Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 13. syyskuuta 2020

Heissan!

Kaikenlaista hyörinää tässä on taas ollut.

Eilen oli miehellä savusauna vieraita, sitä ennen oli osa heistä pelaamassa sählyä, ja sen jälkeen menivät saunaan. Yksi nuori nainen oli mukana, jonka kanssa me seurustelimme sillä aikaa kun miehet olivat saunassa. Jonka jälkeen neitonen kävi saunassa. (Minä en käynyt, vaan keitin sillä aikaa kahvit ym.)

Isäntä meni tänään lenkille ja oli laittanut kellari saunan lämpiämään, sillä aikaa kun olin nokosilla, joten tänään mennään alakerran saunaan.





Kaupungissa oltiin, srk:ssa, sekä tullessa käytiin Apsilla syömässä (ABC:llä), kun oltiin aiemmin saatu ystävältä lahjakortti. Sitten tosiaan mentiin molemmat päivä-torkuille. Siitä sitten heräsin ihan pöpperössä, kun mies pyysi, että lisäisin saunaan puita jossain välissä. Joten äkkiä kahvin keittoon piti nousta, että heräsi. En tiedä miksi olen ollut niin väsynyt nykyisin, lähes joka päivä olen päivälläkin lepäämässä ja aika usein torkahdan silloin myös.


Vitamiinejakin olen ostanut lisää, jos ne piristäisivät. Syksy ei ole vielä edes kunnolla alkanut ja minä olen jo ihan talviunille valmis. Pirteää syksyä teille kuitenkin :)

4 kommenttia:

  1. Välillä minuakin väsyttää, mutta toisena päivänä sit on pirteä, luulisin että väsymys johtuu siitä kun ikää tulee lisää, viime päivät olen syönyt puolukkaa, sieniä,mustikoita ja naapurilta ruinaamia omenoita, en mielellään syö vitamiini pillereitä, tietysti ulkoilu myös piristää. Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Harmaat päivät on paljon väsyttävämpiä. Minua alkaa väsyttää säännönmukaisesti aina työpäivän jälkeen, kun kahvi on juotu. Luulisi kahvin piristävän, mutta ei vaikuta siinä kohtaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että matalapaine väsyttää. Tänään on ollut aurinkoinen päivä, ei ole tarvinnut päivätorkkujakaan ja on saanut enenmmän aikaan :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)