Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keräys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste keräys. Näytä kaikki tekstit

torstai 10. maaliskuuta 2022

Heippa!

 

Kuva vanha

Tästä tietokoneen takaisesta ikkunasta tuijottelen pakkas aamuun. Noin 13 astetta vielä pakkasta. Sisälläkin aika viileää, vaikka isäntä oli aamulla laittanut tulen sekä puuhellaan että kakluuniin. Hänellä on vaan tapana sen verran vähän pitää tulta, ettei  niin paljoa lämmitä. 

Enpä nyt viitsinyt laittaa lisää tulta, kun varmaan aurinko lämmittää paistaessaan päivän mittaan. Ja villatakit on keksitty, nytkin on fleese ja paksu villatakki. Ja voisin tietysti laittaa puuhellalla ruuan.

Täällä vielä kinoksia riittää ihan omiksi tarpeiksi ja ylikin. Tuosta tuli mieleen, että jokohan olisi hankikanto, ei vielä ole tänä talvena kokeiltu.

Tänään on kylätalo-ilta. Sanaa, musiikkia, rukousta, myös Ukrainan puolesta ja tietysti Suomellekin varjelusta. Eilen käytiin viemässä toiselle kylätalolle vähän vintistä tavaraa..eli makuupusseja ja makuu alustoja, kun niistä oli keräys. Meille kun niitä oli kertynyt useampia.

Isäntä jätti yhden itselleen ja minä äidin entisen vetoketjullisen peiton (jonka siis saa vähän kuin makuupussiksi, sillä on minulle muisto arvoa..). 

Mitäs teille kuuluu? Onneksi mennään kevättä kohti, se vähän piristää.