Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 2. joulukuuta 2019

Kaunista valkoista, ja vähän punaistakin...








Kyllä nyt on kelvannut ottaa talvikuvia ulkona.










Kuvat on eilisellä lenkillä otettuja.











Keraamiset "jouluhiiret" on päässeet eteiskomeron ikkunalle. Kuva vain on vähän epäselvä, kun lasi heijastaa.












Tällaisia pannulappuja olen ommellut jouluksi.









Ja aiemmin erikokoisia hiusdonitseja...











Nyt keittelen miehelle inkiväärijuomaa puuhellalla. Samalla on tullut kivasti lämpöä keittiöönkin. Aamupäivällä oltiin jakamassa tv7-lehtiä postilaatikkoihin naapurikylällä, sekä kaupassa ja kierrätys pisteellä. Aamulla kävi pihalla roskisauto tyhjentämässä roskiksen, jossa ei ollut kuin vähän pohjalla. Se kahden viikon välein käy, vaikkei paljon roskaa tulekaan, kun lähes kaikki kierrätetään. Sen saisi käymään kerran kuussa, jos olisi kunnon kompostori...mutta kun sitä ei ole, niin vähintään kahden viikon välein pitää käydä lain mukaan. Saa siis melkein turhasta maksaa. Mutta jos ottaisi jätemaksun, että veis itse jätepisteelle roskikseen, sen tulisi vielä kalliimmaksi. Niin nautitaan nyt siitä, että roskat häviää itestään pihasta...ja kierrätettävät viedään autolla kaupan pihan laatikkoihin.




Huomenna meillä on työpaikan virkistyspäivä, mieskin tulee mukaan, koska on siellä ollut leipiä hakemassa Vantaalta. Minä introvertti en koskaan ole kovin innostunut tuollaisista yhteisjutuista, mutta kyllähän ne siinä menee. Saadaan taas ainakin syödä hyvää ruokaa ravintolan pöydästä. Mahdollisuus on myös käydä saunassa ja uida, jos haluttaa ja lenkkeillä. Ja lopuksi juoda kakkukahvit. Sellaista olen kuullut :) Näihin näkymiin!




6 kommenttia:

  1. Meillä käy roskisauto kerran kuukaudessa. Kesäaikana 2 vkon välein, pyysimme. Meillä on niin iso kompostori, ettei ole kertaakaan tyhjennetty. No eipä tuota ruokajätettä kahdelta henkilöltä paljon tule. Ihanat nuo hiiret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin nuo hiiret oli niin söpöt joskus kirpparilla, että oli pakko ostaa :)

      Poista
  2. Meilläkin käy kahden viikon välein roska auto, me maksetaan 20 euroa vuodessa, sanoisin että lähes ilmainen,no nyt ei laskua ole tullut ollenkaan tänä vuonna, bio jätettä vain ei ole,eikä muutakaan, lehti,pahvi,muovi, ja metalli on 3km päässä.bio jät sit kerää hiiriä, huomenna alkaa niiden pyydystäminen,ei myrkkyä, vaan loukut,nykyään kun ei kissoja näe irrallaan maaseudullakaan, niin pyydystäisivät hiiret.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kissat on irrallaan,kun maalla asutaan...siitä huolimatta joskus harvoin hiiriä näkyy...

      Poista
  3. Elmokin tykkää ulkoilla erinäkösessä maisemassa.
    hiiret on söpöt ja puitteet myös.
    Pikkuompeleet on usein vähän hankalia. Sinulla onnistunut kuitenkin hyvin. :)
    >Minustakin työporukan jutut on usein vähän kiusallisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunanpielet on vähän romanttisesti rapistuneet... Ihan hyvin tänään kuitenkin meni tuo "virkistyspäivä"..vaikka mies sanoi ettei hän virkistynyt yhtään :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)