Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 30. joulukuuta 2022

Joulun rippeitä..

 ...ja pian alkavaa uutta vuotta, nämä on ajatuksissa. Toissa päivänä käytiin pitkästä aikaa seurakunnan toisessa tilassa, kun oli ensimmäinen rukous ilta, joulun jälkeen. Tuntui tosiaan, että siitä oli pitkä aika, kun viimeisissä oman seurakunnan tilaisuuksissa ei oltu, kun isäntä oli Vivamo jutuissa.Tänään mennäänkin taas seurakuntaan.

Ruokaakin on vielä joulun rippeitä. Ja arkiruokaakin , kun saatiin ruuanjakelusta aiemmin, ovat pakasteeessa.


Rasmus-rakas, vanha kuva, mutta eipä Rasmus ole paljon muuttunut :) Sillekin on ruokaa, ja Minille tyttö toi lisää ruokaa "joululahjaksi". Lintujen ruokaa pitää ostaa, se juuri loppui. Tosin ne on tottuneet siihen, että käyvät ilmeisesti naapurissa syömässä, jos joskus meidän lintulaudalta on loppu.

Laskupino odottaa maksajaa, mutta onneksi ne eivät ole vielä juurikaan myöhässä.. eivätkä nuo onneksi ole niitä suurimpia. Mutta näillä mennään kohti uutta vuotta.

Kyllä se tästä..toivottavasti ei vaan tule mitään ikäviä yllätyksiä.


maanantai 26. joulukuuta 2022

Joulua

 


 Hyvää tapaninpäivää! Niin se on joulu itsessään loppusuoralla. Aatto vietettiin kahdestaan, seuraavana päivänä tuli sitten väkeä runsaammin. Lapsia ja lastenlapsia ja yksi vävykin..

Oli ihan mukavaa muuten, vaikka tuo muisti välillä pätkikin.

Herkkuja oli tullut joka suunnasta, ja on niitä vieläkin.

Ennen joulua oli jo tullut ruokaa ja ihana iso kynttilä "jutska" kimaltavine koristeineen. Silloin meillä oli ystävä pariskunta käymässä. He myös rukoilivat rintani puolesta. Ja laulettiin yhdessä.

Kirkossa käytiin aattona.


Tämä kirkko kuva on vanha, mutta kirkko on sama.

 

Tänään käytiin autolla "tapanin ajelulla" ja poikettiin samalla kaupassa. Kohta mennään saunaan, kun isäntä on lämmittänyt. Vaikkei joulusaunastakaan montaa päivää ole.


Hyvää joulun jatkoa vielä!

torstai 22. joulukuuta 2022

Herra on minun paimeneni..

 

 

 Kiitos tosiaan kaikille rukouksin muistaneille! Tänä aamuna oli pääkin vaihteeksi paremmassa kunnossa, toivottavasti pysyisi :)

Minillä on alkanut juoksu aika, olen taas laittanut sille housut , vaikka aika vähäistä tuo tiputtelu on ainakin vielä. Mutta lattialle oli pieniä veri tippoja ilmestynyt. Niinhän sillä viime vuonakin oli "menkat" jouluna.

Isäntä lähti kaupunkiin, kun vielä on tavallinen päivä.. hän ei mikään joulu ihminen ole. Hänellä oli ongelmia saada auto käyntiin, kyllä se lisävirralla sitten lähti.

Ulkona tippuu vesi räystäistä. Eilen tehtiin puu hommia, kuljetettiin kottikärryillä liiteristä puita kellarin puuvarastoon. Oli ihan mukava sää ja kivakin vaihteeksi tehdä tuollaista työtä.

Hyvää joulun odotusta kaikille <3






tiistai 20. joulukuuta 2022

Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki..

 


...niin sanotaan jossain, ei oikeutta maassa saa, jos itse ei sit hanki.. joten hankin pari lähetettä.

Minusta tuntuu, että kaikki vaivat yrittää hyökätä yhtä aikaa päälle. Muisti pätkii, päätä särkee, toinen rinta on kipeä... no onneksi on nyt varattuna lääkäriltä aika mammografiaan, sekä muisti tutkimukseen. (Joka tosin alkaa taas ihan alkutekiöistä).

Tää blogi kirjoittelu mua piristää, vaikka ei sen kummempaa järkevää asiaa olekaan. Voi ainakin hetken ajatella muuta. 

