi tulee joutuu taas alkukuivattaa pyykit kellarikäytävässä ja loppukuivattaa pikkuhuoneen seinätelineessä. Kesällä niihin tulee kesäisen raikas tuoksukin.











Kuvan nappasin olkkarin ikkunasta.


Kaupassa ja kahvilassakin kerittiin käydä kaiken muun välissä. Ihan lähikahvilassa tällä kertaa, kauppareissulla. Semmoinen päivä tähän mennessä.





lauantai 8. elokuuta 2020

Elämäni väriä






Hei vaan ja hyvää lauantaita! Mulla oli aamupäivä siivousta,imurointia ja varsinkin pölyjen pyyhkimistä, joka usein jää suorittamatta.Nyt on kirjahyllyn päälliset ja muut "hankalat" paikat ja koriste-esineet (joita tiedätte mulla olevan paljon) pyyhitty. Jopa uunin päällinen imuroitu kesän pölyistä. Laitetaan nyt lauantain piristykseksi värikästä :)



















 Keittiön yläkaapien päälliset jätin toiseksi kerraksi, sielläkin on se kahvipannujen ja mukien kokoelma.













Totesin taas, että jopa vaatekaappini on värikäs











Iloitsen väreistä :)





Siivouksen jälkeen maistui ruoka, kuorin ja pilkoin lautaselle entisiä keitettyjä perunoita ja päälle lihakastiketta, sitten mikrossa kuumaksi, sekä lisukkeeksi salaattia. Isännällä  vielä riittää näytelmiä, viikonloppuisin. Tänään tulee vasta illaksi kotiin. Kun menee vielä illemmalla käymään toisessa tilaisuudessa, minä lämmitän sillä aikaa saunan.


Eilen oltiin illalla seurakunnassa ja pari kyytiläistä taas mukana. Toivottavasti ette ihan kyllästyneet mun väri-iloitteluun :)





lauantai 4. heinäkuuta 2020

Siivous mietteitä

Varoitus! Saattaa sisältää sensuroimatonta kuvamateriaalia!

Makuu/ompeluhuoneen siivousta. Jotain pitäisi keksiä. Huoneen siivous on niin iso operaatio, että siksi tulee makuuhuone liian harvoin siivottua, ja siksikin varmaan mulla on ainainen nuha.
Mutta "ompelijalla" on vaan niin paljon materiaalia ym. oheistuotetta, etteivät ne mahdu minnekään, ja liian vaivalloista (ja talvella kylmää) olisi hakea ne vintistä.


Tällaiselta sitten näyttää kun esim. sängyn alusen alkaa imuroimaan....kun kaikki on muuten sängyn alla säilössä...










...kaikki on vaan nostettava sängylle.



Makuuhuoneessa on kolme komeroa, joista kaksi on miehen käytössä (vaatekomerot, minulla on alhaalla) ja yksi hyllykomero tavaroille meidän yhteinen, joten niihin ei mahdu juurikaan ompelutarvikkeita.
Kankaille mulla on yksi aikoinaan kierrätyksestä ostettu kaappi, eikä enempiä säilytystiloja huoneeseen mahtuisikaan, paitsi miehellä on myös yksi kaappi.









Kangaskaappini on tuo, josta näkyy kulma tuolla nurkassa, nukkekodin alla. Sen tietysti voisi viedä vaikka vinttiin, mutta saisiko tuohon kaapin päälle mitään siististi... Seinällä on ompelukirjoja telineessä ja jotain uusimpia käsitöitä roikkumassa. Ja seinillä noita mun "hassuja" seinäteoksia :)











Miehen kaappi on tuo, minkä päällä on cd-levyt.



No, nyt ne laatikot ym. on taas päässeet sängyn alle. Mutta jos jollain on heitellä jotain ideoita tuohon huoneeseen, niin saa sanoa :)











Vähän kauniinpi kuva loppuun. Parisänky tosiaan vie ison osan huoneesta, ja kun yhdellä seinällä on komerot, pönttis ja pesupiste(lavuaari), niin ei oikeastaan ole tilaa kuin tuolla yhdellä seinällä. Näitä mietin tänään.



Miehellä alkoi näytelmäharkat Vivamossa. Nyt minä aion keittää itselleni suppilovahvero-keittoa kuivatuista sienistä, joita olen tytöltäni saanut...mies kun ei erityisemmin sienistä välitä. Mulla on ollut sienet jo likoamassa, joten ei mene enää kauaa...nälkä jo onkin:)Hei vain!



