Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkanen. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. maaliskuuta 2022

Heippa!

 

Kuva vanha

Tästä tietokoneen takaisesta ikkunasta tuijottelen pakkas aamuun. Noin 13 astetta vielä pakkasta. Sisälläkin aika viileää, vaikka isäntä oli aamulla laittanut tulen sekä puuhellaan että kakluuniin. Hänellä on vaan tapana sen verran vähän pitää tulta, ettei  niin paljoa lämmitä. 

Enpä nyt viitsinyt laittaa lisää tulta, kun varmaan aurinko lämmittää paistaessaan päivän mittaan. Ja villatakit on keksitty, nytkin on fleese ja paksu villatakki. Ja voisin tietysti laittaa puuhellalla ruuan.

Täällä vielä kinoksia riittää ihan omiksi tarpeiksi ja ylikin. Tuosta tuli mieleen, että jokohan olisi hankikanto, ei vielä ole tänä talvena kokeiltu.

Tänään on kylätalo-ilta. Sanaa, musiikkia, rukousta, myös Ukrainan puolesta ja tietysti Suomellekin varjelusta. Eilen käytiin viemässä toiselle kylätalolle vähän vintistä tavaraa..eli makuupusseja ja makuu alustoja, kun niistä oli keräys. Meille kun niitä oli kertynyt useampia.

Isäntä jätti yhden itselleen ja minä äidin entisen vetoketjullisen peiton (jonka siis saa vähän kuin makuupussiksi, sillä on minulle muisto arvoa..). 

Mitäs teille kuuluu? Onneksi mennään kevättä kohti, se vähän piristää.


sunnuntai 5. joulukuuta 2021

Hyvää pakkas aamua!

 Isäntä on ollut Vivamossa harkoissa, niin meikäläinen innostui aloittamaan "joulustelun"...

Tuossa kranssissa on valot, vaan eivät tuossa päällä, kun piti vaihtaa patterit. Unikko verhot saavat tuoda jouluista punaista tänä vuonna.



Nyt on siis joulustelut aloitettu, siitä pikkuhiljaa lisääntyy.

Ulkovalot pitäisi seuraavaksi laittaa, vaan on turhan kylmä. Ja odotan kunnes isäntäkin on kotona, on helpompi kahdestaan laittaa.


Tällaisen jakkaran päällysteen olen virkannut, kun sisällä on viileätä, niin on lämpimämpi istuakin ja onhan se värikkäämpi kuin pelkkä musta.




Lämpöä saadaan kakluunista :)


Meillä toinen ulkomittari näyttti aamulla 18 astetta ja toinen talon toisella seinällä näyttää edelleen 25 astetta...kumpi lie totuus.

Pakkasta kumminkin! Tuskin tänään menen lenkille palelemaan, eilen olin ja jo silloinkin oli kädet jäässä, kun oli sauvat, vaikka oli rukkaset kädessä.

Hyvää pyhää!

torstai 11. helmikuuta 2021

Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää...

 ...olikohan joku tuollainen laulun alku,jos en muista väärin...

 


 

Ja luntakin on riittävästi. Minä en kyllä kovista pakkasista tykkää. Tänä aamuna oli reilusti päälle kahdenkymmenen asteen. Se on minulle jo liian kylmää. Mies lähti kaupunkiin, niin ei autokaan lähtenyt käyntiin, vaikka oli virtapiuhassa, no, onneksi meillä on apukäynnistin, niin sillä lähti heti.

Vieläkin on mittarissa noin -25 astetta. Toinen mittari tosin näyttää -22. Josko ikkunasta falskaa sen verran. Aurinkoinen päivä näyttää tästäkin tulevan. Viimeksi kun olimme isännän kanssa lenkillä, niin oli tosi upeaa..luminen tie ja pellot hohtivat timantteina auringon paisteessa, eikä ollut liian kylmäkään.

 

 


 

Eilen sain vasta soitettua soppiksen vetäjille sekä kuntouttavan yhdyshenkilölle  elääkkeelle pääsystäni. No, se eläkehän alkaakin vasta 1.3. Ja eihän siellä soppiksellakaan ole ollut nyt toimintaa koronan takia.

Olimme tiistai-iltana seurakunnan tilaisuudessa, ja saatiin sieltä hyvää aurajuusto/peruna kiusausta kotiin, eilen jo syötiin. Tänään syödään loput, niin ei tarvii kun lämmittää. Nam!

Heleää helmikuuta!