Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 30. joulukuuta 2022

Joulun rippeitä..

 ...ja pian alkavaa uutta vuotta, nämä on ajatuksissa. Toissa päivänä käytiin pitkästä aikaa seurakunnan toisessa tilassa, kun oli ensimmäinen rukous ilta, joulun jälkeen. Tuntui tosiaan, että siitä oli pitkä aika, kun viimeisissä oman seurakunnan tilaisuuksissa ei oltu, kun isäntä oli Vivamo jutuissa.Tänään mennäänkin taas seurakuntaan.

Ruokaakin on vielä joulun rippeitä. Ja arkiruokaakin , kun saatiin ruuanjakelusta aiemmin, ovat pakasteeessa.


Rasmus-rakas, vanha kuva, mutta eipä Rasmus ole paljon muuttunut :) Sillekin on ruokaa, ja Minille tyttö toi lisää ruokaa "joululahjaksi". Lintujen ruokaa pitää ostaa, se juuri loppui. Tosin ne on tottuneet siihen, että käyvät ilmeisesti naapurissa syömässä, jos joskus meidän lintulaudalta on loppu.

Laskupino odottaa maksajaa, mutta onneksi ne eivät ole vielä juurikaan myöhässä.. eivätkä nuo onneksi ole niitä suurimpia. Mutta näillä mennään kohti uutta vuotta.

Kyllä se tästä..toivottavasti ei vaan tule mitään ikäviä yllätyksiä.


maanantai 26. joulukuuta 2022

Joulua

 


 Hyvää tapaninpäivää! Niin se on joulu itsessään loppusuoralla. Aatto vietettiin kahdestaan, seuraavana päivänä tuli sitten väkeä runsaammin. Lapsia ja lastenlapsia ja yksi vävykin..

Oli ihan mukavaa muuten, vaikka tuo muisti välillä pätkikin.

Herkkuja oli tullut joka suunnasta, ja on niitä vieläkin.

Ennen joulua oli jo tullut ruokaa ja ihana iso kynttilä "jutska" kimaltavine koristeineen. Silloin meillä oli ystävä pariskunta käymässä. He myös rukoilivat rintani puolesta. Ja laulettiin yhdessä.

Kirkossa käytiin aattona.


Tämä kirkko kuva on vanha, mutta kirkko on sama.

 

Tänään käytiin autolla "tapanin ajelulla" ja poikettiin samalla kaupassa. Kohta mennään saunaan, kun isäntä on lämmittänyt. Vaikkei joulusaunastakaan montaa päivää ole.


Hyvää joulun jatkoa vielä!

torstai 22. joulukuuta 2022

Herra on minun paimeneni..

 

 

 Kiitos tosiaan kaikille rukouksin muistaneille! Tänä aamuna oli pääkin vaihteeksi paremmassa kunnossa, toivottavasti pysyisi :)

Minillä on alkanut juoksu aika, olen taas laittanut sille housut , vaikka aika vähäistä tuo tiputtelu on ainakin vielä. Mutta lattialle oli pieniä veri tippoja ilmestynyt. Niinhän sillä viime vuonakin oli "menkat" jouluna.

Isäntä lähti kaupunkiin, kun vielä on tavallinen päivä.. hän ei mikään joulu ihminen ole. Hänellä oli ongelmia saada auto käyntiin, kyllä se lisävirralla sitten lähti.

Ulkona tippuu vesi räystäistä. Eilen tehtiin puu hommia, kuljetettiin kottikärryillä liiteristä puita kellarin puuvarastoon. Oli ihan mukava sää ja kivakin vaihteeksi tehdä tuollaista työtä.

Hyvää joulun odotusta kaikille <3






tiistai 20. joulukuuta 2022

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki..

 


...niin sanotaan jossain, ei oikeutta maassa saa, jos itse ei sit hanki.. joten hankin pari lähetettä.

Minusta tuntuu, että kaikki vaivat yrittää hyökätä yhtä aikaa päälle. Muisti pätkii, päätä särkee, toinen rinta on kipeä... no onneksi on nyt varattuna lääkäriltä aika mammografiaan, sekä muisti tutkimukseen. (Joka tosin alkaa taas ihan alkutekiöistä).

Tää blogi kirjoittelu mua piristää, vaikka ei sen kummempaa järkevää asiaa olekaan. Voi ainakin hetken ajatella muuta. 