Leppoisaa lauantaita!

tiistai 21. huhtikuuta 2020

Kuistin puoliväli-sisustusta



Tänään oli ulkona sen verran lämmintä, että ulkoeteisessä eli kuistilla oli ihan mukava istuskella ja juoda päiväkahvin loput termarista. Juuri sopivan lämmintä (18 astetta), eikä tuullut niinkuin ulkona.
Muuten kuistin sisustus on vasta puolivälissä kesää kohti, eli esim. punaiset jouluverhot vielä ikkunoissa.
Mutta onpahan ainakin väriä :)






















Nautitaan tästä lämpimästä hetkestä, niin kauan kuin sitä riittää! Västäräkki keikkupyrstökin asteli ulkona nurmikolla.

torstai 26. maaliskuuta 2020

Siivousta ja turkin leikkuuta




Tänään siivosin ja laitoin vähän pääsiäistä, kun isäntä oli käymässä kaupungissa. (Hiljaista oli ollut sielläkin, kuulemma).





Pääsiäiskanoja, keltaista, vihreää,turkoosia...





























Tipu-liina











Tekokukkia




















Tein miehelle lasangea puolivalmiste-paketista, joka oli kaapissa, itse söin eilisen aterian loput: ohra/riisi sekoitusta ja lihapulla-kastiketta.Haarukallisen vain maistoin lasangea, en halunnut ärsyttää vatsaani.
Ruuan jälkeen meillä oli joka keväinen koitos Elmon kanssa, eli turkin leikkuu... mitä se pelkää ja inhoaa koko sydämestään. Mies pitää pannasta kiinni ja minä parhaani mukaan yritän saada turkin siedettävän näköiseksi ja pahimmat vanukkeet pois, Elmo rimpuilee ja haukkuu.. oikein show... Palkinnoksi "urheudestaan" Elmo sai myös lasangea :)



Niin se tuli Uudellemaalle liikkumisrajoitus, onneksi ei meillä olekaan mitään asiaa muualle. Vitsailin kyllä miehelle, että hänen täytyy varoa, ettei lähde vahingossa ajamaan Saloon, Varsinais-Suomen raja kun on aika lähellä meitä.




Näillä mennään mitä on annettu ja ollaan kiitollisia, että tähän asti ollaan saatu olla terveenä. Sitä toivottelen teillekin <3






maanantai 2. maaliskuuta 2020

Pieniä muutoksia




Eilen, kun mies oli sählyssä piirtelin paperille "sisustus-suunnitelmaa" sen mukaan mitä mes oli ehdottanut..ja tulin siihen tulokseen, etteivät huonekalut mahtuisi sillä lailla, että se näyttäisi nätiltä. Niinpä päätin kokeilla toista suunnitelmaa...eli siirtää vain iso kaappi toiselle seinälle ja sohvaa vain kauemmas tv:stä. Maton kanssa vetämällä käänsin painavan kaapin toiselle seinälle :) Vain ylä laatikot olin ottanut pois. Olohuoneen ison maton käänsin myös toisinpäin.





Niin sain enemmän tilaa miehen soittovehkeille ja myös uunin ja sohvan välille kulkutilaa. Ja kuntopyörällekin tuli vähän enemmän tilaa. Suurin homma oli pähkäillä miten seinälle kuuluvat peilin ja taulut saisi laitettua, enkä kaikkia saanutkaan mahtumaan. Ja vara-rahin (vieraspedin) jouduin viemään vinttiin säilöön. (Nyt en voi kasata käytössä olevia vaatteitani siihen.. :). Mies oli kuitenkin tyytyväinen tähän sisustukseen. Muuten en enempää sisustanut vielä.










Mennään nyt näillä vähän aikaa...jos ei parempaakaan keksitä.





Tänään käytiin viemässä kylätalo-kutsuja valmiiksi ilmoitustauluille ja samalla kahvilassa.Tänään on ollut osin aurinkoinen sää ja pari uutta lintuakin oli ilmaantunut lintulaudan alle :) Miehen yli oli lentänyt joutsenia ja nähtiinkin niitä lammella, eivät varmaan ole missään "talvilomalla" olleetkaan, kun on ollut niin lämmintä. Mukavaa maaliskuun alkua kaikille!

perjantai 28. helmikuuta 2020

Tehdäkö vai eikö tehdä...











