Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 3. maaliskuuta 2021

"Kana kynittävänä"

 


 Kuva ei liity aiheeseen.

Eilen otimme asiaksemme leikata Elmon paksun talviturkin. Se joka keväinen tahtojen taistelu..onneksi se on taas ohi...Elmo pelkää niin sitä turkin leikkuuta, sillä kun on ollut kaikenlaista traumaa elämässään. Vielä pitäisi se pestä, mutta odotetaan vielä hetki, että ehtii toipua entisestä..ja jos sääkin vielä jossain välissä lämpenisi. Tosin taitaa vaan viilentyä.. huomattavasti hoikempi on nyt kuin talviturkissaan.


Kyllä ollaan ajateltu, että ei pitkäturkkista koiraa enää ikinä oteta, mutta tietysti taas tulee joku traumainen koira, joka meidän pitää "pelastaa", kun ollaan niin hellämielisiä..


Vielä olen selvitellyt eläke-juttuja, nyt pitäisi olla kaikki selvänä, jos ei jotain uutta taas ilmene. Verokortin uusimisessa oli hankaluuksia, kun verotoimisto on suljettuna. Onneksi sain tänään sen puhelimitse hoidettua. Kolmesta paikkaa kun tulee eläkettä, niin oli siinä oma hommansa.

 

Ulkona paistaa aurinko. Oltiin isännän kanssa kaupungissa hoitamassa asioita, ja käytiin hampurilaisella samalla. Huomenna onkin kylätalo ilta. Tekisi mieli sanoa siellä, että kaikki pitäisi siellä maskit, kun viimeksi ei kaikki pitäneet.


Vielä mun pitäisi yhdet paperityöt tehdä, kun kelassa suosittelivat, että kannattaisi hakea eläkeläisten asumistukea, sitä kun voi saada omistus-asuntoonkin. Minä en usko, että sitä saadaan, ennen kuin näen.

Huonosti  nukuin viime yönä ja kun aamulla piti lähteä kaupunkiin, tuntui että jaksaako, mutta hyvä, että sai asioita hoidettua.

Että tämmöistä tänään.


8 kommenttia:

  1. 😊...tarkoitit tietenkin Elmoa 🧡..otsikkoa miettiessä:)))
    no on varmasti hoitaminen,kun kolme eri paikkaa selvitettävänä!
    Arvaappa vaan ,kun tietää että aamulla lähtö asioille,yöunet..heikonpuoleiset...
    Onpa hyvä että,haet asumistukea,Asumiskustannukset huomioidaan.
    Pidän kyllä peukkua teille 👍
    ja kysyppäs eläkeläisten hoitotukea,kelalta..jos isot lääkemenot siihen mahdollista saada tukea.
    Itselle tulee hyvä mieli kun saa asiat pois päiväjärjestyksestä.
    Kaunis ja ihanan värinen ruusu.
    Oikein Hyvää Maaliskuun jatkoa!
    Aurinkoista viikkoa!🌞😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Elmoapa hyvinkin, aika kynityltä se nyt näyttääkin.. Aurinko on paistanut tänään, mutta nyt näkyy harmaita pilviäkin ja pikkuisia lumihiutaleita leijuu välillä.

      Poista
  2. Jopas oli otsikko!Minä jo hätkähdän, että mistä on kyse :D Sehän olikin talviturkinleikkausoperaatio! Paperihommia riittää - tsemppiä niiden hoitoon! Hyvää viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  3. Se tuntuu aina kivalta, kun saa vähän edes jotain asioita eteenpäin. Eipä taida olla koiraa karvoihin katsomista, jos/kun joku söpö koiruus joskus olisi teille tuloillaan:) Hyvää loppuviikkoa Sesse:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, aina joku kivi sydämeltä putoaa... Niinpä, ei sitä tiedä jos vielä Elmon jälkeen joku koira tulee..
      Kiitos samoin Metsäntyttö!

      Poista
  4. No hyvä kun on turkki kynitty :)En tiedä onko Elmosta itsestään hyvä,voihan se ollakin, jos on ollut takkuja. Meillä kun oli koira, ei ollut mitään toiveita sitä turkkia hoitaa, kun vain vilkaisikin niin jo tuli ilmi, että pysypä etempänä. Vaikka oli muuten ystävällinen koira. Olen vakuuttunut, että jos joskus saan kissan tai koiran, kyllä opetan sen sietämään turkinhoitoa ja kynsien leikkausta ja hamppaiden pesua, pienenä varsinkin jos sen saa.
    Kyllä muistan vuosi sitten kun oli eläke-asioissa hoitamista, vaikka netissä sain ne kaikki hoidettua. Joskus "savu"nousi korvista. Asumistukiakin anoessa piti laittaa jos mitä todistusta, vuosia vanhoista palkoista ym. Mutta ne sai onneksi laitettua netin kautta valokuvana tai ruutukaappauksina.
    Kannattahan sitä hakea asumistukea, ei se niin vaikeaa ole, netissä voi hakea, sitten pyytävät lisäselvityksiä jos tarvii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin on varmaan Elmolla kevyt olo, kun turkki on kevyt ja koetus ohi :)Eilen keräilin kasaan kaikenlaisia taloon ja maksuihin kertyneitä kuitteja..jos nyt saisi vielä loppuun tehtyä asian..

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)