Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hevoset. Näytä kaikki tekstit

torstai 16. kesäkuuta 2022

Soppa kirkolla ja Vivamossa

 


(Kuvat on tämän päivän lenkiltä Minin kanssa).

Ensiksikin jee, vihdoin taas roskiksen hakeminen toimii! Neljä kertaa sain soittaa sinne, ja isäntäkin soitti kaksi kertaa. Mulla meinasi jo hermot mennä, kun asia ei edistynyt..

 


 

Eilen oltiin taas soppakirkolla ja sen jälkeen vietettiin aikaa kaupungissa, kun oltiin menossa katsomaan Vivamon Vivarnia näytelmää. Vivarnia on sellainen vähän erilainen näytelmä, sen tapahtumat sijoittuivat tulevaisuuteen. Sopii lapsille ja aikuisille. Isäntä oli saanut kaksi vapaa lippua, niin niillä mentiin.

Vivamossa tuuli kovasti, mutta onneksi aurinko alkoi paistamaan.

 




Muitakin karvaisia kavereita näkyi.


Täältä tullaan...


Minikin on jo tottunut noihin hevosiin, ei enää pelkää niitä.




Soppa kirkolla oltiin myös eilen, minulta oli pyydetty taas runoa. Sekin kertoi Mäntyharjun ajoista, yksinäisyydestä, ikävästa, uskosta ja toivosta.


Ehkä kirjoitan sen joku päivä tännekin.












lauantai 24. heinäkuuta 2021

Kaikenlaista

Tosiaan  kaikenlaista tapahtumaa ja muuta on ollut. Kiitos vielä rohkaisevista kommenteista pitsimekkoon liittyen :) Tuttavien häät on elokuun loppupuolella, hyvä kun on mekko valmiina.

Kylätalo oli, ja srk:n varsinainen tilaisuus. Kylätalolla tutustuttiin pari viikkoa sitten erääseen vanhempaan naiseen, ja oli nyt viimeksikin tilaisuudessa..pyyteli meitä käymään, niin sitten käytiinkin tänään. Oltiin ensin käyty Elmon kanssa kävelemässä, niin mentiin sieltä suoraan.

 Elmo kerrankin käyttäytyi mallikelpoisesti, kun pääsi sinne sisälle, oli niin "vieraskorea" :) (Elmolla on ollut jalka vähän kipeä, yhtenä päivänä hyppäsi sängystä lattialle, niin kai jotenkin "niksahti" jalka, pikkuisen ontuu, mutta on jo parempi).

Sitä ennen oltiin jo käyty naapurin pihalla juttelemassa, sekä katsomassa hevosia. Meidän kesänaapureita.



Isäntä laittoi saunan lämpenemään, joten sinne sitten kohta. Nyt on ollut hieman viileämmät säät, aamupäivällä mulla oli jopa villatakki päällä.

Vanhimman pojan piti tulla viikonloppuna käymään, mutta soitti, että oli kurkku kipeä ja oli eilen illalla menossa korona testiin, toivottavasti ei sitä ole.

Leppoisaa lauantaita!


maanantai 14. kesäkuuta 2021

Tervehdys!

 


Isäntä sai kahtena päivänä ruusun kenraaliharjoituksissa. Minä niistä sain (saan) nauttia.

Yksi varsinainen näytelmä on tainnut vasta olla. Nyt on hällä kaksi vapaa päivää..eli huominen vielä vapaa. Sen jälkeen minäkin menen katsomaan näytelmän ystävän ja hänen tyttönsä kanssa.


Olin äsken kiskomassa pitkiä nokkosia marja- ym. pensaiden alta. Vaikka nyt on se trimmerikin, niin pensaiden alta on parempi kitkeä käsin. Ranteessa on viisi nokkosen pistoa yhdessä kasassa, vaikka oli mulla hanskat. Tuli mieleen, että lapsena nokkosen pistot olivat "kauheita", nyt ei niihin juuri reagoi.

 

Isäntä oli "törmännyt" polttopuu kasassa linnunpesään, siellä oli monta munaa...yritin laittaa sen suojaiseksi, mutta voi olla, että se on jo hylätty :(

 

Yhdessä pöntössä ainakin tintillä on kiireitä ruokkia pienokaisiaan.

Elmokin tuli mukaan pienelle lenkille, kun käytiin katsomassa hevosia, mutta Elmo pelkäsi niin ,että tärisi. Se joskus alkuaikana, kun oli meille tullut, ryntäsi hevosaitaukseen, ja hevoset lähtivät juoksemaan kohti, niin sen jälkeen se on pelännyt niitä.


Tänään keitin isännän inkivääri-juoman ja itselleni raparperi-juomaa. Sain suurimmat raparperit käytettyä, ennenkuin ovat liian vanhoja.

Eipä tässä tämän kummempaa.