Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 16. syyskuuta 2020

Ennen sateita

Sateita pitäisi olla luvassa, ja sen tuntee jo olossaan. Niin väsynyt on tänään ollut kahden pirteämmän (aurinkoisemman) päivän jälkeen. Lisäksi on eilisestä asti taas tuo vatsa vaivannut, sekin tekee olon väsyneeksi. Huomenna on kuntouttava, niin siihen pitäisi piristyä.

Nokoset otin sohvalla ja sen jälkeen vähän söin ja join päivän ensimmäisen kahvin (n.klo 14). Aamulla en uskaltanut vatsan takia juoda kahvia, vaan tyydyin teehen.


Eilen olin taas metsälenkillä, sieltä muutama kuva.




Pikku tietä pitkin menin ja metsäpolkua tulin takaisin. Nuo kallio ja metsä maisemat on niin ihania. Polvet, varsinkin vasen, vaan alkoivat vähän piiputtaa tullessa. Mulla on sitä varten sitä Voltaren Forte-voidetta, mutta kun en "koskaan" muista sitä laittaa. Eilenkin laitoin sitten lenkin jälkeen vasta.





Eilen olimme myös kaupungissa aamupäivällä. Pääsin pitkästä aikaa käymään kirppiksellä. Tosin en juurikaan mitään mielenkiintoista löytänyt, mutta ostin kuitenkin turkisvuoriset talvisaappaat vitosella.

Olivat varmaan siksi niin halvat, kun nahkan pinta ei ollut priimaa, mutta minusta olivat silti kiva. Niissä oli takana tällaiset nyörit...




....ja edessä kivoja remmejä. Siis vähän erilaiset kuin mun entiset, siksi niihin lankesin, vaikka tosiaan pinnan nahkassa oli jonkun verran vaurioita. Olivat jalassa mukavan tuntuiset, kun olivat matalakantaiset.


Isäntä osti sieltä taas jonkun sähkö-työkalun autotalliin. Eilen illalla rupesi eräs asia harmittamaan tosissaan ja sitä purkaakseni menin yläkertaan tekemään tilkku-työtä, ettei tarvinnut sitä harmittavaa asiaa ajatella. Keskittyminen johonkin mukavampaan hommaan auttaa hetkeksi unohtamaan ikävät asiat. Sellaiset joille ei mitään voi.


Tänne ei kai niin kovia sateita ja myrskyjä ole luvattu,kuin jonnekin muualle, mutta ilmeisesti sadetta kumminkin.







15 kommenttia:

  1. Olen odottanut sitä syys myrskyä kuin kuuta taivaalle, mutta ei tuule lähes ollenkaan ainakaan täällä, liekkö merellä se myrsky, olisi hieno nähdä kunnon syysmyrsky, sehän kuuluu tähän vuoden aikaan.
    ehkä se tulee sit huomenna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä ei kovin pahaa tuulta ollut ja nyt pitäisi jo ruveta hellittämään. Sen verran kuitenkin tuulee, että autossakin sen huomasi, kun kaupungista kotiin tultiin.

      Poista
  2. Minä en odota myrskyä tippaakaan! Olen kovin pelokas sen suhteen, että se uhkaa. En voita sitä pelkoa järkiajattelulla. Rukoilen hartaasti, että Pyhä Jumala armossaan varjelee meidät myrskyltä!

    VastaaPoista
  3. Voltaren Forte geeli on tuttuakin tutumpi. Kävellessä jalkapohjani kipeytyvät kovasti! Ei millään kärsisi ottaa askeltakaan kun on vajaan puolikilometriä kävellyt.
    Fysioterapeutillakin kävin. Hän sanoi että plantaarifaskiitti!
    Jalkapohjan kalvojänteen tulehdus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös jalkapohja ollut kipeä toisen jalan sivusta.

      Poista
  4. on Sinulla upeat lenkkimaisemat.
    nuo kengät vaati kunnon rasvauksen,kerassaan upeat,
    Nhkarasva tekee ihmeitä.Isännän nahkatakista tein uuden veroisen tai paremmankin ,Oikialla nahkarasvalla:)
    Se sijoitus kannatti..takki palvelee ..edelleen(kun rasvaa)
    Vesisaje loppunun,mutta myrsky-puuskia ajoittain tosivoimakkaita,mutta lämmin ,kylmä tuuli:)
    Sähköt ja netti maan alla..mutta puita omia ja naapureiden liankin lähellä taloa?:(
    Hyvää loppuviikkoa!Sesse!
    jk.toivottavasti vointisi kohentunut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin maan alaiset sähköt, onneksi! Ei kauheasti kuitenkaan ole täällä myrskynnyt, tuulee kyllä reippaasti. On tänään onneksi parempi olo ollut :)

      Poista
  5. Kengät on hyvät jos on hyvät jalalle.
    Eilen kun katoin alkuvuoden kirjoituksia, niin luin että kantapäähän teki kenkä rakon mulla. Enkä ole muistanut, ehkä pitäis ostaa uudet kengät talveksi.
    Mieki voitelen Voltarenilla kipeitä paikkoja, peukalossa on ranteen puoleinen nivel Tosi kipeä usein, siihen yleisesti iskee nivelrikko ekana. Polvet on melko hyvät olleet,(koputtaa puuta,kopkop) olen koettanut kävellä portaita koko vuoden.
    Tähän asuntoon ei onneksi pohjoistuuli puhaltele, etelätuuli kolisuttais parvekelaseja. Mutta niin tuulee pohjoisesta, että olis vaikee kävelläkin sinnepäin.
    Ennen ok-talossa pelkäsin myrskyjä, nyt ei tarvii enää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on useampi paikka, jotka silloin tällöin vaivaavat, ei onneksi koko aikaa :) Meilläkin saa portaita käyttää, kun on kolmessa kerroksessa asunto :)Se on toisaalta ihan hyvä. Minä en ole tähän mennessä myrskyjä pelännyt, mutta jos ne koko ajan voimistuu, niin voi sekin tapahtua. Ei täällä mitään kauheata myrskyä ollut ja kännykän sään mukaan alkaa kohta tuuli heiketä.

      Poista
  6. Kauniit maisemat siellä on. Onpa ihanat kengät! Kiva löytö. Täällä on yöllä ja tänään myrskynnyt, jossain kylillä oli aika paljon sähkökatkojakin, mutta tässä keskustan lähellä ei usein tule eikä pitkiä varsinkaan. Vähän valot välkkyivät aamulla. Myrsky näkyy lähinnä siinä, että piha on nyt täynnä roskia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nykyisin maan alla sähköt täällä päin. Se on kyllä tosi hyvä.

      Poista
  7. Löysitpä kivat saapikkaat edullisesti.
    Näyttää siltä, ettei myrsky kovin voimallisena tänne meidän nurkille tule. Hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kivat ja erilaiset saapikkaat :) Kohta pitäisi ruveta jo tuulenkin pikkuhiljaa laantumaan.

      Poista
    2. Olen helpottunut ja kiitollinen, että ei ole ollut kovaa myrskyä paikkakunnallamme!

      Poista
    3. Ei niin kovasti täälläkään :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)