Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 7. marraskuuta 2023

Haravointia ym. syys hommia

 Äsken haravoitiin lehti kasoja, jotka oltiin jo aiemmin koottu kasoiksi, sitten isäntä laittoi ne palamaan. Tänään oltiin kaupungissa ruokailussa. Kuulemma on flunssaa ja koronaakin liikkeellä. Minä yhtenä päivänä soitin tk:n, mutta olen liian nuori saamaan rokotetta. Piti kai olla yli 65-vuotias. Ja minä olen hiukan liian nuori.


No, toivotaan, että pysytään terveenä. Isäntähän sairasti koronan jo viime talvena. joten kai siitä selviää, jos se iskee.

Muuten on välillä piiputtanut vasen olkapää ja vasen nilkka. Romanian keräykseen olen jotakin neulonut. Tossuja pikkuisille, ja isommillekin, kaulaliinaa ym. Kun aiemmin sain ystävältä lanka kassin.

Eilen oli kiva, kun käytiin entisellä koti lapsuus/ nuoruus paikalla Karkkilassa. Kyllähän me siellä joskus käydään srk:ssa, mutta nyt käytiin kirppiksellä. Tehtiin kivoja löytöjä. 

Piristää jossain eri paikassa käyminen.

Ostin esim, kirjan, neulejakun, ja jotain pientä muuta. Isännälle löysin sopivat farkut, osaan paremmin löytää hänelle, kuin hän itse.

Näin syksyn harmaudessa pitääkin piristää itseänsa :)

Samaa toivon teille <3


5 kommenttia:

  1. Niin kyllä pitää jotain piristystä keksiä näinä harmaina aikoina.
    Ihmetyttää nämä rokotukset taas, lehdistä (netissä) voi lukea kun ihmiset jonottaa pitkissä jonoissa taas koronarokotuksiin. Täällä tunnustettiin että alettiin liian myöhään rokottaa.
    Minä luotan vielä D-vitamiinin voimaan taudin estossa, tai sitten pitää vaan sairastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan että pysytään terveenä. Sama täällä, että liian myöhään kuulemma aloittivat rokotukset..

      Poista
  2. Koronahan on nykyään ihan sama kuin normi flunssa. Näin mulle on sanottu. Rokotuksen saa kyllä nuorempikin jos kuuluu riskiryhmään.

    VastaaPoista
  3. Juu niin luki jossain että korona ei olekkaan vaarallinen, en ole pitänytkään sitä vaarallisena, siksi en anna rokottaa itseäni myrkyllä, myös uskova ihminen ei saisi pelätä mitään maailman kauhuja, niin Raamattu sanoo, Jeesus on voittanut maailman ja pimeyden vallan, kehoitan lukemaan psalmi 91 ja luottamaan Jumalaan kaikessa.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)