Eräs meidän seurakuntalainen on myös "kuoleman sairaana", eli jos ei ihmettä tapahdu, niin hän menehtyy. He ovat meidän tuttuja,ystäviä,  joten asia on surullista meillekin ajatella. Ihan yllätyksenä heille tuli isännälle tuo sairaus, joka oli edennyt jo aika pitkälle. :(

Tuo nettipankkikin yrittää mua kiusata, eilen en taas päässyt nettipankkiin, vaikka mielestäni ihan oikeat tunnukset laitoin, no sammutin sitten sen. Isäntä sanoi, että maksetaan yhdessä ne laskut. Hänellä on parempi numero pää.

 Voi sentään, vanhuus ei tule yksin..eikä hatara pää. Jos jaksatte, niin muistakaa rukouksin, elämästä on mennyt maku.. ja toivo.


sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Yskittää ..

 ...liekö yskää vai allergiaa On nyt tullut yht äkkiä. Onneksi on nyt parempi imuri, jos johtuu Minin karvoista. Viime joulun maissahan Minillä oli sekä karvan lähtö, että "menkat" yhtäaikaa.

 


 Poistin tässä aiemmin niin paljon kuvia koneelta, että pitää varmaan mennä vanhoilla säästetyillä kuvilla.

Muutenkin itsellä on ollut vaivaa, huomenna menen lääkäriin, ja joulun jälkeen toiseen tutkimukseen.Isäntä on tänään vielä näytelmässä.




perjantai 16. joulukuuta 2022

Lumista

 Tervehdys täältä lumen keskeltä.


Isäntä on edelleen Vivamossa. Me täällä ollaan Minin ja Rasmuksen kanssa. Rasmus on ollut nyt ihan sisällä koko ajan viime päivät, kun on niin lumista ja kylmää. Rasmus pitää majaa makuuhuoneessa, yläkerrassa. 

Mullakin on ulkohaalari päällä nyt tänään ollut sisälläkin, kun uunia ja hellaa lämmittelin. Makuuhuoneessa olin eilen lämmittänyt, niin oli mukavan lämmin siellä. Siellä ilmeisesti pysyy lämpö paremmin, kuin alakerrassa.. se on kyllä selvääkin ja sen tiedostan.

Koska eteiskomero on kylmä tila ja se on osittain auki.

Eipä tässä kummempaa, ulkomittari näyttää -14 astetta, sisällä  sisämittari saman verran plussaa. kyllä se tästä vielä lämpenee, ennemmin tai myöhemmin.


keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Lunta tulvillaan..

 

Kuva on vanha.

 Tänään isäntä lähti taas Vivamoon, eräs toinen raamattukyläläinen haki hänet autollaan, ja onkin siellä nyt yötä, ainakin pari yötä..jos ei muutoksia tule.

Minä sain tyttäreltä imurin, ainoa vaan se, että siinä ei ole kuin tavallista pienempi  suulake. Ostin siihen sopivia pusseja. Muuten on hyvä ja vetää koiran karvat ym hyvin kitaansa. Selkä vaan väsyi, kun kumarassa imuroi. Vatsa oli kipeä, ja meninkin kesken imuroinnin sänkyyn lepäämään. Nukahdin sinne. Heräsin siihen, että näin olevinaan edesmenneen äitini, joka oli tullut mua tapaamaan.

Ulkona on hirveesti lunta, ja vieläkin hiljalleen sataa. Minin kanssa pitäis lähteä päiväpissalle/lenkille. Ei kyllä huvita tuolla ulkona lumessa kovin paljoa mennä.

 No niin, taidan mennä sinne ulos, heippa vaan!


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Toivo/toivottomuus

 


Terveiset täältä "hulluuden partaalta". Kyllä semmoinen stressi on ollut noitten pankkitunnusten kanssa. Isäntä sanoi, että puhun samat asiat moneen kertaan, enkä muista että juuri olin sanonut.. mutta henkinen paine on ollut niin kova.

En vielä ole saanut niitä pankkitunnuksia käyttöön, kun en osannut niitä laittaa, kun ekalla kerralla tuli häiriö. Ja kun kolmesta virheestä menee tunnukset kiinni, niin en ole uskaltanut ensimmäisen kerran jälkeen kokeilla. Nyt ilmeisesti tyttö tulee rakkaansa kanssa käymään , jospa nuoret voivat auttaa. Elän nyt taas toivossa, vaikka ihan toivottomuuden alhossa olin monia päiviä. Isäntä  toipui jo koronasta, ja menee huomenna näytelmän kenraaliharjoituksiin.

