Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Ompelua ja herkkuja




Ostin tässä joskus aikaisemmin kaksi kangaspalaa tarjouskorista, molemmat maksoivat euron. Minusta varsinkin tämä tummempi oli kaunis, vaikka kankaan päässä olikin joku tahra.













Toinen oli ihan vaalea ja paljon ohuempaa kangasta.













En ollut niistä vielä mitään tehnyt, mutta tänään tein tuosta ylemmästä liinan kaapin päälle. Sen tahraosan leikkasin pois. Olin juuri entisen likaantuneen liinan heittänyt pyykkikoriin, enkä löytänyt kaapista mieluista liinaa. Tästä tuli ihan kiva.













Samalla ompelu-buumilla tein kaksi koristesydäntä, jotka on vielä pikkuisen kesken. Ne tein vanhasta, jostain tulleesta pellavalakanan palasta, saaduista pitseistä ja kirppikseltä ostetuista nauhoista.














Tänään on tullut herkuteltua: Perunaa, jauhelihakastiketta ja "pastapaistosta", salaattia, ja jälkiruuaksi köyhiä ritareita, joita tein vanhaksi menneestä vaaleasta leivästä, niiden kanssa vadelmahilloa ja vaahdoksi vatkattua vaniljakastiketta.
Lisäksi niitä tuli sen verran, että syötiin niitä päiväkahvillakin sekä minä söin vielä äskenkin... miehen loppuosa odottaa, kunnes hän tulee sählystä.






Kaiken lisäksi en ole saanut aikaiseksi mennä lenkillekään, onneksi eilen ...vai toissapäivänä... tein pienen lenkin. Mutta mikä on jännä juttu, ei vatsa vaivaa, vaikka tuollaisia "kiellettyjä" herkkuja söin. Ihan kiva :)
Nyt ulkona rupesi pyryttämään, ei enää tarviikkaan lähteä ulos....





10 kommenttia:

  1. Herkullisen kuuloinen ruoka ja köyhät ritarit ovat niin herkkua! Jostain syystä en niitä muista tehdä ikinä, kun on vanhenevaa leipää... kermaakaan ei tosin kaapista useinkaan löydy, hillosta puhumattakaan :-D
    Mukava kuulla, että vatsa voi hyvin! Ehkä sinulla tosiaan on sellainen stressivatsa, ja jos ei ole isompia huolia, niin vatsakaan ei ärry.
    Ihanat kankaat, ruusuja ja kukkia :-) Tämä pyry ottaa niin pattiin jo, tulisi kevät!

    VastaaPoista
  2. Kun itse tekee niin saa juuri sellaista mistä silmä nauttii. Kaunista sait aikaan, oikein tekisi mieli itse yrittää. - Tänään on oikea aurinkoinen kevätpäivä täällä Ruotsin länsirannikolla vaikka yö oli tiputellut lumisen pitsipeitteen ruohikolle. Krookukset kukkivat jo hieman varovasti. Terkkuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei vielä ole kukista tietoakaan, vaikka Etelä-Suomessa asutaankin.

      Poista
  3. Kauniita nuo kankaat. Ompelu tuo kyllä hyvää mieltä:) Mulla on välillä niin, että halu olisi jotain tehdä, mutta ei keksi mitä tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama mullakin on joskus, mieli tekisi ommella, mutta mitä...tosin srk:n myyjäisiin voi aina jotain tehdä, jos mieli tekee ja jos lopputulos on onnistunut...ei aina kyllä ole.

      Poista
  4. Herkulliselta kuulostaa pääruoka ja jäläkkäri:)
    Minä teen pullasta,mutta ehkä "ravinto:)pitoisia saa vaaleasta leivästä:)
    ihanat sydämmet ompelit.minä tykkään noista kangas sydämmistä minun huoneessa niitä roikkuukin ...siellä ja täällä.
    Kauniit liinat ompelit,joskus ei van löydä sopivää liinaa kaapista,näin silmälle paljon iloa uusista liinoista.
    ihana kuulla vatsasi voivan hyvin,olen tosi iloinen puolestasi:)

    minulla tuossa nuo housun paikkaukset.oottaa pyhänä en tee korjaus hommia;)Suunnittelen rikkimenneestä keltaisesta lakanasta ,pääsiäiseksi sohvatyynyn päällistä.Keskiosa-heikko,meni luutuksi talliin.reunat hyödynnän ompelu hommiin.
    Kaveriksi laitan halpiksen poistojutusta otettua ohuen ohutta valkoista täytemateriaali.(yritän sitte kuvata kun kamera pelittää))
    huomenna nakkaan punaset matot kartanolle,villamatot pittää hakata puhtaassa hangessa,hyödyntää tuo lumen paljous:)
    jouluverhot on pestyny ,ulukona kuivumassa....
    no tulipa tuota tarinaa:)9
    mukavaa iltaa:) Sesselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan tosiaan tuon vatsan rauhoittuvan pikkuhiljaa, kun/jos stressikin helpottaa :)

      Poista
  5. Saitko kirjeeni. Miksei tarvi lenkille lähteä kun lunta sataa. Mä rakastan lumisateessa yksin kävelyä, ajatuksia saa tuulettaa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sain kyllä, kiitos! En ole mikään talvi-ihminen...siitä vaan tuo sanonta :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)