Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

maanantai 18. maaliskuuta 2019

Huonoa oloa ja jaksamisongelmia









Tänä aamuna taas "tökki" kaikki ja samoin isännälläkin, ja semmoinen alakulo taas laskeutui mieleen. Lähdettiin sitten myöhemmin kahvila- ja kauppareissulle, se vähän lauhdutti mielialoja. Ostin samalla taas ison kangaspalan, joka oli euron tarjouskorissa.






Sitten olikin vuorossa ruoka-aika. "Hyvä ruoka, parempi mieli."
Minä olen näköjään ruvennut noudattamaan tällaista "lautasmallia"....suurin osa kasvista ja yhteen kulmaan muuta ruokaa. Tänään oli hapankaalia, punajuurta, eilistä salaattia ja pakastimesta eilen sulatettua muussilaatikkoa. Juomaksi omaa punaherukkamehua.Jälkkäriksi muutama pähkinä.
Tuo muussilaatikko ei kauhean hyvin sovi mun vatsalle, siksikin sitä otin vähemmän. Huomaan sen nytkin,kun vatsassa kuplii...













Eilen kävivät "Muruset" eli kaksi tyttöäni ja tytöntyttö. Kiva oli heitä nähdä ja jutella <3





Ulkona sataa räntää, vettä ja mitä milloinkin. Harmaata ollut taas monta päivää. Tosin mua ahdistaa kevään tulokin, kun mies suunnittelee mitä kaikkea pitäisi kasvattaa....kun mun hommaksihan se kuitenkin jää ...enkä varsinaisesti ole mikään viherpeukalo...mies sitäkin vähemmän.




Heitin entiset siementen loput roskiin, kun ne olivat niin vanhoja...eivät viime keväänäkään enää kunnolla kasvaneet. Kasvi"kaapistakin" eli pikkuruisesta "kasvihuoneesta" on särkynyt talvella yksi lasi...onneksi niitä on laittaa tilalle. Kyllä se luultavasti jonkinlainen kasvatuskaipuu tulee yhdessä kevään kanssa, jos entiset merkit paikkansa pitävät, mutta mulle aiheuttaa paineita etukäteen puhuminen (miehen) kun tulee tunne niinkuin olisi PAKKO kaivella, istuttaa ja kasvattaa.... ja oma jaksaminen on vähissä...



Toivotaan, että mielialakin paranee kesään mennessä, että taas jaksaa :)

8 kommenttia:

  1. Meilläkin vanhin neito eilen laittoi pieniin purkkeihin useammanlaisia siemeniä. Puhuttiin sitten siitäkin, että vähän samanlaisia, ei niin viherpeukaloita, ollaan. Silti olisi pihalla kiva jotain kesällä olla, mutta minulla ei ole juurikaan intoa siellä mitään tehdä. Ei ne laitokset yleensä oikein menesty.
    Nyt ei täälläkään sää kovin keväiseltä näytä, kun lumenräpäskää tulee koko ajan.
    Isäntä toi kirppikseltä lehtiä ja siinä oli mullekin kivaa katottavaa, kun oli käsityölehtiäkin siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikilla ole samanlaista viherpeukaloa...eikä tarvii ollakkaan. Mullakin vaihtelevasti menestyy kasvit...sisäkasvit paremmin :)

      Poista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Sesse!
    ihana tuo orkideo:),ei joka likka saa orkideaa uuestaan kukkimaan.:)) Hyvä sinä:)))

    Sinulla niin terveellisesti suunniteltu ruokalautanen.paljon kasviksia,niinkuin pitääkin lautasmallissa olla.
    ja kuuleppa Sesse!!
    minulle tulee just 100% samanlainen tunne,että onko just nyt pakko alkaa istuttamaan ,tekemään,kun isännys puhuu ,kevät suunnitelmista,Olen satakertaa saanu verenpaineeni kohoamaan just,noista ennen aikaisista "minulle tuntuvista pakkotöistä"
    En tiiä nuo ukot ovat semmosia "duracelleja",Ei välitetä niistä,Ruvetaan olemaan :)niinkuin meillä kuulo ois heikentyny...ei ollu kuulevinaan.
    Halaus sinulle blogi-ystäväni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rupes naurattamaan tuo "kuulo heikentynyt"... :) huumorillahan sitä pitää suhtautua... Kiitos Liisa :)

      Poista
    2. ;)
      sehän oli kirjoitukseni tarkoituskin:)))

      Poista
  4. Olen huomannut, että etukäteen puhuminen aiheuttaa etukäteispaineita. Itse olen kokenut ja muilta kuullut. Toisilla aivan paniikiksi asti.Kauhu lisääntyy mitä lähemmäjsi joku suoriutumisen päivämäärä lähenee. Se kuuluu mielialan laskuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olen itsekin huomannut...mutta päivä kerrallaan mennään. :)

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)