Eräs meidän seurakuntalainen on myös "kuoleman sairaana", eli jos ei ihmettä tapahdu, niin hän menehtyy. He ovat meidän tuttuja,ystäviä,  joten asia on surullista meillekin ajatella. Ihan yllätyksenä heille tuli isännälle tuo sairaus, joka oli edennyt jo aika pitkälle. :(

Tuo nettipankkikin yrittää mua kiusata, eilen en taas päässyt nettipankkiin, vaikka mielestäni ihan oikeat tunnukset laitoin, no sammutin sitten sen. Isäntä sanoi, että maksetaan yhdessä ne laskut. Hänellä on parempi numero pää.

 Voi sentään, vanhuus ei tule yksin..eikä hatara pää. Jos jaksatte, niin muistakaa rukouksin, elämästä on mennyt maku.. ja toivo.


sunnuntai 18. joulukuuta 2022

Yskittää ..

 ...liekö yskää vai allergiaa On nyt tullut yht äkkiä. Onneksi on nyt parempi imuri, jos johtuu Minin karvoista. Viime joulun maissahan Minillä oli sekä karvan lähtö, että "menkat" yhtäaikaa.

 


 Poistin tässä aiemmin niin paljon kuvia koneelta, että pitää varmaan mennä vanhoilla säästetyillä kuvilla.

Muutenkin itsellä on ollut vaivaa, huomenna menen lääkäriin, ja joulun jälkeen toiseen tutkimukseen.Isäntä on tänään vielä näytelmässä.




perjantai 16. joulukuuta 2022

Lumista

 Tervehdys täältä lumen keskeltä.


Isäntä on edelleen Vivamossa. Me täällä ollaan Minin ja Rasmuksen kanssa. Rasmus on ollut nyt ihan sisällä koko ajan viime päivät, kun on niin lumista ja kylmää. Rasmus pitää majaa makuuhuoneessa, yläkerrassa. 

Mullakin on ulkohaalari päällä nyt tänään ollut sisälläkin, kun uunia ja hellaa lämmittelin. Makuuhuoneessa olin eilen lämmittänyt, niin oli mukavan lämmin siellä. Siellä ilmeisesti pysyy lämpö paremmin, kuin alakerrassa.. se on kyllä selvääkin ja sen tiedostan.

Koska eteiskomero on kylmä tila ja se on osittain auki.

Eipä tässä kummempaa, ulkomittari näyttää -14 astetta, sisällä  sisämittari saman verran plussaa. kyllä se tästä vielä lämpenee, ennemmin tai myöhemmin.


keskiviikko 14. joulukuuta 2022

Lunta tulvillaan..

 

Kuva on vanha.

 Tänään isäntä lähti taas Vivamoon, eräs toinen raamattukyläläinen haki hänet autollaan, ja onkin siellä nyt yötä, ainakin pari yötä..jos ei muutoksia tule.

Minä sain tyttäreltä imurin, ainoa vaan se, että siinä ei ole kuin tavallista pienempi  suulake. Ostin siihen sopivia pusseja. Muuten on hyvä ja vetää koiran karvat ym hyvin kitaansa. Selkä vaan väsyi, kun kumarassa imuroi. Vatsa oli kipeä, ja meninkin kesken imuroinnin sänkyyn lepäämään. Nukahdin sinne. Heräsin siihen, että näin olevinaan edesmenneen äitini, joka oli tullut mua tapaamaan.

Ulkona on hirveesti lunta, ja vieläkin hiljalleen sataa. Minin kanssa pitäis lähteä päiväpissalle/lenkille. Ei kyllä huvita tuolla ulkona lumessa kovin paljoa mennä.

 No niin, taidan mennä sinne ulos, heippa vaan!


sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Toivo/toivottomuus

 


Terveiset täältä "hulluuden partaalta". Kyllä semmoinen stressi on ollut noitten pankkitunnusten kanssa. Isäntä sanoi, että puhun samat asiat moneen kertaan, enkä muista että juuri olin sanonut.. mutta henkinen paine on ollut niin kova.

En vielä ole saanut niitä pankkitunnuksia käyttöön, kun en osannut niitä laittaa, kun ekalla kerralla tuli häiriö. Ja kun kolmesta virheestä menee tunnukset kiinni, niin en ole uskaltanut ensimmäisen kerran jälkeen kokeilla. Nyt ilmeisesti tyttö tulee rakkaansa kanssa käymään , jospa nuoret voivat auttaa. Elän nyt taas toivossa, vaikka ihan toivottomuuden alhossa olin monia päiviä. Isäntä  toipui jo koronasta, ja menee huomenna näytelmän kenraaliharjoituksiin.

