Ilo elää

Olet tervetullut ja kommenttisi myös!

keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Pientä tuunausta

 Tuossa edellisessä  postauksessa kerroin, että olin kirppikseltä ostanut ison muovikantisen vihkon, ehkä tulevaksi päiväkirjaksi... siinä oli vain lähtemättömiä pieniä tahroja kansissa..oisko ollut liimaa tai jotain sellaista.

Niinpä piti tuunata kannet uuteen uskoon. Olin aiemmin leikellyt kaikkia kukka kuvia, niin sommittelin niistä etukannen koristeet, Laitoin aina pienellä teipin kappaleella kukat kiinni sopivaan järjestykseen ja lopuksi päällystin kannen kontaktimuovilla.



Valo vaan vähän sotki kuvausta. Takakanteen laitoin vain vanhan kalenterin sivun, ja kontaktimuovin.



Täällä on kovin sateista, niin sateista, ettei koirakaan halunnut lähteä tuohon "koiran ilmaan", kun isäntä olisi sen ennen kaupunkiin lähtöään käyttänyt. Eli varmaan jää sitten minun huoleksi tuo sateeseen meno, jos ei sitä ennen lakkaa...

Tuohon sopii sanonta: "Hae lakkaa satamasta kun lakkaa satamasta." Ei muuten ole aikoihin tullut lakkoja syötyä, aikoinaan lapsena/nuorena niitä äidin kanssa käytiin suolta keräämässä.

Sadetta taitaa olla vähän eripuolilla tänään, mutta sinulle siitä huolimatta mukavaa päivää!

8 kommenttia:

  1. Täälläkin sataa, mutta se tekee ihan hyvää vain. Tosin nurmikkokin kasvaa silmissä.
    Ihana tuli vihkosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein on vihreän vehreää..vaikka onkin pilvistä, ei kuitenkaan ole aamun jälkeen enempiä ole satanut, vähän vain välillä ripsinyt..

      Poista
  2. Kauniit kannet teit vihkoon! Kyllä sataa, taitaa koko päivän lotista! Helpottaa vähän koivun siitepölyjen leijuminen.
    Hienoa kun eilen oli maanantain sateen jälkeen niin kaunis ilma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä illemmalla kävi vielä vieraita.. saa nähdä minkälainen sää huomenna on..

      Poista
  3. Vihkosta tuli hieno. Mukavampi avata, kun on kaunis myös katsella.
    Vettä sataa toista päivää putkeen. Hyvää tekee luonnolle ja puutarhalle, kun ei viikkotolkulla samanlaisena jatku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, vihko kauniimpi silmälle :) Täällä on vähän tihkunut välillä, ei onneksi kovasti satanut aamun jälkeen.

      Poista
  4. Ihana vihko! Hieno kukkasommitelma. Sinulla on silmää tehdä tuollaisia sieviä tuunauksia ja ideoita. Täällä on satanut vettä ja aurinkokin on paistanut. Nurmikko kasvaa kuin silmissä ja ruohonleikkuri on jo otettu esille ja se on valmiina ruohonleikkuuhommiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä isäntä yhden kerran on leikannut pikaisesti nurmikon, laina leikkurilla, kun omassa oli vikaa..nyt se toivottavasti tulee kuntoon...

      Poista

Ilahdun kun jätät viestin käynnistäsi, kiitos :)