Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 1. toukokuuta 2019

Vapputervehdys!




Oltiin siellä oman kaupungin yhteiskristisessä vapputapahtumassa, joka järjestettiin ulkona tavalliseen tapaan. Onneksi oli ihan suht mukava sää ja mulla tarpeeksi päällä: villatakki ja talvitakki. Aamupuoleen lähettiin ja silloin oli vielä vähän viileämpi, lisäksi myöhemminkin kävi viileä tuuli välillä. Oli entistä kokemusta, että parempi varautua kuin palella. Välillä otin jo takin poiskin, kun aurinko lämmitti ja kun tuuli, laitoin takaisin.






Tämä kuva samasta tapahtumasta jokunen vuosi sitten.














En muistanut ottaa digikameraa mukaan, että olisi saanut kuvia, kun kännykästä en saa nykyisin siirrettyä kuvia koneelle, jostain kumman syystä. Siellä oli tarjolla musiikkia, sanaa, grillimakkaraa, kahvia, pullaa ja mehua. Lapsille omaa ohjelmaa. Meillä oli eräs mies mukana, joka oli just vähän aikaa sitten tullut uskoon. Tuttuja monista seurakunnista nähtiin ja olihan siellä muitakin ihmisiä katselemassa ja kuuntelemassa.

Läksimme pois tilaisuuden loppupuolella ja kun mies oli saanut takaisin aikaisemmin kaverille lainaamansa bensarahan, niin "juhlimme" ja kävimme vielä syömässä kahvilassa kevään ensimmäiset isot irto-tötteröt! Minä otin rommi-rusina jäätelön ja oli hyvää :) Ja ikkunasta oli kiva seurata naakkaa, joka etsi muruja ulkoterassilta.












Kotiin kun tultiin, niin taas väsytti (olin vähän huonosti nukkunut), ja meninkin päikkäreille ja onneksi sain nukuttuakin, aina se ei tosiaankaan päivällä onnistu. Ja olin ihan tyytyväinen, kun en ollutkaan lupautunut siihen lastenhoitoon... mulle kun tuo ein sanominen on välillä vaikeata, mutta tyytyväinen nyt olen, että huomenna on vaan normaali työpäivä soppiksella, se kun oli jäänyt vähän vaiheeseen se hoidosta sopiminen ja siitä piti puhua lisää, mutta aamulla laitoin viestin, etten nyt jaksa siihen ruveta. (Ja varsinkin, kun en edellisellä kerralla ollut saanut edes palkkaa siitä, vaikka aiemmilla kerroilla olin saanut. Kyse oli siis tuttavien lapsesta).




Vatsassa vähän kuplii nuo vappuruuat, mutta eiköhän se taas ohi mene. Sen olen kyllä myös huomannut, että jos varsinkin vatsa on huonossa kunnossa, niin on väsyneempikin. Mutta näillä mennään. Kuvatkin on vanhoja.














8 kommenttia:

  1. Ensimmäinen jätskitötterö ja vappu ovat hyvä yhdistelmä 👍 Eilisen upea, aurinkoinen ja lämmin päivä muuttui tänään hurjan kylmäksi päiväksi eli normivappusää. Kesää kohti mennään 😊 Hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään sitten olikin sateinen, kurja sää... Onneksi tosiaan oli Vappuna parempi.

      Poista
  2. Sinä olet kerennyt jo syödä eka jäätelötötterön:)varmasti oli ihanaa:)
    söin minäkin jäätelö-annoksn tänään..mutta kotona,isännys oli ostanut vanilja-kermajäätelön 1€,ja uusia mansikoita (espanjalaisia 2€ isorasia,:)niistä tärräytin bamixilla j-jutskan.mansikat+rasia pakkasesta ,sekaisin ja sinen jäinen jäätelä tuolla härvelillä sekaisin,oli myös hyvää.:)
    Tuollaiset yhteistilaisuudet varmasti mielenkiintoisia.näkee paljon tuttuja.
    aikahan kuluu siivillä,kun on ohjelmaa...
    Kävin iltasella viemässä meiän maajussille,munkkeja 10 kpl,ternimaitopannarin,saan sitä ternimaitoa,ja polttopuut ostetaan samakta jussilta:)
    vÄHÄN REPALEINEN VIIKKO.
    Mukavaa loppuviikkoa,ja työniloa!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työpäivästä selvittiin, vaikka olikin piemtä flunssaista oloa.

      Poista
  3. Jännä juttu kun oli niin kuumaa huhtikuussa ja heti viilenee toukokuussa. Niin se kyllä monestikin on ollut. Toivottavasti kuitenkin lämpiää vielä.
    Pitää muistaa ottaa sateenvarjo mukaan kun lähden kävelemään taas, ei ole kiva kastua.
    Hyvää loppuviikkoa sinne! (vaikka taas tuntuu maanantaille)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aamulla tuntui maanantailta. Onneksi on torstai ja viikon työpäivä takanapäin.

      Poista
  4. Täällä oli vielä vappupäivänä lämmintä, mutta nyt viileni ja voi mennä yöllä pakkasen puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on täällä lähes nollassa ja aamulla tuli muutama räntä/lumi hiutale...onneksi vain muutama :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)