Ulkona sataa lunta. Minkäänlaista joulumieltä ei ole täällä stressin keskellä ollut. Mutta toivotaan, että alkais helpottamaan tämä stressi. Kaupassa käytiin ja mun piti ostaa eläimillekin  ruokaa, niin ostin kissalle purkkiruokia ja sitten katsoin että tuossahan on isompi pussi koiran ruokaa... kotona vasta huomasin, että se isompi pussi oli myös kissan kuivamuroja.. no, kyllä kai se käy koirallekin. Sekoitan vaikka entiseen koiran ruuan joukkoon. (Tuskimpa koira alkaa naukua...)  Kissa syö mielellään purkkiruokia. Joskus kyllä kuivamuonaakin.

 (Tähän asti olin kirjoittanut jo aiemmin.)

Aloitin tämän kirjoittaa jo päiviä sitten, vaan en julkaissut. Ensimmäinen maksuhuomautus tuli, kun en ole saanut laskua maksettua, muita ei vielä, onneksi. Isäntä varoitti mua, etten koske koneeseen, ennenkuin joku tietävämpi saadaan paikalle. Niinpä tässä vaan odotellaan.

Toivon, että nuoret osaavat auttaa.

 

 


 

No nyt sain ensimmäisen laskun maksettua, ainoan joka oli juuri maksuun menossa. Kiitos tyttären avomiehelle. Tänään yritin pistää maksuun toisen myöhemmän laskun, mutta kone sanoi,että on liian rasituksen alaisena. No, yritetään myöhemmin. Hirveän "kasan" poistin kuvia netistä, mutta kyllä niitä vielä jäikin.

Täällä on satanut mielettömästi lunta, ja minä saanut tehdä lumihommia, kun isäntä ollut näytelmissä. Mutta nyt tämän päivän jälkeen hällä onkin muutamia vapaa päiviä. 




 Nyt tuli nälkä, pitää lähteä kaivamaan murkinaa esille.


sunnuntai 4. joulukuuta 2022

Vaikeuksien kautta voittoon, toivottavasti..

 Ei kuvaa.

 Kyllä on ollut kaikenlaista  harmia nyt viime aikoina. Ensin minun tilini nettipankista oli kaapattu. Siellä oli vain teksti, että "tämä tili on kaapattu". Sitten piti tietysti soittaa nettipankkiin, josta suositeltiin tilin sulkemista, ja se tehtiin sieltä pankin kautta.

Neuvoja annettiin, mutta ei enää ollut sitä pankkikonttoria, jossa se oli viimeksi ollut, vaan se oli lopettanut, ja suositeltiin lähintä paikkaa jossa voisi olla sellainen pankkikonttori, missä voisi tilin avata uudestaan. Se oli tuolla puolessa välissä Helsinkiin. No lähdimme sinne, mutta se oli vain kaksi tuntia auki aamulla, ja kun emme löytäneet sinne ajoissa, niin piti tyhjin toimin kääntyä takaisin.

No, myöhemmin saimme ystävä miehen käyttämään meitä Helsingin konttorissa, koska hänelle se oli tuttu paikka, kun on ennen asunut siellä. Ja nyt on se homma tehty, nyt pitää vaan odottaa, että koska tulee se tunnusluku .. Sanottiin, että noin viikon kestää sen tuleminen.

Onneksi saimme kahdelta ihmiseltä rahaa lahjaksi, että olemme saaneet ruokaa ostettua itselle ja eläimille.

Ei ikinä tullut mieleen, että tili voidaan noin kaapata. Ainoa hyvä puoli siinä oli, että tili oli suurinpiirtein tyhjä silloin, ettei rahallisesti varmaan paljoa hävitty, kun tili oli sitten suljettu pankissa, kun soitin. 

Mutta päiviä tässä on mennyt turhaan miettimiseen, (ja itkemiseen) ja vielä saa odottaa. Kiitos Herralle kuitenkin ystävästä ja tuttavasta , jotka antoivat rahaa elämiseen.

Nyt lisäksi miehelle tuli flunssa, ja joutuu vaan lepäilemään sängyssä. Hänenkin Vivamo harkat meni nyt sivu suun flunssan takia.

