Ilo elää
Olet tervetullut ja kommenttisi myös!
keskiviikko 24. kesäkuuta 2020
Kaupunkipäivä
Tämä kukkii ikkunan takana :)
Tänään olimme kaupungissa. Kyydissämme oli myös maahanmuuttaja poika (nuori mies), jolla oli tapaaminen suomen opettajansa kanssa. Minulla oli sen sijaan tapaaminen kuntouttavan työtoiminnan paikassa , uuden sopparin allekirjoitus. Työt jatkuu sitten kun jatkuu..eli luultavasti syyskuun alusta. Eli se yksi päivä viikossa.
Samalla poikkesin kirpparille pitkästä aikaa. Siellä sitä aikaa menikin, vaikken niin erikoisia löytöjä tehnytkään. Ostin kuitenkin villalankoja, sisustuslehtiä ja kesäisen kevyen puuvilla-neuletakin,ihanan vaalean vihreän. (3 euroa).
Myös ostamani langat olivat vihreitä. Taitaa tulla vihreä kausi :) Katsoin myös vaalean vihreää mekkoa "sillä silmällä", mutta kun en heti ottanut, niin oli jo mennyt. No, muutenkin meni jo 12 euroa kirpparille.
Kävellen kävin siellä kirppiksellä edes takaisin, lämmin oli matkalla, onneksi kirppiksellä melko viileää.
Takaisin keskustaan käveltyäni menin kirjastoon piiitkästä aikaa. Lainasin sieltä kolme kirjaa. Kaksi niistä jatkoa Karjalantyttö-kirjoihin ja yhden muun. Oltiin sovittu miehen kanssa, että tavataan kirjastolla...ja siellähän isäntä istui em. nuoren miehen kanssa ulkopenkillä. Kun hänen suomen opettaja tuli, niin me läksimme kotiin päin ja kävimme matkalla syömässä hampurilaiset (minä gluteenittoman).
Iso tuoksuvatukka (?) pensas alkaa kukkia.
Ulkona on ollut yli 30 astetta mittarissa, sisällä on puhaltimesta pieni apu. Kävin kuitenkin pesemässä yläkerran ikkunan, muutenkin olisi pitänyt makuuhuone siivota, mutta ei tällä helteellä jaksa.
Tällaista täällä tänään, huomenna sitten taas muuta :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
ai tuo kukkapuska on sen niminen, en tiennyt, tuolla liiterin takana samanlaisia mulla.
VastaaPoistaOnpas sulla lyhyt matka kirppikselle,mulla lähin on 25 km.päässä.
Ensi viikolla pitäisi olla hieman viileämpi sää.
On meiltäkin matkaa ensin kaupunkiin 30 km ja sieltä sitten pari km kävelin kirppikselle ja takaisin keskustaan :)
PoistaSieviä kesäkuvia ❤ Joka kerta ei löytöjä tee, mutta kirppiksellä on mukava kierrellä ja katsella. Rompetoreja suorastaan kaipaan, kun niillä on niin kiva ollut kierrellä kesäisin. Hyvää viikon jatkoa!
VastaaPoistaMe ei oikeestaan olla rompetorilla käyty, mutta vois kyllä käydä joskus kun sattuu olemaan.
PoistaEi täälläkään paljon jaksa, suuri osa päivästä meni riippumatossa hyvän kirjan parissa, oli pakko saada tietää mitä siinä tapahtuu eli lukea loppuun :-D Minuun nähden te olette olleet super-aikaansaavia siis.
VastaaPoistaIhana syreeni. Vihreä on houkutteleva väri :-)
Vihreä (varsinkin vaalean vihreä ja lime) on yksi lempiväreistäni. Monien muiden lisäksi :)
Poista