Ulkona sataa lunta. Minkäänlaista joulumieltä ei ole täällä stressin keskellä ollut. Mutta toivotaan, että alkais helpottamaan tämä stressi. Kaupassa käytiin ja mun piti ostaa eläimillekin  ruokaa, niin ostin kissalle purkkiruokia ja sitten katsoin että tuossahan on isompi pussi koiran ruokaa... kotona vasta huomasin, että se isompi pussi oli myös kissan kuivamuroja.. no, kyllä kai se käy koirallekin. Sekoitan vaikka entiseen koiran ruuan joukkoon. (Tuskimpa koira alkaa naukua...)  Kissa syö mielellään purkkiruokia. Joskus kyllä kuivamuonaakin.

 (Tähän asti olin kirjoittanut jo aiemmin.)

Aloitin tämän kirjoittaa jo päiviä sitten, vaan en julkaissut. Ensimmäinen maksuhuomautus tuli, kun en ole saanut laskua maksettua, muita ei vielä, onneksi. Isäntä varoitti mua, etten koske koneeseen, ennenkuin joku tietävämpi saadaan paikalle. Niinpä tässä vaan odotellaan.

Toivon, että nuoret osaavat auttaa.

 

 


 

No nyt sain ensimmäisen laskun maksettua, ainoan joka oli juuri maksuun menossa. Kiitos tyttären avomiehelle. Tänään yritin pistää maksuun toisen myöhemmän laskun, mutta kone sanoi,että on liian rasituksen alaisena. No, yritetään myöhemmin. Hirveän "kasan" poistin kuvia netistä, mutta kyllä niitä vielä jäikin.

Täällä on satanut mielettömästi lunta, ja minä saanut tehdä lumihommia, kun isäntä ollut näytelmissä. Mutta nyt tämän päivän jälkeen hällä onkin muutamia vapaa päiviä. 




 Nyt tuli nälkä, pitää lähteä kaivamaan murkinaa esille.


sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Vaikeuksien kautta voittoon, toivottavasti..

 Ei kuvaa.

 Kyllä on ollut kaikenlaista  harmia nyt viime aikoina. Ensin minun tilini nettipankista oli kaapattu. Siellä oli vain teksti, että "tämä tili on kaapattu". Sitten piti tietysti soittaa nettipankkiin, josta suositeltiin tilin sulkemista, ja se tehtiin sieltä pankin kautta.

Neuvoja annettiin, mutta ei enää ollut sitä pankkikonttoria, jossa se oli viimeksi ollut, vaan se oli lopettanut, ja suositeltiin lähintä paikkaa jossa voisi olla sellainen pankkikonttori, missä voisi tilin avata uudestaan. Se oli tuolla puolessa välissä Helsinkiin. No lähdimme sinne, mutta se oli vain kaksi tuntia auki aamulla, ja kun emme löytäneet sinne ajoissa, niin piti tyhjin toimin kääntyä takaisin.

No, myöhemmin saimme ystävä miehen käyttämään meitä Helsingin konttorissa, koska hänelle se oli tuttu paikka, kun on ennen asunut siellä. Ja nyt on se homma tehty, nyt pitää vaan odottaa, että koska tulee se tunnusluku .. Sanottiin, että noin viikon kestää sen tuleminen.

Onneksi saimme kahdelta ihmiseltä rahaa lahjaksi, että olemme saaneet ruokaa ostettua itselle ja eläimille.

Ei ikinä tullut mieleen, että tili voidaan noin kaapata. Ainoa hyvä puoli siinä oli, että tili oli suurinpiirtein tyhjä silloin, ettei rahallisesti varmaan paljoa hävitty, kun tili oli sitten suljettu pankissa, kun soitin. 

Mutta päiviä tässä on mennyt turhaan miettimiseen, (ja itkemiseen) ja vielä saa odottaa. Kiitos Herralle kuitenkin ystävästä ja tuttavasta , jotka antoivat rahaa elämiseen.

Nyt lisäksi miehelle tuli flunssa, ja joutuu vaan lepäilemään sängyssä. Hänenkin Vivamo harkat meni nyt sivu suun flunssan takia.

Parempaa teille!