Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 12. kesäkuuta 2020

Pihaseurat


Eilen oli kiireinen päivä. Oltiin järjestämässä meidän pihaan pienimuotoisia pihaseuroja, kun ei vielä ole uskallettu kylätalo-tilaisuuksia järjestää. Pihalle uskalsi tulla pari vanhempaa vierastakin ja joku muuten riskiryhmäläinen. Yhteensä meitä oli reilu kymmenen henkeä, minä olin varautunut useampaankin.











Kyllä sai ravata edestakaisin, tuoleja ja pöytiä kanniskella, osan hain vintistäkin. Oltiin saatu pullat lahjoituksena, itse leivoin vain gluteenittoman omenapiirakan ja keittelin kahvit, teevedet ja laitoin myös kylmää juotavaa toiseen termokseen. Ihme kyllä, sitä ei ollut juurikaan mennyt, vaikka päivä oli kuuma. Tilaisuus oli tosin vasta illalla. Ihmiset etsivät varjoisia paikkoja alku-illasta, loppu illasta taas jo kaipasivat aurinkoon.





Elmo oli järjestelemisessä mukana :)










Lopussa oli vielä ruuan jakelua, kun varsinaiset ruuan jakelijat olivat estyneet, niin toivat ruuat meille kellariin jo edellisenä päivänä. Vielä niitä jäikin, itsellekin ja nuoremmille lapsille myös tarjoan, jos haluavat. Enimmäkseen nyt olikin hedelmiä ja vihanneksia sekä leipää.
Illalla meni vielä puoli kymmeneen, kun raivailin pois tuolien pehmusteet, tarjoilut ym.(Mies oli mennyt katsomaan Uuno Turhapuroa tv:stä, no, hän oli sen ansainnut, kun oli huolehtinut musiikista erään siskon kanssa ja aloittanut tilaisuuden), sen jälkeen oli puhumassa seurakunnan pastori.



Osa ylimääräisistä tuoleista täytyy vielä viedä vinttiin, kunhan aurinko kuivattaa ne kasteesta ja pihatuolit siirtää omiin paikkoihinsa.




Se oli vilkas päivä. Muisto siitä jää tänne. (Vähän varmaan sitä stressasin, kun maha oli eilen huonommassa kunnossa.) Ne vatsahermot :(



8 kommenttia:

  1. Nuo on kivat pihaseurat, nyt tarkenee ulkona olla.

    VastaaPoista
  2. Olisipa ollut mukava olla läsnä noissa seuroissa! Ihanan sinisävyisiä nuo istuimet. Onko teillä omasta takaa noita tuoleja, vai jouduitteko lainaamaan jostakin? Tuli vielä mieleen, oliko hyttysistä kiusaa? Meillä niistä nimittäin on. Kävellessäkin ovat kiusana. Ja muistan joskus aikanaan Pomarkussa telttakokouksissa piti niitä huitoa. Joskus saattoi olla itsellä joku pieni oksakin varattunana ihan siihen tarkoitukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika paljon ulko tuoleja, ja muutamia puutuoleja hain vintistä ja yhden tuolin eteisestä.
      Nuo muovituolit on vihreitä ja päälliset enimmäkseen mun tekemiä :) Ei ole ollut nyt hyttysiä ja jonkun verran kävi tuulikin. Mutta muistan tosiaan P-Karjalan hyttyset, kun siellä lomia vietettiin ...

      Poista
  3. Elmo selvästikin tarkisti turvavälit :)

    VastaaPoista
  4. Näyttääpä kutsuvalta tuo teidän aurinkoinen piha! Minäkin ihastelen tuolien sävyjä, kaunista.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)