Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 11. lokakuuta 2022

Hämärän hyssyä

 

Kuva vanha

Tuota hämärän hyssyä on tullut nyt aamupuoleen vietettyä,kun haluaa säästää sähköä. Eli vaikka ollaan noustu suht aikaisin, niin välttämättömän valon (päivän sanan, aamupalan yms.) jälkeen valo sammutetaan ja pötkötellään vielä sohvalla/sängyllä.

Tänään on vielä tavallista pimeämpi sadepäivä, niin siitä tuli mieleen tuosta kirjoittaa. Kello on jo yli 10, vaan näyttää ettei juuri päivä kirkastu. Vettä sataa. Isäntä meni kaupunkiin Evästä päivään ruokailuun, ja muutakin menoa on hällä. Itselläni oli/on pitkästä aikaa maha sekaisin aamulla, niin jäin kotiin. Nyt se on vähän helpottanut.

Eilen vihdoin raivasin kasvihuoneen taas talven ajaksi varastoksi, eli kesä juttuja ulkoa vein sinne säilöön. Jo oli aikakin.

Kuistilla on ollut paprika ruukku, niin siinä näkyi olevan vielä yksi vihreä paprika.

Niin se kesä taas  hurahti ohi. Me kesällä tutustuttiin neljään ukrainalaiseen tyttöön, kun olivat suomessa, sotaa paossa ja myös töissä. Niin mukavia tyttöjä, vaikka ei oikein paljoa yhteistä kieltä ollutkaan, vähän englantia mulla,  ja miehellä vähän enemmän. Nyt ovat menneet takaisin ukrainaan vanhempiensa ja sukulaistensa luo...valitettavasti ovat siellä missä on juuri ammuttu paljon, puolentoista kilometrin  päässä on ammunta silloin ollut.Varjele Herra heitä!

Tällaisia mietteitä täältä hämärän keskeltä.




6 kommenttia:

  1. Ihan hirveää on Ukrainan pommitus tällä hetkellä. Täytyy toivoa, että mahdollisimman vähän uhreja tulisi. Jälleenrakennukseenkin tulee kulumaan valtava aika ja varat, mutta siviiliuhrit ovat kumminkin korvaamattomia läheisilleen.
    Tänään oli todella hämärä aamu, mutta täällä tuli hetkeksi aurinko esiin. Toivottavasti pian sielläkin! Voi kyllä kohta sataa lisää, lounaassa on harmaata vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on onneksi vaihteeksi aurinkoinen päivä :) Tuo sota on kyllä niin ikävä :(

      Poista
  2. Tänään oli tosiaan aamulla pitkään pimeää. Päivälläkin osa katulampuista paloi, mutta nyt aurinko paistaa.
    Ukrainan sota ahdistaa ihan valtavasti. Kevään valossa sitä oli helpompi kestää, mutta pimeys lisää tuskaa.

    VastaaPoista
  3. Hämäryys on ihan hyvä, jos ei tarvitse tehdä mitään tarkkaa työtä tai lukea.
    Toivottavasti tuohon Ukrainan tilanteeseen tulee valoa. Jotenkin hurjaa ajatella tulevaa talvea, ja mitä kaikkea siellä ihmiset joutuvat kestämään.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)