Tällaiset jääputoukset olisi varmaan tuossa takametsän kallioilla nytkin, tämä kuva on vanha.
Eilen illalla olimme Kylätalolla pienimuotoisesti. Kuusi henkeä oli, eli mentiin ihan rajoitusten puitteissa. Oli sellainen vapaamuotoinen tilaisuus, ei mitään saarnaa, vaan keskustelua ja rukousta. Ja turvavälit/maskit
Lopussa kahvit/teet, ja ulkoa autosta saimme kotiin ruuanjakelusta ruokaa. Pääasiassa hedelmiä ja vihanneksia, jotain muutakin.
Minä olen ollut nyt pari päivää tavallista väsyneempi, liekö kevät väsymystä. Ja pää on sellainen pöpperöinen.Nytkin haukottaa..ja päätä särkee. Saattaa tietysti johtua siitäkin, kun tuon vatsan takia olen nykyisin juonut vain yhden mukillisen kahvia päivässä, että on vieroitusoireita... välillä juon teetä ja välillä kuumaa vettä+maitoa. Sen kahvimukillisen juon päiväkahvi aikaan.
Eilen kävi kylässä tuttavamies, hän toi minulle (sanoi niin) tekemänsä linnunpöntön, kiva! Mukava saada koti lisää linnuille. Hän toi myös ostamansa kakun, ja siitä loppu (suurinosa) vietiin sitten kylätalolle.
Onko teillä ollut kevätväsymystä?
On joo, jotain ehkä väsymystä tai tympäännystä tähän kaikkeen (korona)tilanteeseen. Vähän väliä on joku paikka kipeenä, eikä oikein huvita mikään. Olen syönyt ruokaa ja vitamiineja kyllä, ettei ole siitä kiinni. Joskus valvon ja joskus saan yön nukuttua.
VastaaPoistaTässä on jo vuosi kulunut tätä samaa tilannetta joka päivä, en ole viime kesän jälkeen tavannut ketään oman perheen ulkopuolista ihmistä. Aika harvoin omia poikiakaan. Olisi aika päästä tuulettumaan. Enkä käynyt muualla kuin kaupassa.
Usein mietin tuliko sittenkin muutettua väärään paikkaan, olisi sama asua vaikka korpimökissä, kun ei pääse kuitenkaan matkustelemaan enää.
Toivottavasti sulla helpottuu vatsavaivat, jos stressikin vähenis, kun pääsit eläkkeelle. Koeta juoda pari kertaa päivässä, mutta vähemmän kerrallaan kahvia, jos päänsärky johtuu kahvin vähentämisestä. Joskus voi auringon ja valon lisääntyminenkin tehdä päänsärkyä.
Koetetaan keksiä jotain mielenkiintoista tekemistä, jotta tästä taas aika kuluu ja lumet sulaa.
Täytyypä kokeilla tuota keinoa, että jos joisikin puolet kahvista aamulla ja puolet iltapäivällä :) Vatsa on nyt ollutkin paremmassa kunnossa :)
PoistaToivottavasti väsymyksesi kaikkoaa.
VastaaPoistaTäällä ei podeta kevätväsymystä, oikeastaan olen joka vuosi tähän aikaan energisimmilläni. Tuo valo ja pidentynyt päivä toimivat kuin joku akkulaturi :-D
Täällä meidän kulmilla on talvi vasta kääntynyt kevääseen päin, ja vaikka aurinko paistaa, niin on jonkunverran pakkasta ja ikävän kylmä tuuli.
Poistamä olen syönyt D-vitamiineja, ja Sana-sol D,E,C pullosta
VastaaPoistalisäksi vielä, keväällä vitamiinit on lopussa, nyt on ollut aurinkoisia päiviä, ulkoilu myös piristää,
kannattaa koronankin takia ottaa vitamiineja.
Aurinkoista viikonloppua!
Minulla on myös vitamiinit käytössä, C,D,B12, ainakin nuo. Aurinkoa sinnekin! täällä paistaa, mutta kylmä tuuli..
PoistaOnpa upea tuo jääputous! On hyvä, kun voi edes pienellä porukalla kokoontua jakamaan asioita ja rukoilemaan. Minulla ei ole ollut kevätväsymystä. Olen saanut tänä talvena kuntoa kohoamaan, kun olen hiihtänyt aika paljon (olinkin ihan rapakunnossa silloin, kun hiihtämistä aloiteltiin, enkä siis missään huippu-urheilijan kunnossa ole nytkään, mutta hyvässä kunnossa ollakseni minä!). Ja nyt jo aurinkokin piristää. Toivottavasti sinulla se väsymys helpottaa!
VastaaPoistaNuo jääputoukset on kyllä hienoja ja täällä niitä on kun on kallioita. Toivotaan että tulisi vähän lauhempi tuuli, täällä on ollut niin kylmät tuulet ja kun eilen satoi vähän lunta jään päälle, niin paikka paikoin kavalan liukasta.
PoistaJos on tottunut useamman kerran päivässä saamaan kahvia ja sitten tuleekin vähennystä, niin aika rajut voi olla vieroitusoireet. Ei ole tavatonta sellainen jyskyttävä päänsärky, ettei lääkkeilläkään helpota ja sitten ihan kaatoväsymys. Jos noiden oireiden yli jaksaa, niin pärjää vähemmälläkin kahvilla. Eikä kannata edes korvata kahvia millään muilla "piristeillä".
VastaaPoistaVatsa tykkäisi vähemmästä kahvista minullakin, mutta pää ei kestä selvänä. Eli riippuvuushan se on.
Minä olen kuullut myös vieroitus oireista kahvista, toisaalta mulla on niskakin jumissa, että päänsärky voi johtua siitäkin.
PoistaHieno jääputous! Yhtenä päivänä näin hurjan pitkiä jääpuikkoja katonreunalla. On välillä ollut väsymystä. Tänään työviikon jälkeen on olo ihan tööt. Kiva että tänään alkoi hiihtoloma. Mitään erityisiä menoja ei ole suunniteltu, kun on tämä korona-aika. Loma on kuitenkin loma. Aurinkoista viikonloppua sinulle!
VastaaPoistaKiva,että saat nauttia lomasta! Hyvää sellaista!
PoistaHyvää viikonloppua!Sesselle 🌞😊
VastaaPoistaKiitos Liisa!
Poista