Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 29. lokakuuta 2023

0llaan talvi ajassa

 Talvea kohti. Yhtenä päivänä oli pientä hentoa lumisadettakin,ja muuten on aika kylmä ollut. Tänään oli minusta vähän lämpimämpi. Käytiin kirkossa , ja sen jälkeen oli myös vanhempien henkilöiden syntymä päivä tarjoilua, josta me vähän nuoremmatkin saatiin siellä sitten nauttia. huom. vähän nuoremmatkin :) 

Käytiin viikon loppuna miehen ja erään ystävä miehen kanssa katsomassa elokuva nuoriso herätyksestä aikoinaan, tosi pitkästä aikaa käytiin elokuva teatterissa. Ja sitten vielä miehen kanssa mäkkärissä syömässä.

Muuten ei tässä kummempia kuulu. Vaatteita vähän korjattu, ja neulottu, kun eräältä ystävältä sain lankoja. Niin olen jotain pientä neulonut.






 


4 kommenttia:

  1. Talviaika on, eli aamulla valoisampaa, mikä on hyvä. Mutta illasta sitten pimenee jo klo 16 jälkeen. Tämä aika tuntuu normaalimmalta kuitenkin.
    Kummallista kun viilenee ilmat, alkaa huvittaa neulominen. Mullakin on kolmannet sukat jo kohta tehty lokakuun aikana.
    Huomiseksi ennustetaan tännekin jo lumihankia, huh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä oli ohi menevästi pikkuisen lunta, mutta nyt on sulaneet ja on puolipilvistä. Lintujen ruokinnan jo aloitin :)

      Poista
  2. Kovin kylmältä tottuu, kun ei ole vielä tottunut. Mukavalta tuntuu neuloa lämpimiä juttuja nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään täällä sumuisen harmaa päivä. Yritin korona rokotusta saada , mutta pitää olla yli 65, näin käsitin, joten en ihan vielä saa..

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)