Parempaa teille!

tiistai 22. marraskuuta 2022

Eipä erikoista..

 Vaihdoin tuossa pari päivää sitten facebookin kuvan. Kun entinen oli niin kesäinen ja ollut jo pienen ikuisuuden.


 Ois pitänyt olla nuo tuikkukynttilät palamassa.

Tänään käytiin ruokailussa kaupungissa, ja myös kirjastossa (minä). Oli kyllä hyvää ruokaa ruokailussa.

Kotiin tultua käytin Minin ulkona ja sen jälkeen otin nokoset. Niin myös isäntä.

Onneksi Mini on nyt ollut kiltisti, eikä ole tehnyt mitään pahaa, paitsi jos ollaan oltu liian kauan jossain, niin on saattanut pissata lattialle lätäkön, mutta se on nyt ollut harvinaisempaa.

Kotona on nyt vähän lämpimämpää, kun on se jäätävä tuuli vähentynyt. Kävin kyllä vintistä lisää talvi vaatteita hakemassa. Ja kyllä kuitenkin kaupungissakin vähän palelin.

Eipä tässä tämän kummempaa. Mukavaa alkutalvea sinne !

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Kylmää ulkona ja sisällä

 Entinen ensi lumi suli, mutta nyt oli taas satanut pieni kerros uutta. (Ja pikkuisen sataa nytkin.) Järkyttävän kylmä viima oli  ulkona, kun Minin kanssa ollaan eilen ja tänä aamuna ulkona oltu.

Mulla ikivanha kokotoppahaalari päällä ulkona ja sen alla fleese ja villatakki, silti jäätävä tuuli puhalsi niin ettei viitsinyt muuta kuin välttämättömän pissalenkin koiraa käyttää.

Muutenkin on kaikki vähän "tökkinyt", taskulamput olleet kadoksissa ja muuta pientä kiusaa.. Isäntä on ollut eilen ja tänään Vivamo harjoituksissa. Harmaata ja hämärää on vielä yhdeksältä. 

Tulen laitoin pönttöuuniin, mutta puitakaan ei viitsi mahdottomasti polttaa, pieni satsi aamulla ja toinen illemmalla. Mutta niinkuin eräs seurakunnan mies sanoi, että ukrainassa on vaikeampaa.. 

 


 

Otin kuvan palavasta kynttilästäni, niin siihen alle oli vahingossa tullut kirjoitus lauluvihkosta: Ylistys olkoon ristiinnaulitun, en viitsinyt poistaa :)


Laitetaan nyt sitten tähän samaa aihetta, tällaiset laput saatiin jostain ruokailusta muistaakseni.



Pysykää lämpiminä!

keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Ensi lumi

 Pieni ensilumi satoi yön/aamun kuluessa tännekin.



Yhtenä päivänä laitoin tuohon "lintuhäkkiin" vähän lisää koristeita.. muovisia puolukan varpuja sekä oikeita kastanjoita, joita olin joskus mukaani kerännyt. Tuo punainen tuo jo joulua mieleen.




Tämä nurkkaus on kyllä kohta liiankin täynnä kaikkea...



Aika sellainen boheemi nurkkaus :) Mukavaa päivän jatkoa!

tiistai 15. marraskuuta 2022

Ei määräänsä enempää mahdu...

 ...ja tyhmästä päästä kärsii koko ruumis..

Saimme yhtenä päivänä kasan karkkilaatikkoja, sellaisia muovisia läpinäkyviä. Tänään ajattelin josko saisin askartelu kaappini parempaan järjestykseen niiden avulla... hmm..ei ollut hyvä idea..

Mun askartelu kaappi on niin kapea, että nuo laatikot täyttivät liikaa kaappia...niinpä piti purkaa kaapista, ne jotka olin sinne ja muovilaatikoihin laittanut...tyhmästä päästä kärsii koko ruumis, sanotaan..


 

Alkoi jo hermo mennä tiukalle, kun niiden tavaroiden kanssa tappelin. Periaatteessa ajatus olisi ollut hyvä, jos kaappi olisi ollut  leveämpi, mutta kun en sitä etukäteen ottanut huomioon. Lisäksi minulla on siellä kaapissa kaikkea muutakin, kuten kukka maljakoita ja kaikkia koristeita, kynttilöitä ym.

