Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

perjantai 1. maaliskuuta 2019

Aurinkoista maaliskuun ekaa!


Kuvituksena vanhoja kukkakuvia arkistosta.












Liisa tuossa kysyikin miten meni eilinen kaupunkipäivä, siitä muutenkin ajattelin kirjoittaa. Kyllä hermoilin sitä työkkärikäyntiä aamupäivän, mutta loppujen lopuksi se meni ihan mukavasti. Kuntouttavaan työtoimintaan menen, mutta vain yhdeksi päiväksi per viikko, ja näillä näkymin tuttuun paikkaan eli soppakirkkoon auttamaan sitä kiireisintä torstai-päivää. Se alkaa joskus parin viikon päästä, kunhan saamme sosiaalityöntekijän kanssa käytyä tekemässä paperit (kun hänelle sopii). Ilmeisesti se pesti kestää kolme kuukautta. Sitten onkin jo kesä.














Lisäksi ilahduttava uutinen oli se, että minulla mahdollisesti olisi oikeus syksyllä alkavaan eläketukeen, eli jäädä odottamaan eläketuella virallista eläkeikää...mutta siihen en vielä toivoani pane, koska työkkäri-ihmisetkään eivät olleet siitä vielä satavarmoja, kun mulla on ollut siinä alkuaikoina niitä sijaisuuksia, joita tein. Kela sen tietysti paremmin voisi tietää, mutta jos olen siihen oikeutettu, niin siitä tulee kesällä tieto, jos en sitä ennen saa Kelasta asiaa selvitettyä.





(Koville se varmaan otti tuo jännitys mahassa eilen, koska illalla ja vielä aamullakin oli maha sekaisin. Onneksi sain kuitenkin nukuttua ja selvisin yön vain yhdellä vessareissulla. Ja onneksi se alkoi vasta Kylätalon jälkeen).













Työkkärin jälkeen oli eilen soppis (joksi olen soppakirkon lyhentänyt). Ja illalla vielä Kylätalotilaisuus. Sielläkin oli taas vähän yli 20 henkeä.




Yöllä on ilmeisesti ollut kylmä, kun vielä äsken oli -10 astetta mittarissa. Elmo ja Hipsu halusivat pihalle. Rasmus tuossa nukkuu sohvalla, se oli yön ulkona. (Niin taisi kyllä Hipsukin olla). Huomaa kissoista, että alkaa kevät tulla, kun haluavat enemmän ulos.
Tällaista tänään. Hyvä mieli kyllä tuosta, että työkkärireissu meni hyvällä tavalla loppujen lopuksi :)



Ja aurinkoinen paistaa :)

8 kommenttia:

  1. Sullahan kävikin sitten ilmeisesti hyvin sopivasti sen työhommelin kanssa, kun pääset tuttuun paikkaan! Ihanat nuo vihreyttä puskevat oksat:)

    VastaaPoista
  2. Sulla olikin hyvä tuuri, kun pääsit tuttuun paikkaan, hienoa! Onnea!
    Saa nähä mitä mulla, meni suunnitelman aika umpeen. en ole vielä katsonut te-sivulta onko hyväksytty riittäväksi mun töiden haku.
    Mukavaa viikonloppua!
    Oli tänään ihmeen kylmää taas vaihteeksi, vaikka aurinkokin paistoi niin hienosti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilie! Toivottavasti sullakin sujuu asiat hyvin <3

      Poista
  3. Hienoa, että on tuttu paikka johon pääsit. Siunausta työllesi.

    VastaaPoista
  4. Oletpas saanut hyviä uutisia!!ja mikä parasta tuttu ja mukava työporukka:)
    Nuo kuvat ovat minusta niin kauniita,jokainen .Valkoinen:) maljakko tutun näköinen,Anopin-peruja:)
    Noista kuvista sais väritulostettuna kauniita tauluja,ja miksei mustavalkoisetkin .
    Oikein mukavaa lauantai-iltaa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinulle Liisa! Valkoinen maljakko ostettu Siwasta joskus 80-90 luvulla. Lasiset kirppikseltä.

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)