Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Muistoja nuoruuden 70-luvulta

Metsäntyttö oli blogissaan kirjoittanut ja kuvannut omaa nuoruuttaan. Minä olen vähän vanhempi,mutta itsellekin tuli tuosta mieleen muistella omaa nuoruus aikaa 70-luvulta.


Miten silloin pukeuduttiin, ja sisustettiin ym. Tai ainakin meillä. Lapsuuskodissani asuin vielä tässä vaiheessa, vaikka melko pian muutin omilleni.









Tässä siskon kanssa saunan edustalla. Itselläni päällä musta-punainen lyhyt samettitakki ja siniset suorat housut,kumisaappaatko olisi jalassa, siltä vähän näyttäisi. Tuossa aika lyhyet hiukset.








Tässä sama takki ja sen alla keltavihreä neulepusero. Alaosassa turkoosi hame, sukkahousut ja muistaakseni tummanruskeat nauhalliset "kävelykengät". Ja vähän pitemmät hiukset.









Meidän kotitalon yläpuolelle oli istutettu männyn taimia naapurin toimesta, tämä kuva otettu siitä rinteestä. Tuossa on tuo kaunis peilikirjailtu violetti pusero, jonka olin jostain lehdestä tilannut. Tummanruskeat samettihousut olivat jääneet lahkeista pikkuisen lyhyeksi, (olivat muuten koulun kässä-tunnilla aiemmin tehdyt), niin niitä olin jatkanut  itse farkkukankaalla. Jalassa sinivalkoiset tennarit.


Sitten siirrytään sisätiloihin.




Siskon kanssa meidän keittiössä. Kodissamme oli vain keittiö ja kammari (olohuone),jossa myös nukuimme. Tuossa kuvassa minulla on myös lehdestä tilattu kirjailtu tunika, ja vaihteeksi vaaleansiniset farkut. Siskolla äidin tekemä kimmeltävä hame  t-paidan kanssa. (Ja upeat hiukset!)









Tässä olohuoneesta minun omasta nurkkauksestani. Takanani on öljykamiina, joka keittiön puuhellan kanssa lämmitti parihuoneemme. Anttilan uusi ohuempi kuvasto oli tullut. Kirjahyllyni olin tilannut aikaisemmin Anttilasta. Pöytä oli minulle mieluinen, kun se oli kaunis ja siinä oli kaarevat jalat. Tosin ei sitä tuossa paljon näy, kun pöydälläni oli jo silloin tapana helposti kaikella täyttyä, niinkuin nytkin :) Kynttilöiden takana olevan "lippaan" olin tehnyt kansakoulun puutyö tunnilla.
Yllä musta neulepoolo ja tykkäämäni turkoosi vetoketjullinen villatakki. Taitaa olla myös mustat suorat housut.










Viimeisessä kuvassa olemme myös olohuoneessa, Takanani on minun itse ostamani lipasto, joka myöhemmin oli omassa kodissanikin vuosien ajan. Sen päällä näkyy mm. siskon sähköurut (jotka myöhemmin olivat minun lapsillani), sekä äidin kynttilöitä, maljakoita ja pikkumankka. Sen vieressä näkyy siskon koulupöytä. Koulupöydän takana näkyvät kirjavat verhot äiti sai sen asunnon entiseltä asukkaalta, josta tuli myös meidän ystävämme ja vierailupaikkamme (hän muutti kerrostaloon,oli vanhempi mukava nainen).
Olen tuossa pelaamassa pasiannssia. Ylläni on aiemmassakin kuvassa näkynyt kelta-vihreä neulepusero, sen seurana vihreät pitkät helminauhat ja tummansininen hame. Näissä kahdessa viimeisessä kuvassa oli myös uudemmat iso kehyksiset silmälasit.


Tällainen katsaus minun 70-luvultani :)

2 kommenttia:

  1. Olipas kiva katsoa näitä sun muisteluja kanssa:) Sulla oli useampikin vaate, jotka olit kässätunnilla tehnyt. Olisi kiva, jos sellaisista olisi aikanaan tullut otettua enempikin kuvia, ja vaatetuksista ja sisustuksista ylipäätään. Sulla näkyy näissä kivasti noita asuja. Ja tuo sun lipasto alkaisi varmaan olla taas ihan muodikas kaluste. Teilläkin taisi olla yhdessä kuvassa näkyvissä sellainen pöydänkorkuinen jääkaappi.

    VastaaPoista
  2. Kiva nähdä tällaisia muistojen kuvia! Tuon ajan kalusteet ovat kyllä kysyttyjä. Nykyiset kalusteet ei kestäkään muuttoja niin hyvin.
    En kyllä muista tuliko omista kässätuntien töistä mitään pidettäviä vaatteita. Vois varmaan katella vanhoista kuvista :) Kiitos näistä kuvista!

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)