Loppujen lopuksi sinne tuli vain kaksi muovilaatikkoa ja muut jäi entisiin rasioihin yms. Turhaan vaan olin levittänyt osan tavaroista sohvalle, ja sain sitten tunkea ne takaisin kaappiin. Ei näköjään ikä tuo viisautta!

 


Sitä paitsi, miksipä säilytän kaikkea askartelu juttuja, kun tosi vähän nykyisin olen mitään askarrellut... mutta jos joskus tarvitsee,, sehän se on..

No mutta, näillä mennään.

maanantai 14. marraskuuta 2022

Erilaisia virkkausmalleja

 Metsäntytöllä oli postaus virkatusta peitosta, nimeltä"juustovormu", siis mallin nimi käsittääkseni. Itse en ole virkannut muuta, kuin joitain pikkuliinoja, ja niistäkin on jo ikuisuus.

Mutta mieheni äiti oli kova virkkaamaan, ja meillekin niitä virkkauksia tuli hänen kuoleman jälkeen. Sänkypeitto, verhoja ym.

Anteeksi Metsäntyttö, että matkin sinua, tuli vaan mieleen katsoa noita edesmenneen anopin virkkauksia...monen laista virkkausmallia on... tietääko joku mitä nämä ovat nimeltään?

Tässä kaapista/vintistä löytyneitä malleja.










Onkohan tämä viimeinen koneella tehty, ei ainakaan ole anoppini tekemä, niinkuin muut... viisaammat osaa paremmin sanoa..

lauantai 12. marraskuuta 2022

Ihana aurinko

 Olin Minin kanssa ulkona lenkillä. Ihana aurinkoinen päivä! Käytiin myös metsässä.

Nyt sai kivoja kuvia, kun oli aurinkoista.





Mitäs muuta... aamupäivällä käytiin  kahvilassa ja kaupassa. Mun piti käydä myös apteekissa, mutta hukkasin muistilapun enkä ollut varma toisesta lääkkeestä...niin en sitten mennyt. Kerkiäähän tuon joku toinen päivä hakea.

Jätepisteelle vietiin myös kerätyt muovit, paperit ym. Ruuaksi laitoin jauheliha peruna laatikon.

Tänään on myös saunapäivä. Mukavaa viikonloppua teillekin.

perjantai 11. marraskuuta 2022

Syksyä ja lukemista

 Syksyn vihreää


Minin kanssa lenkillä piti ottaa kuva niin raikkaan vihreä vartisesta sammal puusta. Muuten on aika harmaata.




Olen lukenut nyt Joonas Konstigin kirjaa Vaaran vuodet. Paljon enemmän luen naisten kirjoittamia kirjoja, mutta tämä tuntui kiinnostavalta, kun sitä kirjastossa selasin.


Alkaa  Helsingin keväästä 1945. Sodan runtelemassa maassa ylintä valtaa pitää Neuvostoliiton valvontakomissio. Ilma on sakeana vallankaappauksen uhkaa, pelkoa, kiihkoa ja katkeruutta. Maa on jakautunut kahtia. Vaaran vuodet ovat alkaneet.

Kirja on tositapahtumiin pohjautuva jännitysromaani.

tiistai 8. marraskuuta 2022

Kaupungissa

 Tänään käytiin kaupungissa, evästä päivään tilaisuudessa ja vaihtamassa talvirenkaat alle. Tuo talvirenkaiden vaihto kävi vaihtajalta kätevästi, nopeasti ja odottaessa. Sama mies vaihtoi kuin viime kerrallakin. 25 euroa maksoi.

Tuolla "Evästä päivää" tilaisuudessa oli puhumassa Salme Blomster...olikohan tuo nimi oikein, kun olin sattunut just poistamaan viestit.. hän on muuttanut Lohjalle, niin saatiin kuulla häntä. En yhtään tiennyt, että oli muuttanut tänne päin.

 Kirjastossakin kerkisin käydä.

Isäntä on lenkillä ja sauna lämpiämässä. Sinne sitten kohta.


sunnuntai 6. marraskuuta 2022

Valoa pimeyteen

 Täällä sitä istutaan hämärän hyssyssä. Tänään käytiin kokouksessa, jossa oli myös samassa syssyssä  erään "siskon", siis hengellisen siskon, syntymäpäivät.

Kotiin tultua isäntä lähti kohta sählyä pelaamaan.

