Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 3. toukokuuta 2019

Kylmää...




Mites se joku vanha laulu menikään: "Kylmän kalpea aamu jo saa yksin heräämään, tahdon vettä ja lämpimän maan, tahdon aurinkoon. Solei, solei..."
Nollassa oli aamulla ja muutama räntä/lumi hiutale leijaili taivaalta.Onneksi ei enempää.




Nyt en enää ihmettele, miten olin niin väsynyt, kun eilen aamulla oli vähän flunssainen olo, kurkku kipeä/karhea, nenä vuosi ja toinen korvakin tuntui tukkoiselta.Ja väsytti. Kun soppakirkolle menin töihin, niin siellä sain hyvän tropin: Mynthoneja sulatettiin kuumaan veteen ja joukkoon hunajaa, lisäksi kehotus ottaa särkylääke sen kanssa ja kaksi kurkkutablettia sain myös. Ja niiden voimalla meni päivä hyvin. Mutta onnellinen olin edelleen siitä, etten ottanut sitä lastenhoito urakkaa.











Kotiin tullessa kävin ostamassa Mynthoneja ja tein samanlaisen juoman täälläkin. Ja nyt äsken tein myös, lisäksi olen syönyt vähän ylimääräistä sinkkiä.
Illalla käytiin saunassa ja sen jälkeen tuli kylmä, niin yöksi laitoin päälle yöpaidan, pyjamanhousut, unisukat, villasukat ja ohuen fleese-pusakan. Sillä varustuksella oli ihanan lämmin vielä aamullakin :) Ja kaksi kissaa vuoteessa. Yön olivat ulkona, mutta mies oli päästänyt jo aiemmin sisälle, niin mun sänkyynhän ne tulevat kylkeen makoilemaan.






Ei tuo flunssa nyt kuitenkaan taida kunnolla iskeä, hyvä niin! Eletään siinä toivossa, että menisi ohi minun. Nyt näkyy ikkunasta, että tulee pikkuisen ohutta lumi/räntäsadetta ja vilakka tuuli kolisuttelee talon rakenteita. Postikin näkyi tulevan, kohta pitäisi tuonne kylmään mennä kurkistamaan laatikkoon.
Illalla olisi srk:n tilaisuus, mutta täytyy nyt katsoa millainen olo on. Ei tässä mitään ihmeempiä, kunhan kirjoittelin aikani kuluksi. Ja kuvakin taas vanha. Tämä kuva on mun läppärin taustakuvana: Rasmus ja Elmo.

16 kommenttia:

  1. Flunssaa erilaisine versioineen on liikenteessä. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Ettei olis allergista nuhaa. Tyttärelläni oli aivan kamala yskä ja kun menin ostamaan yskänlääkettä, niin neuvoivat kokeilemaan ensin allergialääkkeitä. Täällä ainakin koivu ja paju kukkii juuri kovasti. Nyt kun on lunta satanut ja maa on valkoisena, niin tytön yskäkin alkoi heti paranemaan. Apteekeista saa nykyään tosi hyviä neuvoja kun vaan kysyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen jo muutenkin aloittanut vähän aiemmin allergialääkkeen, kun mulla koivu aiheuttaa nuhaa, ja se auttoikin...sitten tuli tämä flunssainen olo...katsotaan nyt paheneeko vai paraneeko :)

      Poista
  3. Korvaa särkee ja kieli kipeänä. Omituisia vaivoja ja paleltaa myös! En suostu kipeäksi. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Sulla on hyvät konstit flunssaan, jopa nuo kissat !!
    Mullakin oli eilen kylmä, puin myös lämpöisesti päälleni ja rufus tuli myöskin lämmittämään mun kylmiä varpaitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat kyllä kivasti lämmittävät jos ovat vieressä :) Vähän turhan kylmä kyllä tuli sää!

      Poista
  5. no sehän se väsymystäkin lykkäsi,tuo flunssa.
    .enpä oo ennen kuulu
    että mynthon -liotettuna hyvä troppi.kiitos vinkistä;)
    varmasti hyvää:)
    Meillä koko päivän satanu lunta n.15 cm,tuiskuttaa niin vietävästi ,parempihan tuo lumi nyt ku juhannuksena;)
    Kaikki kolat ja lapiot vietiin jo pois.
    Talvitakin otin isännälle ,ja armeijan saappat (molemmat oli jo talviteloilla)
    Askartelu-hommia;),kirjastosta 10 askartelulehteä hain.tai oikiastaan lisä aikaa lehdille! 1 kk.
    Taimet alkavat pikkuhiljaa vaatimaan itseään ulos;)vietäväksi:)
    Oikein hyvää vointia ,paranemisia,:)viltin alle lämpimään ;))
    kissat ja koira kainaloon;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa, olo parani sen verran, että olin seurakunnassakin. Ehkä se tästä menee ohi, että säikytteli vaan :)

      Poista
  6. Hyvä kun tropit auttoivat. Täytyy poistää ohje ns. korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä ihan hyvä neuvo...täytyy muistaa vastakin :)

      Poista
  7. Villasukat jalkaan ja lämmintä juomaa. Toivottavasti flunssa ei pääse kunnolla päälle.
    Sinulla on ihanat karvakaverit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt tuntuu paremmalta, toivotaan että menee ohi :) Karvakaverit on mukavia!

      Poista
  8. Toivottavasti sait häädettyä flunssan tiehensä. Nää vaihtuvat kelit, voivoi. Voihan ne vähän siitepölyt vähentyä jos sataa. Mutta tää kylmyys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmyys tuntuu inhottavalta, kun just tottui lämpimään! Onneksi olo tuntuu paremmalta :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)