Rasmus "uuden" täkin päällä :)





Ulkona paistaa komeasti aurinko, mutta 9 astetta oli pakkasta aamulla. Nyt on suunnilleen nollassa. Minä olen tehnyt kotihommia, tai oikeastaan koneet on tehneet, toinen pesi pyykkiä ja toinen tiskaa:)
En jaksanut kaivaa tänään imuria esiin, vaan lakaisin vaan lattiat ja rikkaimurilla imuroin isoa mattoa, ensin olin ottanut suurimmat harjalla. Meillä on kaksi puu roskan ja muun "ulko roskan" tuojaa :) Mies tuo polttopuiden ja sukkiensa mukana puu roskaa ja Elmo kaikenlaista heinä roskaa ja muuta sellaista turkissaan, molemmat yleensä ovat tuossa matolla paljon, niin siinä suurin osa roskistakin on. Uusi värikäs matto on hyvin hyvä keräämään itseensä roskaa, ja huonompi luovuttamaan niitä pois, kun ne takertuvat siihen kiinni.






Mies ehdotti eräänä päivänä, että vaihdettaisiin huonekalujen järjestystä,että tulisi enemmän tilaa...täytyy miettiä tulisiko tilaa enemmän ja miten paljon sitten joutuisi vaihtelemaan kaikkien paikkoja, ja esim.taulujen järjestystä ym. Kun "pakkohan" mun sisustus-silmään sopivaksi olisi ne saada, ei se ole niin, että vaan sohva siirretään paikasta A paikkaan B, ja iso kaappi paikasta B paikkaan C,koska kaikki vaikuttaa kuitenkin kaikkeen...naiset kyllä ymmärtävät sen ...Totta on kyllä, että meillä on ahdasta.






Viikon päästä miehellä on ensimmäiset näytelmäharkat (pääsiäisnäytelmään). Ajattelin sitäkin, että jos yhdessä siirrettäis silloin edellisenä päivänä ne huonekalut ja minä voisin sitten viikonloppuna rauhassa tehdä sisustus hommia,kun painavat huonekalut olisi siirretty ja mies on siellä harkoissa yötäkin. Olisikohan tuo hyvä idea... En nyt ainakaan halunnut vielä ruveta niiden kanssa touhuamaan. Enkä yksin uskalla kovin painavia siirtääkään selkäni tuntien.





Tällaista höpötystä tänään :) Mukavaa viikonlopun alkua <3



perjantai 24. tammikuuta 2020

Sisustusta




Nyt on imuroitu ja uusi matto saatu lattialle :)











En sittenkään punaisesta ihan irti päässyt, mutta nyt on enemmän pinkkiä.












Pinkit gerberat (teko sellaiset) ostin myös Honkkarilta samalla reissulla










Tänään on tulossa vielä vieraat käymään, niin on hyvä, että on siistiä :) Tuovat meille pienen lisäpakastimen, joka on heillä jäänyt tarpeettomaksi. Nyt ulkona alkoi sataa vettä!

.

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Viidakossa




Tänään ajattelin tehdä ihan muuta tuunausta, mutta kun en löytänyt sopivaa materiaalia...niin tuunaus vaihtui ihan toiseen. Törmäsin nimittäin paperirulla-laatikossani palaan lintu-tapettia, jonka olen joskus vuosia sitten saanut tytöltäni askarteluun, kun he poistivat rikkinäistä tapettia lastenhuoneesta. Valitettavasti mulla ei sitä ollut kuin palanen, mutta tuli mieleen lisätä kukka-nurkkauksen viidakko tunnelmaa. Luonnossa näyttää kyllä kivemmalta tuo nurkkaus, kuvassa se näyttää vain kirjavalta.



















Juoru on kasvanut jo varsin pitkäksi...











Kaksi huonokuntoista kukkaa vein pois (kellarikäytävään,katsotaan kuolevatko vai piristyvätkö kevään tullen), samalla toin puolestaan kellarista viimevuotiset pääsiäs-mininarsissi ruukut, joissa näkyy vihreät alut. Näin nimittäin kaupassa jo pikkunarsisseja myytävänä. Katsotaan, että lähtevätkö minun kasvuun.




Ja ihan muuhun asiaan, tällaista isoa kirjaa olen nyt lukenut välillä, tämä on nimittäin liian iso makuullaan luettavaksi, niin luen silloin tällöin alhaalla ollessa. Kiva postikorttikirja, joka on samalla tarinaa kirjoittajan ja hänen sukunsa elämästä.









Kirjastosta tämän löysin. Hyvää alkavaa viikkoa!