 

 


Minä olen lukenut tänään aamupäivällä vanhoja blogitekstejäni, niitähän olikin kiva lukea pitkästä aikaa. Jotenkin näytti kotikin paljon kivemmalta niissä kuin mitä nykyisin.

Laitan nyt kuitenkin tähän jonkin uuden kuvan.




Laitoin tähän vähän valoa pimeyteen :)



Ilta on pimennyt ja kohta täytyy lähteä tuonne ulos Minin kanssa. Hei vaan!

lauantai 5. marraskuuta 2022

Öljyä, lintuja ja villaista

 No niin, nyt on öljyä tilattu tavallinen annos, ja tulikin jo seuraavana päivänä. Katsotaan sitten minkälainen lasku tulee..perästä  kuuluu. Pakkohan sitä oli tilata.

Onneksi se sentään tulee viidessä erässä.

Linnuille kävin taas viemässä siemeniä, siellä ne jo odottivat, kurkkimassa onko ruokaa. Isäntä lähti kaupunkiin, kun hällä on siellä asioita, auttamistyötä yms.

Ulkona on noin 3 astetta lämmintä, tuntui melko viileältä. Sisällä on 18 astetta. Se ei kylmältä tunnu, kun siihen on tottunut.

Isännän joskus saamat villasukat olivat ihan reikiä täynnä, ei kannattanut enää parsia. Olin hälle antanut polven lämmittimiksi omat villaiset säärystimeni, niin sain sitten nuo isännän sukat, joista sain varresta  tehdä itselleni polven lämmittimen. Toinen vielä etsii käyttötarkoitusta. Kauniit sukat muuten olivat. Varret kauniit kuviolliset.

 


 

Olin leikannut ne vaan raakasti poikki ja yritin purkaa nätisti, mutta kuinka ollakkaan, kun olin ruvennut jo neulomaan sitä, niin sieltä tuli vielä poikkinaisia lankoja.. en jaksanut enää purkaa vaan solmin yhteen ja  neuloin joten kuten, kyllä se polven lämmimeksi kelpaa.

Meillä kummallakin kun polvet välillä "piiputtaa" .Tällaista kiertokulkua.




keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Minin kaverina

 Tänään jäin Minin kanssa kotiin, kun isäntä lähti soppakirkolle. Yritän, etten liikaa kaupunkiin mene, vaikka nyt Mini onkin rauhoittunut, kun isäntä laittoi sellaisen systeemin oveen, ettei se pääse eteiseen, koska siellä se tuli paniikkiin, kun ei päässyt takaisin sisään. Meillähän on kylmä eteinen, niin ei voi jättää keittiön ovea auki. Eikä siinä ole lukkoa.

Tuossa se Mini mussukka nyt kellottaa lattialla ja vetelee unia :)

Olen aloittanut jo lintujen ruokinnan, en tiedä onko liian aikaista, mutta hyvin ne viihtyy lintulaudalla, pitäisi varmaan käydä taas viemässä siemeniä, kun taas pari tiaista kurkkii ikkunasta :)

No kävinkin viemässä tässä muistaessani.


Tuo kuva on lenkiltä Minin kanssa yhtenä päivänä, kun oli kivan aurinkoista..vaikka ei näytä kuvassa niin hääppöiselta..

Mukavaa päivää teille, jotka täällä käytte <3

lauantai 29. lokakuuta 2022

Uskoa, kukkia ja öljyä...

 ...siinä tämän päivän aiheet.

 Eilen oltiin seurakunnassa, ja mulla oli todistus vuoro pitkästä aikaa. Kyllä "hiukan" jännitti. Mutta siitä selvittiin, eikä kuulemma päälle päin ollut niin näyttänyt jännitys. 

Tänään on sitten isännällä menoa lähes koko päivän, kun on järkkärinä seurakunnan tapahtumassa.

Ulkona sataa vettä taas vaihteeksi..

Mulla enkelinsiipi vaan kasvaa ja kasvaa...lisä tukikeppi piti laittaa..




Mittasin sen varsi osan yhtenä päivänä, oli 80 cm. Kuinka pitkäksi se aikookaan kasvaa.. ilmeisesti viihtyy tuolla ikkunalla.

Meidän pitäisi tilata öljyä talveksi, soitimme sinne jo, mutta se mies siellä sanoi, että viimeksi oli vähän alentunut öljyn hinta, että kannattaa odottaa vielä ensiviikkoon, jos se aleneminen jatkuisi.. no teemme niin. Kyllä se on niin kallistunut viime vuodesta :(

Köyhät kyykkyyn, niinkun sanonta kuuluu.

