Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Koiria ja kirjoja



Tänään olen taas täällä koiratalolla. Pilvistä ja harmaata näyttää nyt ulkona olevan. Eilen istuttiin miehen kanssa tuossa suojaisella terassilla kahvimukit kädessä, vaikka tuuli oli kova ja kylmä, mutta siihen aurinko paistoi ihanasti ja lämmitti.



Olin siis yön jo täällä ja nukuinkin tosi hyvin, vaikken ollutkaan kotona. Äsken katsoin Yle areenasta Kekseliästä nikkaria. Onko tuttu ohjelma teille? Tykkään siitä, kun on vähän erilaista elämää, melko omavaraista ja kaikkea erikoista. Yhden jakson nyt katsoin, mutta seuraavassa jaksossa oli porsaan teurastusta, niin en sitä halunnut katsoa. Eilen katsoin myös kaksi jaksoa. Tuo on vähän samanlainen sarja kuin Tanskalainen maajussi. Meillä kun kotona ei näy tv:ssä Yle Areenaa, ja tietokoneen ruutu on sen verran pieni, että harvemmin tulee siitä katsottua.





Illalla olimme myös seurakunnassa. Yhtenä päivänä sain sen netti-divarista ostamani kirjan "Vinoon varttunut tyttö". Sitä olen lueskellut. Kertoo Karin Enhrnrooth´in elämää lapsuudesta ja nuoruudesta... olen vasta puolivälissä kirjaa, niin ei siitä sen enempää. (Kun olen omaa lapsuuttani ja nuoruuttani käynyt myös läpi. Lukenut edesmenneiden vanhempieni kirjeitä ja muita papereita, niihin paneutuen. Ja samalla käynyt asioita terapiassa läpi).













Tämmöistä tänään.


















6 kommenttia:

  1. Niin luulin että viikonloppu jatkuu samanlaisena kuin eilinen, mutta eipä jatku. Vaan sataa vettä. Mutta sellaistahan se on.
    Ei ole tullut katseltua Nikkariohjelmaa, en tiedä oikein miksi nyt ei tule katseltua tv;tä, kuin ajankohtaisia ohjelmia. Eilen illalla jännitin saako Markku Pölösen elokuva Oma maa Jusseja. Taisipa siitä tulla pari Jussia tekijöille, hienoa. Muita ehdolla olleita elokuvia en olekaan nähnyt.
    Mukavaa viikonloppua koiravahtina!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin on ollut tähän asti oikea KOIRANilma (heh!), mutta juuri nyt aurinko näyttää tulevan esiin! Hirveä tuuli on kyllä ollut jo pari päivää.
    Nikkariohjelma kuulostaa kivalta, tykkään siitä tanskalaisesta maajussista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova, kylmä tuuli jatkuu täällä edelleen...onneksi kuitenkin aurinko paistaa, vaikkei se paljon lämmitä tuon tuulen takia...

      Poista
  3. Laitoin nikkarin kokeeksi tallennukseen, josko ois kiva. En oo vielä ehtiny katsoa. Minusta se tuli ihan tavalliselta kanavalta,,ehkä kakkoselta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa tullakin, mutta en ole vaan huomannut... kun ei aina tule ohjelmia lehdestä seurattua...

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)