Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Heippa!



Nyt on lomasella käyty ja palattu taas Suomeen ja arkeen :)






Läksimme siis sunnuntaina kotoa, ystäväni mies kyyditsi meidät Helsinkiin Länsisatamaan. Laivamme Silja Europe oli iso laiva ja sen mukaisesti odotushuone tuli melkein täyteen ja istuin paikkoja ei todellakaan ollut kaikille. Meillä oli ollut alkuajan, mutta annoin paikkani eräälle huonojalkaiselle, ja seisoimme niinkuin monet muutkin ja istuimme lopun ajan lattialla (niinkuin monet muutkin). Hallissa oli kuuma ja henkilökunta jakoi kaikille vesipulloja. Mulla tosin oli oma, niinkuin lähes aina. Laiva lähti aikanaan ja mentiin ensin Tallinnaan, jossa ei meillä ollut maihin nousua, mutta sieltä tuli lisää matkustajia. Sitten laivan nokka kohti Ruotsin Gotland-saarta ja Visbyä.






Päivällinen oli melkein heti kun laivaan saavuttiin. Meillä oli pikkuinen, mutta suht hyvä hytti. Sängyt kahdessa kerroksessa, sohva, yöpöytä, pieni tv, kampauspöytä, naulakko ja tietysti wc suihkuineen. Eli kaikki tarpeellinen hyvin pienessä tilassa. Ensimmäisen yön nukuin vähän levottomasti ja aamupala oli jo klo 7. (No, tuli sitten päivällä pötköteltyä jonkun verran).






Aamulla herättyä sitten oltiinkin merellä Visbyn ulkopuolella. Aamu näytti melkoisen harmaalta, onneksi kuulin, että myöhemmin oltiin luvattu auringonkin näkyvän. Tukevan aamiaisen jälkeen pääsimme maihin ja shuttle-bussilla vanhan kaupungin portille. Visbyhän on osin vanhan muurin ympäröimä.
Saaressa tietysti alkoi mulla kuvaus-sessio :)



































































Me emme olleet varanneet mitään ohjattua juttua, vaan halusimme vaan kävellä vanhaa kaupunkia tutkien ja ihaillen. Kahvilla ja jäätelöllä tietysti myös käytiin. Ja kaupassa kaupungin uudemmalla puolella.







Visby on ruusujen kaupunki, mutta oliko niiden aika jo osin ohi, kun ei niitä niin paljoa näkynyt. Tässä kyllä katon reunalla asti,tosin jo hieman kuihtuneena osin.














Shuttle-bussikuljetus kulki tarpeen mukaan vanhan kaupungin ja sataman väliä, sitä sai käyttää useammankin kerran ilmaiseksi, mutta me läksimme jo iltapäivällä laivalle ja jäimme sinne. Mukulakivi-kadut ja paljo edestakainen kävely olivat jo väsyttäneet meidät "vanhat"...
Jalat olivat levon tarpeessa :)
















Sitten voikin ottaa pienet päivälevot ja sen jälkeen laivan päivälliselle. Laivaa tietysti tutkittiin jokapuolelta, ulkoteraisseilla välillä istuttiin koska aurinko oli todellakin paistanut jo loppuaikana vanhassa kaupungissakin.







Ostoksia ei syötävien/naposteltavien lisäksi paljoa tullut tehtyä. Visby-kortin ostin itselleni muistoksi ja pojalle tuliaisksi makeispussin + annoin eläinten hoito palkkion. Eläimet olivat pärjänneet pojan kanssa hyvin, paitsi, että Elmo oli oksentanut laverille jossa poika nukkui. Ja Rasmus tuli vasta mun tultua, sisälle syömään. Hipsuhan on kyllä tykästynyt poikaan, eikä vierasta häntä.





Ehkä seuraavalla kerralla lisää kuvia, nyt on jo ilta, täytyy lopettaa nyt. Hyvää yötä!

12 kommenttia:

  1. Oi, Visby on niin symppis paikka! Mukava pieni lomanen teillä. Varmaan tuntui jaloissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, jopa miehellä vähän seuraavana päivänä :)

      Poista
  2. Tervetuloa kotiin!
    Oli jo ikäväkin...
    blogiystävää
    Mun mielestä(ennen kun reissattiin)parasta on suunnittelu ja lähtö ja kotiinpaluu.
    Osaa taas arvostaa arkea ja omaa kotia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija :) Kyllä se on niin, että kotona kuitenkin paras!

      Poista
  3. Onpa ollut hieno ja antoisa reissu, kiva että olet päässyt katselemaan muutakin maailmaa, ja kotiin on kiva tulla.En ole käynyt koskaan tallinnassa, varmasti on hieno kaupunki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä edellisestä isommasta reissusta olikin jo aikaa...Visby muistuttaa jotenkin pikkuisen Tallinnaa... mutta Visbyssä on vaan noita ikivanhoja ympärysmuureja ...

      Poista
  4. ...Olipas ihana reissu:)
    "ruusujen kaupunki;))
    niin pienikin reissu kummasti piristää:)
    :)mutta koti on aina koti.
    Oikein hyvää keskiviikko -iltaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa! Muualla hyvä mutta kotona paras :)

      Poista
  5. Onpa kaunis paikka se Visby! En ole koskaan käynyt siellä. Varmasti oli ihana reissu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se vaihtelua ja hyvä sääkin oli, ei liian kuuma :)

      Poista
  6. Teillähän on ollut kiva matka. En ole koskaan tuollaista laivakierrosta tehnyt, mennyt vain Turusta tai Helsingistä Tukholmaan. Jännä muuten tuo portti. Vaikka olen vain kuvia Israelista nähnyt, niin tuo toi mieleen Jaffa-portin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan se ihan mielenkiintoista :) Mutta kiva on taas kotonakin olla!

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)