Mutta eletään toivossa ja uskotaan , että Herra pitää omistaan huolen.



tiistai 25. lokakuuta 2022

Pikku pakkasta ja vesisadetta..

 ...sellaista on ollut kelit nyt. Tänään satoi ikävästi vesisadetta, kun olimme kaupungissa... oli Evästä päivään ruokailu. Käytiin isännän kanssa myös ruuan jaossa, ja myöhemmin kävin tyttären luona. Annoin hällekin vähän ruokia, ei enempää halunnut.

Käytiin myös tyttären kanssa katsomassa hälle talvikenkiä, mutta ei löytynyt sopivia. Ja vettä tosiaan satoi koko ajan.

Seurakunnan ruokailun jälkeen läksimme sitten kotiin. Mini on ruvennut tekemään tuhoja sillä aikaa kun olemme kaupungissa käymässä.. ei halua yksin olla, vaan alkaa tuhoamaan paikkoja.. enimmäkseen sisä eteistä.. se on ikävää. Luulen, että kärsii eroahdistuksesta.

Mulla on aiemmin ostettuna kirja  kirppikseltä koirien  vähemmän mukavista  piirteistä, juurikin paikkojen tuhoamisesta, eroahdistuksesta, sisälle pissamisesta ym. ongelmista. Sitä olen kovasti tutkinut. 

Mutta luulen tosiaan, että se kärsii eroahdistuksesta, koska jos olemme kotona ei tee mitään pahaa. Yritän nyt vähentää omia menojani ainakin, että ei olisi liikaa menoja. Kauppareissuille usein otetaan se autoon mukaan, tykkää olla autossa...mutta kauemmille reissuille ei oikein voi ottaa autoon odottamaan. Ja miksi se vasta nyt myöhemmin alkoi oireilla..

Jos teillä on jotain hyviä kokemuksia, miten voisi eroahdistusta vähentää, niin kertokaa..


torstai 13. lokakuuta 2022

Syksyyn pukeutumista

 Ei ole kesän jälkeen tullut mitään vaate postauksia laitettua. Niin laitampa nyt. Kengistä se alkoi..nimittäin aiemmin oli helluntaiseurakuntaan tullut uusia talvikenkiä. Isäntä oli saanut sieltä talvikengät, minäkin uskaltauduin kysymään myöhemmin, että saisinko minäkin, kun entiset mun lempikengät (lämpimät karvavuoriset) olivat viime keväänä antaneet kaikkensa ja hajonneet :( No, olivathan uskollisesti palvelleet minua vuosia, kun päiväkoti sijaisuuksia ajatellen , ulkona seisomisineen, olin ne kirppikseltä aikoinaan ostanut. Uskolliset palvelijat.

No, nyt nähin uusiin palatakseni. Sainhan minäkin. Karvavuoriset nämäkin, ehkä olisi kuitenkin ollut hyvä olla numeroa isommat pakkasia ajatellen. (Jos tulee kovia pakkasia).Tässä yhtenä päivänä olivat ensimmäisen kerran jalassa ja ihan sopivat muuten.

 





Muutenkin alkaa pukeutuminen pikkuhiljaa  kaivata lämpimämpiä vaatteita, olen jo pussillisen vintistä tuonut.Vaan en vielä niitä pussista kaivanut.

Väritkin alkavat olla lämpimämpiä. Tällaista tänään päällä:



Pysytäänhän lämpiminä.


tiistai 11. lokakuuta 2022

Hämärän hyssyä

 

Kuva vanha

Tuota hämärän hyssyä on tullut nyt aamupuoleen vietettyä,kun haluaa säästää sähköä. Eli vaikka ollaan noustu suht aikaisin, niin välttämättömän valon (päivän sanan, aamupalan yms.) jälkeen valo sammutetaan ja pötkötellään vielä sohvalla/sängyllä.

Tänään on vielä tavallista pimeämpi sadepäivä, niin siitä tuli mieleen tuosta kirjoittaa. Kello on jo yli 10, vaan näyttää ettei juuri päivä kirkastu. Vettä sataa. Isäntä meni kaupunkiin Evästä päivään ruokailuun, ja muutakin menoa on hällä. Itselläni oli/on pitkästä aikaa maha sekaisin aamulla, niin jäin kotiin. Nyt se on vähän helpottanut.

