Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Uutta tarjotaan..



...blogia meinaan... vielä käytän vanhaa, kun on mahdollista. Entinen on parempaa, sanoisi varmaan  se vanha jäärä, mielensä pahoittaja :)







Ulkona sataa vettä, ja mies lähti taas kaupunkiin,ja Vivamoon. Toivottavasti sade menee ohi ennen näytelmää. Itsekin olen menossa näytelmää katsomaan viikonloppuna ystävän kyydissä. Ja vanhin poikanikin saattaa tulla silloin meille käymään ja ehkä myös Vivamoon, niinkuin ystävän tyttökin.



Kävin eilen kuitenkin keräämässä vadelmia hakkuuaukean reunasta, luultavasti oli yöllä silloin satanut,kun nyt ei tullut nuhaa. En kyllä mennyt pusikkoon, vaan keräsin reunoilta. Keittäisiköhän niistä vadelmakiisseliä tai vadelmahilloa, yhden rasiallisen laitoin aiemmin pakkaseen.
Kiisselin ja hillon keittoa vaikeuttaa kyllä se asia, että meillä on sokeri melkein lopussa, paitsi ruskeata ruokosokeria on, kai sekin kävisi. Olen nyt syönyt vadelmia aamu puuron kanssa.




Myös virkkausta on tullut harrastettua, niistä kirppis langoista.














Eilen huomasin, että tosiaan ei ole viime aikoina pitkään aikaan tullut käytyä kirppiksellä kuin kolme kertaa. Yhdessä ulkorakennuksessa olevassa kirppiksessä, yhdessä pihakirppiksessä ja yhdessä "normaalikirppiksessä". Pitäisi kyllä käydä, niin kauan kuin on mahdollisuus, ennenkuin korona-tilanne taas pahenee. Ja kierrätyskeskukseen voisi viedäkin tavaraa.



Ei tässä tämän kummempaa.

8 kommenttia:

  1. Minusta noissa sun virkkuissa on ihana väriyhdistelmä:) Onneksi sait lisää vadelmia kerättyä, eikä tullut nyt niitä oireita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli hyvä, nyt on osa pakasteessa ja osasta keitin vadelmakiisseliä :) Neliöt on ainakin värikkäitä.

      Poista
  2. Sinä olet jo saanut poimittua vadelmia(meillä raakuleita/osa punaisena)
    Erittäin kauniita virkkauksia olet tehnyt,upeat väri yhdistelmät!!
    mitä kaunista ja pehmeää ;) niistä tulee?
    Sateisesta säästä huolimatta.
    Mukavaa päivää,Sinulle Sesse! 😊
    (minulla varaston järjestely...jatkuu....:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonkunlaista peittoa, pientä tai isompaa ajattelin, ehkä laittaisin siihen vuorin...katsotaan miten innostus kestää ja langat riittää...lankoja pitäisi kyllä saada lisää.. jos pääsisi joskus kirpparille katsomaan.

      Poista
  3. On kauniit virkkaukset! Hienot värit, sopivat niin hyvin yhteen.
    Saa nähä miten tää bloggaus jatkuu, mulle ei tule uuden blogin tarjouksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai sulle ei ole tarjottu... virkkaaminen on välillä ihan mukavaa :)

      Poista
  4. Se uusi Blogger on ihan tylsä, en tajua miksi asioita pitää aina muuttaa, jos vanhakin systeemi on ihan hyvä. No, kai siihen ajallaan tottuu kun on pakko... Ihania virkkauksia olet tehnyt! Harmi kun siellä Vivamossa todettiin koronatapaus rippileirillä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se riparitapaus ei kyllä vaikuta näytelmiin, kun ovat olleet eri tiloissa, se on hyvä. Niin entinen on hyvä, mielensäpahoittajaa kompaten...

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)