Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 5. marraskuuta 2022

Öljyä, lintuja ja villaista

 No niin, nyt on öljyä tilattu tavallinen annos, ja tulikin jo seuraavana päivänä. Katsotaan sitten minkälainen lasku tulee..perästä  kuuluu. Pakkohan sitä oli tilata.

Onneksi se sentään tulee viidessä erässä.

Linnuille kävin taas viemässä siemeniä, siellä ne jo odottivat, kurkkimassa onko ruokaa. Isäntä lähti kaupunkiin, kun hällä on siellä asioita, auttamistyötä yms.

Ulkona on noin 3 astetta lämmintä, tuntui melko viileältä. Sisällä on 18 astetta. Se ei kylmältä tunnu, kun siihen on tottunut.

Isännän joskus saamat villasukat olivat ihan reikiä täynnä, ei kannattanut enää parsia. Olin hälle antanut polven lämmittimiksi omat villaiset säärystimeni, niin sain sitten nuo isännän sukat, joista sain varresta  tehdä itselleni polven lämmittimen. Toinen vielä etsii käyttötarkoitusta. Kauniit sukat muuten olivat. Varret kauniit kuviolliset.

 


 

Olin leikannut ne vaan raakasti poikki ja yritin purkaa nätisti, mutta kuinka ollakkaan, kun olin ruvennut jo neulomaan sitä, niin sieltä tuli vielä poikkinaisia lankoja.. en jaksanut enää purkaa vaan solmin yhteen ja  neuloin joten kuten, kyllä se polven lämmimeksi kelpaa.

Meillä kummallakin kun polvet välillä "piiputtaa" .Tällaista kiertokulkua.




4 kommenttia:

  1. Kyllä viilenee sisälläkin, saa nähä miten täällä kerrostalossa lämpö asettuu. Ennen en juurikaan pitänyt patteriventtiiliä auki, koska mulla on patterin päällä aina kukkia.
    Hienosti käykin käyttää noin kauniit sukanvarret säärystimiksi. Tai vaikka neuloa uudet terät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nätit on nuo sukat uutena olleet,muistaakseni isännän siskon tekemät lahjaksi.

      Poista
  2. Kaunis lämmitin siitä tuli.
    Viileältä tuntuu. En ollut vielä laittanut tulta hellaan, kun alkupäivän olin ulkohommissa, niinpä täällä on nyt vain 15 astetta. Se tuntuu viileältä, kun lopettaa puuhat ja istuu aloilleen, sitten kaipaa enemmän lämpöasteita, kun ei touhua. Tuli on nyt viritetty, eiköhän tästä tupa lämpene.
    Toivottavasti teille tulee maltilliset laskut öljystä.

    VastaaPoista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)