Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Kylmää ulkona ja sisällä

 Entinen ensi lumi suli, mutta nyt oli taas satanut pieni kerros uutta. (Ja pikkuisen sataa nytkin.) Järkyttävän kylmä viima oli  ulkona, kun Minin kanssa ollaan eilen ja tänä aamuna ulkona oltu.

Mulla ikivanha kokotoppahaalari päällä ulkona ja sen alla fleese ja villatakki, silti jäätävä tuuli puhalsi niin ettei viitsinyt muuta kuin välttämättömän pissalenkin koiraa käyttää.

Muutenkin on kaikki vähän "tökkinyt", taskulamput olleet kadoksissa ja muuta pientä kiusaa.. Isäntä on ollut eilen ja tänään Vivamo harjoituksissa. Harmaata ja hämärää on vielä yhdeksältä. 

Tulen laitoin pönttöuuniin, mutta puitakaan ei viitsi mahdottomasti polttaa, pieni satsi aamulla ja toinen illemmalla. Mutta niinkuin eräs seurakunnan mies sanoi, että ukrainassa on vaikeampaa.. 

 


 

Otin kuvan palavasta kynttilästäni, niin siihen alle oli vahingossa tullut kirjoitus lauluvihkosta: Ylistys olkoon ristiinnaulitun, en viitsinyt poistaa :)


Laitetaan nyt sitten tähän samaa aihetta, tällaiset laput saatiin jostain ruokailusta muistaakseni.



Pysykää lämpiminä!

7 kommenttia:

  1. Jos on teillä siellä Lohjan seudulla tuulista, niin on ollut kyllä täällä Espanjassakin melkoinen tuuli viime päivinä. Nyt on aika tyyntä ja aurinkokin näyttäytyy.
    Tuo teksti alakuvassa on hieno rukous, kiitos kun jaoit sen tänne. Siunattua sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samaa sinulle, pysyhän lämpimänä! Pitää olla sisälläkin kerroksia vaatteita, sukkiakin kaksi paria. Mutta meillä on sentään rauha, kuten seurakunnan mies viisaasti sanoi.
    Pimeyttä jatkuu vielä kuukauden verran, sitten alkaa päivä pidetä ja toisen kuukauden perään alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Näin sen itse ajattelen ja sinnittelen. Kyllä tämä tästä, tälläkin kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä, sisälläkin useampi vaate sekä ylä-että alaosassa, ja jalassa nilkkasukat ja kahdet villasukat, nyt tarkenee paremmin,kun lämmitin puuhellalla ruuan :)

      Poista
  3. Kylmä viima on ollut. Ihan kamalaa jos ei ole sähköä, eikä tiivistä asuntoa...

    VastaaPoista
  4. Sorry, kirjoitin väärin, niin piti poistaa, onneksi on nyt sää vähän lämmennyt ja lisää talvivaatteita kaivettu vintistä ;)

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)