Eilen vihdoin raivasin kasvihuoneen taas talven ajaksi varastoksi, eli kesä juttuja ulkoa vein sinne säilöön. Jo oli aikakin.

Kuistilla on ollut paprika ruukku, niin siinä näkyi olevan vielä yksi vihreä paprika.

Niin se kesä taas  hurahti ohi. Me kesällä tutustuttiin neljään ukrainalaiseen tyttöön, kun olivat suomessa, sotaa paossa ja myös töissä. Niin mukavia tyttöjä, vaikka ei oikein paljoa yhteistä kieltä ollutkaan, vähän englantia mulla,  ja miehellä vähän enemmän. Nyt ovat menneet takaisin ukrainaan vanhempiensa ja sukulaistensa luo...valitettavasti ovat siellä missä on juuri ammuttu paljon, puolentoista kilometrin  päässä on ammunta silloin ollut.Varjele Herra heitä!

Tällaisia mietteitä täältä hämärän keskeltä.




perjantai 7. lokakuuta 2022

Tuuli puita heiluttaa..

 


 Kuvat jo aiemin otettu


Tuulee niin, että Minikin luuli, että joku tulee, kun tuulen puuska kolautti ovea: Tietysti alkoi haukkumaan. Ei siellä ketään ollut.

Eilen oli Kylätalon ilosanoman ilta, oli aika paljon porukkaa, mikä tietysti on hyvä juttu. Olisiko ollut 15 henkeä. Eräs romaninainen lupasi tuoda seuraavaksi pullat sinne.

Minä olin kahtena kertana mennyt osto vehnäsellä kun meidän "varsinainen" leipuri on ollut  flunssassa pitkään ja poissa. Itse kun en ole mikään leipuri, jotain pientä, helppoa vaan joskus leivon. Enkä luota leipurin kykyihini, niin että ihan vieraille leipoisin.

 


 

Kirjoittelen tässä, kunnes isäntä tulee kaupungista, niin sitten teen meille nakki munakkaat ruuaksi. Jo kouluaikana opetettiin sananparsi jotenkin näin: Odottakoon vieras munakasta, muttei munakas vierasta. (Sama sopii nyt isäntää odotellessa).

Lukemisessa olen siirtynyt Virpi-Hämeenanttilan uuteen "dekkariin" Vapauden vahdit. Karl Aksel Björkin tutkimuksia.



Tässä vähän syksyisiä kuvia. Kaunista syksyä teillekin! Toivottelee Sesse :)

torstai 29. syyskuuta 2022

Karjala mielessäin

 Olen lukenut kahta kirjaa vanhasta ajasta. Sirpa Pääkkösen kirjaa "Karjala sydämessä" sekä Sirpa Tolosen kirjaa "Ryysyprinsessat". Tuon viime mainitun olen lukenut aiemminkin, mutta jotenkin teki mieli lukea se uudestaan. Pääkkösen kirja taas on ihan tältä vuodelta.

Itse olen vanhempieni kautta Itä-Suomesta alunperin,ja siellä myöhemmin lapsena/nuorena kesälomia viettänyt. Siksikin nuo kirjat varmaan kiinnostavat.


 

"Ryysyprinsessat" taas on isotekstisenä helppo lukea. Ja siitä tulee mieleen esimerkiksi koulumuistoja, vaikka onkin aikaisemmilta vuosilta.

Ulkona sataa vettä,isäntä on lähdössä koiran kanssa lenkille.

 Olimme tänään käymässä toista kertaa tämän kylän srk:n ruokailussa, kyllä oli hyvää keittoa. Jälkiruuaksi kahvia ja kakkua. Mies maksoi minutkin.

Eilen isäntä oli yhdessä muutossa auttamassa. Hällä on muutenkin riittänyt kaikenlaista liittyen tuohon "se löytyi" kampanjaan. Hän oli saanut myös meille molemmille "Se löytyi"- hupparit.

Mukavaa päivää sateesta huolimatta!



tiistai 20. syyskuuta 2022

Syksyä kaupungissa ja maalla

 


 


 

ja maalla.


 






Kaupungissa on vähän hienompia kasveja :)

Mutta täällä on peuroja, omassa pihassakin, Ministä huolimatta. Koitan kyllä pitää huolta, etteivät yhtä aikaa ole pihalla :)




Loput omenat maistuvat heille.